Arvostelussa Black Book

Noiturin pikkusisko

Black Bookin tarina sijoittuu lähellä Siperiaa sijaitsevalle Permin alueelle, vuoteen 1897. Siellä on varttunut Vasilisa-niminen nuori nainen, jonka Egor-pappa on noituuden asiantuntija. Vasilisa ei halunnut ryhtyä itse varsinaisesti noidaksi, mutta miesystävän traaginen kuolema ajaa hänet tälle tielle. Herättääkseen rakastettunsa henkiin Vasilisan on löydettävä keino rikkoa Egorin vanhan mustakantisen loitsukirjan seitsemän sinettiä. Tehtävä olisi vaativa kokeneemmallekin noidalle, sillä sen onnistuminen edellyttää käymistä syvissä vesissä ja vierailua vanhan vihtahousun luona. Lukuisat muutkin slaavitarustoon kuuluvat myytit ja merkittävät möröt tulevat pelin aikana tutuiksi. Idän versiot muun muassa näkistä ja saunatontuista ovat yllättävän kotoisia!

Peli on jaettu sinettien määrän mukaan parituntisiin osioihin, joissa Vasilisa matkustaa vaihtuvien matkakumppanien kanssa ympäri Pohjois-Venäjää etsimässä tietäjiä ja kiusanhenkiä. Pelissä käytetään tyylikkäästi sekaisin sekä käsinpiirrettyjä karttoja ja hahmokuvakkeita että murretun sävyisiä 3D-ympäristöjä. Yksityiskohtien ja varjojen kanssa on jouduttu tekemään Switchillä pieniä kompromisseja, mutta tämä ei liiemmin haittaa yleisilmeen ollessa muutenkin pelkistetty.

Vasilisa ajautuu pelissä juttusille niin tavallisten pulliaisten kuin heitä kiusaavien demonienkin kanssa. Keskustelut tarjoavat usein pari erilaista tapaa ratkaista henkilön dilemma. Ihmisten kohdalla puhuminen, rukous, kirouksella uhkaaminen tai venäläisen perinnekorttipeli Durakin pelaaminen ratkaisee tavallisimmat ongelmat. Pelaajalle voidaan heittää myös myytti- ja noitatietoutta testaava sanamuotoinen arvoitus, johon saa vastata väärinkin ilman seuraamuksia. Tarinan kannalta dialogivalinnoilla ei ole suurta merkitystä, mutta yksittäisten sivuhahmojen kohtalot voivat olla niihin sidottuja. Hirviöihin järkipuhe puree harvemmin, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää loitsukirjaan turvautuminen.

Kirjassa on mustia ja valkoisia sivuja eli zagovoreja, jotka muuttuvat loitsukorteiksi toisen noidan, peikon, demonin tai muun hirviön haastaessa riitaa. Musta magia on hyökkäysvoittoista ja valkoiset kortit lisäävät puolustus- ja elämäpisteitä. Lisäksi sivuilla on joko käärö- tai avainkategoria, jotka määrittelevät, kuinka monta korttia on mahdollista pelata jokaisella vuorolla. Esimerkiksi pelin alussa on mahdollista pelata väristä riippumatta ainoastaan kaksi kääröä ja yksi avainkortti. Omalla vuorollaan pelaajan on siis joko hyökättävä aggressiivisesti parhaalla mahdollisella korttiyhdistelmällä, mukauduttava vihollisen suunnitelmiin, tai kerättävä parempi käsi seuraavaa vuoroa ajatellen. Peli pyörii vähän liikaa myrkytyksen ja muutaman muun tehokkaan taian ympärillä, koska tietyt vihollistyypit ovat ärsyttävän kestäviä. Muuten erilaisia sivuvaikutuksia on varsin maltillinen määrä.

Taistelun voittamisesta palkitaan kokemuspisteillä ja vapaavalintaisella loitsulla kolmesta vaihtoehdosta. Uusia sivuja lisätään kiertoon kuitenkin vain uuden sinetin rikkoutumisen yhteydessä, mikä tarkoittaa sitä, että samat kortit kiertävät torikauppiailla ja palkinnoissa aina parin tunnin ajan. Uuden korttisarjan voi hankkia käytännössä kokonaisuudessaan heti ensimmäisen vastaantulevan kaupustelijan luona, jos taskussa on vain tarpeeksi kolikoita. Koska myös loitsujen tehokkuutta parantavien kykyjen avaaminen ja esinekapasiteetin kasvattaminen on hidasta, on demonien pätkiminen aikamoista ajanhukkaa pakollisten taistelujen ulkopuolella. Polulta poikkeamisesta voidaan palkita kyllä uudella monsteriwikin merkinnällä tai venäläisellä kansanlaululla, mutta itse en innostunut tutkailemaan näitä jälkikäteen valikoissa. Koska myös eri dialogivaihtoehdot voivat avata uusia merkintöjä ja lyhyitä sivutehtäviä, vaatii kaiken kerääminen pelin läpäisyä useampaan kertaan.

Jo ensimmäisen kappaleen lopussa esitellään myös pulmataisteluiksi nimetyt harvinaisemmat kohtaamiset, jotka täytyy voittaa tietyn vuoromäärän sisällä, muuten ruudulle ilmestyy Game Over -teksti. Lisäksi pelaajan on käytettävä valmiiksi rakennettua pakkaa, jonka kortit ilmestyvät käteen käsikirjoitetussa järjestyksessä. Jostain käsittämättömästä syystä pelaajan ei ole kuitenkaan mahdollista tutustua täysin tuntemattomiin loitsuihin ennakkoon edes asetusvalikon kautta, joten pari ensimmäistä yrittämää epäonnistuvat aina, sillä yksikin väärä peliliike voi pilata laskukaavan ja nostojärjestyksen seuraavalla vuorolla. Tiukka vuororajoitus ei anna aikaa korjata virhettä, eikä pelaaja välttämättä edes ymmärrä toimineensa väärin ennen viimeistä vuoroa. Pulmien tarkoitus lienee opettaa erilaisia edistyneitä taktiikoita, joita ei voi kuitenkaan hyödyntää omassa pakassa ennen pelin loppua. Kehittäjät ovat kertoneet suunnittelevansa päivitystä, jonka myötä pulmat olisi mahdollista ohittaa kolmen häviön jälkeen, mutta oikeasti tällaiset taistelut sopisivat paremmin vaikka seiskakappaleen sisällöksi.

Peli automaattitallennetaan tavallisesti ennen pulmaa tai pomotaistelua. Tämä tekee uuden yrityksen käynnistämisestä nopeaa, mutta samalla lukitsee pelaajan tiettyyn tehtäväketjuun, josta ei ole välttämättä mahdollista poistua nuolemaan haavoja tai muokkaamaan pakkaa. Vasilisan elämäpisteet eivät palaudu ilman tuurilla käteen sattuvia parannuskortteja, kertakäyttöisiä yrttejä tai parantajan apua. Reilua olisi kylvää enemmän ilmaisia rohtoja tai sijoittaa kartalle hoitajia juuri ennen pomoja, mutta näihin törmää lähes poikkeuksetta avun tarpeen ollessa pienin. Itsekin jouduin palaamaan muutamaan otteeseen kymmenkunta minuuttia takaisinpäin, jotta sain ostettua pomovastustajan taktiikkaa vastaan toimivan taian tai tankattua elämäpisteet täyteen. En edes halua kuvitella, kuinka tuskaista pelaaminen on oletusarvoa haastavammilla vaikeustasoilla. Helpoin vaikeusaste heikentää vihollisia taas urakalla.

Tekniset kömmähdykset eivät lopu tähän, sillä törmäsin läpipeluuni aikana muun muassa kääntämättömään vinkkitekstiin, jäätyvään dialogiruutuun ja ihmissuteen, jonka buginen parannusliike sai omat korttini katoamaan pysyvästi ruudulta. Erittäin hyvällä tuurilla bugit pystyy välttämään, huonolla onnella tallennuksia joutuu latailemaan uudelleen tunnin välein. Pientä kritiikkiä ansaitsee myös liikkuminen point and click -ympäristöissä. Oikean esineen tai ovenkahvan löytäminen ei ole vaikeaa, mutta ilman ohjausta Vasilisa halailee näkymättömiä seiniä tai juoksee kameran ulkopuolelle tuon tuosta.

Yhteenveto

Black Book on virkistävällä tavalla erilainen näkemys yksinpelattavasta pakanrakentelupelistä, joka ei paljasta kaikkia korttejaan heti ensimmäisenä iltana. Peli-ikää ei ole yritetty pidentää liikaa satunnaisuudella, vaan taustalle on kirjoitettu pätevä tarina, jonka aikana esitellään kaikki merkittävimmät slaavimytologiaan kuuluvat rituaalit ja pedot. Testaaminen lienee kuitenkin ulkoistettu sillan alla majaileville trolleille, sillä peli on täynnä ajattelemattomia teknisiä ja pelimekaanisia ratkaisuja, jotka eivät koske ainoastaan Switch-versiota. Tämän kirjan valmistumista kannattaa odotella vielä hetki.

Hyvää:
– Slaavilaista mytologiaa käsitellään hienosti
– Maisemat ja viholliset vaihtuvat tiuhaan tahtiin
– Tarinassa on yritystä

Huonoa:
– Taistelun voittamisesta palkitaan laihasti
– Tiettyjä loitsuja on pakko käyttää, mutta tätä ei kerrota pelaajalle suoraan
– Tekninen viimeistelemättömyys