Arvostelussa Super Mario 3D All-Stars

Kolme kovaa

NES:n Super Mario Bros. ilmestyi Japanissa 13. syyskuuta 1985. Nintendo on ottanut tavaksi juhlistaa Marion merkkipäivää kunnolla viiden vuoden välein. 25-vuotisjuhlan erikoispeli oli Super Mario All-Stars Limited Edition, joka oli rajoitettu Wii-painos alun perin vuonna 1993 ilmestyneestä SNES:n Mario-kokoelmapaketista. Julkaisu sisälsi 16-bittisiksi päivitetyt versiot NES:n legendaarisesta Mario-trilogiasta ja Lost Levelsistä. Tämän vuoden juhlapeli on puolestaan Switchin Super Mario 3D All-Stars, joka sisältää soundtrackeineen teräväpiirtoaikakauteen päivitetyn Super Mario 64:n (Nintendo 64. 1997), Super Mario Sunshinen (GameCube, 2002) ja Super Mario Galaxyn (Wii, 2007). Aivan kuten Wiin kokoelmapaketti, myös Switchin 3D All-Stars on saatavilla vain rajoitetun ajan digitaalisesti ja fyysisesti. Ostopäätös on tehtävä tällä kertaa ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä.

Kaikki kokoelman pelit noudattavat Mario 64:n esittelemää tehtäväformaattia. Tapahtumapaikka vaihtelee pelin mukaan Peachin linnasta lomasaareen ja aina ulkoavaruuteen asti, mutta jokaisessa pelissä tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon tähtiä tai muita taivaankappaleita, jotta tie aukeaisi kidnapatun prinsessan luokse. Super Mario 64 poikkeaa muista peleistä siten, että suurin osa kenttien tähdistä on kerättävissä vahingossa tai vaihtoehtoisesti missä järjestyksessä tahansa. Koska kentät ovat myös varsin kompakteja rakennelmia, voi yhden tähden napata parhaimmillaan muutamassa sekunnissa. Sunshinessa ja Galaxyssa tehtävien rakenne on hieman episodimaisempi. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi vain tietyissä tehtävissä ilmestyviä pomovastustajia, uusien reittien esittelyä tai vaihtuvia vuorokaudenaikoja.

Galaxy on kolmikon peleistä aloittelijaystävällisin. Avaruus-Mario on vähiten atleettinen kolmikosta, asteroideilla ja muilla pyöreillä kappaleilla ei ole reunoja, joiden yli voisi hypätä, eikä pelaajaa palauteta tylysti takaisin kenttävalikkoon mustaan aukkoon sukeltamisen jälkeen. Sunshine on taas Mario-tasoloikintojen outolintu, sillä Marion selässä roikkuva vesiruisku on vähintään yhtä isossa roolissa loikkataitojen kanssa. Vesisuihkulla ei pelkästään pidennetä hyppyjä, vaan sillä ammuskellaan myös vihollisia kameran siirtyessä Marion olan taakse. Sunshinessa kokeiltiin myös muun muassa pitkiä lauseita englantia puhuvaa Peachia ja Bowseria, ja klassisten Goombien ja Koopien korvaamista persoonattomilla limamönjillä. Lomateemaan sidotut kentät ovat uniikkeja, mutta en innostunut aikoinaan PlayStationin maskottiseikkailuista lainatuista toimintapelimäisyyksistä, enkä innostunut nytkään.

Pelit pyörivät Nintendon Euroopan toimiston kehittämällä emulaattorilla lähes alkuperäisissä muodoissaan. Galaxy ja Sunshine ovat viimeisimpiä Eurooppa-versioita, mutta Super Mario 64 on jälkikäteen Japanissa julkaistu ”Shindou”-painos, johon korjailtiin aikoinaan muutamia bugeja ja lisättiin tuki tärinätoiminnolle. Versiovalinta kirpaisee lähinnä speedrunnaajia, sillä kuuluisa rappusia pitkin liukuminen ei enää toimi. Muutoin pelit ovat sisällöllisesti muuttumattomia.

Merkittävimmät eroavaisuudet alkuperäisten julkaisujen ja 3D All-Starsin välillä liittyvät hieman yllättäen kontrolleihin. Hyppääminen tapahtuu universaalisti A- tai B-napeilla, mutta tällä ei ole sinänsä väliä, koska näppäimet voi asettaa nykyisin vapaasti Switchin asetusvalikon kautta. Kamera-asetusten kustomoiminen ei ole kuitenkaan mahdollista itse pelissäkään. Tämä voi ärsyttää veteraanipelaajia, sillä 64:n ja Sunshinen kamera-akselit on ”korjattu” vastaamaan moderneja oletuskontrolleja. Sunshinessa käänsin pitkään Marion nokan kohti maata aina vesiruiskua käytettäessä, vanhaan lihasmuistiin vedoten. Ensimmäistä kertaa 3D-Marioa pelaaville 64 aiheuttanee enemmän haasteita, mutta itse pääsin sinuiksi vanhanaikaisen kliksuttelukameran kanssa äkkiä.

Galaxyn ohjaus on toteutettu mielenkiintoisesti. Peli hyödynsi Wiillä liikeohjausta tähtisirpaleiden ampumiseen, pyörähdyshyökkäyksen tekemiseen ja valikoissa navigointiin, eikä Wii-kaukosäätimen perintö ole täysin kadonnut Switchilläkään. Peli on parhaimmillaan Joy-Coneilla, jotka imitoivat Wiimoten ja Nunchukin yhteistyötä hyvin. Mario pyörähtää Switchillä myös Y-napilla, ja osoittimen voi resetoida tarvittaessa ruudun keskelle R-painikkeella. Käsikonsolitilassa osoitinta ohjataan kosketusnäytöllä. Liikeohjauksettoman pelitavan puuttuminen on hieman kummallista, sillä oikea analogitatti on useimmiten tarpeeton Galaxyn suosiessa lukittuja kamerakulmia. Koska valikoissa voi liikkua vain osoittimella, ei pelaaminen onnistu esimerkiksi GameCube-ohjaimella. Nintendon oman Pro-ohjaimen tunnistin toimii kelvollisesti.

En tiedä turvauduttiinko Nintendon laboratoriossa noituuteen vai tekoälyavusteiseen skaalaukseen, mutta kaikki pelit näyttävät Switchillä paremmalta kuin koskaan aiemmin. En kuitenkaan kutsuisi pelejä täysiverisiksi remastereiksi, sillä vain osa tekstuureista on piirretty uusiksi HD-televisioita ajatellen. Graafisesti paranneltu käännös lienee parempi termi. Näkyvimmät päivitykset ovat saaneet Nintendo 64:n Marion hahmomalli ja elämä- ja kolikkolaskurit. Super Mario 64 säilyttää 4:3-laatikkokuvasuhteensa, mutta piirtotarkkuus hyppää vaatimattomasta 240p:stä 720p HD -tasolle. Tämä aiheuttaa myös huvittavia hetkiä pelin ladatessa matalapolygonisen Marion pelaajan liikkuessa tarpeeksi kauas ruudun keskustasta. Nintendo 64:llä ja sumuisilla kuvaputkilla muistia säästävää kikkaa ei huomannut, mutta Switchillä pienet rosoisuudet ovat helpommin bongattavissa.

Galaxy ja ensimmäistä kertaa uudelleenjulkaistava Sunshine hyötyvät suuresti laajakuvatuesta ja Full HD -resoluutiosta. Galaxyssa korkeampi resoluutio kaunistaa erityisesti tähtitaustoja, jotka ovat tärkeitä kosmisen tunnelman luojia. Sunshinen aikaansa nähdet komeat vesielementit ovat taas Switchillä vieläkin kirkkaampia. Pelit pyörivät alkuperäisillä ruudunpäivitysnopeuksilla, mikä tarkoittaa Galaxyn 60:tä kuvaa sekunnissa ja Sunshinen ja 64:n kohdalla puolta tästä. Sunshinen parissa saattaa ilmetä minimaalisia suorituskykyongelmia kaikista kiireisimmillä Delfino Islandin kujilla, mutta peli ei ole pyörinyt koskaan täysin moitteettomasti edes epävirallisella emulaattorilla.

Yhteenveto

Jokaisen tulisi pelata vähintään yksi kolmiulotteinen Mario-peli läpi yleissivistyksen vuoksi. Super Mario 64, Sunshine ja Galaxy ovat kaikki aikansa parhaimpia tasoloikintoja, eikä ajan hammas ole kohdellut pelejä kovin kaltoin. Graafisten parannusten ja nopeampien latausaikojen myötä Nintendo Switchin kokoelmapaketti on paras tapa kokea kyseiset pelit. Kyseenalaistan kuitenkin 3D All-Starsin hinnoittelun ja ohjaustapojen rajallisuuden ihan yleisen saavutettavuudenkin vuoksi. 60 euroa on vähän liian korkea hintapyyntö kolmelle pelille, joista yhtä on myyty kympillä Virtual Consolessa, ja kahdesta on julkaistu alehintainen Player’s Choice / Nintendo Selects -painos. Voitaisiinko Super Mario Galaxy 2 saada joskus ilmaisena lisäsisältönä?

Hyvää:
– Kolme laadukasta tasoloikintapeliä
– Graafiset parannukset

Huonoa:
– Rajalliset ohjausvaihtoehdot
– Hieman liian ronski hintapyyntö kolmelle pelille