Arvostelussa Pokémon Legends: Arceus

Taivas repeää liitoksistaan

Ajan rakenne on muuttunut. Pokémon-pelit myyvät miljoonia kappaleita vuodesta toiseen, vaikka Game Freakia ja The Pokémon Companya ruoskitaankin aina välillä kaavoihin kangistumisesta pelisuunnittelussa. Fanien keskuudessa on toivottu jo useamman vuoden ajan avoimeen maailmaan sijoittuvaa Pokémon-roolipeliä, jollaista jäljitteleviä fanikonsepteja postaillaan netin keskustelupalstoille harva se päivä. Ehkä tokiolaisten salkkumiesten mieli muuttui Nintendon näyttäessä mallia The Legend of Zelda: Breath of the Wildilla, sillä Pokémon Legends: Arceus on Pokémon-peli, jollaista ei ole ennen nähty. Mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että uudenlainen Pokémon-seikkailu olisi automaattisesti kaikkein innovatiivisin avoimen maailman roolipeli.

Pelaajan luoma mykkä sankari imaistaan aikaulottuvuusportaalin kautta Hisuin valtakuntaan, joka on eräänlainen menneisyyden agraariversio Pokémon Diamond & Pearl -pelien Sinnohista. Pokémon-kouluttaja on Hisuissa kohtalaisen uusi ammatti, sillä puusta ja kivestä veistetyt Poké-pallot ja pelaajan puhelin edustavat kehittyneimpää teknologiaa alueella. Edes paikallinen Pokémon-professori ei omista tietokonetta. Professori kuitenkin innostuu nuorukaisen taidoista napata Pokémoneja, joten ulottuvuusmatkaaja värvätään nopeasti alueen suurimmassa kylässä majaa pitävän Galaxy Teamin riveihin.

Galaxy Team keskittyy rauhanomaiseen Pokémon-tutkimukseen ja Hisuin kartoittamiseen, vaikka ryhmä tuo logoineen ja johtajineen mieleen Sinnohissa rellestäneen Team Galacticin pahisjengin. Lisäksi pelissä tutustutaan Diamond- ja Pearl-pelien mukaan nimettyihin kilpaileviin klaaneihin, joilla on tärkeä rooli tarinassa. Kumpikin ryhmä palvoo korkeampaa voimaa, jonka on oltava joko ajan tai avaruuden valtias. Parikymmentätuntinen tarina tarjoaa lopussa vastauksen siihen, kuka tai ketkä ovat oikeassa, mutta ennen tapahtumien käynnistymistä on selvittävä noin tunnin pituisesta tutoriaalista, jonka aikana käydään läpi kaikki tarpeelliset liikkumistavat ja taistelukyvyt.

Ymmärrän kevyen laskeutumisen tärkeyden, sillä Pokémon Legends: Arceus on varmasti monille nuorille Pokémon-faneille ensimmäinen kosketus avoimen maailman peleihin ja vapaaseen kameraan. Kokeneempana pelaajana minua ärsytti oikeastaan alun kädestä pitelyäkin enemmän tyhjänpäiväisen dialogin valtava määrä. Hahmoilla on paljon asiaa, mutta tekstilaatikot eivät vaihdu automaattisesti, eikä ääninäyttelyä kuulla missään vaiheessa. Onneksi ohjeiden määrä vähenee heti intron jälkeen, sillä seuraavan tehtävän luokse ohjataan vain karttamerkeillä. Pelaaja saa keksiä reittinsä kohtalaisen vapaasti, koska valmiiksi tallattuja teitä ei juuri ole.

Sivupolkuja tutkimalla voi törmätä harvinaisiin ja kovatasoisempiin alfa-Pokémoneihin, joiden haastaminen ei ole järkevää liian aikaisessa vaiheessa. Tasoerot pelaajan tiimin ja villien Pokémonien välillä nousevat loppua kohti radikaalimmin, jolloin alfoja kannattaa alkaa hyödyntää taisteluissa tai metsästää kokemuspisteiden toivossa. Alueelta toiselle ei saa kuitenkaan juosta täysin vapaasti, sillä jossain vaiheessa eteen tulee liian syvä joki tai keskellä siltaa seisova vartija.

Paikasta toiseen liikkumista helpottaa tietysti pikamatkustaminen ja Pokémonien kyvyt. Legendsissä ei käytetä omalle tiimille opetettavia HM-liikkeitä, vaan taikahuilulla paikalle soitettavia Pokémon-lähettiläitä, jotka taitavat niin kiipeilyn kuin surffaamisenkin. Maailmaa tutkisi Pokémonien selässä mielellään enemmänkin, jos siellä olisi muutakin nähtävää kuin villejä Pokémoneja. Peli vilisee viittauksia DS-peleihin myös paikkojen nimissä, mutta mielenkiintoiselta vaikuttavat maailmankolkat ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Ulkotilat ovat visuaalisesti masentavan pelkistettyjä. Vuoret ovat tasavärisiä möykkyjä ja lumialueet tasaisen valkoisia, luolastot ovat läpijuostavia tunneleita, ja klaanien tukikohdat muistuttavat surkeita teltta- ja mökkikyliä, eikä rakennusten sisällä käymisestä palkita oikein mitenkään, toisin kuin perinteisissä Pokémon-peleissä. Graafista vaisuutta ei voi oikein perustella edes Switchin tehoilla, sillä esimerkiksi saman genren Monster Hunter Stories 2 ja Dragon Quest XI ovat paljon värikkäämpiä ja mielikuvituksellisemman näköisiä kokonaisuuksia. Paukut on käytetty tällä kertaa ihmis- ja Pokémon-malleihin. Toisaalta plussana lataustaukoihin alue- ja taistelusiirtymien välillä ei tuhlaudu montaa sekuntia.

Lähes kaikki sivutehtävät annetaan Galaxy Teamin tukikohdassa tai parannus- ja kauppapaikkojen luona päivystävien hahmojen kautta, vaikka maailmaan kyllä mahtuisi Pokémon-kouluttajia. Sisällöllisesti sivutehtävien laatu vaihtelee kehnosta (pyydystä parikymmentä Magikarpia, jotta saisit täydellisen Pokédex-merkinnän), pelaajan tietämystä testaaviin fiksuihin arvoituksiin (pyydystä tietty Pokémon vihjeen perusteella). Paljon Pokémoneja nappaamalla noustaan Galaxy-rankingissa, joka määrittelee entisten salimerkkien tavoin sen, minkä tasoiset Pokémonit tottelevat pelaajaa. Pokémoneja voi vaihtaa myös verkon kautta kaverin kanssa, muita moninpeliominaisuuksia Legendsissä ei toistaiseksi ole.

Tärkein uusi taistelumekaniikka on saman liikkeen jakaminen normaaliin, ketterään ja vahvaan variaatioon. Vahva vaihtoehto tekee enemmän vahinkoa, mutta tällöin pelaaja voi menettää seuraavan vuoronsa. Ketterät iskut ovat taas heikompia, mutta niitä voi käyttää usein kaksikin kappaletta putkeen ja jopa ennen tavallisesti vikkelämpää vastustajaa. Käytännössä optimaalisin strategia on siis käyttää ensin nopeaa ja sitten voimakasta liikettä. Muita näkyviä muutoksia ovat liikkeiden käytön aina estävän Sleep-statuksen heikentäminen väsymykseksi, sekä Pokémon-evoluutioiden ja iskujen opettamisen käynnistäminen erillisen valikon kautta. Näin aikaa kuluu jonkin verran vähemmän animaatioruutujen katselemiseen.

Kouluttajahahmolla on mahdollista myös liikkua ympäri taistelukenttää. Tavallisissa taisteluissa pelaaja toimii käytännössä vain kameramiehenä, mutta pomojen virkaa toimittavat hohtavat Pokémon-jättiläiset käyvätkin suoraan pelaajan kimppuun. Tällöin Legends muuttuu toimintapeliksi, jossa tärkeintä on väistellä hyökkäyksiä kuperkeikoilla ja pyrkiä rauhoittamaan vihollinen heittämällä tainnutuspusseja. Oman Pokémonin voi kutsua avuksi tekemään vahinkoa, jotta tainnutusikkuna pitenisi, mutta taistelu on oikeasti ohi nopeammin ilman Pokémonien apua. Loppupään pomojen päihittäminen on yllättävän vaikeaa ensimmäisellä yrittämällä, mutta peli myös tarjoaa mahdollisuutta jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen yritys päättyi.

Koska Poké-palloja heitellään pelissä runsaasti, esitellään Legendsissä myös mahdollisuus nikkaroida käyttöesineitä itse, joista suurinta osaa ei välttämättä edes tarvitse käyttää ennen pelin lopputekstejä. Tarvittavat materiaalit ovat kerättävissä luonnosta omien Pokémonien avustuksella. Arvomateriaalien runsaampi käyttö rohkeiden tutkimusmatkailijoiden palkitsemiseen olisi ollut hyvä lisäporkkana, mutta toisaalta olen myös tyytyväinen ettei näin tehty, koska taskutila on pelin alussa hyvin rajallista.

Yhteenveto

Pokémon Legends: Arceus on tarpeellinen ja toivottu edistysaskel Pokémon-sarjalle, mutta Switchillä on monia paremmin rakennettuja avoimen maailman roolipelejä, joista osa on varmasti toteutettu pienemmällä budjetilla. Avoimempaa rakennetta kohti otettiin askelia jo Swordissa ja Shieldissä, mutta Legends on vielä beta-asteella. Pokémonien nappaaminen on pääosassa ja pelin interaktiivisin puoli, sillä esimerkiksi yläilmoissa lentävien Pokémonien pyydystämiseen tarvitaan erikoispalloja, mutta myös taisteluiden puolella on tehty hienovaraisia muutoksia, jotka ovat melko hyvin onnistuneita. Jää nähtäväksi, ovatko kaikki Legendsin esittelemät uudistukset mukana seuraavissa Pokémon-peleissä.

Hyvää:
– Vapaa kamera ja nopea liikkuminen paikasta toiseen
– Lyhyet lataustauot
– Rohkeat pelimekaaniset kokeilut
– Vaikeutuu mukavasti loppua kohti

Huonoa:
– Maailma on tyhjä ja ankea
– Ei ääninäyttelyä
– Ei moninpeliä