Arvostelussa Furi

Raivostuttavan hyvä

Pelit ovat minulle ensisijaisesti viihdettä ja tapa paeta todellisuutta hetkeksi uppoutumalla johonkin toiseen maailmaan. En ole mikään suuri brutaalisti kuolemasta rankaisevien teoksien fani. Yleensä näihin peleihin liittyvät vielä turhan säästeliäästi sijoitetut välitallennuspisteet ja pienet elämäpalkit. Kierrän siis I Wanna Be the Guy -loikinnat ja Dark Souls -kloonit tavallisesti kaukaa. Mikä ihme sai minut sitten tarttumaan The Game Bakersin Furi-pomotaistelupeliin, jumittamaan muutamassa kentässä useamman tunnin ja lopulta vielä pitämään siitä?

Furilla on lähes puolentoista vuoden verran historiaa PC:llä, PlayStation 4:llä ja Xbox Onella. Olin nähnyt ennen Switch-julkaisua pelistä vilauksen ja kuullut muutaman soundtrackin kappaleen sattumalta YouTubessa. Neonvärejä vilisevä scifi-dystopia teki oitis vaikutuksen, ja tiukka bassovahvisteinen elektropoppi jäi soimaan päähän. Noin seitsemän tuntia kestäneen kampanjan läpäisyn jälkeenkin taistelut synkissä alkupään luolastoissa jäivät mieleeni päällimmäisenä, vaikka päähenkilö vierailee Auringon syleilemillä savanneilla ja tuulisessa vuoristossakin.

Furi käynnistyy jänisnaamariin sonnustautuneen nimettömän herran vapauttaessa kahleista myöskin nimettömäksi jäävän valkohapsisen samurain. Jänismies kehottaa tarttumaan sähköiseen miekkaan ja surmaamaan vangitsijat, sillä se on kuulemma tie vapauteen. Tarkkaa syytä mykän kybersamurain virumiselle tyrmässä ei kerrota, mutta eri maailmojen portinvartijoiden puheiden perusteella pitkälettistä hahmoa pidettiin ainakin vaarallisena.

Taisteluita persoonallisten vartijoiden kanssa on pelissä yhteensä 12 kappaletta, tosin kaikkia ei kohdata välttämättä ensimmäisellä pelikerralla erilaisista loppuratkaisuista johtuen. Joukossa on esimerkiksi räikeänpunaisia kuulokkeita pitävä vanhus, sekopäinen robotti ja poikansa puolesta taisteleva kylänmies. Kaksinkamppailuissa vuorotellaan paikoin arcademaisiksi luotihelveteiksi muuttuvien avoimien areenakohtausten sekä miekoin ja nyrkein käytävien lähitaistelukierrosten välillä. Erilaisiin taistelutyyleihin erikoistuneet viholliset käyvät päälle aggressiivisesti, joten katanalle ja valopyssylle on löydettävä sopivat käyttöpaikat kaiken väistelyn ja torjumisen keskellä. Vastustajat voivat kaatua vain muutamalla ladatulla lyönnillä, mutta ensimmäisellä pelikerralla ajoitus on vielä hakusessa.

Furia ei kannata läpäistä heti nopeimman kaavan kautta alimmalla vaikeustasolla, sillä liian helppoon loppubossiin päättäminen saa pelin tuntumaan pettymykseltä. Yleisesti ottaen Furi on normaalilla vaikeusasteella sopivan reilu, sillä pelaajalle annetaan kolme yritystä selviytyä kierroksesta ennen ottelun alkuun palaamista. Onnistuneesta erävoitosta palkitaan vielä elämän palautumisella. Ilmassa leijuvia energiakönttejä ei jaella erityisen avokätisesti, mutta fyysisiä hyökkäyksiä täydellisesti blokkaamalla on mahdollista ansaita vähän lisää elinvoimaa. Hämmentävästi vaikeustaso kuitenkin heittelee rajusti pomojen välillä. Sankarin liikkeiden ja oikeiden ajoitusten iskostuessa selkärankaan taistelut helpottuvat hiljalleen, mutta rohkenen silti väittää ensimmäisten portinvartijoiden olevan muutamia keskivaiheen mestareita haastavampia. Tietyt pomot vaativat varmuudella useamman yrityksen, sillä muuttuvat hyökkäyskaavat ja nopeat lasersäteet saattavat yllättää. Lähitaisteluissa kuolemista saa syyttää vain omaa reaktiokyvyttömyyttä.

Pomomatsien välissä kertojan rooliin alun jälkeen vetäytyvä mysteerinen pupujussimies kertoo pieniä vinkkejä, jakaa sarkastisia kommentteja ja toistaa pääasiassa samaa ”Tapa vangitsijat!” -mantraa, joten pitkäkorvankin motiivit jäävät arvoituksellisiksi. Siirtymien varsinainen tarkoitus on toimia muutaman minuutin hengähdystaukoina intensiivisten kaksintaisteluiden jälkeen, eikä niitä voi pikakelata. Peliohjaimeen ei ole pakko koskea lainkaan, sillä samurain voi komentaa kävelemään reitit läpi automaattisesti. Hitaan laahustamisen sijaan olisin kaivannut väleihin kevyttä tasoloikintaa tai jotain muuta aktiviteettia. Kontrollit ja 3D-mallit toimisivat monipuolisemmassakin seikkailussa, kuten hetket ennen lopputekstejä ja niiden jälkeen osoittavat.

Yhteenveto

Pari tuntia vievän kontrollien ja mekaniikkojen opettelun jälkeen Furin toimintaosuudet alkavat rullata sulavasti. Peli tuntuu vieläkin tyydyttävämmältä toisella pelikierroksella, jolloin liikkeet ovat tuttuja ja kenttien speedrun-tilastot aukeavat näkyville. Kiehtovan ulkoasun ja loistavan soundtrackin sisältävä peli oli teknisesti moitteettomassa kunnossa vieläpä heti julkaisussa, missä monet muut Switchin indienimikkeet ovat epäonnistuneet. Minimaalista nykimistä ilmenee vain tiheimpien luotisateiden ytimissä. Toivottavasti ranskalaiskehittäjillä riittää rohkeus ja rahkeet monipuolisempaan ja Furi-universumin potentiaalin paremmin lunastavaan jatko-osaan.

Hyvää:
– Visuaalisesti kiinnostava
– Soundtrack
– Nautinnollinen lähitaistelu

Huonoa:
– Taisteluiden vaikeusaste heittelee
– Sekava lopetus