Arvostelussa Mario + Rabbids Sparks of Hope

Syvemmälle kaninkolomadonreikään

Vuoden 2017 E3 oli täynnä monia innostavia julkistuksia, mutta mahdollisesti isoimman yllätyksen tarjosi (tai olisi tarjonnut, jos se ei olisi vuotanut etukäteen) Ubisoftin sekopäisten Rabbidsien ja Super Marion epäpyhä liitto, josta syntyi Mario + Rabbids Kingdom Battle. Pelillä ei ollut juuri mitään yhteistä Marion perinteisten tasoloikintojen tai Rabbids-bilepelien kanssa, sillä pelattavuus oli ehtaa XCOM-strategiaa. Ehkä juuri kaikesta omituisuudesta johtuen Kingdom Battle nousi lopulta Switchin julkaisuvuoden kärkikastiin, ja nyt viitisen vuotta myöhemmin on aika jatko-osalle. Vuodoilta ei tälläkään kertaa vältytty, mutta tuoko Sparks of Hope mitään uutta sarjaan tai peligenreen?

Edellisen pelin tapahtumien jälkeen elämä Sienivaltakunnassa Rabbidsien kanssa on normalisoitunut, ja kanikielen simultaanitulkkauskin on kehittynyt reippaasti. Rauhaisa elo päättyy lyhyeen, kun pahaenteinen Darkmess-lima alkaa levitä ympäri galaksia jättäen kaaosta jälkeensä. Marion ja kumppaneiden harteilla on jälleen maailman kohtalo, ja Darkmessin takana piilevän Cursan päihittämiseksi on matkattava avaruuden halki myös vieraille planeetoille.

Heti ensihetkistä alkaen on selvää, että Ubisoftin Euroopan studioilla on tehty töitä. Sparks of Hopen audiovisuaalinen harppaus ykkösosaan nähden on valtaisa, ja mukaan on saatu jopa Rabbids-hahmojen minimaalista ääninäyttelyä. Pidemmistä puheenvuoroista vastaa mukana kulkeva robottiapuri Beep-0. Musiikkipuoli on enemmän kuin kunnossa uudessakin pelissä, sillä Grant Kirkhopen seuraan liittyvät Yoko Shimomura ja Ori-pelien ääniraidasta vastannut Gareth Coker. Jokaisen säveltäjän kädenjälki kuuluu selkeästi, ja peliin on saatu ahdettua suorastaan jumalainen kattaus biisejä, joihin ei kyllästy.

Visuaalista käyttöliittymää on päivitetty, paikasta toiseen liikkuminen on vaivattomampaa, ja planeetat ovat varsin aakeita laakeita Kingdom Battlen putkijuoksutunneleiden sijaan. Vastapainona taistelukentät eivät ole kuitenkaan enää saumattomasti osa maailmaa, vaan taistelun alkaessa siirrytään irrallisille areenoille. Sparks of Hopen tapauksessa erillisten areenojen ja siirtymien käyttö ei ole kuitenkaan merkki laiskuudesta, sillä niiden myötä kenttien ja pulmien suunnittelijoiden luovuus on päässyt paremmin valloilleen. Tekosyynä irrallisten taistelutantereiden ilmestymiselle voi käyttää myös ärhäkästi leviävää Darkmessiä. Ensimmäisestä osasta tuttua taisteluiden ulkopuolista pulmailuakin on kehitetty sulavampaan suuntaan, vaikka kyseessä onkin pääosin simppeliä laatikon työntelyä.

Pelin viisi planeettaa ovat virkistävän erilaisia teemallisesti ja tarinallisesti. Hiljalleen eteenpäin kulkevan pääjuonen lisäksi jokaisella planeetalla on myös oma tarinakaarensa ja lukuisia sivutehtäviä, jotka tarjoavat reippaasti valinnaista tekemistä, jos reilut parikymmentä tuntia vievä kampanja tuntuu liian lyhyeltä. Juoneen ja loreen on selkeästi panostettu, mikä näkyy välivideoiden lisäksi pikkuhiljaa aukeavista muistoista sekä tarinallisista sivutehtävistä. Mukana on myös reippaasti yhteiskunnallisia vitsejä sekä viittauksia Mario-peleihin. Nintendokin vaikuttaa olevan tyytyväinen Ubisoftin tapaan käsitellä lähdemateriaalia, sillä taistelukentällä nähdään nyt myös Goombia ja muita Mario-vihollisia alkuperäisissä olomuodoissaan ilman jänisfilttereitä.

XCOM-tyylistä vuoropohjaista asemataistelusysteemiä on hiottu entisestään. Veteraanille ensimmäisenä silmään pistää neliöpohjaisen ruudukon vaihtuminen metriseen järjestelmään ja vapaampaan liikkumiseen. Vapaampi liikkuminen monipuolistaa toimintavaihtoehtoja, vaikka neliökaava onkin pohjimmiltaan vielä piilossa sen alla. Tähtäyslinjojen miettiminen ja pienet nyanssit pääsevät uudessa järjestelmässä hieman paremmin esille, ja tiimihypyn laukaisema vapaa ilmaliito avaa uusia taktisia ulottuvuuksia.

Liikkuvuuden sijaan isoin muutos on mielestäni tehty hahmopuolella. Jokainen pelin yhdeksästä Mario- tai Rabbids-sankarista omaa uniikin aseen ja kyvyn, ja kullakin hahmolla on selkeitä vahvuuksia ja heikkouksia. Sankareita voi myös kehittää eri suuntiin: Mario voi esimerkiksi keskittyä tekemään paljon vahinkoa reagoimalla liikkuviin vastustajiin tai loikkia ilmojen halki vihollisia tallaten. Hahmojen kykyjä ja rooleja tarvitaan erityyppisten tavoitteiden suorittamiseksi, joita on enemmän kuin aiemmin, samoin kuin uusia vihollistyyppejä. Kaikkien vihollisten päihittämisen sijaan voittokriteerinä voi olla välillä tietyn alueen valtaaminen tai selviytyminen elossa. Tiukemmissa taisteluissa pomon luokse päästäkseen on poistettava ensiksi kätyrit pois päiväjärjestyksestä vuororajan sisällä. Selviytymistehtävissä Peachin kilpikyky on korvaamaton, kun taas lukuisia heikkoja vihollisia päihitettäessä kannattaa valita Rabbid Luigin useaan vastustajaan kimpoileva frisbee.

Täysin uusia pelattavia hahmoja on kolme: Edge-jänis, Rabbid Rosalina ja Bowser. Nahkarotsiin pukeutuva Edge luottaa heittoaseenakin toimivaan samuraimiekkaan, mutta itse loin strategiani enemmän hahmon Dash-liikkumiskyvyn ympärille. Rosalinan Rabbid-versio taas on yksi pelin parhaista sankareista, sillä todella suuren tuhovoiman ohella hahmo on siunattu viholliset paikalleen pysäyttävällä jähmetyskyvyllä. Marion vanha arkkivihollinen jätti taas sinkoineen ja Rabbid Mechakoopa -apureineen koko porukan laimeimman vaikutelman, jos vertaillaan hyödyllisyyttä taisteluissa.

Pelin nimessäkin mainitut Sparkit ovat Super Mario Galaxy -peleistä tuttujen Luma-tähtien ja Ubisoftin kanien fuusioita, jotka ovat menossa mukana tukemassa pelattavia hahmoja. Jokainen Spark antaa sankarille yhden aktivoitavan kyvyn sekä passiivisen bonuksen. Tavallisimpia Sparkeja ovat hyökkäyksiin elementtivoimaa lisäävät kyvyt, joiden mukana tulee myös vastustuskykyä samalle elementille. Kipinäkatalogissa on runsaasti erilaisia kykyjä vihollisten siirtelystä näkymättömyytteen ja apujoukkojen kutsumiseen, ja pelihahmojen ja Sparkien optimointi kuhunkin tehtävään tuo jälleen uusia tapoja haastaa itseään ja ideoita vaihtoehtoisiin strategioihin.

Hahmonkehitys on tällä kertaa tasopohjaista. Kaikista otteluista kertyvät kokemuspisteet avaavat kykypuussa etenemiseen vaadittavia kuulia, ja tähtipaloilla päivitettäviä Sparkeja siirtyy tilille kaikkien tehtävien suorittamisesta. Rahaa voi pelissä käyttää lähinnä parannusesineiden ostamiseen, ja sivutehtävistä saatavilla planeettakolikoillakin saa hankittua vain aseiden kosmeettisia päivityksiä. Luonnolliseen pelaamiseen kytkeytyvä progressio on toimiva systeemi, mutta olisin itse kaivannut vielä hieman lisää sivutehtävien kautta avattavia saatavia päivityksiä. Näiksi voitaneen lukea sivutehtävistä saatavat erikoisemmat Sparkit, ja suosittelenkin tekemään ainakin Kipinäsivutehtävät, vaikka muu puurtaminen ei innostaisi.

Yhteenveto

Mario + Rabbids Sparks of Hope ei pysty yllättämään samalla tavalla kuin ykkösosa, mutta se on kaikin tavoin sulavoitettu ja paranneltu versio edeltäjästään. Monipuoliset ja uniikit hahmot, laadukas kenttäsuunnittelu ja haastava vaikeustaso takaavat, että tekemistä riittää tekemistä kymmeniksi tunneiksi. Teknisestikin kaikki on mallillaan. Lisäsisältöä on lupailtu jo kolmen paketin verran, joista odotetuin on tietysti ensi vuonna ilmestyvä Rayman-paketti.

Hyvää:
– Monipuoliset hahmot ja kyvyt
– Virtaviivaistettu taistelujärjestelmä
– Laadukas soundtrack
– Rakkaus lähdemateriaaliin

Huonoa:
– Vähäiset lisätehtävistä saatavat päivitykset

”Kohti ääretöntä ja sen yli!”

Kiitokset Ubisoftille arvostelukappaleesta.

Mario + Rabbids Sparks of Hope
Alusta: Switch
Ilmestynyt: 20.10.2022
Kehittäjä: Ubisoft
Julkaisija: Ubisoft