Fintendon toimituksen vuoden Switch-pelit (2022)

On tullut jälleen aika muistella Nintendo Switchin kulunutta pelivuotta. Vuosi 2022 jää muistoihin erityisesti uusien pelien massiivisella määrällä, ja julkaisutahti vain kiihtyi joulun lähestyessä, kun koronarajoitusten vuoksi lykätyt julkaisut alkoivat valmistua. Paljon odotettavaa jäi kuitenkin myös ensi vuodelle. Toimitus ei valitse absoluuttisesti vuoden parasta peliä eri kategorioissa, vaan nostaa esiin vuoden mieleenpainuvimpia pelihetkiä. Viime vuoden listaan voit tutustua täällä.

Vuoden ahkerin: Square Enix

Kaikki varmasti tietävät nämä vuosittain esiteltävät laskelmat joulupukin ja tämän apulaisten äärimmäisen kiireisestä joulusta. Vanha papparainen lentelee pitkin ja poikin maapallon kilttien lasten luona sellaiseen tahtiin, johon ei ihminen ikimaailmassa kykenisi. Jos haluaa hakea jotain vertailukohtaa, niin katsetta Square Enixin suuntaan. Japanilaisjätti julkaisi vuonna 2022 35 peliä. Kyllä, luitte oikein.

Kovimmat, tai ainakin vanhimmat peliharrastajat muistavat NES-ajat, jolloin Konami ja monet muut puskivat ulos pelejä siihen tahtiin, että näiden piti kiertää nimellisten piilofirmojen kautta Nintendon asettamia julkaisutahtisääntöjä peleilleen. NES-aikakaudellakaan ei kuitenkaan nähty sellaista kalenterivuotta, jolloin edes kiireisimmät yhtiöt olisivat julkaisseet Square Enixin ennätyslukuihin verrattavaa määrää pelejä. On pakko nostaa hattua linjastojen kuumana pitämiselle. Toki Square Enixinkin hulluun vuoteen mahtui useita porttauksia, mobiilipelejä ja uusiojulkaisuja, mutta laadullisten hutilyöntien määrää voi pitää silti yllättävän vähäisenä. Etenkin Switchin omistajat olla erittäin tyytyväisiä, sillä laadukkaimmat Square Enixin tekeleet nähtiin Nintendon hybridikonsolilla.

Vuoden ilmiö: vuoropohjaiset strategiapelit

Vuosi 2022 oli taktiikkaroolipeleille todellista kulta-aikaa, ja tämän juhlasesongin aloitti maaliskuun alussa ilmestynyt Triangle Strategy. Uuden Final Fantasy Tacticsin sijaan Square Enixillä päätettiin kehittää pelille täysin uusi hengenheimolainen HD-2D-grafiikkaa hyödyntäen, samalla tavalla kuin Octopath Traveler kanavoi Final Fantasyjen 4-6 henkeä muutama vuosi aiemmin. Triangle Strategy on täydellinen fantasiadraamapeli etenkin Game of Thronesin parin ensimmäisten kausien ja siirappisen ääninäyttelyn ystäville. Taktiikkaroolipelien Bermudan kolmio esittelee uutta ja imee runsaasti pelitunteja yhden jos toisenkin läpipeluun verran. Sama kehittäjätiimi viimeistelee parhaillaan Octopath Travelerin jatko-osaa.

Square Enix jatkoi samalla linjalla muutama kuukausi myöhemmin Tactics Ogre Rebornilla, joka on paranneltu versio yhdestä PSP:n parhaista peleistä. Tactics Ogre -pelisarja on oikeastaan tyylilajinsa kantaisä, vaikka sen Final Fantasy -sukulaiset tunnetaankin paremmin. Mutta ehtipä Square Enix julkaisemaan samoihin aikoihin myös reaaliaikaisia elementtejä taktikointiin yhdistelevän The Diofield Chroniclen, joka ilottelee enemmän 3D-malleilla ja erikoisefekteillä.

Vuosi päätettiin tyylikkäästi myöhästelleellä Digimon Survivella, PlayStationilla debytoineen Front Mission -mechastrategian remakella ja Ubisoftin Mario + Rabbids Sparks of Hopella, joka todisti, että jänisten ja sienivaltakuntalaisten epäpyhä liitto kantaa myös toiseen peliin. Odotettavaa peligenren faneille jäi myös ensi vuodelle, sillä jo tammikuussa ilmestyy uusi Fire Emblem. Lupaavalta näyttävä Metal Slug Tactics ja Nintendon holvissa valmiina odottava Advance Wars 1+2 ovat edelleen vailla julkaisupäivää.

Vuoden yllätyspaluu: Live A Live

On suoranainen ihme, että 90-puolivälin tienoilla vain Japanissa ilmestynyt Live A Live ylipäätänsä näki päivänvalon länsimaissa vuonna 2022, mutta Square Enixin velhot päättivät vielä helliä pelaajia Switchin elinkaaren aikana paljon kehuja keränneillä HD-2D-grafiikoilla. Oudon loogisesti nimetty jrpg-kulttiklassikko kertoo monta hienoa yksittäistä tarinaa, joista jokainen eroaa toisistaan merkittävästi – ei vain aikakauden ja tarinan, mutta myös pelattavuutensa myötä. Ehdoton suositus hyvistä tarinoista ja 16-bittisistä roolipeleistä pitäville.

Miikka Lehtonen

Vuoden Pokémon-mestari: Ash Ketchum

Jos Square Enixillä tehtiin töitä hiki hatussa, niin osattiin sitä Game Freakillakin, sillä avoimeen maailmaan siirtyneitä Pokémon-pelejä ilmestyi peräti kaksin (tai kolmin) kappalein. Pelivuosi 2022 käynnistyi Pokémon Legends: Arceuksella ja päättyi Pokémon Scarletilla ja Violetilla.

Legendaarinen Arceus ei osoittautunut Pokémon-messiaaksi, ja yhdeksännen Pokémon-sukupolven pelikaksikkokin odottaa vielä tärkeimpien korjauspäivitysten ilmestymistä. Mestarillisia suorituksia nähtiin kuitenkin toisenlaisilla areenoilla. Pokémon-videopelien ja -korttipelin MM-kisat tekivät paluun muutaman vuoden koronatauon jälkeen, mutta vuoden ylivoimaisesti kovin Pokémon-taistelu nähtiin suomalaisillekin tutun animaatiosarjan puolella. Ikinuori Ash Ketchum nappasi nimittäin ensimmäistä kertaa Pokémon-maailmanmestarin tittelin, ja saavutusta hehkutettiin myös Fintendon sähköpostiin ilmestyneellä lehdistötiedotteella.

Vuoden asenne: Xenoblade Chronicles 3

Vuosi 2022 oli myös kovaksi keitettyjen naispuoleisten pelihahmojen juhlaa. Overwatch 2:n lihaksikas Junker Queen jyräsi hurmasi ensin australialaisella aksentillaan ja jyräsi sitten kaiken tieltään kirveellä. Enzon enkelit Bayonetta ja Jeanne saivat seuraa Bayonetta 3:ssa noidaksi vasta opiskelevasta Violasta. Loppuvuodesta julkaistiin myös mainio kyberpunk-indie ANNO: Mutationem, jossa selviteltiin rikoksia nokkelan ja vikkelän Annin kanssa.

Vuoden mieleenpainuvimman asennemimmin tittelin ansaitsee kuitenkin Xenoblade Chronicles 3:n Ghondor. Monolith Softin huikean jrpg-trilogian päätösosan puolivälissä esitelty bad bitch suorastaan varastaa show’n, vaikka ei kuulu edes pelattavien hahmojen joukkoon. Nuoresta iästään ja lyhyestä varrestaan huolimatta hahmo toimii kokonaista vankilaosastoa hallitsevan jengin päänä ja antaa pataan kaikille, jotka uskaltautuvat kyseenalaistamaan nokkimisjärjestyksen. Vaikka Ghondor suosiikin väkivaltaa ratkaisuna ongelmiin, pääsee mimmin fiksumpi ja emotionaalisempikin puoli esille enemmän pelin loppua kohden. Aimo annoksen ylimääräistä karismaa hahmolle tuo englanninkielisen version ääninäyttelijä Dominique Moore.

Vuoden pallopeli: Kirby and The Forgotten Land

Maailman tunnetuin pelihahmo ottamassa osaa maailman suosituimpaan urheilulajiin tämän konsolisukupolven parhaiten menestyneellä konsolilla, ja vain muutama kuukausi ennen jalkapallon MM-kisoja. Mario Strikers: Battle Football Leaguella oli miljoonan taalan paikka napa vuoden kiinnostavimman palloilupelin valtikka, mutta Nintendo potkaisi pallon maalin ohi vähintään yhtä lujaa kuin Harry Kane Qatarissa. Rohkean ja katu-uskottavan arcadefutiksen sijaan kauppoihin ilmestyi turvallisen sisältököyhä höntsäpeli, jonka hitaasti ripotellut päivitykset eivät ole aiheuttaneet aaltoja katsomossa.

Onneksi sentään HAL Laboratorylla oltiin uudistusmielisiä, sillä Kirbyn ensimmäinen 3D-tasoloikintapeli osoittautui vuoden positiivisimmaksi yllätykseksi monessa mielessä: visuaalisesti, musiikillisesti ja pelillisesti. Uusi suunta vaikutti kelpaavan tasapuolisesti niin vanhoille kuin uusillekin Kirby-faneille, sillä The Forgotten Land nousi vuoden aikana kaikkien aikojen myydyimmäksi Kirby-peliksi. Vuonna 2022 Kirby oli myös tavallistakin pyöreämpi, sillä The Forgotten Landin minipelien lisäksi sankari ehti rullailemaan myös pitkin kermavaahtomäkiä pienemmän budjetin Kirby’s Dream Buffet -pelissä.

Vuoden sykähdyttävin e-urheiluhetki: Splatoon 3

Kun Team Fintendo voitti Pelaajaboardcastin 5-0.

Ville Polvela

Vuoden koukuttavin: Mini Motorways

Mini Motorways on sitä edeltäneen Mini Metron tavoin poikkeuksellisen koukuttava peli. Liikennejärjestelyjen suunnittelu sekä niiden jatkuva muokkaaminen alati laajentuvassa kaupungissa on juuri sellaista pientä näpräämistä, jota jaksaa tehdä yhä uudelleen ja uudelleen. Mini Motorways tarjoaa haastetta sekä pieniä turhautumisia, kun pelin satunnaisesti kartalle ripottelemat talot ilmestyvät aina juuri siihen huonoimpaan mahdolliseen paikkaan, tai silloin kun peli antaa viikon päätteeksi moottorien sijaan pelkästään surkean kiertoliittymän osasen. Juuri nämä pienet väliturhautumiset tekevät ongelmien ylittämisestä todella palkitsevaa. Kaupunki ei ole koskaan valmis, sillä aina voi optimoida jotain lisää. Selvästi myös Helsingin liikennesuunnittelu on tiedostanut tämän tietöiden lukumäärän perusteella.

Vuoden hikitreeni: Tetris The Grand Master (Arcade Archives)

Voiko Tetristä oikeastaan koskaan olla liikaa? Selvästikään ei, sillä Switchille julkaistiin vuoden lopussa jo viides Tetriksen inkarnaatio. The Grand Master on kuitenkin näistä oikeastaan vanhin, sillä se nähtiin ensimmäistä kertaa jo 90-luvun lopulla, joskin pelkästään Japanin kolikkopelihalleissa.  Muihin Switchin Tetris-peleihin verrattuna The Grand Master on kuitenkin paljon intensiivisempi kokemus. Palikat lukittautuvat nopeasti paikoilleen, mutta niiden satunnaisgeneroitu järjestys on huomattavasti epäreilumpi kuin modernissa Tetriksessä, eikä huonoa palikkaa voi vaihtaa toiseen Hold-mekaniikan kautta. Vähän pidemmälle päästessä pelinopeus kasvaa niin huimasti, että palikat ovat käytännössä välittömästi maassa, ja liikeradan näyttävä haamupalikkakin katoaa rivien täyttyessä.

Haastavuudestaan huolimatta The Grand Master on yksi parhaimmista Tetris-versioinneista, kiitos nopean ja sulavan ohjauksen. Mukana on myös moninpeli hauskoilla erikoiskyvyillä, sekä egon takaisin maan tasalle palauttavat nettitilastot. Kaikista hurjimmat voivat myös kokeilla kykyjään 20G-tilassa, jossa tetrominot kulkevat alusta alkaen salamaakin nopeammin kaivon pohjalle. Hikihän tässä tulee, mutta pakko ottaa vielä pari yritystä lisää.

Vuoden nostalgiapommi: Teenage Mutant Ninja Turtles

Turtlesit ovat täällä taas! Siitäkin huolimatta, että en ollut edes syntynyt siihen aikaan kun 80-luvun Teenage Mutant Ninja Turtles -animaatiosarja alkoi pyöriä televisiossa, oli sarja vielä kovassa huudossa omassa lapsuudessani. Suosittua piirrossarjaa ja sarjakuvaa seurasi videopelejä niin arcademasiinoille kuin kotikonsoleillekin, aina kasibittisestä Nintendosta alkaen. Tänä vuonna ninjakilpparit palasivat videopelien maailmaan ehkä kahden kaikkien aikojen kovimman Turtles-pelin voimin. DotEmun julkaisema Shredder’s Revenge on kaikista menneiden aikojen Turtles-medioista inspiraatiota ammentava uusi beat ‘em up -mätkintä, siinä missä Cowabunga Collection kasaa kilpikonnien parhaita 2D-retroseikkailuja samaan pakettiin.

TMNT: Shredder’s Revenge löytää mielestäni todella hyvin kultaisen keskitien kilpikonnien pelihallijuurien ja astetta modernimman pelattavuuden välillä. Verrattuna Konamin Cowabunga Collectionissakin mukana oleviin alkuperäisiin kolikkopeleihin, tarjoaa Shredder’s Revenge huomattavasti monipuolisemman kokemuksen laajan liikevalikoiman, nettimoninpelin ja uusien pelattavien hahmojen ansiosta. Kaikki Cowabunga Collectionin pelit eivät ole kestäneet aikaa, minkä huomaa etenkin NES:n ensimmäistä Turtlesia pelatessa. Kokoelman tähtihetkiä ovat sattumalta myös beat ‘em upit, mutta Game Boyn metroidvania-tyylinen tasohyppely sekä taistelupeli Tournament Fightersin eri versiot ovat myös kokeilemisen arvoisia. Laatukokoelman kruunaa viimeistely käyttöliittymä ja kiitettävä määrä Turtles-aiheista ekstramateriaalia. Kyllä Konami kolikkoja nielevät pelit tuntee.

Ville Kovanen

Vuoden suurin Rare-fani: SIACTRO

SIACTRO on pienoinen indiekehittäjä, joka julkaisee lyhyitä ja äärimmäisen halpoja pikkupelejä mm. Switchin eShopissa. Kehittäjä voi olla ennestään tuttu esim. Toree-sarjasta tai MacBat 64:sta. Tänä vuonna SIACTRO on julkaissut kaksi ”merkittävää” peliä, yhden euron maksaneen Beenyn sekä triplasti tyyriimmän Super Kiwi 64:n. Kumpikaan peli ei lainkaan piilottele kehittäjänsä rakkautta brittitiimi Raren vanhoja Nintendo-pelejä kohtaan.

Beeny on nykyajan termeillä mobiilipelimäinen 2D-tasoloikinta, jossa tehtävänä on hyppiä ylöspäin. Siinä se. Peli käyttää samankaltaista esirenderöityä grafiikkaa 90-luvun Donkey Kong Country -pelien kanssa. Beenyn kymmenkunta kenttää pelaa läpi noin 30 minuutissa, mutta kokemus piristi ehdottomasti hintansa arvoisesti, vaikkei äänimaailma vedäkään ihan vertoja David Wisen Donkey Kong -musiikille. Super Kiwi 64 on taas kunnianosoitus Raren seuraavan sukupolven polygonipeleille, sillä kyseessä on 3D-tasoloikka, jossa tutkitaan pieniä maailmoja ja yritetään löytää kaikki keräiltävät esineet. Ulkoasu saattaa muistuttaa ihan vähän tiettyä karhun ja linnun duoa… Oikeaa Banjoa tästä kokemuksesta ei kuitenkaan saa yrittämälläkään, sillä maailmat ovat melko tyhjiä, eikä pelissä ole raremaista dialogia miltei lainkaan. Vajaan tunnin pituisena tasoloikintakokemuksena peli jäi silti positiivisella tavalla mieleeni.

Vanhana Raren ystävänä ei voi olla hymyilemättä, kun pelailee näitä jokseenkin röyhkeitä klooneja Switchillä. Mikäli kehitys jatkaa suuntaansa, pitäisi ensi vuonna ilmestyä yhdeksän euroa maksava Star Fox Adventures -klooni…

Toni Soininen

Vuoden Iisakinkirkko: Souldiers

Olipa kerran pieni indiepaja, joka julkaisi näyttävän ja erityisesti Castlevanian mieleen tuoneen pelin. Julkaisussa peliä vaivasivat lukuisat bugit ja hahmoluokkien välinen epätasapaino, vaikka pohjalla olikin hyvän pelin ajatus. Isompi paikkauspäivitys ilmestyi noin kuukausi julkaisun jälkeen, jonka myötä tasapainotusta, mekaniikkoja, vaikeustasoa ja muita videopeleille oleellisia asioita viilattiin parempaan suuntaan. Ongelmaksi osoittautui kuitenkin edelleen tekninen rikkinäisyys: Switch-versio ei päässyt irti bugeista ja kaatuilusta. Tämän jälkeen studiolla keskityttiin väkertämään uutta vaikeustasoa, jonka ilmestymisen myötä pelaajat alkoivat raportoida tallennustietojen poistumisesta. Kehittäjät kertoivat Twitterissä, ettei Switch-versiota päivitettäisi enää, mutta postaus on sittemmin mystisesti kadonnut kyseiseltä tililtä. Päästäänkö valmiista Souldiersista nauttimaan Switchillä ensi vuonna? En pidättelisi hengitystä.

Vuoden luottamuksen palauttaja: AI: The Somnium Files – nirvanA Initiative

Luottoni peliohjaaja Kotaro Uchikoshiin meinasi kadota kokonaan viime vuoden puolella ilmestyneen ja flopanneen World’s End Clubin myötä. Yhteistyöprojekti Danganronpa-sarjan luojan Kazutaka Kodakan kanssa sai minut epäilemään visuaalisten novellien klassikoihin kuuluvan Zero Escapen luojan kykyä tehdä hyviä pelejä, mutta onneksi nirvanA Initiative osoitti, että kyllä Uchikoshi tietää edelleen, mitä tekee. Ensimmäinen The Somnium Files oli hyvä peli kaikessa kaheliudessaan, mutta sen jatko-osa on kaikkea sitä, mitä olen Uchikoshilta aina kaivannut: mielenkiintoisia mysteereitä, uskomattomia juonenkäänteitä sekä todella hölmöä ja ylilyövää huumoria. NirvanA Initiative on ohjaajansa paras peli sitten alkuperäisen 999:n, ja nyt toivonkin, että Kodakan kaavailema Master Detective Archives: Rain Code toistaisi saman tempun ensi vuonna.

Vuoden mopo: Pokémon Scarlet

Vuoden ajoneuvon tittelin saa Pokémon Scarletin menneisyyden pyörälisko Koraidon, joka on niin siisti otus, ettei se edes käytä kehoonsa kuuluvia pyöriä, vaan juoksee neljällä jalalla. Ja lentääkin se osaa! Todellinen alfa.

Veeti Kainulainen