Arvostelussa Story of Seasons: Trio of Towns

Maajussille morsian

Olin jo melkein luovuttanut pelaamisen Nintendo 3DS:llä, koska laitteelle ei ollut ilmestynyt hetkeen minua kiinnostavia pelejä. Apuun ryntäsi kuitenkin viljelysimulaattori Story of Seasons: Trio of Towns, tuo klassikoksi muodostuneen Harvest Moon -pelisarjan jälkeläinen.

Aluksi minun on pakko myöntää, että en ole koskaan aikaisemmin pelannut Harvest Moon -sarjan pelejä. Minulla on ainoastaan kokemusta Stardew Valleystä, jolla on kuitenkin yhtäläisyyksiä Harvest Moonin kanssa. Ja vaikka kotelossa ei tällä kertaa luekaan Harvest Moon, niin Story of Seasons: Trio of Towns on kuitenkin periaatteessa sen aidon ja alkuperäisen farmipelisarjan uusin osa. Julkaisija on vaihtunut hiljattain Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta Marvelous-yhtiöllä ei ole oikeuksia Harvest Moon -nimen käyttöön. Alkuperäisen Harvest Moonin tekijät ovat olleet mukana tekemässä Story of Seasons: Trio of Towns -peliä, joten sarjan fanit varmasti huomaavat, että kyseessä on se aito ja oikea jatko-osa.

Story of Seasons: Trio of Townsissa pelaaja on joko nuori mies tai nainen, joka on koko elämänsä halunnut asua farmilla. Eräänä päivänä päätät kertoa unelmistasi vanhemmillesi, mutta isä ei suunnitelmasta innostu. Et kuitenkaan suostu luovuttamaan, ja saat kuin saatkin suostuteltua isäsi antamaan mahdollisuuden. Saat luvan muuttaa hylätylle maatilalle, joka sijaitsee sopivasti sukulaissedän naapurissa, ja sinun tulee todistaa isällesi, että pystyt huolehtimaan itsestäsi ja farmistasi. Maatilan pyörittämisen ohella tutustutaan kolmen erilaisen kaupungin ihmisiin ja tapoihin.

Kolmesta kaupungista on avoinna aluksi vain yksi – West Town, joka on villi länsi -teemainen entinen kaivoskylä. Kylän maaperä vaikuttaa todella kuivalta, mutta hyvin siellä näyttävät kasvit silti kasvavan. Rantakaupunki Luluko on taas saanut selvästi vaikutteita Havaijista, sillä paikka sijaitsee meren rannalla, ja siellä kasvaa trooppisia kasveja, kuten banaaneja ja kookospähkinöitä. Viimeisenä kolmesta paikkakunnasta pelaajalle paljastuu japanilaistyylinen Tsuyukusa, jonka riisiä viljelevät asukkaat pukeutuvat kimonoon ja muihin perinteisiin japanilaisiin vaatteisiin. Kaikki kaupungit näyttävät erilaisilta, mutta ne kaikki tarjoavat samat palvelut. Tuotevalikoimat ja kauppiaiden luonteet tietenkin eroavat.

Maajussi saa elantonsa Trio of Townissakin kasvien viljelystä. Aluksi viljelykasvien määrä on vähäinen, mutta mitä pidemmälle peliä pelaa ja mitä enemmän tutustuu uusiin hahmoihin, sitä enemmän avautuu uusia siemeniä ostettavaksi. Vuodenajat vaikuttavat kauppojen inventaarioon ja myös siihen, mitä kasveja voi istuttaa. Pellot täytyy kastella päivittäin kaksi kertaa, ja jos unohtaa kastelun, niin kasvit eivät tietenkään kasva. Rakkaudella kypsytetyt tuotteet voi myydä lopulta toreilla. Viljelyn lisäksi pelissä on paljon muitakin aktiviteetteja, kuten kalastaminen, kokkaaminen ja erilaisten mineraalien etsiminen. Pelaajan on myös mahdollista ystävystyä villieläinten kanssa antamalla niille erilaisia herkkuja, mutta kannattaa varoa vihaisia karhuja, jotka voivat puraista!

Tilalla kuuluu olla tietysti myös erilaisia eläimiä. Aluksi saatavilla ovat lehmä ja kana, mutta myöhemmin on mahdollista ostaa muun muassa hevosia, alpakoita ja jopa puhveleita. Ensin eläimille täytyy kuitenkin rakentaa talli tai muu asuinpaikka. Karjatilan hoito on rankkaa hommaa, sillä esimerkiksi lehmä on lypsettävä päivittäin, ja se pitää harjata, jotta ammu pysyisi onnellisena ja tuottaisi laadukkaampaa maitoa. Eläimet kannattaa myös päästää päiväksi ulos ja muistaa ottaa yöksi takaisin sisälle, etteivät ne vilustu.
Tuotantoeläinten lisäksi seuraksi voi hankkia kissan tai koiran. Lemmikkien kanssa voi leikkiä, käydä kävelyllä, niitä voi paijata ja kanniskella ympäriinsä. Karvaisilla ystävillä on erikoiskykyjä, esimerkiksi kissa saattaa löytää kävelyllä ”aarteita”. Oma kattini poimi mukaan pääasiassa vain erilaisia kasveja, mutta eiköhän se kulta-aarrekin vielä joskus löydy.

Farmarin työ voi olla joskus hyvin yksinäistä puuhaa. Onneksi kaupungeissa asuu komeita poikamiehiä ja kauniita neitosia, joiden kanssa voi lyödä hynttyyt yhteen ja mennä naimisiin. Naisille on tarjolla viisi unelmien prinssiehdokasta. Kaikki miehet ovat hyvin erilaisia, joten valinnasta voi tulla vaikea. Vastaavasti miehille esittäytyy viisi neiti X:ää. Minusta olisi ollut kiva, jos aviopuolisokseen olisi voinut valita myös samaa sukupuolta olevan henkilön, koska pelin miehet ovat vähän tylsiä, kun taas naishahmot ovat todella söpöjä. Mikään pakkohan pelissä ei ole mennä naimisiin, mutta jos kuitenkin päättää valloittaa henkilön sydämen, onnistuu se antamalla hahmolle lahjoja. Lahjukset voivat olla melkein mitä vain, vaikkapa oman maan kananmunia. Lahjojen antamisen suhteen kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä kaikki eivät tykkää kaikista tavaroista. Pelissä on esimerkiksi hahmo, joka varmasti suuttuu, jos eteen tuotaisiin kulhollinen jogurttia.

Rahanpuute vaivaa harvoin, sillä tuohta putoilee ovista ja ikkunoista. Maataloustuotteiden myymisen lisäksi on muitakin tuottoisia ansaintakeinoja, kuten tavaroiden keräily. On hyvin terapeuttista kävellä ympäri maita ja mantuja ja siinä samalla kerätä myymistä varten talteen oksia, siemeniä, kukkia ja hedelmiä. Toinen tapa rikastua on tehdä osa-aikaisia töitä renkinä kylien asukkaille. Tehtävät ovat yleensä samoja kuin omalla kotitilalla, eli sadon keräämistä, kasvien kastelua ja eläinten hoitamista. Valittavana on myös keikkoja, joissa toimitetaan tavaroita henkilöltä toiselle. Työt on tietysti tehtävä kunnolla ja tietyn aikarajan sisällä, tai palkkaa ei makseta.

Mihin nämä rankalla puurtamisella ansaitut kolikot sitten kannattaa tuhlata? Järkevintä on kuluttaa lantit kasvien siemeniin ja eläimiin, koska niihin kulutetun summan saa myöhemmin takaisin moninkertaisena. Itse kuitenkin tykkäsin tuhlata rahani vaatteisiin ja talon remppaamiseen, koska pitäähän sisustuksen ja farmarinkin näyttää nätiltä. Vaatteita hankitaan kauppiailta, jotka toimittavat halutut asusteet rahaa ja tarvittavia materiaaleja vastaan. Prinssit ja prinsessat ansaitsevat asuinpaikakseen hienon kartanon, mutta sen rakentamiseen tarvitaan kasoittain rahaa ja mainetta kaupunkilaisten piireissä.

Yhteenveto

Story of Seasons: Trio of Towns on kelpo viljelysimulaattori. Viljelykasveissa ja tuotantoeläimissä on paljon valinnanvaraa, ja pelin parissa saa ajan hyvin kulumaan. Pelisessiot kannattaa jakaa pieniin pätkiin, sillä tekeminen on kuitenkin samanlaista päivästä toiseen. Olisin kaivannut Trio of Townsiin lisää sattumanvaraisia tapahtumia, sillä niitä oli loppujen lopuksi melko vähän erilaisia. Minua harmitti myös se, ettei oman hahmon ulkonäköön pystynyt juurikaan vaikuttamaan, vaikka Super Mario -asusteet toivatkin pientä lohtua.

Hyvää:
– Söpöt grafiikat
– Musiikki
– Paljon erilaisia eläimiä ja viljeltäviä kasveja
– Ei väkivaltaa tai taistelua

Huonoa:
– Hahmon rajallinen muokkaus
– Paljon toistoa
– Tarinaa ei oikeastaan ole

Virtuaalisen maatilan pyörittäminen on rentouttavaa puuhaa.

Julkaistu alun perin Senjan blogissa.

Story of Seasons: Trio of Towns
Alusta: 3DS
Ilmestynyt: 13.10.2017
Kehittäjä: Marvelous
Julkaisija: Nintendo, Marvelous