Arvostelussa Digimon Story Cyber Sleuth: Complete Edition

Luottamus ystäviin on ystävyyttä

Digimon nähdään usein Pokémonin heikompana kilpailijana. Taskuhirviöt ovat nousseet digitaalisia serkkujaan suurempaan suosioon varsinkin lännessä, mutta toisin kuin voisi luulla, ovat Digimonit silti yhä elinvoimaisia. Varjoissa Digimon-pelejä on ilmestynyt tasaiseen tahtiin, ja animaatiopuolellakin nähtiin viime vuonna liikehdintää Digimon Adventure Tri. ‑elokuvasarjan muodossa. Pelimaailmassa uusin Digimon-tuttavuus on Switchille saapunut Digimon Story Cyber Sleuth: Compelte Edition. Yksi pelikortti sisältää sekä muutama vuosi sitten ilmestyneen alkuperäisen Cyber Sleuthin että Hacker’s Memory ‑spin-offin. Onko Digimoneista haastamaan uusia Pokémon-pelejä, vai onko lopputulos yhtä hyvä kuin Agapio Racing Teamin suomidubbi?

Cyber Sleuth ‑peleissä pyöritään Tokiossa ja virtuaalimaailma EDENissä. Ready Player One ‑kirjan Oasis-maailman tapaan EDENissä voi tehdä päivittäisiä asioita töistä ostoksiin ja viihteeseen. Virtuaalimaailmassa rellestää kuitenkin hakkereita, jotka käyttävät Digimon-ohjelmia hyviin tai pahoihin tarkoituksiin. Tokion lokaatiot ovat eläväisiä tapahtumapaikkoja, ja miljöö on hyvin suunniteltu. EDEN toimii futuristisena virtuaalimaailmana niin oleskelupaikkana kuin erilaisten serveriluolastojen muodossa.

Molempien pelien oleellinen juoni liittyy mystisten Eater-lonkerohirviöiden ilmestymiseen. Eaterin hyökkäyksen kohteeksi EDENissä joutuneet uhrit vaipuvat kooman kaltaiseen tilaan, jota kutsutaan EDEN-syndroomaksi. Cyber Sleuthin päähenkilö jää Eaterin armoille, mutta pelihahmon digitaalinen olemus materialisoituukin oikeaan maailmaan. Datamuotoinen pelaaja törmää etsivä Kyoko Kuremiin ja värväytyy tämän assistentiksi. Maallisen majan muuttuminen tiedostomuotoon onkin yllättävä apu, sillä pelaaja pystyy hyppäämään erilaisten sähkölaitteiden sisuksiin. Eater-ongelman selättämisen lisäksi pelaaja painii erilaisten hakkerijärjestöjen kanssa ja hoitaa etsivätoimiston päivittäisiä tapauksia muun jutustelun ohella. Juoni ajaa asiansa olematta missään erityisen hyvä. Päivittäinen puuhastelu ystävien kanssa ja Digimonien paimentaminen toimivat tasapainona isomman juonikaaren vakavammille teemoille, vaikkakin välillä maailmanloppua odotellessa tuntuukin oudolta selvitellä vanhan papparaisen ja mystisen Digimonin perhesuhteita.

Matkan varrella pelaaja oppii keräilemään Digimoneja, joilla pistetään vastustajat pakettiin. Vajaan 400 Digimonin valikoimasta löytyy huima määrä erilaisia hirviöitä, ja niiden keräily ja kouluttaminen on vaivatonta. Päähahmo kerää automaattisesti dataa digiotuksia vastaan taistellessa, ja tarpeeksi monen kohtaamisen jälkeen pelaaja voi luoda itselleen uuden monsterin laboratoriossa. Tiedostohirviöiden kouluttaminen ja kehittäminen on todella hauskaa ja monipuolista. Tiimiin mahtuu kerrallaan maksimissaan 11 Digimonia, mutta isompi rajoite on muisti, jota on rajallisesti. Isommat möröt vievät tietysti enemmän tilaa, joten pelaajan on tasapainoteltava tiiminsä kokoonpanon kanssa. Jokainen Digimon kehittyy yleensä ainakin kolmeksi erilaiseksi monsteriksi, ja hahmoja voi myös muuttaa takaisin aiempiin muotoihinsa ominaisuuksien vahvistamiseksi ja maksimitason nostamiseksi. Aiempiin muotoihin palaaminen on välttämätöntä ABI-arvon nostamiseksi, joka mahdollistaa kaikista parhaimpiin muotoihin kehittymisen.

Varsinainen taistelujärjestelmä on simppeli vuoropohjainen mättösysteemi, jossa pelaaja näkee jatkuvasti ruudun oikeassa reunassa vuorojärjestyksen ja oman toiminnan vaikutukset siihen. Digimonit voivat hyökätä, puolustaa tai käyttää erikoisliikkeitä. Jokaisella monsterilla on oma komeasti animoitu nimikkoliike ja kasa yleisiä liikkeitä, joiden voima ja tyyppi vaihtelevat. Suurin osa Digimoneista kuuluu yhteen kolmesta päätyypistä (rokote, virus ja data), jotka toimivat toisiaan vastaan kivi-paperi-sakset-tyyppisesti. Tämän lisäksi jokainen hahmo edustaa yhtä elementtiä, jolla on Pokémon-tyylisesti omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Kaikissa taisteluissa kentällä on kerrallaan enintään kolme Digimonia kummallakin puolella, mikä mahdollistaa tuki- ja hyökkäysroolittamisen. Yleensä tehokkain tapa on kuitenkin mättää menemään ja aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa. Vuorojärjestyksessä peräkkäiset monsterit saattavat aktivoida kombotoimintoja, jotka nostavat liikkeiden aiheuttamaa vahinkoa tai tehostavat parannuskykyjä.

Parivaljakon toista osapuolta, Hacker’s Memoryä, kutsutaan usein spin-off-peliksi, mutta nimitys on mielestäni hieman ontuva. Hakkerin muistelma on aivan yhtä laaja kokonaisuus kuin Cyber Sleuth, mutta erot pelien välillä ovat selkeitä temaattisesti. Tässä pelissä pelaaja ohjastaa tavallista koulupoikaa, jonka EDEN-tili on joutunut hakkerin käsiin. Rötöksestä suivaantunut miehenalku liittyy Hudie-hakkeritiimiin, joka toimii freelancerina ottaen vastaan erilaisia toimeksiantoja nettisivujensa kautta. Hacker’s Memoryssä on käytännössä kahdenlaisia tapauksia: hakkereiden toimiin liittyviä eettisiä dilemmoja ja täysin läskiksi lyötyjä huumoritapauksia. Syvällisemmät, ihmisten toimia pohtivat tapaukset ovat todella mielekkäitä, mutta huumorin kanssa ei aina osuta oikeaan kohtaan. Hakkerimuistoissa on myös parempi päähenkilökaarti sekä ylimääräisiä hahmoja avaavia muistipätkiä, joita pelaaja voi löytää ympäri pelimaailmaa. Uutena taistelutyylinä mukaan tuodaan Domination Battlet, joissa pelaajan tehtävänä on pitää hallussaan tiettyyn pistemäärään oikeuttavaa aluetta ja potkia vastustajat takaisin aloitusruutuun. Enemmän strategisointia vaativat taistelut alustojen korkeuseroineen ovat toimivia ja kuvaavat hyvin laajempaa taistelua eri ryhmittymien välillä.

Pelejä on syytä verrata niin toisiinsa kuin Pokémon-peleihin. Cyber Sleuth on kokonaisuutena tiiviimpi ja itsenäisenä osana parempi kokoelman peleistä. Hacker’s Memory laajentaa ensimmäisen pelin tarinaa, mutta siitä ei saa täyttä arvoa irti ilman toisen pelin pelaamista ensin. Jälkimmäinen kuitenkin sisältää pieniä elämänlaatua parantavia päivityksiä, ja maailmaa katsellaan moniulotteisemmin. Hacker’s Memory kierrättää monia tapahtumapaikkoja ja ‑alueita, mutta se on perusteltavissa pelien samanaikaisuuden takia. Spin-offin leima tuleekin siitä, että pääpelin hahmot pyörivät tasaiseen tahtiin ruudulla ja isot tapahtumat koetaan uudestaan eri näkökulmista. Parivaljakko täydentää toisiaan mielekkäällä tavalla, ja molempien pelaaminen kannattaa ehdottomasti. Leirinvaihdos Playstationeilta Nintendoon on sujunut mallikkaasti, vaikkakin hahmojen ääriviivat ovat paikoin rosoisia ja ruudunpäivitys tippuu parissa kohdassa.

Pokémon-peleihin vertailu on vaativampi tehtävä. Suurempaa suosiota nauttivaan sarjaan verrattuna Cyber Sleuth ‑parivaljakko vetää pidemmän korren tarinan ja sivutehtävien kannalla, ja hahmotkin ovat paljon paremmin kirjoitettuja. Taistelujen kannalta Pokémonit ovat ylivertaisia monipuolisuuden ja tyyppijärjestelmän kannalta, mutta Digimon-matsit tarjoavat hyvää vaihtelua. Isoin ero on itse monstereissa ja niiden kasvatuksessa. Taskuhirviöpelit kannustavat usein pelaajaa käyttämään kuuden hirviön tiimiä, jonka kokoonpanon suunnittelu on mielenkiintoista. Digimonissa monstereita tulee jatkuvalla syötöllä lisää, ja kokemusta tulee roimasti enemmän sekä taisteluista että farmilta, jonne ylimääräisiä Digimoneja voi laittaa treenaamaan, tutkimaan hakkereita tai tuottamaan esineitä. Tämä kaikki yhdessä monihaaraisten kehityspolkujen kanssa kannustaa vaihtelemaan tiimin jäseniä. Lisäksi kolme Digimonia kulkee aina digitaalisessa maailmassa pelaajan rinnalla, mitä taskuhirviöissä ei ole nähty Let’s Go ‑pelejä ja toisen sukupolven uudelleenjulkaisuja lukuun ottamatta. Omalla tiimillä voi myöhemmin taistella netissä muita pelaajia vastaan. Edes jotenkin pärjätäkseen pitää oman joukkueen olla pitkälle koulutettu, ja yleisimpien taktiikoiden on parempi olla tiedossa. Peliseuran etsimiseen on enemmän vaihtoehtoja Hacker’s Memoryn puolella.

Yhteenveto

Pokémonit ovat edelleen lähellä sydäntäni, mutta Digimon Story Cyber Sleuth: Complete Edition on mainio haastaja. Laajaan roolipelikaksikkoon saa upotettua kymmeniä tunteja peliaikaa, ja vaihtelu virkistää pitkäaikaisen Pokémon-fanin mieltä. Switchille siirretty kaksikko näyttää kauniilta ja toimii hyvin, vaikkakin välillä ruudunpäivitys tippuu ympäristöjen ja hirviöiden kasvaessa. Parivaljakkoon kannattaa tutustua etenkin, jos Digimonit ovat jo tuttuja, mutta ummikkokin saa irti todella paljon hyvästä roolipeliparivaljakosta.

Hyvää:
– Hirviövalikoiman monipuolisuus
– Tarinan syvälliset osat
– Tekemisen paljous

Huonoa:
– Tekniset hidastelut
– Paikoittain heikko rytmitys

”Ei, ei se ole… Se on… Se ei ole floppi!”

Kiitokset Bandai Namcolle arvostelukappaleesta.

Digimon Story Cyber Sleuth: Complete Edition
Alusta:
Switch, (Win, PS4, Vita)
Ilmestynyt: 18.10.2019
Kehittäjä: Bandai Namco
Julkaisija: Bandai Namco