Arvostelussa Yoshi and the Mysterious Book

Pääsiäismunajahti

Vaikka Yoshi ei ole kanniskellut vauva-Marioa omissa pulmaloikinnoissaan enää vuosiin, keksii Bowserin suku uusia tapoja häiritä dinosaurusten rauhallista elämää. Tällä kertaa Bowserin rasittava pojankloppi on saanut käsiinsä ihmeellisestä Bewilder-linnusta kertovan taikakirjan ja pudonnut klovnikopterinsa kanssa Yoshien saarelle. Yoshit löytävät puhuvan kirjan ja savuavan kopterin, mutta eivät itse Bowserin perijää. Selviää, että Juniori seikkailee jossain taikakirjan sisällä, josta on kadonnut myös tietoja sivuilla elävistä pienistä otuksista. Miten kirjaan saisi lisää mustetta pintaan? Siinäpä pähkinä purtavaksi.

Yoshi-peleistä on muotoutunut Nintendolle ja kehitysstudio Good-Feelille viime vuosina monenlaisten visuaalisten tyylien koealusta. Kahdessa edellisessä osassa yhdisteltiin keskenään askartelumateriaaleja ja 3D-grafiikkaa, mutta Mysterious Book palaa hieman lähemmäs kahden ensimmäisen Yoshi-pelin tunnelmaa. Koska tasot sijoittuvat kenttävalikkona ja tietopankkina toimivan satukirjan sisälle, on tyyli rakennettu luonnollisen oloisesti pehmeän maalauksellisuuden ja sivujen pläräämistä muistuttavien vähäeleisten animaatioiden varaan. Pyöreitä 3D-hahmoja nähdään vain niiden välivideoiden aikana, jotka tapahtuvat kirjan ulkopuolella reaalimaailmassa.

Itse toiminnan aikana pysytään tiukasti 2D-ulottuvuudessa, ilman minkäänlaisia kikkailuja kamerakulmien tai Z-akselin kanssa. Yoshi hallitsee alusta alkaen kaikki tutut perusliikkeet: ilmassa räpistelyn, nopean palautumisen alas, vihollisten nielemisen ja tietysti munien heittämisen. Dinosaurus käyttäytyy melkein samalla tavalla kuin SNES:n Yoshi’s Islandissa, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ilmassa voi halutessaan räpiköidä pitkiäkin matkoja vasemmalta oikealle. Temppuilua ei siis rajoiteta ainakaan kontrollien ja painovoiman puolesta keinotekoisesti liikaa, mikä mahdollistaa aika muhkeat oikoreitit muutamassa kentässä. Mutta vain muutamassa.

Valtaosa kentistä on nimittäin varsin pienikokoisia, mille on toisaalta ihan hyvä syy. Mysterious Bookissa tavoitteena ei ole poikkeuksellisesti loikkia suorinta reittiä tason lopussa odottavaan maaliin, koska maali on piilotettu ja sijaitsee välillä lähempänä kentän keskustaa. Ensimmäisellä pelikerralla maalin sijainnista ei anneta juuri minkäänlaisia sanallisia vinkkejä, vaan se pitää paikantaa ensin ympäristöä tarkkailemalla ja avata toimittamalla Yoshilla paikalle erilaisia esineitä tai erikoiskykyjä omaavia eläinystäviä.

Jokainen päätarinan tehtävä on rakennettu vain yhden tai kahden tärkeän mönkijäisen ympärille, jotka esitellään heti tason alussa, joten erityisen vaikeaa salaisen interaktion oivaltaminen ei lopulta ole. Esimerkiksi kalastajahemmon tullessa vastaan peli ohjaa hienovaraisesti onkimaan ensin pieniä sinttejä, joista saa yksittäisiä tähtipisteitä, mutta kolmen tähden maalin avaamiseksi on oivallettava, miten siiman saa kelattua pidemmälle ison vonkaleen luolaan. Tiettyjen mönkijäisten käyttäytyminen muuttuu, kun niille tuo kukkia tai syötävää. Tästä paras esimerkki on laulava trampoliinisammakko, joka loikkaa tulisen chilin syötyään ilmaan ja paljastaa altaan vielä reitin lisää tähtitavoitteita sisältävälle maanalaiselle alueelle. Tarjoiltavat hedelmät ja vihannekset täytyy noutaa usein kentän perimmäisestä nurkasta.

Tähtiä on pakko kerätä uusien maailmojen ja kirjan sivujen avaamiseksi. Päätehtävän läpäisemisen jälkeen paljastetaan automaattisesti yhteen missattuun tähteen viittaava vihje, mutta niitä voi ostella lisääkin rahalla. Pelkästään tavallista läpipeluuta varten ei tarvitse järjestää erityisempiä etsintöjä tai uusintakierroksia, koska viimeiselle alueelle tarvittava 500 tähden minimimäärä ilmestyy pankkiin melkein huomaamatta, kunhan kenttiä ei varta vasten jätä pelaamatta. Tarinaan liittymättömät bonusmaailmat aukeavat 1000 ja 2000 tähden kohdalla. Niissä ei esitellä uusia kykyjä tai kenttäelementtejä, vaan kierrätetään jo tavattuja otuksia toisenlaisissa ympäristöissä. Kovin montaa tuntia nopeimmassa mahdollisessa läpäisyssä ei kestä.

Jotain tärkeää kuitenkin puuttuu, nimittäin viholliset. Jos pomotaisteluita sisältävät maailmojen viimeiset kentät jätetään pois laskuista, ei Yoshia satuttavia tai vihamielisiä mörököllejä tule vastaan kuin muutamaan otteeseen. Minkäänlaisia elämiä tai sydämiä ei lasketa, vaan matka jatkuu tärskyn jälkeen parin askeleen päästä. Aiempiakaan Yoshi-pelejä ei tunneta niiden vaikeudesta, mutta koska rotkoja tai muita loikkimalla välteltäviä surmanloukkujakaan ei ole, jää Mysterious Bookista vähän lasten hiekkalaatikkopelin maku. Kaikkien pelien ei tarvitse tietenkään olla väkivaltaisia, mutta aikuisena pelaajana minua harmittaa se, kuinka harvoin perinteistä tasoloikkataituruutta ja munien tarkkuusheittoa Mysterious Bookissa tarvitaan. Oikealla ohjaustikulla on mahdollista jopa ohjata tähtäyskursoria ilmaräpsyttelyn aikana, mutta tämä kyky ei pääse hyötykäyttöön missään vaiheessa.

Toinen hukattu mahdollisuus liittyy Bewilder-lintuun ja kirjan otusrekisteriin. Pelin puolivälin jälkeen nähdään ensimmäistä kertaa tilanne, jossa kentän teemaeläimenä onkin itse ihmelintu, joka osaa ottaa minkä tahansa ensyklopediaan painetun olennon muodon. Innostuin tästä välittömästi, sillä kuvittelin yllätyskäänteen tarkoittavan sitä, että loppujen pulmien ratkaisemisessa rajana olisi pelaajan mielikuvitus ja kerätyt hahmot, ei ennalta suunnitellut interaktiot. Valitettavasti peli jatkuu normaalisti heti seuraavassa kentässä, sillä lintu katoaa ensitapaamisen jälkeen välittömästi parrasvaloista ja palaa uudelleen vasta tarinan lopussa. Jos pulu jäisi pysyvästi Yoshin seuraan, toimisi se vielä parempana kannustimena kaiken keräämiseen ja alkupään kenttien pelaamiseen uudelleen.

Yhteenveto

Yoshin uusin peli painottuu tutkimiseen niin paljon, että pelaaminen muistuttaa välillä Super Mario 64:n tyylistä tähtijahtia. Vauhtia on tosin huomattavasti vähemmän, koska minkäänlaista kiireen tai vaaran tuntua ei ole. Samasta syystä pomotaistelut ja vain muutamalla sormella laskettavat toimintakentät jäävät myös parhaiten mieleen. Suurin osa pulmista on erittäin kekseliäitä, mutta puolet ongelmista ratkeavat vahingossa, jos Yoshi vain sattuu kantamaan jotain. Mielestäni Mysterious Book kaipaisi loppupäähän enemmän eri kykyjen ja elementtien yhdistelemistä vaativia tehtäviä, koska muuten haastetta ei ole nimeksikään, ellei tavoitteeksi ota aivan kaiken keräämistä ja näkemistä.

Hyvää:
– Yoshilla liikkuminen on hauskaa
– Parhaimmillaan erittäin kekseliäs
– Samat hahmot ja maisemat eivät toistu liikaa

Huonoa:
– …mutta parhaita ideoita hyödynnetään vain kerran tai kaksi
– Missä ovat viholliset?
– Moninpelitila on pudonnut pois