Arvostelussa Pokémon Brilliant Diamond & Shining Pearl

Tuttua ja turvallista hupia

Pokémonit ovat jälleen puhuttaneet lähiaikoina. Kun viimeisimmät pääsarjan pelit Sword & Shield tekivät tuloaan, oli puoli Internetiä aivan raivoissaan pelin pudotetuista ominaisuuksista ja yleisesti ottaen heikosta teknisestä kädenjäljestä. Tätä raivoa ei oikein koskaan saatu tyrehdytettyä, sillä myös Brilliant Diamondin ja Shining Pearlin julkistus nosti ilmaan soraääniä. Pelit näyttivät ensimmäisessä trailerissa graafisesti todella amatöörimäiseltä, mikä aiheutti vertailuja halpoihin mobiilipeleihin. Eikä näiden uusien pelien takana ollut edes sama tiimi kuin pääsarjassa! Täytyy myöntää, että tuolloin myös minä olin yksi näistä ”vihaajista”.

Jokin kuitenkin matkan aikana ennen julkaisupäivää muuttui. Visuaalisten yksityiskohtien laatu parani hieman jokaisen uuden trailerin myötä, ja aloin lopulta tottua uuteen ulkoasuun. Kokonaisuus vaan alkoi tuntumaan toimivalta, joten julkaisupäivänä päätin hypätä mukaan kelkkaan. Tässä kohtaa voin sanoa, että olen iloinen mieleni muuttumisesta, sillä minulla ei ole ollut näin hauskaa Pokémon-pelin kanssa moneen vuoteen, vaikka tavoitteena on jälleen kerran Pokémon-mestaruus ja ilkeän rikollisjengin kukistaminen.

Muistan sanoneeni jo muutama päivä julkaisun jälkeen ystävilleni, että Brilliant Diamond ja Shining Pearl eivät oikeastaan edes tarvitse arvosteluja. Suurin syy tälle on se, että nämä remaket ovat ehkä liiankin uskollisia alun perin DS:lle vuonna 2006 julkaistuille Diamond & Pearl -versioille. Jos aiemmat osat ovat vähänkään tuttuja, voi ostopäätöksen tehdä käytännössä viimeisimmän trailerin perusteella. Mikäli visuaalinen tyyli on totaalinen turnoff, ei ostamista kannata harkita. Uskollisuus lähdemateriaalille on ajoittain jopa naurettavan tarkkaa. Mikäli alkuperäisessä pelissä pelihahmo käveli välinäytöksessä kaksi askelta ylöspäin ja viisi oikealle autenttisen merirosvojahdin tapaan, toistuu sama kuvio Switchilläkin, vaikka pelaaja pystyisikin ohjaamaan vapaasti analogitatilla ihan mihin tahansa suuntaan. Niin, ja aikoinaan kolmantena versiona julkaistun Platinumin uudistuksia tai muutoksia ei myöskään kannata odottaa millään tasolla. Nämä ovat puhtaasti kahden ensin ilmestyneen neljännen sukupolven Pokémon-pelien uusioversioita.

Sinnoh on kenties yhä Pokémon-pelialueista kaikkein kaunein ja laajin. Siihen on otettu vaikutteita muun muassa pohjoisen Japanin lumisesta Hokkaidōn saaresta. Jokaisen polun ja kaupungin tutkiminen on pelin ehdottomasti parasta antia. Taustalla pyörivä musiikki on todella tunnelmallista ja jokainen kappale on remasteroitu onnistuneesti orkestroituun tyyliin. Mukana hyräiltävien biisien ystäville osa kappaleista voi tosin kuulostaa hieman vaisuilta, sillä vahvimpia nuotteja ei ole korostettu kuten yleensä.

Peli onnistuu ohjaamaan pelaajan aina oikeaan suuntaan, vaikuttamatta kuitenkaan yksisuuntaisen lineaariselta, jollaisia modernimmat Pokémon-pelit ovat lähes poikkeuksetta olleet. Mitä pidemmälle pelissä pääsee, sitä enemmän eri reittejä ja tutkittavaa jokaiselta uudelta alueelta löytyy. Rakastan hetkiä, kun siirryn uudelle tielle esimerkiksi jonkun sillan päältä ja voin nähdä allani kolme tai neljä tutkittavaa reittiä. Miljöitä on useita, niin ruohikoita, lumialueita, tulivuoria kuin merimaisemiakin. Juuri tällaista maailmasuunnittelua Pokémon tarvitsee!

Maailman tutkimisesta on tehty myös helpompaa. Alkuperäisissä peleissä kuuden otuksen joukkueessa täytyi olla mukana tietynlaisia Pokémoneja, jotta jokaisen alueen pystyi tutkimaan täysin. Edessä voi olla esimerkiksi kivi, jonka siirtämiseen tarvittavan liikkeen voi oppia vain vahva kumppani. Remakeissa näitä samoja kykyjä voidaan käyttää rajoituksetta pelihahmon puhelimen avulla. Ymmärrän, että muutos helpottaa ja suoraviivaistaa pelaamista paljon, mutta samaan aikaan koen, että kampanjaan kuuluvasta tiimin rakentamisesta jää yksi iso huomioitava osa pois. Taisteluiden ulkopuolella auttava Pokémon-tiimi tuntuu myös paljon läheisemmältä. Toki alkuperäisiä pelejä voi syyttää siitä, että samaisia HM-kykyjä oli yksinkertaisesti liikaa, mikä pakotti opettamaan puolelle joukkueesta usein taisteluissa hyödyttömiä liikkeitä, joten muutokselle ei voi olla liian vihamielinen. Onneksi uudet puhelintoiminnot aukeavat kuitenkin alkuperäisen pelin liikkeiden tahtiin, ja monissa alkupään kohteissa on hyvä syy käydä uudelleen uusien kykyjen kanssa. Ensimmäisillä reiteillä on esimerkiksi kiviä, joiden takana odottaa oikeasti hyödyllisiä aarteita ja uusia Pokémoneja.

Maailma on täynnä Pokémon-kouluttajia, jotka haluavat ansaita taskurahaa hakkaamalla pelaajan Pokémonien energiat nollaan. Välillä mehut imetään loputtoman tuntuisilla taisteluputkilla pelaajaltakin. DS-peleissä ottelut tuntuivat kestävän vielä ikuisuuden, mutta Switchillä toimintaa on onneksi nopeutettu. Taistelut ovat ohi muutamassa minuutissa, ja liikkuminen on muuten niin sulavaa, ettei yhteen kohtaan jäädä tuntikausiksi paikoilleen. Kouluttajahaasteiden lisäksi myös satunnaiset Pokémon-kohtaamiset ovat palanneet, eli esimerkiksi ruohikossa tai luolassa kävely voi aktivoida minä hetkenä hyvänsä taistelun. Satunnaistaisteluiden Pokémonit ovat kaikki pyydystettävissä osaksi omaa tiimiä. Valitettavasti samat naamat tulevat vastaan myöhemmilläkin poluilla, joten pelin loppupuolella lähinnä sivuutin kaikki tällaiset ”villit taistelut”. Esimerkiksi vanhaa kunnon Geodude-kivimöykkyä esiintyy varmaan valehtelematta yli 60 prosentilla pelin alueista. Jokaisella uudella reitillä olisi hyvä olla omat Pokémoninsa, sillä nyt tuntuu, että koko jättimäisestä kirjastosta hyödynnetään vain pientä murto-osaa. Suosikkielementtiä saattaa edustaa pahimmassa tapauksessa vain muutama laji, joten valinnanvaraa ei ole paljoa.

Kun Pokémon-lajityypin on kohdannut yhden kerran, korostetaan Switch-peleissä valikon supertehokkaat liikkeet automaattisesti seuraavissa taisteluissa. Kukaan ei taatusti muista yli 500 Pokémonin jokaista heikkoutta, mutta toisaalta tarinan aikana pelaajan muistia testataan vain 50 yleisimmällä hahmolla ja muutamalla harvinaisemmalla, jotka kyllä oppii tuntemaan. Se, että peli kertoo nykyään valmiiksi, että ”tämä toimii” vähentää päänsisäisen pohdiskelun merkitystä sekä saavutuksen tunnetta. Sinnohin ulkopuolella ominaisuus on enemmän tervetullut, sillä 3DS-peleissä ja Swordin ja Shieldin maailmassa Pokémoneja on useammasta eri generaatiosta, jotka eivät ole välttämättä kaikille tuttuja.

Toinen kyseenalainen uudistus koskee Exp. Share -funktiota, jolla jaetaan kehityspisteet tiimiläisten kesken kohtalaisen tasaisesti. Mitä enemmän yksi Pokémon saa kehityspisteitä, sitä nopeammin se kehittyy ja kasvaa vahvemmaksi. Pisteiden jakaminen ei ole itseisarvoisesti huono asia, mutta remaken vaikeustasoa ei ole mitenkään tasapainotettu tämän uuden järjestelmän ympärille. Useimmista taisteluista pelaaja voi saada jopa yli kolme kertaa enemmän kehityspisteitä kuin DS-peleissä, ja tämä seikka tekee pitkässä juoksussa pelaajan joukkueesta liian vahvan. Itse aloin rajoittamaan käytettävien Pokémonien määrää keinotekoisesti sen jälkeen, kun tiimini alkoi olla 10 tasoa salipäälliköitä korkeammalla. Veteraanien on syytä keksiä vastaavia sääntöjä, jotta peli ei olisi aivan liian helppo.

Mutta on jotain uudistettu oikeinkin. Pelaaja voi hypätä millä hetkellä tahansa tutkimaan maanalaisia luolastoja. Siellä voi törmätä myös sellaisiin Pokémoneihin, jotka eivät olleet mukana alkuperäisissä seikkailuissa. Tällä tavalla yritetään todennäköisesti paikkailla Sinnoh-Pokemonien yleistä vähyyttä. Itse en tosin viihtynyt kaivuutehtävissä kauaa, sillä en halunnut ylivoimaiselle tiimilleni yhtään enempää kokemuspisteitä. Uskon, että itselleni ja monelle muulle nämä maanalaiset seikkailut ovat isompi hupi pääseikkailun jälkeen ja arvostan sitä, että kehittäjät ovat yrittäneet luoda ratkaisun ongelmaan ilman, että se tulee kenenkään tielle.

Yhteenveto

Nostin esille näistä peleistä ajatuksia, joita haluaisin Pokémon-fanien miettivän sen sijaan, pilaako isopäinen sankari pelin. Tekeekö esimerkiksi voittavan elementin kertominen kivi-paperi-sakset-sääntöön pohjautuvista taisteluista liian automaattisia? DS:n Diamond ja Pearl ovat minulle rakkaita pelejä, ja nämä remaket tekevät pelaamisesta lähinnä nopeampaa, suoraviivaisempaa ja helpompaa, joten rentouttavaa roolipelikokemusta etsiville kaikki on vain plussaa. Peli pyörii pääosin aina hyvin ja sulavasti, mutta toisaalta esimerkiksi Swordin ja Shieldin kaltaisia avoimia reservaatteja ei Sinnohissa ole. Uusi kehittäjätiimi on selvästi rakastanut alkuperäisiä tuotoksia paljon, eikä ole siksi halunnut tai uskaltanut tehdä isoja muutoksia pelin ytimeen. Se on hieman harmi, kun aikaisemmin sarjan uudelleenlämmittelyissä on ollut yleensä huomattavasti rohkeampia muutoksia ja lisäyksiä.

Hyvää:
– Erinomainen kenttäsuunnittelu
– Tunnelmallinen ääniraita
– Taistelut ovat todella nopeita
– Uusi maanalainen järjestelmä
– Pääpeliä on nopeutettu ja suoraviivaistettu paljon…

Huonoa:
– …mutta meneekö se liian kauaksi alkuperäisestä tarkoituksesta?
– Lisää Pokémoneja ja monipuolisempia vastustajia, kiitos!
– Aivan liian helppo

Rakkaudella tehtyjä uusioversioita.

Kiitokset Bergsalalle arvostelukappaleesta.

Pokemon Brilliant Diamond & Shining Pearl
Alusta: Switch
Ilmestynyt: 19.11.2021
Kehittäjä: ILCA
Julkaisija: The Pokémon Company, Nintendo