Arvostelussa Mario & Luigi: Brothership

Costa Concordian nostotalkoot

Kuluva vuosi on ollut juhlaa Mario-roolipelien ystäville. Koskaan ennen Nintendon historiassa ei ole julkaistu rakkaan putkimiehen tähdittämiä rooliseikkailuita näin montaa putkeen. Super Mario RPG ja Paper Mario olivat remakeja, mutta Mario & Luigi: Brothership on sen sijaan täysin uusi osa sarjaan, jonka alkuperäinen kehittäjätiimi meni muutama vuosi sitten konkurssiin. Brothershipin takana on muun muassa Octopath Traveler -pelien kehitykseen osallistunut Acquire, joka on raporttien mukaan saanut vahvistusta myös entisistä Mario & Luigi -tekijöistä. Vaikka uusi osa on monessa suhteessa tuoreelta maistuva tapaus, on siinä samaan aikaan paljon tuttua ja turvallistakin.

Maailmaa tutkitaan vapaissa 3D-ympäristöissä, kansalaisten kanssa jutellaan, matkan varrella ratkotaan kevyitä pulmia ja reitit ovat täynnä vihollisia, jotka käynnistävät vuoropohjaisen taistelun, jossa oikealla ajoituksella on suurempi vaikutus lopputulokseen kuin puhtaasti hahmojen hyökkäyspisteillä tai muilla arvoilla. Matkan aikana Mario sekä Luigi oppivat uusia temppuja niin tutkiskeluun kuin taisteluihin. Näiltä osin Brothershipin kaava ei siis oikeastaan poikkea keskivertoroolipelistä.

Tällä kertaa veljekset suuntaavat uuteen ja kummalliseen Concordian maailmaan, jossa kaikki tuntuu olevan jollain tasolla liitoksissa elektroniikkaan tai vielä sitäkin tarkemmin pistorasioihin. Hahmojen naamat ovat suoraan eri maanosien käyttämiä pistokkeita, maailman eri kolkat yhdistyvät toisiinsa maagisilla sähköjohdoilla ja jopa kaikenlaiset virrat, nimet ja teemat liittyvät ainakin jollain tavalla sähköön. Nimeämisissä on mietitty paljon sanaleikkejä: pääpahiksena toimii Zokket (pistorasia), jonka kätyreitä ovat taas Extension Corpsit (jatkojohdot). Teemoitus on hyvin lähellä pelisarjan käynnistäneen Superstar Sagan papuobsessiota.

Mario ja Luigi saavat kuulla, että Concordiassa kaikki ovat erkaantuneet toisistaan, sillä jokainen alue on oma meren keskipisteestä irtautunut saarensa. Sankarit liikkuvat paikasta toiseen jättimäisellä veneellä, josta onkin suuri apu, kun tavoitteena tehdä pirstaloituneesta maailmasta jälleen kerran yhtenäinen. Visuaalisesti toisestaan poikkeavia saaria on pelissä noin parikymmentä kappaletta, joista jokainen sisältää vielä oman lyhyen alatarinansa. Lisäksi vesillä voi törmätä pienempiin haastesaariin, jotka sisältävät joko lisätaisteluita tai -pulmia. Merellä seilaaminen on mieluisaa touhua, ja se antaa Brothershipille sarjan muista peleistä poikkeavan identiteetin.

Tarina on hyvin todennäköisesti koko Mario & Luigi -sarjan paras. Yksinkertaisesti kuvailtuna sen sanoma pohjautuu kliseiseen ja vihattuun ”ystävyyden voimaan”, mutta jollain ihmeellä Brothership onnistuu tekemään sen maailman asettamiin sääntöihin sopien ja sähkövirtaan liittäen, eikä se vaikuta hatusta vedetyltä ratkaisulta ongelmiin. Ymmärsin kunnolla vasta lopussa, miten jokainen alatarina liittyy punaiseen lankaan täydellisesti. Jokainen pieni tarinankaari tuntuu edistävän päätavoitella, jolla lopulta päästään kliimaksiin ja saavutetaan rauha Concordiaan. Matkan varrelle on ripoteltu paljon mieleenpainuvia sivuhahmoja ja timanttisia yksittäisiä hetkiä, jotka ovat ajoittain jopa yllättävän rohkeita Mario-pelille. Huumorikin toimii kuten aina, mutta ainoana negatiivisena puolena fanisuosikki Bowser ei ole lähellekään yhtä hupaisa kuin ennen.

Lisäpisteitä narratiiville ropisee kohtauksista, joissa pelaaja saa tehdä oikeasti merkittäviä päätöksiä. Käytännössä jossain vaiheessa jokaista isoa tarinankaarta tulee vastaan tilanne, jossa pitää esimerkiksi valita, kenestä tulee parivaljakkoa auttava välinemekaanikko koko loppuseikkailun ajaksi, tai arvostaako pelaajana enemmän hiiviskely- vai toimintakohtauksia. Valintatilanteet tuovat myös uudelleenpeluuarvoa, koska seuraavalla pelikerralla haluan todellakin nähdä, mihin toinen vaihtoehto olisi johtanut.

Välillä tarinassa tapahtuu jotain, josta Luigi saa idean pöhköön mutta hahmon luonteeseen sopivaan tempaukseen. Esimerkiksi alussa Luigi voi keksiä menevänsä portin läpi syöksyen, eikä jostain kumman syystä kiiveten sen yli. Älynväläyksiä voi syntyä myös mukavaa vaihtelua tuovien minipelien muodossa isompien taisteluiden aikana. Pakotetulta ominaisuus tuntuu vain silloin, kun Luigi pitää esimerkiksi tynnyrin suojassa etenemistä suurena neronleimauksena, vaikka kyseessä on tuiki tavallinen hiiviskelyosuus.

Brothership on monesta syystä sarjansa aloittelijaystävällisin peli. Aiemmissa osissa Marioa ja Luigia ohjattiin koko pelin ajan omilla nappuloillaan, mutta tällä kertaa pelaajan ei tarvitse huolehtia tasoloikinnan aikana kuin Marion käskyttämisestä, koska tekoälyn kontrolloima Luigi seuraa isoveljeään maailmassa automaattisesti. Ilman automaatiotakin pelaaminen onnistuu, mutta silloin peli pysähtelee jatkuvasti Luigin hyppyjen yhteydessä ja Marion juostessa liian kauas ruudulla. Tietyissä tilanteissa Luigi kannattaa komentaa rikkomaan vaikka laatikoita samaan aikaan, kun pelaaja hoitaa itse jutustelun saaren asukkaiden kanssa, mikä tekee etenemisestä sukkelampaa. Pulmaosuuksissa botti hoitaa ainoastaan helpoimmat perusasiat.

Taisteluissa Luigin komennot tapahtuvat tuttuun tapaan B-napilla. Vaikeinta vanhoja pelejä pelanneille on oppia muistamaan, että valikoissa asiat valitaan A:lla eikä senhetkisen veljen mukaisesti. Lohdutuksena ajoitusikkunat ovat kuitenkin taisteluissa paljon armeliaampia kuin aiemmissa osissa.

Muihin Mario-roolipeleihin verrattuna puolustautumisella on Brothershipissä suurempi merkitys, sillä saarten uniikeilla vihollisilla on omat liikeratansa, joihin oikealla tavalla reagoiminen mitätöi tai parhaassa tapauksessa kääntää hyökkäyksen takaisin vastustajaa vastaan. Uutena muuttujana peliin on lisätty taisteluiden sääntöjä muokkaavat taistelupistokkeet (Battle Plugs), joita täytyy ladata käytön jälkeen uudelleen muutaman taistelun ajan. Pistorasiat voivat antaa pelaajalle muun muassa esineitä, lisähyökkäyksiä, suojauksia tiettyjä asioita vastaan tai vaikkapa tulielementin hyökkäyksen bonukseksi. Plugeja voi vaihtaa lennosta kuluttamatta omaa vuoroaan, ja ne tuovat mukavaa vaihtelua yksinkertaisten perusliikkeiden toistamiseen. Uskon, että moni pelaaja tekee niiden hyvin erilaisia ratkaisuja kuin mihin itse päädyin. Lisähaastetta peliin saa halutessaan kieltäytymällä apuvoimista kokonaan, sillä varsinkin loppupuolella viholliset tuntuvat olettavan, että pelaaja on mestaroinut pistokkeiden käytön.

Koko seikkailun ikävin puoli on muutamat tekniset rajoitteet ja muutenkin kummalliset valinnat. Peli pyörii viimeaikaisen Paper Marion uusioversion tavoin vain 30 ruutua sekunnissa, mikä on hirveän iso pudotus, jos on tottunut aiempien osien sulavampaan menoon. Valitettavasti Brothership ei saavuta edes tätä puolitettua kuvataajuutta aina. Eritoten loppupuolella on raskaampia alueita, jotka muuttuvat miltei diashowksi. Lisäksi Marion liikkumisrataa maailmassa on rajoitettu arviolta joko 8- tai 16-suuntaiseksi vapaan 360 asteen liikkumisen sijasta, vaikka tekniikka on kehittynyt ja ohjaimessa on analogitatit. Tönkkö liikkuminen tekee tutkimisesta vähemmän hauskaa, ja saa tarkkuutta vaativien liikkeiden tekemisen tuntumaan paljon vaikeammilta kuin aiemmin. Onneksi peli sentään näyttää oikein mieluisalta. Ääniraita ei ole enää Yōko Shimomuran käsialaa, vaan uuden säveltäjän Hideki Sakamoton heiniä. Shimomuran kappaleet ovat aina olleet suosikkejani koko Mario-sarjassa, eikä Sakamoto yllä valitettavasti aivan samalle tasolle, vaikka kelvollista työtä tekeekin.

Seikkailu on pitkä. Itselläni läpäisy kesti yli 40 tuntia, mutta yritin tehdä samalla kaikki mahdolliset sivutehtävät. Ikävä kyllä liian moni sivutehtävä on aikarajoitettu, ja peli tekee hyvin selväksi, että jos niitä ei tee juuri sillä hetkellä, ei niiden pariin voi myöskään palata. Ymmärrän vaihtoehdon muutamassa tarinakeskeisessä skenaariossa, mutta rajoituksia vaikuttaa olevan silloinkin, vaikka niille ei olisi mitään selkeää syytä. Osa sivutehtävien hauskuudesta katoaa, kun niitä ei voi tehdä oman mielen mukaan, vaan ulkoisen paineen alla.

Yhteenveto

Mario & Luigi: Brothership on hyvä lisä aiemmin käsikonsoleilla arvostusta keränneeseen rpg-alasarjaan. Jokainen Concordian saari on kuin oma pieni alatarinansa yksinkertaisen, mutta toimivan pääjuonen alla. Parhaiten peli toimii pienissä paloissa, sillä vaikka taisteleminen on pääasiassa hauskaa, käy sekin lopulta itseään toistavaksi elämäpisteiden kasvaessa. Taisteluista pakeneminen on tietysti aina vaihtoehto, mutta silloin on kärsittävä 10 sekunnin lataustauoista. Mikäli pelin kanssa ei pidä kiirettä, on seikkailu loppuun asti mieluinen kokemus. Näin arvostelijan näkökulmasta ongelman huomasi loppupuolella, kun peli pitäisi niin sanotusti saada loppuun, mutta seikkailu vain jatkuu käännekohdasta seuraavaan, synnyttäen samalla useita monen tunnin jatkotarinoita.

Brothershipin negatiivisimmat puolet liittyvät muutamiin teknisiin murheisiin ja aiempaa rajoitetumpaan liikkumiseen, mutta jos se saa jonkinlaisen päivityksen Nintendon seuraavalle konsolille, voi tähtiä käytännössä napsauttaa yhden lisää.

Hyvää:
– Erinomainen tarina
– Meren tutkiminen on kiinnostavaa
– Seikkailun aikana tehtävät päätökset
– Taistelujärjestelmä
– Battle Plugit tuovat vaihtelua taisteluihin

Huonoa:
– Tökkivä ja matala ruudunpäivitys
– Marion rajoitettu liikerata
– Liikaa ajastettuja sivutehtäviä