Arvostelussa Paper Mario: The Origami King

Taitostaitoja etsimässä

Paper Mario ‑sarja on mielenkiintoinen sivujuonne Mario-universumissa. Ensimmäiset kaksi peliä ovat tiukkoja roolipelejä. Näistä GameCuben Thousand-Year Dooria pidetään jopa yhtenä sukupolvensa parhaista rooliseikkailuista. Wiillä kokeiltiin toiminnallisempaa ja tasoloikinnallisempaa suuntaa, mutta 3DS:n Sticker Star oli miltei täydellinen mahalasku kolmen onnistuneen osan jälkeen. Wii U:n Color Splash sai kriitikoilta ja faneilta hieman paremman vastaanoton, mutta huonosti menestynyt konsoli ja edellisosan jäljiltä ilmassa leijunut epävarmuus olivat myrkkyä pelin myynnille. Olisiko pikatahdilla julkistuksesta julkaisuun selvinneestä viidennestä Paper Mario ‑pelistä koronakesän piristäjäksi?

Suuri Origamifestivaali on alkamassa Toad Townissa, ja Mario on matkalla karnevaaliin veljensä Luigin kanssa. Paikan päällä kaikki ei olekaan hyvin: missään ei näy ketään, ja harvat vastaantulijat ovat kumman kolmiulotteisia. Pian paljastuukin, että itsensä vastikään Origamikuninkaaksi kruunannut Olly pyrkii muuttamaan kaikki paperinohuet Sienivaltakunnan asukit itselleen uskollisiksi Taitesotureiksi origamitaidoillaan. Pakolliseksi puhuvaksi matkakumppaniksi ja Marion avuksi kuninkaan kaatoon liittyy Ollyn sisar Olivia.

Pelattavuuden osalta The Origami King ei tee suurta pesäeroa Color Splashin tyyliin. Mario kulkee pahvista taitellussa Sienivaltakunnassa pomppien päin laatikoita ja heilutellen vasaraansa. Välillä matka tyssää Origami-ilkiöiden jättämiin aukkoihin, jotka on tukittava tällä kertaa maalin sijaan paperisilpulla. Rakenteeltaan The Origami Kingin maailma on kuitenkin herkullinen, sillä Marion on liikuttava aiempaa enemmän syvyyssuuntaan. Erilaiset luolat, aavikot ja kaupungit ovat eläväisiä paikkoja, jotka ovat täynnä salaisuuksia.

Reikien lisäksi peli pitää kirjaa myös kysymysmerkkilaatikoista, pelastetuista Toadeista sekä harvinaisemmista keräilypatsaista. Keräiltävää riittää, ja monelle alueelle jää löydettävää vielä toista vierailua varten, mutta roinalla ei tunnu olevan kauheasti käytännön merkitystä taistelussa avustavien Toadien ulkopuolella. Juonta kuljetetaan eteenpäin tasaiseen tahtiin niin, että jokaisessa maailmassa on mielekästä tekemistä, jonka rinnalla kevyt pääjuoni kulkee. Erityisesti toisen ja viidennen maailman miljööt tarjoilevat hienoja hetkiä tarinallisesti.

Pelin uutena pulmanratkontatyökaluna toimivat taikarinkulat, joita paperinohut sankarimme voi käyttää Olivian avulla. Tavallisissa rinkuloissa Marion kädet pidentyvät, jolloin sankari ylettyy paljastamaan uusia kulkureittejä. Käsien käyttämisessä haastavinta on usein taikarinkulan löytäminen, sillä varsinainen venyminen on simppeliä liikeohjauksen varaan rakennettua toimintaa. Gyroskoopin voi toki kytkeä pois päältä, mutta koin ohjaimen liikuttelun mielekkäämmäksi vaihtoehdoksi. Mukana on myös elementaalirinkuloita, joiden avulla Olivia voi muuttua elementtejä hallitseviksi olennoiksi kyseisen vastuksen päihitettyään. Tällöin aktivoidaan lähinnä välivideoita, eikä pelaaja voi vaikuttaa voimien käyttöön sen kummemmin. Tasoloikkaosuuksia on sangen vähän, mutta maailman pulmat ovat oikein mielekkäitä ja kunkin alueen teemoihin sopivia.

Origami Kingin taistelujärjestelmä herätti ihmetystä julkistuksesta lähtien. Perustaisteluiden areena on pyöreä kehä, jonka osasia voi liikuttaa. Perustaisteluissa vihollisia pyritään järjestelemään joko suoriin linjoihin tai neliöiksi Marion viereen, jolloin paperiputkimies saa lisää hyökkäysvoimaa ja osuu kaikkiin vihollisiin kerralla. Perusmatsien pulma-aspekti käy ennen pitkää tylsäksi, sillä toistuvista ratkaisuista johtuen viholliset kaatuvat alta aikayksikön, eikä huolellisesti vuoronsa suunnitteleva pelaaja ota vahinkoa käytännössä lainkaan vastaan pariin ensimmäiseen tuntiin. Pulmia voi ratkoa myös heittelemällä kolikoita katsomossa istuville Toadeille, jolloin sienipäät parantavat Mariota, antavat esineitä ja ratkovat pulmia. Avun laatu riippuu annetusta rahamäärästä sekä pelastettujen Toadien lukumäärästä.

Iskuvaihtoehtoja on käytännössä kolme: Hyppy, vasara ja heittovasara. Perusversiot iskuista ovat aina saatavilla, mutta paremmat kulutusversiot pitää etsiä itse. Rikkoutuvat iskut eivät tunnu päivityksiltä, vaan ennemminkin työkaluilta, eikä hahmonkehitystä ole juurikaan. Kokemuspisteitä ei kerätä lainkaan, vaan voittoisa suoritus palkitaan valtavalla määrällä kolikoita, joilla voi ostaa kauppatavaraa tai lisää aikaa omille hyökkäysvuoroille. Ainoa muutos Marion kykyihin tapahtuu terveyspisteitä nostavien kristallisydänten metsästyksessä, sillä terveyspisteiden maksimimäärän nousu nostaa myös hyökkäysvoimaa. Sienien, tulikukkien ja muiden esineiden käyttö on usein melko tarpeetonta ja ankeaa.

Onneksi pomotaistelut muuttavat tuttua kaavaa. Origamisotureiden lisäksi pomoina toimii liuta toimistotarvikkeita, joiden päihittämisessä on käytettävä luovia konsteja. Vahvempia vihulaisia vastaan taistellessa Mario aloittaa ulkokehältä, ja pelaajan pitää kehää pyörittelemällä luoda reitti iskusymboleille nuolten avulla. Viholliset tekevät kaikkensa vaikeuttaakseen Marion toimintaa, ja tämä luo mielekkäitä pulmia sen lisäksi, että pomovastuksilla on luovia hyökkäystapoja ja ‑kuvioita. Esteiden väistely, useita vuoroja kestävä taktikointi ja pelikentän hyödyntäminen tuovat virkistävää vaihtelua monotonisiin perustaisteluihin.

Audiovisuaalisesti The Origami King on koko sarjan näyttävin. Hienot lokaatiot erilaisine teemoineen ja materiaaleineen ovat todella kauniita, ja musiikkipuolellakin osutaan aika lailla nappiin. Hahmokaartista ylivoimaisesti isoin osa on Toadeja ja tuttuja rivivihollisia, mikä harmittanee luonnollisesti sarjan vanhempien osien faneja. Toisaalta yritystä ja persoonallisuutta on enemmän kuin Sticker Starissa, jossa Toadeja hädin tuskin erotti toisistaan. Marion mukana kulkee jälleen vaihtelevia ja persoonallisia sivuhahmoja omine kykyineen, mutta ne ovat täysin tarinasidonnaisia ja ottavat osaa taisteluihin istumalla paikoillaan tai hyökkäämällä.

Yhteenveto

Paper Mario: The Origami King on leppoisa peli, jolla on taustallaan vahva perintö. Letkeänä roolipelinä se on hyvä, mutta taistelujärjestelmä ja hahmokehitys jäävät pahasti vajaaksi pomovastusten ulkopuolella. Peli on parhaimmillaan maailman tutkimisessa, nokkelissa vitseissä ja monipuolisissa tehtävissään. Askeleita oikeaan suuntaan on otettu, mutta kyseessä ei ole huikea klassikko. Origami Kingillä on annettavaa hyvänä kesäpelinä, mutta roolipelien saralla Paper Mario ‑sarjalla on vielä paljon kehitettävää.

Hyvää:
– Maailma ja sen tutkiminen
– Runsaasti keräiltävää
– Pomotaistelut

Huonoa:
– Rivitaistelut
– Hahmonkehityksen puute

Enemmän kuin pelkkä paperipaino.

Kiitokset Bergsalalle arvostelukappaleesta.

Paper Mario: The Origami King
Alusta:
Switch
Ilmestynyt: 17.7.2020
Kehittäjä: Intelligent Systems
Julkaisija: Nintendo