Arvostelussa Star Fox

Vähän lisää Tähtien sotaa

Avaruusräiskintäsarja Star Fox saa osakseen yllättävän paljon rakkautta sinnikkäiltä faneiltaan ja myös Nintendolta Super Smash Bros. -näkyvyyden muodossa, vaikka sarjan ainoasta kaupallisesti menestyneestä tähtihetkestä on vierähtänyt melkein 30 vuotta. Star Fox 64 eli täkäläisittäin Lylat Wars on ainoa kokonaan Nintendon itsensä kehittämä Star Fox -peli, ja myös laadullisesti kehutuin osa. Sittemmin vastuuta on palloteltu tukistudiolta toiselle, jotka ovat kokeilleet avaruuseläimien kanssa vähän kaikenlaista strategiaelementeistä liikeohjaukseen. Kun suunta on ollut hukassa, on inspiraatiota haettu enemmän juuri Star Fox 64:stä. Nintendo 64 -pelin voi kuitenkin tehdä uusiksi vain niin monta kertaa, sillä muuten tarina polkee paikoillaan. ”Vielä kerran, pojat!” todettiin Velan Studiosilla, joka yrittää saada Super Mario Galaxy -elokuvassa ensi kertaa Fox McCloudin nähneen uuden yleisön ja yhtä lailla vanhat fanit innostumaan repolaisesta.

Uusi peli on tyylipuhdas Star Fox 64 -remake, jossa pelattavuus on pyritty säilyttämään mahdollisimman muuttumattomana, mutta visuaalinen ilme on päivitetty ison budjetin Switch 2 -julkaisulle paremmin sopivaksi. Realistisen pörröiset CGI-eläimet ovat melkein niin kaukana suloisista käsinukke- ja piirroselokuvahahmoista kuin mahdollista, mutta itse totuin uudenlaiseen ulkoasuun pienen alkujärkytyksen jälkeen. Uusi Fox ja Falco näyttävät leveiden hartioidensa ja tikkujalkojensa kanssa aika variksenpelättimäisiltä hirvityksiltä pystyssä seisoessaan, mutta varsinaisen toiminnan aikana katsellaan vain pelitilannetta kommentoivia naamakuvia, jotka eivät pistä silmään negatiivisesti.

Tavoitteena on jälleen pelastaa Lylat-tähtijärjestelmä robotteja ja biologisia aseita tehtailevan tohtori Androssin hyökkäykseltä. Yhden läpipeluun aikana vieraillaan seitsemässä kentässä, ja urakka kestää ilman kuolemia suunnilleen tunnin. Uudelleenpeluuarvoa on kuitenkin roimasti, sillä moni kenttä sisältää salaisen kakkosreitin, joka johtaa kartalla uudelle planeetalle. Myös kovien pisteiden keräämiseen ja Foxin rinnalla lentävien tiimiläisten hengissä pitämiseen kannustetaan. Käytännössä kampanja on läpäistävä vähintään kolmesti kaikkien tehtävien avaamista varten, minkä jälkeen kenttiin voi palata uudelleen pieniä haasteita listaavassa Challenge Modessa, josta on olemassa tarinatilan tavoin myös vaikeampi versio.

Jokaisen tehtävän väliin on lisätty lyhyitä välianimaatioita, joilla alustetaan hieman syitä koko galaksia uhkaavalle sodalle ja sille, mitä seuraavalla planeetalla on odotettavissa. Mitään uutta en Star Fox -tiimistä videoista oppinut, sillä tarinasisältö ei ole varsinaisesti uutta, vaan pätkillä lähinnä kuvitetaan paremmin 64-versiossa sivulauseissa mainittuja asioita ja korostetaan alussa Falcon skeptisyyttä Foxin johtamistaitoja kohtaan. Mahdollista jatkoa ajatellen eniten merkitystä on todennäköisesti päävalikon datapankilla, jonka mukaan Fox, Falco ja Slippy ovat nyt virallisesti 18–19-vuotiaita. Foxin kadonneen isän kanssa aikoinaan lentänyt Peppy-jänis on taas jo nelikymppinen veteraanipilotti.

Hahmoja tulkitsee kokonaan uusi ääninäyttelijäkaarti, jossa nuorempi sukupolvi on myös vahvasti edustettuna. Star Fox -tiimille uudet äänet sopivat, mutta vähemmän metalliselta kuulostava Rob-robottiapuri ja etenkin pääpahikset ovat huomattavasti vaisumpia. Yleisesti ottaen peli kärsii vähän samanlaisista ohjaukseen henkilöityvistä ongelmista kuin Star Fox 64 3D -versio, joka kadotti päivitetyn dialoginsa myötä myös osan alkuperäisteoksen särmikkäästä huumorista. Monen pomon ”kuuluisissa viimeisissä sanoissa” on molemmissa uusioversiossa niin paljon vähemmän tunnetta, etten kiinnittäisi heittoihin mitään huomiota, jos en olisi pelannut alkuperäistä Nintendo 64 -versiota aiemmin.

Niin kampanjaa kuin yksittäisiä tehtäviä on mahdollista pelata kahden pelaajan yhteistyönä paikallisesti tai pienellä viiveellä GameShare-näytönjaon välityksellä. Kakkospelaaja ei kuitenkaan hyppää Falcon, Slippyn tai Peppyn saappaisiin, vaan käyttää omalla Joy-Conin puolikkaallaan ainoastaan Arwing-hävittäjän aseita, ykköspelaajan hoitaessa lentämisen. Pelitila viihdyttänee eniten täysin täysiä Star Fox -untuvikkoja, sillä itse koin pelkästään yhden roolin hoitamisen aika helpoksi ja tylsäksi, jos kaverina on vähänkään kokeneempi pelaaja. Co-opissa asemestari pakotetaan ohjaamaan lasertähtäintä Joy-Conin hiiritilassa, mutta kamera ei käänny tällöin Arwingin ohjaamon taakse – toisin kuin yksinpelissä ohjaustapaa kokeillessa. Etenkin avoimissa areenataisteluissa koin vihollisiin osumisen ensimmäisen persoonan kuvakulmasta melkein mahdottomaksi, mutta onneksi kyseessä on täysin vapaaehtoinen kidutustapa. Klassisella yksinpelin tyylillä tähtäin ”taistelee” hieman vastaan, jolloin myös aluksen sijoittumisella on ruudulla enemmän merkitystä.

Alkuperäisessä Star Fox 64:ssä oli mukana erillinen Versus-moninpelitila, johon oli mahdollista avata pelattavaksi myös Landmaster-tankki ja kömpelösti juoksevat pilotit. 3DS-versiosta avattavat bonukset pudotettiin pois, mutta asevalikoimaan lisättiin muutama pommi ja suojakilpi lisää. Switch 2:n Star Foxissa nähdään Versus-tappohipan sijaan Battle Modeksi ristitty 4 vs. 4 -formaatti, jota voi pelata myös verkossa. Oma hahmo valitaan joko Star Foxin tai Star Wolfin riveistä.

Moninpelikenttiä on vain kolme erilaista, joista jokainen sisältää oman erikoistehtävänsä, jossa onnistumalla on mahdollista tienata omalle tiimille 100 lisäpistettä. Corneriassa yritetään ottaa haltuun ympyröity alue ennen vastustajia, lumiplaneetalla keräillään meteoriittien jättämiä vihreitä energiakönttejä ja ulkoavaruudessa yritetään kuljettaa aarrelasti omaan maaliin. Lisäksi jokaisesta tuhotusta tekoälylennokista annetaan 5 ja pelaajien aluksista 30 pistettä. Yksi ottelu kestää viisi minuuttia, ja häviöllä olevalla tiimillä on comeback-mahdollisuus niin kauan, kunhan piste-ero pysyy parissa sadassa pisteessä.

Battle Modessa olisi aineksia vakavasti otettavaksi kilpapeliksikin, sillä voittaminen vaatii koko tiimin yhteistyötä ja voimakkaat power-upit mahdollistavat taktiset yllätysiskut. Mutta kuten Star Foxeissa yleensäkin, on moninpeli jäänyt uudessakin osassa sivutilan rooliin. Kaikki kolme kenttää ovat viihdyttäviä, mutta hyviä syitä jatkaa pelaamista paria kokeilua pidemmälle ei oikein ole. En näe syitä esimerkiksi sille, miksi pelisääntöjä ei voisi sekoittaa myös eri karttojen välillä pitkäikäisyyden lisäämiseksi. Kahdeksan pelaajan battle royale olisi kuulostanut myös herkulliselta vaihtoehdolta. Erän jälkeen jaetaan mitaleita muun muassa parhaille pistemiehille, selviytyjille ja vauhtihirmuille, mutta minnekään talteen tilastot eivät jää. Ainoat pelaamalla avattavat asiat ovat profiilikortin vaatimattomia koristeita. Jostain syystä itse aluksen kustomointia vältellään kaikissa Star Fox -peleissä, vaikka Arwing on avaruuspilotin tärkein työkalu ja aina näkyvillä ruudulla.

Omaan makuuni Battle Moden asedistribuutiossa on vähän liikaa epäreilua satunnaisuutta, sillä esimerkiksi kaikki lähialueen vastustajat muutamaksi sekunniksi lamauttava häirintälaite ratkaisee helposti ensimmäiset tulitaistelut. Teleportit ja hyperboostit auttavat taas parhaiten avaruuskentän lastin kuljettamisessa, mutta melkein kaikissa muissa tilanteissa ohjukset ja laserit ovat tarpeellisempia. Reilusti häviöllä oleva tiimi saa enemmän voimakkaita aseita, joten viimeisillä minuuteilla arvontakone voi toimia vähän fiksummin. Roolien jakaminen hallussa olevan esineen mukaan onnistuu vain GameChat-puhelussa kavereiden kesken. Muuten moninpelissä ei ole minkäänlaisia kommunikointimahdollisuuksia. Konsolin USB-liitäntään kytkettävää kameraa tukevat liikkuvat avataritkaan eivät näy kuin GameChat-kavereille, mikä on sääli, sillä pelaisin taatusti muutaman nettimatsin lisää, jos vain saisin nauraa julkisesti vastapuolelle virtuaalinen kettunaamari päässäni.

Yhteenveto

Switch 2:n Star Fox on paremmalta näyttävä ja kuulostava versio Star Fox 64:stä, joka oli jo luonnostaan hyvä peli. Parhaimmillaan peli on edelleen enemmän lentotaitoja ja vähän päättelykykyäkin vaativissa Solar-, Zoness- ja Venom II -tehtävissä, mutta edes muutama kenttien järjestystä sotkeva salainen reitti lisää ei olisi ollut pahitteeksi. Merkittävimmät uudistukset liittyvät moninpeliin ja uusiin välianimaatioihin, jotka ovat niin lyhyitä, etteivät ne pidennä yksinpelikampanjaa väkinäisesti. Videot ja päivitetty soundtrack saavat pelaajan rinnastamaan Star Foxin entistä enemmän Guardians of the Galaxyyn ja muutamassa kentässä myös Star Warsiin – eikä se ole lainkaan huono asia, sillä modernin Star Foxin ei tarvitse muistuttaa enää Thunderbirdsin kaltaista vitsiä. Toivottavasti jatkoa rakennetaan tämän pelin pohjalta.

Hyvää:
– Näyttää ja kuulostaa hyvältä
– Alusten ohjaaminen toimii moitteetta
– Uudistetussa moninpelissä on hyviä ideoita…

Huonoa:
– …mutta potentiaalia olisi paljon suurempaankin
– Alkuperäisissä äänissä oli enemmän tunnetta