Arvostelussa Splatoon 3

Lisää mustetta!

Splatoon 2:n viimeisessä viikonlopputurnauksessa pelaajat äänestivät aseillaan Team Kaaoksen Järjestystä paremmaksi. Tuloksilla oli oletetusti vaikutusta myös pelisarjan tulevaisuuteen, sillä Splatoon 3:n maailma sijoittuu uuteen kaupunkiin ja suuren sekasorron jälkeiseen aikaan. Mullistuneesta maailmasta huolimatta tärkein asia on pysynyt kuitenkin muuttumattomana: katumuotia tarkasti seuraavat kalmari- ja mustekalamuksut ratkovat edelleen korttelin kuninkuuden läiskimällä maalia pitkin seiniä ja lattiapintoja.

Kolmosessa pelaaja luo alkajaisiksi oman tyylikkään pelihahmonsa, joka saa kaverikseen maalla lyllertävän pikkukalan. Heitettävänä kakkosaseena toimiva sympaattinen seuralainen on suuressa roolissa Return of the Mammalians -nimisessä tarinatilassa, jonka pariin voi hypätä heti alkututoriaalin suorittamisen jälkeen. Juonellisesti kampanjatilassa lähinnä arvuutellaan pääpahiksen henkilöllisyyttä, mutta kahteen aiempaan osaan verrattuna välivideot ovat tuotantoarvollisesti niin paljon parempia, että mielikuvituskieltä puhuvien hahmojen rupattelua katselee oikein mielellään.

Yksinpelikenttien joukossa on niin helppoja kuin haastaviakin tähtäämistä ja hyppyjen tarkkuutta testaavia esteratoja. Peli ei kuitenkaan suoranaisesti vaadi läpäisemään tiettyjä tasoja ennen seuraavaa pomotaistelua, sillä nerokkaasti suunnitellun hubialueen kompakti rakenne mahdollistaa jopa kokonaisten maailmojen ohittamisen ostamalla tien auki pisteillä tai keksimällä toisenlainen tapa ohittaa äkkikuoleman aiheuttavat esteet. Lopputekstit on siis mahdollista nähdä jo parin tunnin jälkeen, mutta tällöin jäljelle jää vielä runsaasti tutkittavaa ja hubimaailmaa maalaamalla avautuvia salaisuuksia.

Entä sitten moninpelipuoli, josta pelisarja paremmin tunnetaan? Splatoon 2:n julkaisussa harmittelin sitä, ettei pelissä ollut heti paljoa uutta sisältöä ykkösestä kaikki musteet ulos puristaneille. Kolmonen kärsii samankaltaisista ongelmista. Täysin uusia pelimuotoja ei ole, ellei sellaiseksi lasketa minipelimäistä Tableturf Battlea, jossa valloitetaan alueita botteja vastaan ruutupaperimaisella kentällä. Nopeatempoinen lautapeli tarjoaa kuitenkin sinänsä ihan kelpoa viihdettä, sillä vastustajien älykkyys vaihtelee ja oman pakan ”Tetris-palikoita” voi vaihtaa toisiin avaamalla muita pelimuotoja pelaamalla ansaittavia korttipakkauksia.

Kaikki moninpelimuodot ovat taas edellisestä osasta tuttuja. Näistä pienen alueen hallintaan areenan keskellä keskittyvä Splat Zones on pyhässä yksinkertaisuudessaan edelleen suosikkini. Tower Controlin ja Rainmakerin karttoihin on lisätty hyökkäämisen muutamaksi sekunniksi keskeyttäviä välipysäkkejä, jotta ensimmäisen yhteenoton voittanut joukkue ei voi jyrätä suoraan päätyyn asti tornin päällä tai kultaisen kanuunan kanssa. Astetta hämmentävämmässä Clam Blitzissä pisteitä kerätään heittämällä vastapuolen maalikoriin kentälle ripoteltuja simpukoita. Maali kuitenkin aukeaa vasta sen jälkeen, kun sen suojakilven rikkoo jenkkijalkapallolla, jonka saa nyt käsiinsä vähemmällä simpukkamäärällä. Klassisessa Turf Warissa voittaja on edelleen se joukkue, joka maalaa eniten lattioita kolmen minuutin aikana, mutta Splatfest-teemaviikonloppujen aikana kaaosta lisätään vaihtamalla tasalukuinen formaatti välillä 4 vs. 2 vs. 2 -muotoon.

Turf War on aina pelattavissa, mutta muita pelimuotoja ja areenoja kierrätetään kolmosessakin suuresti inhoamallani rotaatiosysteemillä, mikä tarkoittaa sitä, ettei omaa suosikkipelimuotoa voi pelata välttämättä lainkaan satunnaispelaajien kanssa yli kahteen tuntiin. Täysin uusia kenttiä on vain kourallinen ja asetyyppejäkin vain muutama enemmän, joten déjà vu -tunne voi toistua yhden jos toisenkin Splatoon 2 -veteraanin pään sisällä. Nostan peukkua kuitenkin sille, että peli ottaa kakkososaa aiemmin Switcheillään pelanneet huomioon tarjoamalla mahdollisuuden hankkia pari vanhaa suosikkiasetta kaupasta ilmaiskupongeilla, minkä lisäksi Ranked-pelitiloissa aloitustaso on automaattisesti korkeammalla.

Myös kakkosessa esitelty PvE-pelimuoto Salmon Run tekee paluun muutamalla uudella vihollisella ja kentällä. Kolmen erän selviytymistaistelu vihollisaaltoja vastaan on edelleen mitä mainiointa hupia neljän pelaajan voimin. Pelinsisäiset kommunikointimahdollisuudet rajoittuvat tosin yhä ”Booyah!” ja ”Tänne näin!” -huutoihin, joten korkeimpia tasoja tavoittelevien kaveriporukoiden kannattaa turvautua muihin viestintäsovelluksiin. Kaivattua haastetta pelitilaan tuo silloin tällöin käynnistyvän bonuskierroksen jättikokoinen pomovastustaja, joka ei kaadu ilman koordinointia.

Niin pyssyjen, pensseleiden ja maaliämpäreiden ominaisuuksia kuin useimpien palaavien kenttienkin rakenteita on hieman muutettu, mutta Splatoonin sunnuntaipelaajat tuskin huomaavat kaikkien sääntömuutosten tai tasapainopäivitysten vaikutusta peliin. Uudet kakkosaseet ja maalaamalla latautuvat spesiaalit ovat tasavertaisempia, mutta lopulta on melko yhdentekevää, ampuuko Splattershot kolme prosenttia hitaammin tai nopeammin, jos lopputuloksena kumpikin joukkue menettää tulitaistelun seurauksena aina yhden elämän. Tappojen lukumäärällä ei ratkaista voittoa suoraan yhdessäkään pelimuodossa, mikä on tavallaan Splatoonin suosion takuu, mutta kerta pelin teemana on vielä kaaos ja anarkia, olisi Nintendolla ollut nyt oiva tilaisuus kokeilla esimerkiksi villiä kaikki vastaan kaikki -pistehippaa. Toivottavasti edes nettihuhu Salmon Runin kaksinpelattavasta variantista realisoituu.

Verkkopeli toimii käytännössä yhtä sujuvasti kuin kakkosessakin, eli Switch-peliksi kohtalaisesti ja kilpailulliseksi moninpeliksi välttävästi. Liian yleisten elämävaihtokauppojen lisäksi kiireisenä julkaisuviikkona moni matsi päättyi jo ensimmäisillä sekunneilla yhden pelaajan kadottua linjoilta, ja yhteyden katkeamisesta ilmoittavia virheviestejä saattoi ilmestyä ruudulle välittömästi matsin päättymisen jälkeenkin. Kavereiden peleihin liittyminen on nyt vaivattomampaa uuden jonotusaulan kautta, mutta jostain syystä rotaation vaihtuminen hajottaa kolmosessakin oman tiimin kahden tunnin välein niin tavallisessa moninpelissä kuin Salmon Runissakin, jota kenttien vaihtuminen ei edes koske. Aseita ja vaatteita voi vaihtaa nyt matsien välissä suoraan valikon kautta. Valmiita asukokonaisuuksia voi tallentaa joko erikseen myytävien amiibojen sisuksiin tai itse peliin viiden kappaleen verran. Esports-yleisö innostunee myös yksityisten pelien kahdesta katsojapenkistä ja ottelutallenteista, joissa kameraa voi ohjata vapaasti. Vielä kun kiihkeät kamppailutilanteet rekisteröityisivät palvelimelle puolet nopeammin…

Yhteenveto

Nintendon nuoriso-osaston suunnittelema Splatoon 3 varman päälle tehty täysihintainen jatko-osa, jonka uudistukset voidaan jakaa kilpailuhenkisempien pelaajien elämää helpottaviin parannuksiin ja keräilytarroihin, uusiin profiilibannerin taustoihin ja muihin avattaviin porkkanoihin, joilla kannustetaan jatkamaan pelaamista pidempään. Mutta kun tunnelma on niin rento ja pelisarja vielä nuori, olisi rohkeampiin irtiottoihinkin välillä varaa. Kakkosen tavoin myös kolmoselle on soveliasta odottaa lisää säännöllisiä päivityksiä ainakin kahden vuoden ajan, joten ehkä Splatoonin parhaat päivät ovat vielä edessä.

Hyvää:
– Yksinpelikampanja
– Paljon avattavaa kosmeettista sälää
– Kavereiden peleihin liittyminen on nyt helpompaa

Huonoa:
– Yhteysongelmat ja peliporukan hajoaminen kenttien vaihtuessa
– Muistuttaa liikaa kakkososan uusintaa