Arvostelussa Fire Emblem Engage

Mahtisormukset

Fire Emblem Engage ei ole virallisesti vuoropohjaisen strategiapelisarjan 33-vuotispäivää juhlistava erikoisosa. Mutta se voisi olla! Vaikka tarinan päähenkilö ja tapahtumapaikka ovat uusia, nähdään jo pelin alkuintrossa lukuisia viittauksia sarjan historiaan. Menneisyyden haamut huolitaan mukaan myös sotimaan, vaikka kaiken logiikan mukaan aineettoman olennon ei pitäisi pystyä teroittamaan fyysisiä sotakirveitä… Mutta onko sillä niin väliä, kun samassa rivissä seisoo tanssijoita ja prinsessoja tyllihameissaan?

Engagen johtotähti on pyhien lohikäärmeiden sukuun kuuluva Alear, jonka sukupuolen ja nimen voi päättää myös itse. Miesversion englanninkielinen ääni on kaikista monotonisin, joten sitä ei kannata valita. Fire Emblem -perinteitä noudattaen legendaariset lohikäärmeet viihtyvät valtaosan ajasta ihmismäisessä ulkoasussa, joten Alearkin heiluttelee hännän sijasta miekkaa. Poikkeuksiakin on olemassa erityisesti pahojen lohikäärmeiden puolella, jotka tavoittelevat useimmiten maailman herruutta ja hirviömäisen olomuodon saavuttamista. Tähän pyrkii myös pelin pääpahis Sombron, joka kalisteli sapeleita pääsankarin kanssa Elyosin mantereella jo 1000 vuotta ennen Engagen tapahtumia. Yhteenotto päättyi enemmän tai vähemmän tasapeliin ja molempien osapuolien voimien ehtymiseen. Alear herää vuosituhannen kestäneen levon jälkeen muistinsa menettäneenä sopivasti samaan aikaan kun Sombronin palvojat ja perheenjäsenet aktivoituvat jälleen kylmässä idässä.

Sekä hyvisten että pahisten leirissä valmistaudutaan liskoihmisten uusintamatsiin keräämällä ympäri Elyosin eri kuningaskuntia leviteltyjä Emblem-sormuksia. Perimätiedon mukaan kaikki 12 taikasormusta haltuunsa saanut henkilö kykenee ihmetekoihin, ja yksikin sormus voi riittää yksittäisen sotataistelun voittamiseksi. Sormuksien sisällä elää aiempien Fire Emblem -lordien henkiä aina ensimmäisen NES-osan Marthista Switchin Three Housesin Bylethiin. Kaikilla on vähintään pieni puherooli, mutta eniten esillä ovat kahden ensimmäisen pelin prinssit. Ike, Lucina ja Corrin heittävät lähinnä korostetun juustoisia referenssejä omiin seikkailuihinsa. Tavalliset pulliaisetkin pääsevät hyödyntämään Fire Emblem -legendojen aseita ja neuvoja, kunhan jumalalohari lausuu ensin sielun näkyville tuovan aktivointiloitsun. Animeprotagonistimaisia ”Emblem engage!” -kutsukiljahduksia saadaankin kuulla melkein kyllästymiseen asti. Sombronin pimeillä voimilla esiin manatut Emblem-ritarien synkät versiot eivät kykene puhumaan ja ajattelemaan itsenäisesti kaanonin mukaisista vastineistaan poiketen.

Jokainen pelihahmo oppii luonnostaan muutaman hahmoluokkaan sidotun kyvyn, mutta sormuksia vaihtelemalla oman armeijan rakentaminen monipuolistuu ilahduttavan paljon. Panssaroitu keihäsritari ei välttämättä ole optimaalisin Fire Emblem: Radiant Dawnin Micaiahin loitsukirjojen käyttäjä, mutta voi hyötyä suuresti maagista puolustusta lisäävästä Resistance-kyvystä. Jos takarivissä viihtyvä parantajapappi kaipaa taas lisää tekemistä, voi tälle antaa haltuun vaikkapa Lynin sormuksen, joka antaa käyttöön jousipyssyn ja kertakäyttöisen erikoishyökkäyksen, jolla voi ampua lentävän vihollisen alas jopa 10 ruudun päästä. Sormuksen kanssa pitkään taisteleminen avaa käyttöön lisää erikoisaseita sekä päivitettyjä versioita hahmon nopeutta ja muita ominaisuuksia parantavista kyvystä. Lisäksi jokaisella sormuksella ja pelattavalla hahmolla on omia Bond-keskusteluja, mutta nämä ovat sanallisesti huomattavasti suppeampia kuin elävien yksiköiden väliset Support-interaktiot, jotka ovat jälleen mukana. Suoranainen deittailu ja teekutsujen järjestäminen on Engagessa unohdettu, mutta omille suosikkihusbandoille ja -waifuille voi ostella uusia mekkoja, uima-asuja, aurinkolaseja ja muita asusteita, jotka eivät tosin siirry mukana taisteluihin.

Sormuksen tuomaa apua ei voi kuitenkaan hyödyntää taistelukentällä jatkuvasti. Sotilaan elämäpalkin vieressä oleva pieni mittari kertoo, kuinka monta vuoroa on jäljellä aikaa voimien latautumiseen tai niiden käyttämiseen. Siniset energiaruudut palauttavat voimat välittömästi, mutta sellaisen päälle liikkuminen maksaa eteenkin raskaammille hahmoille vuoron tai kaksi. Muilla kuin helpoimmalla vaikeustasolla pelatessa toiset sormukset osoittautuvat muita paremmiksi. Jo edellä mainitun leidi Lynin luomat yhden elämäpisteen kloonisoturit kiinnostavat jostain syystä tekoälyä aina oikeita yksiköitä enemmän, vaikka pelaaja ei maksa niiden menettämisestä mitään. Professori Bylethin tanssiliike antaa taas peräti neljälle vierekkäiselle hahmolle toisen mahdollisuuden liikkua, mikä taas helpottaa roimasti kestävien pomojen kaatamista yhdellä vuorolla.

Fire Emblem -veteraanina nimeän keskimmäisen Hard-vaikeustason ”sopivan vaikeaksi”. En joutunut kertaakaan grindaamaan ylimääräisiä kokemuspisteitä ja kultakolikoita, vaikka siihenkin on aina mahdollisuus Fire Emblem Awakening -tyylisellä maailmankartalla. Vielä vaikeammilla asetuksilla grindaamista on pakko harrastaa, jos loputon uhkapelaaminen kriittisten osumien kanssa ja hahmojen uhraaminen ei innosta. Aikaa pelin läpäisemiseen sivutehtävineen kului minulla 50 tuntia. Mikäli tuntimäärä kuulostaa hurjalta, voi kaikki keskustelut ja taisteluanimaatiot pikakelata tai ohittaa. Ja osaavat hahmot liikkua tarvittaessa automaattisestikin, jos luottoa yksiköiden kestävyyteen ja älykkyyteen on tarpeeksi. Pelikello laskee myös uusintavuoroihin käyttämäni ajan, sillä Classic-asetuksilla taistelussa menehtynyt hahmo myös pysyy kuolleena. Yleisimpiä mokia on jättää väärä yksikkö kaukaa ruudun toiselta puolelta lentävän noidan armoille. Satelliittikamera saisi peruuttaa vielä muutaman metrin taaemmaksi, sillä aina lentoliskon tai pegasoksen selässä istuvan vihollisen liikerata ei mahdu koko ruudulle.

Alkupään kentät ovat mukavan pienikokoisia, eikä niiden suorittamisessa kulu yleensä puolta tuntia kauempaa. Enemmän aikaa vievistä tehtävistä mieleeni jäi positiivisesti muutama intensiivinen ”pakokauhukenttä”, joissa ajatuksena on murtautua mahdollisimman nopeasti huoneiden sisääntuloja vartioivien vihollismuurien läpi, samalla kun takaa lähestyy huomattavasti korkeatasoisempia jahtijoukkoja. Monet Emblem-lordien omista peleistä peräisin olevien massiivisten karttojen uusioversiot edustavat taas toista ääripäätä. Niissä haaste syntyy vyöryttämällä pelaajan eteen valtavia massoja sotilaita, jotka joko lyövät ohi tai tappavat yhdellä iskulla melkein minkä tahansa yksikön. Pientä lohtua tuovat klassisten taisteluteemojen erinomaiset uudelleenmiksaukset, joiden rytmi myös muuttuu mission edetessä. Orkesterimusiikkia vahvistetaan esimerkiksi elektronisella rumpukompilla onnistuneiden hyökkäysten kohdalla, ja pomovastustajan noustessa valtaistuimeltaan tunnelma muuttuu hetkessä dramaattisemmaksi.

Myös tarinallisesti kaikki pyörii oikeastaan koko ajan sormusjahdin ympärillä. Kun taskut alkavat olla täynnä koruja, kokee sankarijoukko aina jonkinlaisen takaiskun, jonka myötä aarteet päätyvät vääriin käsiin. Suoraviivaisesti etenevän pelin punainen lanka katoaa hetkellisesti juuri ennen loppua, kun hahmot alkavat tehdä käsittämättömiä taikatemppuja, ja tuonpuoleiseen johtava pyöröovi alkaa pyöriä kuin helikopterin propelli. Lopputaistelua edeltävät kentät toimisivat muutenkin paljon paremmin lopputekstien jälkeisinä bonustehtävinä, jotta koko 14-päinen ydintiimi ei saavuttaisi samaan aikaan maksimitasoa.

Engagessa ei ole haarautuvia juonipolkuja tai ylimääräisiä dialogivaihtoehtoja. Kerronta hoidetaan piirretyillä animevideoilla ja melkein samalta näyttävillä pelimoottorin voimin tehdyillä animaatioilla. Sekä piirrettyjen välivideoiden että 3D-hahmojen liikkeiden laatu on parantunut melkoisesti edellisistä osista, mutta immersiota rikkovat edelleen halvan näköiset kohtaukset, joissa hahmot ojentavat toisilleen näkymättömiä esineitä. On kuitenkin parempi, että hahmot liikkuvat ja ilmeilevät edes vähän, sillä staattisia pökkelökuvia on tämän genren peleissä nähty jo riittävästi.

Kaikki Fire Emblem -pelit seuraavat enemmän tai vähemmän ilmestymisaikansa suosituinta japanilaista manga- tai animetrendiä, mutta Engage ottaa graafisesti askeleen juuri sellaisen animen suuntaan, josta vähiten pidän. Tyyli on rakennettu muun muassa Vocaloid-hahmoja suunnitelleen Mika Pikazon taiteen ympärille. Keskimäärin yhdeksän kymmenestä Engagen hahmosta on luokiteltavissa joko siloposkisilta poikabändin jäseniltä näyttäviin nuoriin miehiin tai pastellisävyihin pukeutuviin positiivisiin lolityttöihin. Etenkin kampanjan ensimmäisellä puoliskolla uusia lapsisotilaita tarjotaan rekrytoitavaksi miltei jokaisessa kentässä. Yksikään aikuismaisempi kuningas tai kuningatar ei ojenna auttavaa kättään, vaan Elyos on naiivien perintöprinssien ja -prinsessojen taistelutanner.

Runsaassa värien käytössä voi nähdä yhtäläisyyksiä NES:n ja GBA:n pikseli-Emblemeihin, mutta itse nostaisin mobiilimarkkinoilla menestystä niittäneen Genshin Impactin Intelligent Systemsin suurimmaksi innoittajaksi. Supersuositun ilmaispelin yleisön kosiskelu on tietysti taloudellisesti ihan järkevää, ja jotkut saattavat suorastaan rakastaa uutta ulkoasua, eikä sen toteutuksessa ole teknisestikään mitään vikaa. Itse arvostan fantasiasotastrategioissa enemmän maanläheisiä sävyjä ja vähemmän silmien pyörittelyä aiheuttavia juonenkäänteitä. Three Housesissa koulutytöt kasvoivat lopulta aikuisiksi ja opettajatkin olivat sotaleikeissä mukana, puhumattakaan Triangle Strategyn poliittisista kovanaamoista.

Yhteenveto

Fire Emblem Engageen on poimittu asioita oikeastaan kaikista Fire Emblem -peleistä. On tuttuja hahmoja ja kenttiä, kaveripohjaisia keskusteluja, vanhan liiton pelien tapaan suoraan taistelukentällä hoidettava rekrytointiprosessi, 3DS:n Awakeningin maailmankartta ja melkein samalla tavalla käynnistyvä juoni, sekä hieman kalastelua ja tukikohdassa juoksentelua Three Housesin malliin. Vahvoista déjà vu -tuntemuksista huolimatta strategiaosuudet ovat parasta A-luokkaa. Vaikka karttoihin, animaatioihin ja hahmomalleihin on käytetty aikaa, jakaa pelin ulkoasu silti mielipiteitä.

Hyvää:
– Parhaimmillaan sarjan viihdyttävintä strategiatoimintaa
– Tasapainoiset vaikeusastevaihtoehdot
– Paljon hahmoluokkia ja erilaisia tapoja kehittää yksiköitä
– Musiikki

Huonoa:
– Tyhmä juoni
– Liikaa karkkivärejä ja anime-söpöilyä

Tarvitaan Smeagol ja enemmän rumia örkkejä!

Kiitokset Bergsalalle arvostelukappaleesta.

Fire Emblem Engage
Alusta:
Switch
Ilmestynyt: 20.1.2023
Kehittäjä: Intelligent Systems
Julkaisija: Nintendo

Julkaisun jälkeen

Tammikuussa ilmestyneen Fire Emblem -pelin maksullinen lisäsisältö julkaistiin neljässä osassa, ja vielä nopealla tahdilla. Uudet aseet eivät hetkauta pelin tasapainoa suuntaan tai toiseen, mutta seitsemän uuden Emblem-sormuksen kyvyistä erityisesti Tikin antama lisäelämä, Three Houses -johtajien monipuoliset hyökkäysvaihtoehdot ja Veronican manaama lisäsotilas tulevat tarpeeseen Hard- ja Lunatic-vaikeustasolla pelatessa. Jokaisella uudella sormuksen hengellä on oma teemakenttänsä muutamalla hahmon Fire Emblem -historiaan viittaavalla keskustelutuokiolla.

Viimeisenä julkaistu Fell Xenologue on kuudesta kentästä koostuva sivutarina. Lisärin voi aloittaa pääpelin kuudennen kappaleen jälkeen, kun Somnielin tukikohdan taikakaivo alkaa hohtaa. Kaivo toimii porttina vaihtoehtoiseen ulottuvuuteen, jossa monien hahmojen luonteenpiirteet ovat päinvastaiset kuin pääpelissä. Kenttien pomoina toimivat tutut kruununprinssit ja -prinsessat ovat selvästi vallan- ja verenhimoisempia versioita itsestään, ja uusia automaattisesti rekrytoitavia sotaratsuja ovat Four Houndsin jäsenet. Täysin uusia kasvoja ovat viimeiset elossa olevat lohikäärmesisarukset Nel ja Nil, jotka haluavat pitää konfliktiherkän mantereen Emblem-sormukset (jotka samoja kuin DLC-tehtävissä) poissa vääristä käsistä. Tarinan uudet hyvikset ovat erittäin sympaattisia, mutta muuten Fell Xenologuen lyhyen juonen voi tiivistää yhteen kysymykseen: kenellä liittolaisista ei ole puhtaat jauhot pussissa?

Ylimääräiset paikat voi täyttää vapaasti pääpelin puolella aiemmin hankituilla sotilailla, mutta lisäosassa kaikkien hahmojen tasot tasapainotetaan, eikä kokemuspisteitä kerry lainkaan. Tämä on sekä hyvä että huono asia. Kampanjan kertaalleen läpäisseenä pelaajana pystyin käyttämään suoraan kaikkia ydintiimini jäseniä avattuine kykyineen ja kokeilemaan uudelleen muutamaa hylkäämääni yksilöä, mutta lukittujen tasojen, esineiden ja aseluokkien takia tietyt yksiköt ovat pysyvästi huonompia kuin toiset. Täysin hyödytön Nil ja vähän pätevämpi isosisko Nel vaativat pakollisina tiimiläisinä koko ajan suojelua, jotta tehtävä ei epäonnistu heti kättelyssä. Ylimääräisten yksiköiden kohtaloista ei tarvitse DLC:ssä välittää.

Rajoitukset tekevät Fell Xenologuen tehtävistä enemmän ”pulmapähkinöitä”, joissa ratkaisuja kannustetaan etsimään enemmän sormusvoimien avulla. Vaikeustasoltaan ja rakenteeltaan ne muistuttavat pääjuonen viimeisiä tasoja, mutta DLC-kenttien tapa lisätä vaikeutta vyöryttämällä jatkuvasti lisää vihollisia rintamalle on keinotekoinen ja ärsyttävä.

26.9.2023