Arvostelussa The Drifter

Ei ihan niin nauravainen kulkuri

Point and click -pelit eivät ole kadonneet minnekään, vaikka tekniikka on kehittynyt. Vanhemmat pelaajat muistavat varmasti LucasArtsin legendaariset Monkey Islandit, mutta nuoremmille tutumpia tapauksia ovat muun muassa Telltalen lisenssipelit, Nintendo-laitteiden Professor Laytonit tai hieman tuoreempana esimerkkinä vaikkapa Tangle Tower. Tarinankerrontaa, alueiden tutkimista ja pulmanratkaisua sulavasti sekoittavat seikkailut ovat helposti lähestyttäviä omasta taitotasosta riippumatta, mutta osaavan kehittäjän käsissä ne onnistuvat haastamaan aivonystyröitä ja tuntuvat palkitsevilta. Genre pysyy nykyisin pinnalla pääasiassa indiestudioiden voimin, mutta australialaisen Powerhoofin kehittämä The Drifter osoittaa, että se ei ole lainkaan huono asia.

Kuten nimestä voi päätellä, The Drifter kertoo erään kulkurin tarinan. Päähenkilö Mick Carter on vuosia sitten jättänyt vanhan elämänsä taakseen, mutta äidin kuolema johdattaa hänet takaisin kotikaupunkiinsa. Matka saa kuitenkin dramaattisen käänteen, kun tavarajunan vaunussa matkustava Mick joutuu aseistettujen sotilaiden hyökkäyksen kohteeksi ja päätyy järven pohjaan. Kaikki ei kuitenkaan pääty hukkumiseen, sillä Mick oppii, että hän kykenee palaamaan ajassa takaisin elävien kirjoihin.

Kun Mick vielä lavastetaan murhaajaksi, on oikea soppa kasassa, kun hän yrittää samaan aikaan paeta virkavaltaa ja selvittää kimppuunsa hyökänneiden sotilaiden alkuperää. The Drifterin tarina yhdistelee maanläheisiin teemoihin yliluonnollisia elementtejä, sivuten paikoitellen scifiä. Vaikka tarina on usein synkkä ja sisältää rankkoja teemoja, ei huumoriakaan ole onneksi unohdettu.

Pelattavuuden osalta The Drifter lainaa asioita monista muista point and click -peleistä, mutta esittelee myös muutamia uusia idoita. Ympäristöjen tutkiminen tapahtuu joko Switch 2:n Joy-Conien hiiritilassa tai ohjaamalla hahmoa tavanomaisilla näppäimillä. Peli hyödyntää oikeanpuoleista analogitikkua hahmon ympärillä olevien kappaleiden (objektien parempi?) tutkimiseen, mikä osoittautui todella intuitiiviseksi ohjaustavaksi. Myös hiiriohjaus toimii hyvin, jos vain Joy-Conien ergonomia ei ole ylitsepääsemätön este. Ympäristöissä olevien esineiden ja muiden kohteiden tutkiminen kannattaa, sillä hahmoilla on aina jotain sanottavaa, oli kyse sitten tärkeästä johtolangasta tai täysin turhanpäiväisestä yksityiskohdasta. Mick kerää taskuihinsa kaikenlaista hyödyllistä tavaraa, jota käytetään pulmien ratkaisemiseen ja ympäristön kanssa vuorovaikuttamiseen. Esineitä voi jopa yhdistellä uusiksi kapineiksi, tosin pelkästään pelin odottamilla tavoilla.

Tietyllä tapaa The Drifter tuo mieleen Capcomin Ghost Trick: Phantom Detectiven, koska molemmissa seikkailuissa kuolemattomuudesta muodostuu lopulta keskeinen pelimekaniikka. Viikatemiehen uhatessa pelaaja saa uuden mahdollisuuden keksiä reitti ulos tiukasta paikasta. Tässä melkein metatason mekaniikassa piilee pelin suurin vahvuus, mutta myös sen suurin heikkous. The Drifterissä ongelmien selvittäminen vaatii käytössä olevien esineiden luovaa soveltamista, mutta käytännössä aina pulmaan on vain yksi ratkaisu. Vaikka tietäisikin pulman vaativan tietyn esineen käyttämistä, siitä ei välttämättä ole hyötyä väärässä kohtaa käytettynä. Vaikka pulmat ovatkin luovia, on oman mielikuvituksen käyttäminen hyvin rajattua. Tämä on toisaalta myös melko tyypillinen päänsärky point and click -seikkailuissa.

The Drifter kanavoi menneiden aikakausien energiaa näyttävän pikseligrafiikan muodossa. Vaikka peli onkin täysin kaksiulotteinen ja pikselit suunnilleen kissan kokoisia, ovat ympäristöt näyttävästi valaistuja ja hahmot hyvin animoituja. Myös äänimaailma tekee vaikutuksen, etenkin ääninäyttelyn osalta. Käytännössä kaikki näytöllä näkyvä teksti on ääninäyteltyä, liittyi se sitten hahmojen välisiin keskusteluihin tai ympäristöön liittyviin huomioihin. Ääninäyttely on sopivan dramaattista ja energistä, ilman että meno menee liian juustoiseksi. Musiikki puolestaan kanavoi 1980-luvun energiaa, sillä syntetisaattori on siinä vahvasti läsnä. The Drifterin tavassa yhdistää musiikki synkän tunnelman ja yliluonnollisen scifi-teeman kanssa on paljon samaa Stranger Things -sarjan kanssa.

Yhteenveto

The Drifter olisi kuin kotonaan muutama vuosikymmen sitten, kun point and click -pelit olivat suosionsa huipulla. Tarina on kiehtova, hahmot persoonallisia ja tunnelmallisten ympäristöjen tutkiminen on kiinnostavaa. Kuten lajityypiltä voi odottaa, pelissä edistyminen vaatii välillä yrittämistä ja erehtymistä, mutta pulmien ratkaisut ovat poikkeuksetta ihan loogisia. Toisaalta The Drifter vaatii aina käsikirjoitetun ratkaisun pulmaan, eikä mukana ole minkäänlaisia tarinallisia haaroja tai vaihtoehtoisia loppuja. The Drifteriä on helppo suositella kaikille point and click -pelien ystäville, eikä se ole yhtään hullumpi valinta vaikkei genre olisikaan entuudestaan tuttu.

Hyvää:
– Upea ulkoasu
– Kiinnostava tarina
– Ääninäyttely
– Toimiva ohjaus

Huonoa:
– Monet pulmat etsivät tasan yhtä ratkaisua