Arvostelussa Ys VIII: Lacrimosa of Dana

Haaksirikon haasteita

Punatukkaisen miekkamiehen, Adol Christinin, matkoista ympäri maailmaa kertovan Ys-sarjan ensimmäinen peli ilmestyi jo vuonna 1987. Sarjan pelien lokalisoinnissa on kestänyt yleensä kauan, mikä lienee selitys sarjan vähäiselle tunnettuudelle lännessä. Lacrimosa of Dana on järjestyslukunsa mukaan jo kahdeksas osa. Aiempaa tuntemusta sarjasta ei vaadita, sillä peli on oma itsenäinen kokonaisuutensa, vaikkakin vanhoille faneille tuttuja hahmoja vilahtaa ruudulla useita. Löisikö Switchille rantautunut toimintaroolipeli viimein läpi kunnolla lännessä, vai ajautuuko paatti karille?

Tarina alkaa sankarin pestautuessa Lombardia-laivaan merimieheksi matkakuluja vastaan. Kauaa ei kuitenkaan ehditä seilata, kun mystinen lonkerohirviö upottaa laivan, ja matkustajat haaksirikkoutuvat Isle of Seirenille, jolla on Ys-maailmassa Bermudan kolmiota vastaava maine. Kartoittamattomalla saarella piilee paljon salaisuuksia, ja haaksirikosta selviytyneet perustavat leirin selvitäkseen hengissä pakokeinon löytymiseen saakka. Pelaaja ohjastaa Adolin ja tämän matkakumppaneiden muodostamaa tutkimuspartiota. Saaren villi luonto, vaaralliset muinaispedot ja salaperäiset rauniot tarjoavat hienon miljöön rauhalliselle tarinalle. On suorastaan virkistävää, ettei päätavoite ole suuren pahuuden kukistaminen tai maailman pelastaminen, vaikka loppua kohden juoni eskaloituukin suurempiin sfääreihin muinaisen sivilisaation salojen auetessa.

Adol ja ystävät ovat helppoja ohjattavia. Kukin pelattava hahmo osaa hyökätä, hypätä, juosta ja väistää. Taistelut saaren villiä eläimistöä vastaan ovat yksinkertaista hyökkäysnapin rämpytystä reaaliajassa, mutta taistelujärjestelmässä on pieniä kikkoja, joilla pelattavuus säilyy mielenkiintoisena loppuun saakka. Jokainen hahmo kuuluu yhteen kolmesta eri vahinkotyypistä, joille suurin osa vihollisista on heikkoja. Oikealla vahinkotyypillä viholliselle saa aiheutettua Break-tilan, jolloin iskut tekevät huomattavasti isompaa vahinkoa.

Jokaisella hahmolla on myös runsaasti erikoishyökkäyksiä, joista käytössä voi olla kerrallaan neljä. Liikkeiden aktivoimiseen vaadittavaa energiaa kertyy reilusti tavallisilla hyökkäyksillä ja kykyjä käyttämällä. Spesiaali-iskuja ei kannata säästellä, sillä niiden käyttö lataa toista mittaria, jonka täyttyessä pelaaja saa käyttöönsä vieläkin voimakkaamman EXTRA-kyvyn. Ajoittamalla väistöliikkeen tai blokin tarkasti pelaaja voi myös saada hetkellisen kuolemattomuuden. Kaikessa yksinkertaisuudessaan taistelusysteemi on toimiva ja luova, mutta peli ei ole ainakaan normaalilla vaikeusasteella erityisen haastava parannusesineiden runsaan saatavuuden ansiosta.

Taisteluiden ulkopuolella on paljon tekemistä. Maastosta löytyvät materiaalit ja piilotetut aarrearkut palkitsevat sopivasti tutkimisesta, joten pieni reitiltä poikkeaminen on kannattavaa. Monipuolisuutta peliin saadaan myös muun muassa kalastusminipelillä ja kyläläisten jakamilla sivutehtävillä. Aika ajoin kylä voi joutua myös hyökkäyksen kohteeksi, jolloin tarjolla on lisäksi Raid-tehtäviä, joissa puolustetaan kylän portteja aalloissa ilmestyviltä vihollisilta. Tiukoissa paikoissa vihollisvirtaa voi hidastaa luonnonmateriaaleista kehitettävillä ansoilla ja syöteillä. Päinvastaisessa Hunt-tilassa pelaajan tehtävänä on taas tuhota hirviöiden pesiä ja lopuksi päihittää pomovastus. Erikoistaistelut tuovat mukavaa vaihtelua saaren tutkimiseen tornipuolustusmaisella tehtävärakenteella, ja niistä saa myös yhteen kolmesta lopusta johtavia Reputation-pisteitä.

Matkan varrella selviytyjien leiriin saapuu monenlaisia ihmisiä räätäleistä lääkäreihin ja aatelistosta pikkulapsiin. Rajattu hahmokavalkadi toimii mainiosti: jokainen hahmo on persoonallinen ja auttaa omien taitojensa ja saatavilla olevien resurssien mukaan. Esimerkiksi sepän ahjo muuttuu tehokkaammaksi pomovastuksilta saatavien liekkikivien myötä ja pikkupojan farmin kasvikirjo monipuolistuu maastoista löydetyillä siemenillä. Hahmojen tehtäviä tekemällä ja heitä lahjomalla aukeaa myös keskusteluita, joiden kautta tovereihin tutustuu paremmin. Kylän kaupoissa ei vaadita rahaa, vaan panssareiden ja parannusjuomien materiaalit on kerättävä itse luonnosta tai hirviöitä lahtaamalla.

Teknisellä puolella Lacrimosa of Dana ontuu hieman. Yleisesti ottaen peli on ihan nätin näköinen, vaikkei se vähän isomman budjetin moderneihin japaniropeihin vertailua kestäkään. Toteutus tökkii enemmän käsikonsolitilassa, jossa resoluutio vaihtelee hyvän ja heikon välillä tiheään tahtiin. Isolla ruudulla pelatessa muutamat tekstuurit käyttäytyvät kummallisesti, ja piirtoetäisyyden kanssa on usein ongelmia kummassakin tilassa. Välivideoiden aikana monen hahmon liikkeet ja ilmeet ovat aika konemaisia, mutta onneksi piirretyt still-kuvat ovat todella nättejä. Peli sai jo PS4- ja Vita-julkaisunsa aikaan kritiikkiä ala-arvoisesta käännöstyöstä, jota korjailtiin jälkikäteen. Myös Switch-versio sai päivityksen heti pari päivää julkaisunsa jälkeen. Englanninkieliset ääninäyttelijät hoitavat tehtävänsä aivan yhtä hyvin kuin japanilaiset alkuperäisesittäjät, ja pelin viulu- ja pianovetoinen ääniraitakin on laadukas, vaikkakin kappaleita saisi olla enemmän.

Yhteenveto

Ys VIII: Lacrimosa of Dana on antoisa kokemus. Noin 40-tuntinen roolipeli on sopivan maanläheinen teos, jossa kaikki on merkityksellistä sivutehtävistä ihmiskohtaloihin. Taistelujärjestelmä on kaikessa yksinkertaisuudessaan innovatiivinen, ja pitää yllä mielenkiintoa loppuun saakka. Nautin pelistä alusta loppuun graafisista murheista huolimatta. Mikäli JRPG:t maistuvat mutta ikuinen maailmanpelastusähky vaivaa, kannattaa Lacrimosa of Danaa kokeilla lääkkeeksi.

Hyvää:
– Maanläheisyys ja autenttisuus
– Tekemisen paljous
– Hyvä taistelujärjestelmä

Huonoa:
– Tekninen suorituskyky