Arvostelussa The Banner Saga 3

Matkan määränpää

”Kaukana ovat ajat, jolloin olin tavallinen metsästäjä Skogrissa. Nyt olen klaanin pää, viirini on pitkä, ja niin monen kohtalo on harteillani. Pimeys uhkaa meitä kaikkia, ja turvapaikka — matkan pää — ei olekaan niin turvaisa. Tavalla tai toisella, tämä tarina päättyy pian.”
Sankari on oikeassa: Banner Saga 3 on Team Stoicin huikean trilogian päätös, joka sitoo kaikki langat yhteen. Matka on epävarmaa, mutta yksi asia on varmaa: saaga päättyy, tavalla tai toisella. Onko päätösosan kohtalona kukoistus, vai hiipuuko viimeinen luku pimeyteen?

Ylimääräiseen pohjustukseen ei tälläkään kertaa käytetä turhaan pelaajan aikaa, vaan tapahtumat vyöryvät suoraan eteenpäin. Hahmojen tasot ja tehdyt valinnat aiemmista peleistä siirtyvät suoraan troikan viimeisimpään ilman vääntöä. Ummikoille on tarjolla lyhyt videokertaus, mutta peliä ei voi suositella aiempia osia pelaamattomille, sillä tarinaa muuttavat valinnat ja kohtalot tuovat pelille omanlaista matkan tuntua. Koko sarja löytyy onneksi suoraan eShopista, minkä lisäksi kohta ilmestyy myös fyysinen kokoelma, joka on todennäköisesti paras tapa kokea koko kolmen pelin muodostama yhtenäinen eepos. Vaikeustasoa on myös nostettu finaalia varten reilusti, joten taistelusysteemiin kannattaa tutustua ensin yksinkertaisempien ykkös- ja kakkososien avulla. Koin kolmosessa useasti tiukkoja voittoja ja selviä tappioita, joten tiimin kokoonpanoa sekä omia vuoroja on mietittävä todella tarkkaan. Haaste on tervetullutta ja viimeiselle osalle sopivaa.

Jo aloitusruudusta huokuva synkeys on läsnä heti myös tarinassa. Ihmisten pääkaupunki Arberrang on viimeisiä pimeyden ulkopuolella olevia rauhansatamia, mutta kaupungissa on meneillään vaativat valtataistelut ja muurit pysyvät visusti kiinni ulkona odottavilta pakolaisilta. Aiempien pelien valintojen seurausten perusteella pääsankariksi valikoitunut Rook tai Alette yrittää pitää huolta klaanistaan ja sinnitellä kaupungissa mahdollisimman pitkään, mutta valtapolitiikasta ja ulkona odottavasta Dredge-hirviöiden armeijasta seuraa ongelmia. Kaukana Arberrangista pimeyden keskellä vaeltaa taas Iver-jätin johtama palkkasoturien ja mender-maagiparin joukko. Pelaaja ohjastaa molempia seurueita vuoron perään. Keinon löytäminen pimeyden pysäyttämiseksi ja turvasataman pystyssä pitäminen ovatkin pelin päätavoitteita.

Pelaaja käy tuttuun tapaan vuoropohjaisia taisteluja vihollisarmeijoiden kanssa, johtaa karavaania tehden valintoja ja keskustelee eri hahmojen kanssa. Edellisistä osista opittu tieto nousee esiin keskusteluissa, ja valinnoilla on enemmän merkitystä kuin koskaan, sillä ne ovat yhä vaikeampia ja monisyisempiä. Erityisesti kliimaksia lähestyttäessä alkaa armoton kujanjuoksu aikaa vastaan, jolloin pelaajan on tehtävä kipeitä valintoja varmistaakseen parhaan mahdollisen lopetuksen tarinalle. Panokset ovat siis kovat, ja kaikesta on pulaa. Harmi vain, että osa vanhoista ydinmekaniikoista on kadonnut: kaupat loistavat poissaolollaan, moraali on koko ajan aivan alamaissa eikä ruuan loppuminen vaikuta lepäämiseen tai moraaliin. Kehittäjä on kuitenkin tuomassa julkaisupäiväksi päivityksen, jolla on tarkoitus korjata ainakin joitain mainittuja ongelmia ja käännösvirheitä.

Taistelupuolella nupit on käännetty kaakkoon. Vuoropohjainen panssarin ja voiman nakertaminen maistuu yhtä hyvin kuin aina ennenkin, ja hahmoja voi kehittää yhä pidemmälle. Tasokatto nousee viiteentoista, ja yhdennentoista tason jälkeen taistelijalle voi valita uniikin tittelin, joka tuo mukanaan tiettyjä parannuksia, joten hahmojen kehittäminen tiettyä roolia varten on entistä monipuolisempaa. ”Vuoreksi” nimetty sotilas saa esimerkiksi lisää kestävyyttä ja vastustuskykyä, jolloin hahmosta on enemmän hyötyä etulinjassa. Uusia kasvoja ei esitellä enää yhtä tiuhaan tahtiin, mutta ne ovatkin entistä mielenkiintoisempia lisäyksiä. Oikeilla valinnoilla on mahdollista saada pelattavaksi myös Dredge-vihollisia. Joukosta nousee esiin erityisesti Alfrun-noita, joka on ehkä liian vahva hahmo kaukohyökkäyksineen ja parannuskykyineen. Pahiksissakin on mukavasti vaihtelua ja haastetta, sillä tuttujen hahmoluokkien ja ‑rotujen sijaan suurin osa vihollisista on pimeyden turmelemia ja monimutkaisempia tapettavia. Pimeyden keskellä kamppaileva joukkio saa vihollisten tapoista perinteisen tahdonvoiman sijaan lisää voimaa noitakeihääseen, joka käyttää maagien ketjusalamataikaa. Keihäs avaa uusia temppuja, mahdollistaen ilmaisen vahingon ja tappokombot tavallista hyökkäystoimintoa käyttämättä.

Aaltomaisia taisteluita on uudistettu. Aiemmin kamppailua sai jatkaa samoista asemista väsyneellä tiimillä parempien esineiden toivossa, mutta systeemi on pantu kokonaan uusiksi. Sen lisäksi, että pelaaja näkee, mistä vahvistusjoukot tulevat, on aaltojen välissä mahdollista sijoittaa hahmoja uudelleen taistelukentällä ja jopa vaihtaa tiimin kokoonpanoa. Uudistettu mekaniikka kannustaa kehittämään useampia hahmoja.

Audiovisuaalisesti peli on jälleen todella kaunis. Käsin piirretty grafiikka, huikeat välianimaatiot ja synkäksi muuttunut viikinkimaailma vahvistavat pelin omalaatuista leimaa. Myös musiikki on kohtalokasta ja laadukasta skandinaavisteemaista tykitystä. Valitettavasti tekninen toteutus köhii hieman. Peli on välillä kolmikon sulavin, mutta aika ajoin ruudunpäivitys myös takkuilee tavalla, jota ei esiintynyt kahdessa ensimmäisessä osassa lainkaan. Myös muutamat puhekuplat jäävät miltei kokonaan ruudun ulkopuolelle, ja vuoron vaihtumista on usein odoteltava pidemmän aikaa. Julkaisupäivitys on kuitenkin korjaamassa tätäkin puolta, jos pelintekijöitä on uskominen.

Yhteenveto

Banner Saga 3 on trilogian päätösosana odotuksen arvoinen. Viimeinen osa sitoo tarinan yhteen tarjoten tunteikkaita kohtaloita sekä selityksiä moniin mysteereihin. Monipuolinen taistelujärjestelmä ja moraalisia dilemmoja tarjoava tarina vaikeuttavat pelaamisen lopettamista, kunnes saaga on saatettu katkeransuloiseen päätökseensä. Ennakkoversio kärsi lukuisista pienistä bugeista niin pelimekaanisella kuin tekniselläkin puolella, joista päästään toivottavasti eroon pian. Koko saaga on ehdottomasti kokemisen arvoinen: se on oikeastaan kolmen osan muodostama yhtenäinen peli, jota on ollut ilo seurata alusta loppuun.

Hyvää:
– Loistava tarinankerronta
– Monipuolinen hahmovalikoima
– Uudistuksia ei ole pelätty…

Huonoa:
– …mutta kaikkia ei ole mietitty loppuun asti.
– Tekniset ongelmat ja hutiloinnit

”Hello darkness, my old friend.”

Kiitokset Plan of Attackille arvostelukappaleesta.

The Banner Saga 3
Alusta: Switch, (iOS, PC, PS4, Xbox One)
Ilmestynyt: 26.7.2018 (Switch)
Kehittäjä: Stoic
Julkaisija: Versus Evil