Arvostelussa Super Punch Patrol

Käsin tehty rystystivoli

Beat’em up -pelejä ilmestyi 90-luvulla kuin sieniä sateella kaikille kuviteltavissa oleville alustoille. Billy Lee, Mike Haggar ja Gilius Thunderhead ovat tuttuja nimiä genren faneille, mutta myöskään TV:stä tutut Simpsonit ja mutanttininjakilpikonnat eivät pelänneet astua tähän suosittuun peligenreen mukaan. Tyylilaji on vuosien saatossa vajonnut valitettavasti hieman unohduksiin, mutta aika ajoin se saa pieniä valonpilkahduksia. Aiemmin tänä vuonna ilmestyneet Streets of Rage 4 ja The Takeover ylittivät monien odotukset laadullaan, mutta genren kuuma vuosi ei ole suinkaan vielä ohi.

Ruotsista ponnistavalla Hörberg Productionsilla tunnetaan toden totta videopelinostalgian voima. Jo yhtiön ensijulkaisu Gunman Clive kumarsi varhaisten Mega Man -pelien suuntaan. Visuaalisesti omaperäinen run & gun -peli julkaistiin jatko-osineen myöhemmin 3DS:lle, Wii U:lle ja kokoelmapakettina myös Switchille. Mechstermination Force oli taas laadukas Contra-pelien lähisukulainen. Alkuvuodesta firman nokkamies Bertil Hörberg kääri hihansa ja päätti tehdä pandemiapiilopaikassaan seuraavaksi vanhan koulukunnan mättöpelin. Hörbergin tavaramerkkinä toimivaan piirrosgrafiikkaan verhottu Super Punch Patrol niputtaa ysärin beat’em up -pelien parhaat puolet yhteen.

Super Punch Patrolin universumi on samaan aikaan sekä kliseinen että nerokkaasti suunniteltu. Lähitulevaisuuden dystooppiset kadut eivät ole enää korruption vuoksi turvallisia, joten on aika suistaa iso paha päättäjä vallasta jakamalla oikeutta nyrkeillä ja jaloilla. Pelaaja valitsee yhden kolmesta hahmosta, jolla liikutaan kentissä vasemmalta oikealle, ja vedetään tietysti siinä sivussa turpaan kaikkea mikä liikkuu. Genren pelejä aiemmin pelanneille ei varmastikaan tule yllätyksenä se, että pelattavat nyrkkipukarit edustavat juurikin sitä lajityypille ominaista pyhää hahmotyyppien kolminaisuutta. Nils on se perinteinen perushahmo, Selma edustaa kauniimpaa sukupuolta ja on tuttuun tapaan hieman muita hahmoja vikkelämpi liikkeissään, kun taas Anders on se porukan pakollinen mörssäritankki, joka on hidas kuin laiskiainen etanan kyydissä.

Isona shokkina mäiskintäveteraaneille ei todellakaan tule myöskään se, että vastaan urheasti astelevilta vihollisilta saa avukseen kättä pidempää. Asevalikoima vaihtelee kakkosnelosista ja pesismailoista aina veitsiin ja kranaatteihin asti. Tasaisin väliajoin eteen osuvat tynnyrit sisältävät lisäelämän tuottavia lisäpisteitä sekä energiamittaria täydentäviä täytekakun paloja. Herkut tulevat toden totta tarpeeseen, sillä jo keskimmäisellä vaikeustasolla vastaan tulee sangen keljuja vastustajia. Katutappelut helpottuvat hieman myös kaverin kanssa pelatessa. Kaksinpelaaminen onnistuu helposti ihan pelkillä Joy-Conien puolikkaillakin, eivätkä pelin simppelit kontrollit ole este pelaamiselle, vaikka nyrkkisankarikumppani ei videopeleistä pahemmin perustaisikaan. Peukalon ulottuvilla on napit perusiskulle, hypylle, sekä omaa elinvoimaa hitusen nakertavalle superiskulle, jolla pelaaja pääsee karkuun piiritystilanteista. Kontrollit ovat oikeinkin terävät, eikä oman hahmon saadessa mustelmia todellakaan kannata vedota heikkoon ohjattavuuteen.

Audiovisuaalisesti Super Punch Patrol on erittäin mairea tapaus. Gunman Cliven lyijykynätyyliin ihastuneet ottavat takuuvarmasti pelin omakseen, kun taas Mechstermination Forcesta tutut konebiitit tuovat jälleen iloa korville sekä hyvää tahtia mättämiseen. Selkeän ja pelkistetyn ulkoasun vuoksi co-op luonnistuu myös Switchin käsikonsolimoodissa ilman sen isompaa tihrustelua. Muita pelimuotoja onkin sitten peliltä turha odottaa, sillä valikosta löytyvät peruspelin lisäksi vain leaderboardit, joissa arvosteluhetkellä oli odotetun hiljaista.

Isoimmat kehut tämä suhteellisen nopealla aikataululla sooloprojektina kyhäilty peli saa kuitenkin sen loputtomasta nostalgiatykityksestä. Viittauksia genren klassikoihin syötetään pelaajan verkkokalvoille melkeinpä koomisella tahdilla. Eräs pelin hahmoista omaa sangen tutun vartaloläjäytyksen, kumman tutulta kuulostavan karjaisun saattelemana. Samaisen hahmon ammattipainimaailmasta tuttu erikoisliike tuo myös mieleen eräänkin Capcomin viiksekkään lihaskimppupormestarin. Yhdessä kentässä liikutaan raketilla varustetulla skeittilaudalla, mikä johtaa refleksinomaiseen Turtles-tunnarin hyräilyyn. Mukana on myös genren alkuajoista muistuttava junakenttä, jonka naavapartaisimmat pelaajat saattavat yhdistää Renegade-klassikkoon.

Super Punch Patrol on melkein yhtä nopeasti ohi kuin se alkoikin. Helpoimmalla vaikeustasolla pelin menee läpi samalla kun odottelee lasagnen valmistumista uunissa. Vaikein asetus haastaa tyydyttävästi toisella pelikerralla, jolloin lainalaisuudet ja kikat ovat jo hallussa. Vaivaisen vitosen hintalappuun suhteutettuna Super Punch Patrol kuitenkin tarjoaa erittäin hyvän suhteen hinnan ja laadun välille. Uudelleenpeluuarvoakin piisaa avattavien lisäasujen myötä, mutta mitään satojen, tai edes kymmenien, tuntien epookkia ei kannata odottaa.

Yhteenveto

Ruotsissa saattoi keväällä ja kesällä olla yksi mantereen pahimmista koronatilanteista, mutta samalla sieltä tulee myös yksi maireimmista tämän vuoden indiepeleistä. Super Punch Patrol on kuin erittäin hyvä pikaruoka-annos. Se maksaa vähän, sen saa kätösiinsä sen pienen megatavumäärän vuoksi nopeasti, ja se jättää suun makeaksi. Koko komeuden kruunaa vielä erittäin komea graafinen tyyli, sekä tieto siitä että tämän kaiken sai tosiaan aikaan vain yksi henkilö. Tack så mycket vaan Bertilille sinne länsinaapurin suuntaan, ja ei muuta kuin uutta läpipeluukertaa tulille.

Hyvää:
– Mallisuoritus genressään
– Persoonallinen ulkoasu
– Haastetta juuri sopivasti
– Tribuuttien bongailu

Huonoa:
– Pari lisähahmoa ei olisi ollut pahitteeksi

Turpasaunaan kannattaa astua sisälle.

Kiitokset Hörberg Productionsille arvostelukappaleesta.

Super Punch Patrol
Alusta:
Switch
Ilmestynyt: 17.9.2020
Kehittäjä: Hörberg Productions
Julkaisija: Hörberg Productions