Arvostelussa Digimon Survive

Isekaimonin synkkä seikkailu

Digimon ja Pokémon nähdään usein toistensa kilpailijoina, ja lauantaiaamun piirrettyjen osalta asetelma onkin perusteltu. Pelipuolella tilanne on kuitenkin toinen: molemmilla on selkeästi oma suuntansa ja erilaiset tavoitteet, eivätkä Digimon- ja Pokémon-pelit useimmiten edes kilpaile samasta yleisöstä. Hyvätkin Digimon-pelit ovat kuitenkin jääneet lähes poikkeuksetta Pokémonin jalkoihin mediahuomion määrässä. Näin kävi myös viimeksi Digimon Cyber Sleuth -kokoelman kanssa, joka julkaistiin aivan Pokémon Swordin ja Shieldin julkaisupäivän tienoilla. Tuoreella Digimon Survivella on kuitenkin hyvä etumatka myöhemmin tänä vuonna julkaistavaan Scarlet & Violet -parivaljakkoon. Digimon Survivea on odotettu jo jonkin aikaa, sillä ensimmäiset tiedot pelistä kerrottiin jo vuonna 2018. Julkaisupäivää ehdittiin lykätä useaan otteeseen, ennen kuin peli ilmestyi viimein heinäkuussa 2022. Kannattiko muidenkin kuin Digimon-fanien odottaa peliä?

Digimon Survive on taktiikkaroolipelin ja visuaalisen romaanin sekoitus, jossa pelaaja ohjastaa 14-vuotiasta Takumaa. Takuman ja hänen ystäviensä kouluretki katkeaa, kun he päätyvät mystisten Kemonogamien (kansankielellä Digimonien) asuttamaan maailmaan, joka muistuttaa heidän omaansa. Lapset löytävät pian itselleen kumppaneiksi omat Digimoninsa, joiden on määrä auttaa retkeläisiä palaamaan oikeaan universumiin.

Visual novel -osuutta on hyvä käsitellä ensin, sillä se muodostaa leijonanosan pelistä. Anime-tyylinen hahmokuvitus on komeaa, mutta suoranaisten välivideoiden puute jäi ihmetyttämään. Puhuvien päiden pulputtama dialogi on kuitenkin pääosin ääninäyteltyä, joten aivan kaikkea ei ole tehty säästöliekillä.

Takuman ja kumppaneiden tarina seikkailu etenee etsimällä yksittäisiltä tapahtumapaikoilta juonellisesti merkitykselliset keskustelut. Peli käynnistyy turhan verkkaisesti, mutta käsikirjoitus on muuten oikein osuvaa kautta linjan. Surviven tarina on oikeastaan todella synkkä, ja hahmojen menneisyyttä pureskellaan urakalla. Kotikaipuun ja maailman pelastamisen rinnalla epävarmojen nuorten kipuilu tarjoaa hyviä vivahteita tarinaan, ja osoittaa myös sen, että näennäisen pirteän näköisessä pelissä voidaan päästä syvälle ihon alle. Maailmanloppua ja muita synkkiä aiheita on toki käsitelty Digimon-medioissa aiemminkin, mutta paikoittainen syvä lohduttomuus iskee silti lujaa.

Tekstimuurien lukemisesta ja taisteluista siirrytään tasaisin väliajoin vapaa-ajalle, jolloin pelaajat voivat syventää ystävyyttään muiden hahmojen kanssa. Tällä kertaa luottamus ystäviin on todellakin ystävyyttä, sillä suhdepelissä onnistumalla avautuu Digimon-partnerien uusia evoluutioita. Alueita tutkimalla voi myös löytää erilaisia Digimonien ominaisuuksia nostavia esineitä sekä lorea tarkemmin avaavia salaisia värssyjä.

Pelaajan valintoja tarkkaillaan karmamittarilla, joka jakautuu kolmeen osaan: moraali-, harmonia- ja raivovalintoihin. Värikoodatut päätökset vaikuttavat pelin loppuihin sekä siihen, millaiseen muotoon Takuman Agumon-partneri voi kehittyä. Kolmen erilaisen karmapolun ohella on olemassa myös vasta toisella läpipeluukerralla avautuva todellinen lopetus. Karmajärjestelmä ei ole sinällään uusi idea, mutta se konkretisoi hyvin ajatusta siitä, miten Digimon kasvaa sielunkumppaninsa mukana. Erilaiset loput tuovat myös uudelleenpeluuarvoa, vaikkakin varsinainen haarautuminen juonessa tapahtuu todellista loppua lukuun ottamatta vasta pelin viimeisellä kolmanneksella.

Taktiikkaroolipelipuoli edustaa rehellistä vuoropohjaista mättöä. Digimon-veteraanit tuntevat jo virus-rokote-data-kolmion, joka toimii kivi, paperi ja sakset -logiikalla: jokaisella merkillä on vahvuus ja heikkous. Lisäksi hyökkäämistä monipuolistavat elementit, jotka tepsivät paremmin tiettyihin hirviöihin. Taisteluissa pyritään yleensä joko päihittämään kentän pomovastustaja tai puhdistamaan kartta kaikista vihollisista. Korkeasta maastosta hyökätessä saa hieman lisäpuhtia, ja sama toimii iskiessä vihollisen sivuille tai selustaan. Vuoron päättyessä onkin mietittävä tarkkaan, mihin suuntaan Digimonin nokan jättää osoittamaan.

Päähahmojen omat Digimonit ovat lähtökohtaisesti kentällä heikoimmassa Rookie-olomuodossaan. Tarinassa etenemisen myötä avautuva kehittyminen ja muodonmuutoksen ylläpitäminen kuluttaa erikoisliikkeisiin käytettävää SP-mittaria joka vuorolla, joten haavoittuvaiseen pikkumuotoon on palattava jossain vaiheessa keräämään voimia. Ihmiset voivat kannustaa Digimoneja kerran taistelussa parantaen niitä tai tarjoamalla hetkellisiä tehoboosteja. Päätehtävien ulkopuolella on mahdollisuus treenata villejä Digimoneja vastaan, ja vapaaotteluissa otuksia on myös mahdollista rekrytoida omaan tiimiin Shin Megami Tensei -tyylisten keskustelujen kautta. Villejä Digimoneja voi kehittää esineillä ylläpitämään voimakkaampaa muotoaan pysyvästi.

Taisteluissa on tarpeeksi tekemistä normaalilla vaikeusasteella, jotta pelaaminen on jatkuvasti mielekästä. Keräilyvimma on kohtalaisen helppoa tyydyttää, sillä pelissä on vain 113 erilaista Digimonia. Tuhatpäisestä Digimon-katalogista olisi mahtunut peliin mukaan enemmänkin hahmoja, mutta isoimmat fanisuosikit etenkin ensimmäisen kauden hirviöistä on saatu mukaan.

Päähenkilöiden omat Digimonit tuntuvat hieman villejä voimakkaammilta, ja kannustaminen tarjoaa lisäsyyn omien kumppaneiden suosimiseen. Takataskussa kannattaa kuitenkin pitää muutama iskukunnossa oleva villi monsteri, tai sormi voi loppupelissä mennä äkkiä suuhun. Oman tiimin rakentaminen on toki täysin mahdollista, mutta tiettyjä hirviöitä on pakko käyttää tarinasyistä. Isometriset kartat kärsivät Switchillä paikoin hienoisista kameraongelmista ja kaiken kontrolloimisen kankeudesta, mutta muutoin strategiaosuudet ovat oikein viihdyttäviä, kun latausajatkaan eivät ole liian pitkiä.

Yhteenveto

Digimon Survive on jälleen mainio esimerkki siitä, ettei Digimon-pelisarjan elinvoimaisuus ole kadonnut minnekään. Synkkä tarina ja toimiva taistelujärjestelmä tarjoavat mainion pelikokemuksen niin seuraavaa Fire Emblemiä odottaville pelaajille kuin keräilyvimmasta kärsiville Pokémon-faneille. Se ei ole pelimoottorinsa puolesta Switchin sulavin strategiapeli, mutta taisteluita ja tarinaa on mielestäni aika sopivassa suhteessa, erilaiset loput tuovat uudelleenpelattavuusarvoa, ja reilun 20 tunnin kesto on sopiva yhdelle läpipeluulle. Digimon-pelit tuntuvat tarjoavan keskenään hyvin erilaisia pelikokemuksia, eikä maailman rajoja tai lähtökohtia pelätä venyttää.

Hyvää:
– Synkkä tarina
– Toimiva taistelujärjestelmä

Huonoa:
– Erilaisten Digimonien vähäinen määrä
– Unity-moottorin kankeudet