Arvostelussa Metroid Dread

Tappajan vaisto

Metroid Dread -projekti mainittiin ensimmäisen kerran nimeltä jo vuonna 2007 Wiin Metroid Prime 3:n sisällä. Kyseessä ei ollut pelin hämärissä tutkimuslaboratorioissa valmisteltu uusi Metroid-avaruusolennon olomuoto, vaan ihka oikea peli, jota suunniteltiin alkujaan Nintendo DS:lle Metroid Fusionin jatkeeksi. Teknisistä esteistä johtuen projekti näki päivänvalon kuitenkin vasta Nintendo Switchillä. Metroid Dread on kronologisessa järjestyksessä viides 2D-Metroid, jonka on määrä päättää jo kasibittisellä Nintendolla käynnistynyt tarinankaari. Vaativaan tehtävään on pestattu espanjalainen MercurySteam, joka sai harjoitella Metroid-pelin kehittämistä 3DS:llä Samus Returnsin muodossa. Harjoitus tekee mestarin, sillä Metroid Dread tarjoilee 3DS-osaakin intensiivisempää toimintaa, unohtamatta kuitenkaan sarjan juuria ja jännityksen luomista.

Pelin nimessäkin esiintyvällä pelottavalla uhalla viitataan maailman kestävimmästä materiaalista valmistettuihin E.M.M.I.-robotteihin, jotka Galaktinen federaatio on lähettänyt tutkimaan ZDR-planeetan epäiltyä X-parasiittiepidemiaa. Jossain vaiheessa yhteys robotteihin on kuitenkin katkennut, joten Samus Aran kutsutaan apuun selvittämään ongelmaa. Heti laskeutumisen jälkeen universumin mahtavin palkkionmetsästäjä saa kuitenkin pahasti köniinsä pitkänhuiskealta chozo-lintusoturilta, joka jättää aseista riisutun Samuksen virumaan syvälle planeetan ytimeen. Mutta miksi älykkäänä ja rauhanomaisena pidetty chozo käyttäytyy vihamielisesti? Näin käynnistyy selviytymistaistelu ja matka takaisin planeetan pinnalle.

Samus on hakkeroituja E.M.M.I.-vartijoita vastaan varsin hampaaton, vaikka ympäri planeettaa piilotetut plasma-ammukset, pommit, jääohjukset ja pukupäivitykset olisivat käytössä. Ainoa Applen tehtaalta karanneisiin prototyyppeihin tehoava ase on kertakäyttöinen Omega-kanuuna, jonka sisälleen kätkevän huoneen avaamiseksi on reissattava ristiin ja rastiin ympäri planeetan alueita. Jos tykkiä ei ole käytössä, on järkevintä juosta pakoon, sillä E.M.M.I. tappaa Samuksen kertalaakista iholle päästessään. Hämähäkin lailla pitkin kattoja kiipeilevä robotti on niin vikkelä ja kuuloltaan terävä, ettei sellaisen kanssa halua todellakaan viettää liian pitkää aikaa samassa tilassa. Robotit eivät kuitenkaan seuraa Samusta steriilien varastoalueiden ulkopuolelle, joten varoitussireenien ääni ei soi korvissa jatkuvasti. Jollain sadistisella tavalla jäin kuitenkin kaipaamaan edes yhtä kaavaa rikkovaa E.M.M.I.-varianttia, joka olisi ollut tarpeeksi fiksu liikkumaan orgaanisemmilla alueilla tai ilmestynyt yllättäen ilmanvaihtokanavasta kuin Alien Isolationin vastaava jäljittäjä.

E.M.M.I. on sulava liikkeissään, mutta myös Samus on elämänsä kunnossa. Heti alusta alkaen käytössä oleva liuku mahdollistaa sellaisten esteiden alittamisen, joiden ohittaminen ei ollut ennen mahdollista ilman Morph Ball -kykyä. Toki kuulamuoto on jälleen mukana avattavana voimana, mutta sitä pantataan Metroid-pelille harvinaisen pitkään. Sen sijaan alkupään kykyihin lukeutuvat muun muassa Flash Shift -ilmapyrähdys ja näkymättömyys, eikä seinät tieltään tuhoavan Speed Boosterinkaan avaamista tarvitse odotella montaa tuntia. Nämä liikkumista nopeuttavat kyvyt yhdistettynä helposti suoritettaviin seinähyppyihin ja pelihahmon muutenkin vikkeliin kinttuihin luovat erinomaiset lähtökohdat Switchin ensimmäiselle Metroid-pelille. Uuden kyvyn käyttölogiikka esitellään fiksusti jo samassa tai vähintään viereisessä tilassa, minkä jälkeen selostuksen voi tarkistaa varustevalikosta.

ZDR:n sokkelomaiset käytävät on myös suunniteltu siten, että lähes jokaisessa huoneessa on muutaman sekunnin säästävä oikoreitti tai vaihtoehtoisesti ylimääräinen energiatankki tai ohjuspaketti. Esineitä ilmestyy jonkin verran nenän eteen suorinta mahdollisinta reittiä pitkin edetessäkin, mutta kymmenisen tuntia vievä sataprosenttinen läpäisy edellyttää ylimääräistä tutkimusmatkailua ja akrobaattitemppujen soveltamista. Vaikeiden liikesarjojen suorittamiseen ei anneta minkäänlaisia vinkkejä, mutta piilotetun esineen sisältävä huone hohtaa kartalla valkoisena.

Kartta on muutenkin pelaajan paras ystävä, sillä tarinassa etenemisen kannalta on ehdottoman tärkeää silmäillä tyhjältä näyttäviä ruutuja ja epäilyttävien oviaukkojen paikkoja. Oikeita suuntia on pääasiassa vain yksi, mutta salaisten teleporttien ja hyppykikkojen ansiosta joitain asioita voi tehdä vaihtoehtoisessa järjestyksessä. Tallennuspisteiden yhteydessä sijaitsee yleensä navigointihuone, jonka kautta on mahdollista ottaa yhteys Metroid Fusionista tuttuun Adam-tekoälyyn. Fusionissa Adam neuvoi seuraavalle alueelle jopa liian suorapuheisesti välkkyvien merkkien kanssa, mutta Dreadissa supertietokone latelee joko itsestäänselvyyksiä tai pysyy hiljaa silloin, kun seuraava tavoite on oikeasti unohtunut. Aiempia Metroideja pelanneita vinkkien vähyys voi miellyttää, mutta uusille pelaajille tilanne voi tuntua oudolta. Jäin kaipaamaan Adamilta myös tahatonta särmikkyyttä, joka korostui aikoinaan Game Boy Advancen pienen ruudun rajallisen merkkimäärän vuoksi. Adamin uusi ohjelmistoversio ei enää väittele tiukasti Samuksen kanssa, ja itsetietoisimmat kommentitkin kuullaan jo alkuintron aikana.

ZDR on kokoluokaltaan kohtalaisen iso, mutta ei kaikkein muistettavin Metroid-planeetta. Ympäristöt kyllä muuttuvat kiinnostavasti lennossa, kun Samus pääsee availemaan esimerkiksi patoja ja kytkee lämmityslaitteita päälle, mutta jääluolat, laavakanjonit ja metalliset käytävät lepakko- ja matovihollisineen ovat erittäin geneerisen näköisiä. Pikseligrafiikkaa hyödyntävissä 2D-Metroideissa rivivihollisissa on enemmän pyöreyttä ja taustoissa värejä. Toisaalta ruudunpäivitys pysyy kuitenkin tasaisena kaikkialla paitsi liekkien keskellä, ja toimintakohtauksia rikastetaan vauhdikkailla kamera-ajoilla ja kuvilla Samuksen visiirin sisältä.

Pomotaistelut ovat kuitenkin Metroid-sarjan parhaimmistoa. Lähes jokainen tärkeitä voimia tai reittejä vartioiva järkäle tekee yhdellä iskulla melkein yhden kokonaisen energiatankin verran vahinkoa, minkä lisäksi taistelut ovat moniosaisia tai pomo osaa useamman erilaisen liikkeen. Monivaiheisuuden ansiosta moni taistelu vaatii useamman yrityksen, eikä esimerkiksi pelkkä paikallaan räiskiminen välttämättä toimi. Vaikeustaso on linjassa vanhempien Metroid-pelien kanssa, mikä on vain ja ainoastaan hyvä asia. Isoja taisteluita voisi olla yksi tai kaksi enemmänkin, sillä välinilkkien virkaa toimittavien chozojen kierrättäminen alkaa loppua kohti kyllästyttää.

Yhteenveto

Samus ei turhia puhu eikä pussaa, vaan ratkaisee ongelmat tykillä. Tämä lause kiteyttää myös Metroid Dreadin loistavasti, sillä kerronnallisesti peli on aika vaisu ja hidas, vaikka yritystä onkin jonkin verran. Tarina ei kuitenkaan ole metroidvanioissa tärkeintä. Metroid Dreadissa moni asia on tehty oikein alkaen tärkeimmästä, eli liikkumisesta paikasta toiseen ja pomotaisteluista. Toivottavasti Sakamoton toimistossa suunnitellaan jo uusia juonikuvioita, sillä olisi sääli päästää vanhan liiton Metroid-pelin reseptin oppineet taiturit viettämään siestaa näin äkkiä.

Hyvää:
– Samus on ketterämpi kuin koskaan
– Mukana on vaikeitakin pomoja
– Dynaamisesti muuttuva ympäristö

Huonoa:
– ZDR on pintapuolisesti aika tylsä paikka
– Adam on turha

Älä emmi, vaan pelaa.

Kiitokset Bergsalalle arvostelukappaleesta.

Metroid Dread
Alusta:
Switch
Ilmestynyt: 8.10.2021
Kehittäjä: MercurySteam, Nintendo
Julkaisija: Nintendo