Arvostelussa Octopath Traveler II

Polut kerran kuljetut

Merkittävä osa 80- ja 90-luvun tunnetuimmista roolipeleistä kuuluu Square Enixin portfolioon, mutta 2000-luvulla pikseligrafiikalla toteutettuja seikkailuja on nähty vähemmän. Vuoden 2018 Octopath Traveler oli ihastuttava ilmestys. Se kiehtoi pelaajia SNES-henkisellä, joskin moderneita tekniikoita käyttävällä ulkonäöllään, ja perinteisellä vuoropohjaisella taistelutyylillään. Pitkään Nintendo Switchin yksinoikeutena pysynyttä peliä markkinoitiin yhteistyössä Nintendon kanssa, ja yli 3 miljoonan kappaleen myyntimäärä taisi yllättää myös Square Enixin. Octopath Travelerissa debytoinutta HD-2D-grafiikkatyyliä on sittemmin käytetty useammassakin japanilaisjätin julkaisussa. Viisi vuotta alkuperäisen pelin jälkeen markkinoille on tuotu suora jatko-osa, joka seuraa menestyksekkään ykkösen jalanjälkiä jopa liiallisuuksiin asti.

Kuten sarjan aloitusosassa, valitaan Octopath Traveler II:ssakin heti kärkeen pelattava päähenkilö kahdeksan kulkijan joukosta. Kun hahmon taustatarina on suoritettu, saa pelaaja edetä omassa tahdissa pitkin Solistia-nimisen maailman koukeroisia polkuja, samalla kun satunnaistaistelut pysäyttävät etenemisen melko tiheään tahtiin. Taisteluista kerätyn kokemuksen myötä kohtalokas reissaaja on pian valmis mitä hullumpiin haasteisiin. Koko kartta on käytännössä avoinna heti. Ainoita esteitä ovat viholliset, jotka voimistuvat alueelta toiselle siirryttäessä. Uudelle territoriolle matkustettaessa peli kuitenkin ilmoittaa vaaratason, joka kertoo suurin piirtein millä tasolla pelihahmojen tulisi olla, jotta eteneminen luonnistuu paremmin. Näin pelaajaa kannustetaan siis etenemään helpompia alueita pitkin kohti uusia rekrytoitavia sankareita.

Koska alussa valitaan vain yksi pelihahmo, täytyy oktetin muut loput jäsenet etsiä itse pelin monista kaupungeista. Löydettyjen hahmojen omat alkutarinat voi halutessaan ohittaa ja katsella uudelleen myöhemmin. Tämä nopeuttaa hieman etenemistä, sillä alustuksissa kuluu aikaa helposti yli tunti per hahmo. Pelimekaanikoiden opetteluunkaan ei tarvitse tuhlata liikaa aikaa, ja myös vinkkilappuset voi katsastaa valikosta jälkikäteen.

Kun valitun päähahmon ensimmäinen tehtävä on suoritettu, on etenemissuunta vapaa. Kaupungin portista sisään astellessa eteen annetaan lista suoritettavissa olevista tarinaosuuksista. Jokaisella hahmolla on oma itsenäinen kaarensa, jota suoritettaessa muut matkakumppanit ovat mukana vain taisteluissa. Pelaaja saa itse valita, keskittyykö seuraamaan vain yhtä hahmoa vai eteneekö tasaisemmin.  Ensimmäisestä osasta poiketen mukana on myös sivujuonia, joissa kaksi tai useampi hahmo seikkailee yhdessä. Näihin uppoutuminen kuitenkin vain korostaa pelin suurinta ongelmaa, seikkailussa edistymisen tunteen puutetta.

Jokainen selvitetty luku vie toki yksittäisen hahmon tarinaa eteenpäin, mutta koko ajan tuntuu siltä, kuin isossa kaavassa mitään ei tapahtuisi. Vaikka maailma on suhteellisen laaja, ovat kyliä ja kaupunkeja yhdistävät polut mitäänsanomattomia ja yllätyksettömiä. Välillä jostain voi löytyä jokin pieni luola, mutta niitäkin hyödynnetään vain päätarinoiden yhteydessä, joten satunnaiset löydökset eivät palkitse mitenkään. Tuttuihin kaupunkeihin voi matkustaa takaisin nappia painamalla, mikä tekee varsinkin myöhemmästä pelistä valikkomaista. Pomovastustajien tasotkin nousevat nopeasti, joten niistä selvitäkseen on lähes pakko tahkota läpi joukkioittain rivivihollisia kokemuspisteiden toivossa. Ja kun yksi tarina on suoritettu, siirrytään seuraavaan, ja sama rumba käynnistyy alusta. Lopussa odottaa vielä viimeinen haaste niille, jotka jaksavat tahkota kaikki tarinat loppuun asti, mutta varsinainen pidempi yhteinen polku puuttuu.

Vaikka hahmot ovat uusia, ovat ne ensiosaa pelanneille jokseenkin tuttuja. Vaikuttaa siltä, että kaikki hahmot on napattu luonteenpiirteitään ja ominaisuuksiaan myöten ensimmäisestä pelistä, ja vain heidän ulkonäkönsä ja tarinansa on muutettu. Taistelujen ulkopuolella kahdeksikon jäsenillä on yöllä ja päivällä erilaiset kyvyt, joita on neljää eri sorttia: tietojen hankinta kaupunkilaisilta, tavaroiden hankkiminen, apureiden palkkaaminen tai esteenä seisovien ihmisten kolkkaaminen. Näiden sisällä on hieman liikehdintää, esimerkiksi sosiaalisesti taitava apteekkari Castti pystyy selvittämään ihmisten tietoja esittämällä kysymyksiä, kunhan hänen tasonsa on tarpeeksi korkea. Sen sijaan tiedemies Osvald pystyy tarkastelemaan ketä vain ja milloin vain, mutta voi myös epäonnistua työssään. Jos tehtävässä mokaa samassa kaupungissa viisi kertaa, pelaajan maine turmeltuu. Tällöin on syytä vierailla kuppilassa ja lahjoa baarimikko levittämään positiivisia huhuja, muutoin kenttätaitoja ei pysty käyttämään. Varsinkin myöhemmissä kaupungeissa epäonnistuminen on melko yleistä, mutta onneksi rahaa on aina tuntuvasti saatavilla.

Myös taistelut muistuttavat lähes täysin ykkösosan toimintaa. Vastaan asettuu kerrallaan yhdestä kuuteen vihollista, ja niiden heikkoudet selvittämällä on mahdollista murtaa puolustus, jolloin kaikki iskut tehoavat täydellä voimalla ja kriittisesti. On ensiarvoisen tärkeää, että itse koottu sankariryhmä on tarpeeksi monipuolinen ja voimakas, sillä ilman murtamista helpompikin vihollinen pystyy pistämään aktiivisesti kampoihin. Loppuvastusten kanssa tämä on vielä tärkeämpää, ja paikoin myös todella haastavaa. Isommat könsikkäät näet osaavat monenlaisia kikkoja, jotka pistävät varautumattoman pelaajan pikatahtia polvilleen. Kun pomo painaa päälle kuin toimistolla konsanaan, ei heikkouksien selvittelyyn jää paljoa aikaa. Game Over -ruutu tulee todennäköisesti eteen monta kertaa ennen kuin pomon saa kaadettua. Onneksi ennen pomohuoneita on aina tallennuspiste, ja automaattitallennus ruutujen välillä pitää huolen, ettei tavallisten örkkien äkillinen yllätyshyökkäys koidu ikinä liian kohtalokkaaksi.

Vaikka meininki tuntuukin suurilta osin vanhan toistolta, on siinä jotain hyvääkin. Audiovisuaalinen puoli on tälläkin kertaa kunnossa, ja ykkösosasta on jopa noustu laadullisesti entistä lähemmäs kohti pilviä. Sekä taisteluissa että kartalla voi nauttia Switchilläkin komeista maisemista, ihastella auringon kimmellystä veden pinnassa tai lähes tuntea talvisen hyisen viiman, samalla kun melankolinen musiikki tahdittaa etenemistä kohti seuraavaa päämäärää. Vanhojen 16-bittisten roolipelien hengessä luodut hahmomallit sen sijaan ovat melko jäykkiä ja ilmeettömiä ainakin sikäläiseen parhaimmistoon verrattuna. Kaikki tärkeimmät tarinaosuudet on ääninäytelty englanniksi ja japaniksi, ja koko kasti tekee kokovaltaisesti hyvää työtä.

Yhteenveto

Vaikka olenkin 16-bittisten roolipelien ystävä, jättää Octopath Traveler -pelisarja minut jo toistamiseen hieman kylmäksi. Komeat maisemat ja musiikki eivät riitä peittämään irtonaista kerrontaa ja kovin tutunoloisia ja geneerisiä hahmoja. Ykkösosan esittelemää kaavaa on seurattu todella tarkkaan, ja juuri näissä osioissa olisin toivonut parannettavaa. Toki hahmojen ammatteja voi yhdistellä vapaammin kuin ennen, eivätkä haastepiikit ole aivan yhtä korkeita, mutta jos jatkuvasti tuntuu siltä, että peli polkee paikallaan, vaikka kuinka tahkoaisi lyhyitä tarinanpätkiä eteenpäin, on jokin asia merkittävästi pielessä. Sitä ongelmaa ei osannut tuottaja Tomoya Asano tiimeineen ratkaista. Uudet pelaajat voivat hypätä suoraan kakkosen pariin.

Hyvää:
– Graafinen ilme
– Musiikki
– Monipuolistunut hahmonrakennus

Huonoa:
– Hahmot ja pelaaminen lähes suoraan edeltäjästä
– Haastepiikit
– Etenemisen tunne pitkässä ja katkonaisessa tarinassa ei motivoi