Arvostelussa Lonely Mountains: Downhill

Huipulta on suunta vain alaspäin?

Aurinkoisena kesäpäivänä pyöräily voi olla rentouttavaa puuhaa, kun vain irtosoran rasahtelu sekä pyörän rattaiston rutinat täyttävät ilman. Mikäpä sen parempi tunne kuin tuntea tuulenviima kasvoillaan vauhdikkaasti alamäkeä mennessä? Tätä samaa fiilistä yrittää tavoitella myös Lonely Mountains: Downhill, joka on hieman erilainen pyöräilypeli. Lonely Mountainsin parissa pääsee nauttimaan vuoristojen luonnosta sekä alamäkipyöräilyn huimasta vauhdista omalta kotisohvalta käsin.

Lonely Mountains: Downhill on hyvin rento peli, jossa ei ole sen kummoisempaa päämäärää kuin laskeutua vuoren rinteeltä takaisin leiriin. Mukana on neljä vuorta, joissa jokaisessa on neljä eri polkua. Temaattisesti ympäristöt vaihtelevat alppimaisemista syksyisiin näkymiin ja aina aavikon kuumuuteen asti. Jokainen polku pitää laskeutua vähintään kahdesti, kerran vapaammin tutkien ilman mitään aikarajaa tai kaatumisrajoituksia, ja toisen kerran suorittaen erilaisia haasteita uuden reitin tai vuoren avaamiseksi. Jos kantti kestää, voi myös kokeilla Free Rider ‑tilaa, jossa pitää ajaa koko matka ilman yhtäkään kaatumista.

Pelissä on yhteensä 16 kenttää, joita kutsutaan poluiksi. Numero saattaa kuulostaa pieneltä, mutta yksi taso sisältää runsaasti vaihtoehtoisia reittejä. Lonely Mountains ei nimittäin välitä siitä, kuinka hulluja oikoteitä pelaaja keksii, vaan reitin voi valita vapaasti. Mukana on runsaasti tarkoituksellisia oikoteitä, mutta myös huimemmat temput ovat sallittuja, jos vain pyörän jousitus sen kestää. Reitin varrella on onneksi muutama tarkistuspiste, johon pelaaja palautuu hänen löytäessään itsensä rotkon pohjalta tai halaamasta paikallisia puita.

Ohjaustuntuma on Lonely Mountainsissa loistava, sillä pyörä noudattaa fysiikan lakeja uskollisesti olematta kuitenkaan liian realistinen. Alamäessä vauhtia kerääntyy runsaasti, ja ylämäkeä pitkin polkeminen laittaa kuskin koville. Kääntymiseen on tarjolla kaksi eri vaihtoehtoa: joko analogitatti kääntää tankoa vasemmalle tai oikealle, tai sitten pyörää tatin osoittamaan suuntaan näytöllä. Omaan makuuni näistä ensimmäinen oli selvästi luonnollisempi, mutta vaihtoehdot ovat aina hyvästä. Kääntymisen lisäksi pelaajan vastuulla on kiihdyttäminen ja jarruttaminen olkanäppäimillä, joskin jyrkissä alamäissä polkeminen ei ole aina edes tarpeellista. Pyöräilijä voi lisäksi pinkaista vauhtiin käyttämällä osan hiljalleen palautuvasta energiavarastostaan, mikä auttaa jyrkissä ylämäissä ja hyppyrien kohdalla.

Tekemistä Lonely Mountainsin rinteillä riittää, jokaisen polun tarjotessa kasan sekä aloittelijaystävällisiä haasteita että ammattitaitoisetkin alamäkipyöräilijät haastavia tehtäviä. Mukana on jopa mahdollisuus ajaa säkkipimeässä, mikä laittaa oman muistin sekä reaktiokyvyn testille. Tehtäviä suorittamalla avautuu lisää kustomointimahdollisuuksia niin hahmoon kuin pyörään. Hahmolle on saatavilla erivärisiä asuja, minkä lisäksi haasteista saatuja osia voi sijoittaa uusiin ajokkeihin, jotka käyttäytyvät hyvin eri tavalla. Katupyörä menee lujaa tasaisella mutta kaatuu pieneenkin töyssyyn, siinä missä maastokelpoisemmalla ajokilla selviää isoistakin hypyistä, mutta vauhti ei päätä huimaa. Pyöriin on avattavissa eri värejä, mutta sen syvällisempää kustomointia Lonely Mountains ei tarjoa.

Omien aikojen parantaminen on Lonely Mountainsin keskiössä. Uusia reittejä on aina kiva kokeilla, ja tätä huippuajan metsästystä tukevat loistavasti myös netin kautta päivittyvät tulosluettelot. Listaa vilkaisemalla oma taitotaso näyttäytyy uudessa valossa, kun huomaa, että maailmalla joku on polkenut mäen alas minuutin nopeammin. Omien aikojen parantaminen on todella koukuttavaa, mikä antaa pelille paljon uudelleenpeluuarvoa.

Ulkoasu tukee hyvin Lonely Mountainsin teemaa, vaikka se ei ehkä tajuntaa räjäytäkään. Matalapolygoninen grafiikka toimii erityisesti kivikoissa ja vuoren terävissä reunoissa. Syväterävyysaluetta tavoitteleva taustan sumennus antaa joillekin alueille melkein diorama-henkisiä vivahteita, minkä lisäksi sillä peitellään muuten melko matalaa resoluutiota. Suorituskyky pysyy pääsääntöisesti sulavana, mutta harvat töksähtelyt saattavat johtaa kaatumisiin kovassa vauhdissa.

Myös Lonely Mountainsin äänimaailma ansaitsee oman erityismainintansa. Rohkeana päätöksenä mukana ei ole lainkaan musiikkia. Sen sijaan pelaajien korvakäytäviä hemmotellaan luontoäänillä. Tuulenviimat, linnunlaulu ja veden solina saavat seuraa jarrutuksissa lentelevästä sorasta sekä hahmon parahduksista vahingon sattuessa. Monissa muissa peleissä vastaava ratkaisu kummastuttaisi, mutta Lonely Mountains tuntuu äänisuunnittelun ansiosta hyvin omaperäiseltä kokemukselta.

Yhteenveto

Lonely Mountains: Downhill yllättää useammallakin osa-alueella. Ohjaustuntuma ja vauhdintuntu ovat ensiluokkaisia, minkä lisäksi vapaa kenttäsuunnittelu nostaa uudelleenpeluuarvon pilviin. Omien aikojen parantaminen ja huipputuloslistoilla kilpailu on koukuttavaa, ja neljän vuoren poluilla on runsaasti haasteita läpäistäväksi. Yhdessä rentouttavan äänimaailman kanssa Lonely Mountains: Downhill onnistuukin luomaan vahvan tunnelman, joka tekee virtuaalisesta alamäkipyöräilystä melkein aidon veroisen kokemuksen.

Hyvää:
– Vapaus valita oma reitti
– Loistava vauhdintuntu
– Rentouttava ilmapiiri sekä äänimaailma
– Runsaasti uudelleenpeluuarvoa

Huonoa:
– Pienet nykimiset ja kuvan suttuisuus