Arvostelussa Splatoon Raiders

Airiston kristallit

Ensimmäinen Splatoon yllätti Wii U:lla toden teolla, joten ei ollut mikään ihme, että pirteä räiskintäpeli sai nopealla tahdilla jatkoa Nintendo Switchillä ja nousi jättihitiksi etenkin Japanissa. Moninpelaamiseen painottunut sarja on saanut uusia yksinpelikampanjoita aiemmin lisäsisältöpakettien muodossa, ja nyt yksinpeliä on tarjolla kokonaisen pelin verran, joskin kavereita voi kutsua matkalle mukaan.

Tuttuihin naamoihin törmätään heti Splatoon Raidersin alussa, sillä Splatoon 3:sta tuttu Deep Cut -bändi on jälleen vauhdissa, mutta festareiden sijaan trio on matkalla salaperäisille Spirhalite-saarille etsimään kallisarvoisia reliikkejä. Kuljetuskopteri joutuu kuitenkin tekemään pakkolaskun sumun peittämään saaristoon, ja aarteenmetsästys keskeytyy tukikohdan rakentamisen ajaksi. Ilma-alusta ohjannut pelaajahahmo osoittautuu taitavaksi mekaanikoksi, ja yhdessä nelikko lähtee selvittämään saariston salaisuuksia.

Maaliräiskintä perusaseilla ei ole muuttunut miksikään, eikä hyvää ja toimivaa luonnollisesti kannatakaan muuttaa. Aselajien määrä on sama kuin Splatoon 3:ssa, mutta se ei haittaa, sillä vanhoissakin riittää reippaasti vaihtelua ja kerättävää. Uutuuksia on sen sijaan saatavilla erilaisten vimpainten ja päivitysten muodossa. Pelaaja saa valita itselleen joko voima-, nopeus- tai tekniikkatankin, joilla kaikilla on omat apuvälineensä. Voimatankin vimpaimet helpottavat lähitaistelua, nopeustankin liikkuvuutta ja tekniikkatankilla pelatessa panostetaan tykkitorneihin ja muihin ylimääräisiin kilkkeisiin. Tankkien ja vempaimien vaihteluun kannustetaan paljon pelin aikana.

Pääkampanjassa ”Mekaanikko” lähtee tutkimaan saaristoa yhden Deep Cutin jäsenen kanssa kerrallaan. Erilaisia tehtäviä on kymmeniä, ja tehtävätyyppejäkin riittää kunnolla. Perustavoitteina kentistä etsitään spirhaliittikristalleita ja päihitetään aiempien pelien Salmon Run -pelimuodoista tuttuja salmonidejä. Putkijuoksukenttien lisäksi tarjolla on myös tiiviimpiä, edellisen pelin Salmon Run -pelimuotoa muistuttavia areenataisteluita ja erilaisia haastekenttiä, joissa käytössä on tarkoin rajattu kykyvalikoima.

Vihollisia on runsaasti erilaisia, ja uusia salmonidityyppejäkin on kolmoseen verrattuna. Haastetta syntyy tasaisen kasvavaan tahtiin sekä vaikeampien vihollisten ilmestyessä että vihollismäärien kasvaessa. Normaalilla vaikeusasteella pelatessa haastekäyrä kohoaa varsin tasaisesti loppua kohti, ja lopputekstien jälkeen pelaajaa odottaa runsas lisähaasteiden valikoima, joita saa hakata ihan tosissaan. Isompia pomovastustajia tulee vastaan harmillisen vähän, mutta etenkin kampanjan lopputaistelu yltää tutun eeppisiin sfääreihin.

Yksi isoimmista muutoksista pääsarjaan koskee hahmon kehittämistä: tasopäivitysten yhteydessä kasvatetaan myös pelihahmon hyökkäysvoimaa ja elämäpisteitä, ja aseiden keräilyssäkin numeroilla on valttia. Ykköstason hernepyssyllä on turha mennä kymppitason kenttään, ja uusia aseita tyrkytetään käytännössä joka kentässä. Myös vihollisten statsit skaalautuvat kentästä toiseen, ja numeroita vertailemalla saa nopeasti selville, onko kentässä luvassa turpasauna pelaajalle vai vihollisille.

Yksinpeliluonteestaan huolimatta Raidersia voi pelata kaverienkin kanssa. Nettipelissä voi joko pyytää apua tiettyyn kenttään, hypätä auttamaan muita tai perustaa yksityisen huoneen. Apua annettaessa ja hakiessa pelaajia on aina kolme, mutta omaan huoneeseen mahtuu kahdesta neljään raidaajaa tekoälyapurin lisäksi. Nettikoodi toimii moitteetta, ja peliseuraa löytyy ainakin näin julkaisun tienoilla todella äkkiä. Pyörin itse netin puolella lähinnä silloin tällöin, koska Raiders tarjoaa niin mielekkään kokemuksen yksinpelaajalle.

Splatoon-pelit ovat olleet aina värikkyydessään näyttäviä pelejä, ja Switch 2:lle siirtyessä silmäkarkkia tukee myös tehokkaampi rauta. Teknisesti Raiders pyörii kuin unelma sekä käsikonsoli- että telakkamoodissa, eikä meno hidastu edes lopputekstien jälkeisissä kentissä, jossa vihollisia ja vahinkonumeroita vilisee ruudulla silmitön määrä. Latausajatkin ovat kumma kyllä todella lyhyitä, jolloin sessioihin mahtuu enemmän pelaamista ja vähemmän odottelua.

Yhteenveto

Splatoon Raiders on virkistävä laajennus värikkääseen räiskintäsarjaan. Kymmenisen tuntia kestävän kampanjan aikana koukku iskee äkkiä syvälle, ja läpäisyn jälkeen tarjolla on vielä kymmeniä tunteja lisää grindattavaa. Sarjan ensimmäinen loikka Switch 2:lle näkyy erityisesti teknisellä puolella, ja tavallista Nintendo-yksinoikeutta hieman halvempi passaa varmasti niin Splatoon-veteraanille kuin untuvikolle. Seuraavaa osaa saataneen odottaa hetki, mutta sitä ennen Raidersin parissa vierähtää hyvin tunti jos toinenkin.

Hyvää:
– Tuttu ja sulava pelattavuus
– Loistava tekninen toteutus
– Koukuttavuus

Huonoa:
– Koukkuun jäämisen jälkeen vähentyneet yöunet