Kolme peliä kuussa

Keskustelu osiossa Yleinen peliaiheinen keskustelu, aloittajana Andyliini, 2.4.2018.

  1. retropälli

    retropälli Jäsen

    Tuli läpäistyä seuraavat pelit

    Sunsetriders hauska ja veikeä, mutta lyhyt. Parasta kaksinpelinä.

    Pocky & rocky samat sanat kuin yllä.

    Mega man x 3 oli samaa huttua kuin x2 eli kelpo peli, muttei yllä 1:sen loistoon. Musiikit oli sarjan heikoimmat, mutta en silti ymmärrä miksi juuri tätä sarjasta parjataan.

    Toejam & earl omaperäinen ja hauska idea, mitä olisi hieno nähdä kehitettävän pidemmälle. Onko back in the groove mistään kotoisin ?

    Mario 3d world tuli pelattua ja huomasin että peli ei ole ihan niin loistokas kuin muistin. Alkupään maailmat on tehty turhan turvallisen kaavan mukaan eivätkä tarjoa haastetta/ mitään erikoista. Loppupuolella taas on samanlaista hyvää meininkiä kuin 2d marioissa, jota peli ironisesti enemmän muistuttaa nimestään huolimatta.
    99,99% läpäisy koska champion roadin kultalipun unohdin lukuisista läpäisyistä huolimatta:confused:
     
  2. Veizen

    Veizen Muusikonrenttu, Game Master Toimitus

    Kuukausi alkaa olla lopuillaan, ja on jälleen mietittävä omia pelailuja. Viimeiset inttimetsät söivät peliaikaa roimasti, mutta pian sekin on onneksi ohi.

    Kuun ensimmäinen läpäisy oli Mega Man X2, joka oli aika turvallinen jatko-osa. Ykkönen oli mielestäni hieman parempi, mutta tässäkin oli omat hyvät puolensa, kuten air dash ja Zero-juonikuvio.

    Sitten onkin luvassa todellista laatua. Sonic and the Secret Rings on aivan kaamea tekele. Heikoilla kontrolleilla ja surkealla kenttäsuunnittelulla varustettu autorunner poikittaisella wiimotella on kaamea kokemus, eikä sekava tasojärjestelmä ja kykypuu auta asiaa lainkaan. Tästä ei löydy kauheasti positiivista sanottavaa.

    Kuun viimeinen peli on Metroid: Other M, joka on kerännyt omanlaisen maineensa pelaajien keskuudessa. Pelasimme teoksen läpi Irmeli Pojan kanssa, ja äänitimme mietteemme kaikkien kuultavaksi, jottei teidän tarvitse tehdä samaa! Hyvä yleisö: Tuplaruutu-podcastin ensimmäinen jakso löytyy täältä eri podcast-alustoille.

    Lokakuun tavoitteiksi voisi asettaa vaikkapa Telltalen Wolf Among Usin, Super Mario 3D All-Starsin Super Mario Galaxyn sekä Tearawayn.
     
    njrss tykkää tästä.
  3. Andyliini

    Andyliini Tyhmä Toimitus

    Oikeastaan syyskuussa ei mennyt läpi kuin kaksi uutta peliä. Elokuun puolella aloitettu Fire Emblem: Three Houses ei edennytkään odotetulla tavalla.

    Ensimmäinen läpäisty peli oli Ring Fit Adventure. Tarinatila meni läpi alkukuusta. Tämä on yksi Switchin parhaista peleistä, vaikken onnistunutkaan sen avulla painoani pudottamaan. Todella onnistunut kuntoilupeli, jonka kanssa hikujumppa on hauskaa.

    Toiseksi meni läpi Super Mario Sunshine. Ei siitä paljon hyvää sanottavaa löydy. Välillä löytyi pieniä toivonpilkahduksia, mutta ne lässäytettiin nopeasti uusilla, täysin käsittämättömillä peliratkaisuilla. En tiedä miten voi mennä näin paljon vikaan kerralla, sillä seuraaja Super Mario Galaxy onkin sitten taas mestariteos.

    Niin, ja meninhän minä Super Mario 64:nkin läpi, mutta sen olen pelannut monesti aiemminkin.
     
    Rush, Myy100 ja njrss tykkäävät tästä.
  4. retropälli

    retropälli Jäsen

    Viime kuussa tuli läpäistyä vain yksi peli.

    Conker's bad fur day ei ollut kulttimaineensa veroinen. Aluksi hauskalta vaikuttava pissakakka-huumori kävi hyvin nopeasti tylsäksi. Välianimaatiot tuntuivat etenevän hieman liian hitaasti. Pelillisesti variaatiota riitti vaikka kuinka paljon , mutta toteutus/kontrollit ontui/ei ollut ikääntynyt hyvin monissa tehtävissä. Osa tasohyppely osuuksista oli pelkkää tuskaa huonon kameran ja kenttäsuunnittelun takia esim. Torni ennen kivikausi-maailmaa. Pelin lopetus oli ristiriidassa pelin kevytkenkäisen tunnelman suhteen.
    Lupaava alku, mutta loppua kohden pelistä alkoi tulla pakkopullaa.
     
  5. Veizen

    Veizen Muusikonrenttu, Game Master Toimitus

    Vuosi lähestyy loppuaan, ja vielä on aikaa pelata muutama peli läpi. Ennen kuun tavoitteita on kuitenkin käytävä läpi viime kuun pelailut.

    Inttityyliin tavoitteisiin päästiin: The Wolf Among Us oli podcast-peli, eli teimme jälleen Irmeli Pojan kanssa siitä Podcast-jakson, joka löytyy podcast-palveluista ja Spotifysta. Super Mario Galaxy on uskomattoman hyvä peli, ja 3D All-Stars -version myötä se on kauniimpi kuin koskaan. Nyt kun saisi vielä kaikki tähdet kerättyä... Tearaway oli aika kädenläpmöinen tasoloikka Vitalla, mutta lisäpisteitä ropisee ulkoasusta.

    Muutakin tuli toki pelattua. Co-op -pelailuissa kaatui Snipperclips, joka oli oikein pätevä yhden istuman läpäisy. Kiroan Sludge Dodge -kentät, mutta hauskaa oli. Arvostelupuolella syyniin pääsi Ori and the Will of the Wisps, josta pidemmästi blogin puolella.

    Tämän kuun puolella läpäisin Shantae: Risky's Revenge - Director's Cutin, josta kirjoittelinkin jo arvostelun. Muiksi tavoitteiksi asetettakoon Sly Raccoon sekä Cadence of Hyrule.
     
  6. Veizen

    Veizen Muusikonrenttu, Game Master Toimitus

    Inttivuosi lähestyy loppuaan, ja päivystäjän pöydän takaa onkin hyvä tarkastella marraskuun pelailuja. Aiemmin mainitun Shantae: Risky’s Revenge - Director’s Cutin lisäksi tavoitteista kaatui Sly Raccoon. Ensimmäisestä Sly-pelistä puuttuu myöhempien pelien avoimuus, sillä tehtävät ovat omia putkeaan, joihin siirrytään hubimaailmasta, jossa ei ole keräiltävää. Kaikessa simppeliydessään ihan toimiva peli, vaikkakin jää omissa kirjoissani muiden varjoon.

    Tavoitteiden ulkopuolella tapahtuikin enemmän asioita. Pitkäikäinen projekti sai viimein päätöksensä, kun ratkoin viimeisen Daily Puzzlen Layton’s Mystery Journey: Katrielle and the Millionaires’ Conspiracy - Deluxe Editionissa (nimi ei lyhene vuodenkaan jälkeen). Nyt tästä pelistä on saatu aivan kaikki irti, ja voinkin aloittaa uusimman Layton-pelin innoll... Miten niin uutta Layton-peliä ei ole? Level-5 sulkee länsiosaansa? Voi v...

    Danganronpa 2: Goodbye Despairiin palaaminen Vita-version hankinnan myötä oli kivaa. Osa juonenkäänteistä oli ehtinyt unohtua parin vuoden aikana, ja tällä kertaa tähtäsin platinatrophyyn. Kirjoitushetkellä puuttuu vain pari Island moden loppua, joten grindaus on jo loppusuoralla. Pääsarjan peleistä kakkonen on mielestäni heikoin tapaus, vaikka erityisesti viides tapaus on loistava.

    Oulun kirjasto tarjoili meikäläiselle Streets of Rage 4:n, enkä kieltäytynyt katujen kutsusta. SoR4 on oikein mainio Beat ’em Up sulavalla grafiikalla, hyvillä hahmoilla ja hunajaisella soundtrackilla. Haastetta löytyy jopa normaalilla vaikeusasteella, ja voisin lunastaa tämän pelin digitaalisena itselleni jossain vaiheessa.

    Kuun viimeisenä läpäisynä pelailin BEYOND: Two Soulsin PS4-version. Kolmannen Peliaseman joutsenlaulu näyttää uudemmalla sukupolvella kohtuullisen hyvältä, vaikka oikeiden näyttelijöiden mukaan mallinnetuissa hahmoissa on jotain epäluonnollista. Ajassa sikin sokin poukkoileva tarina ei herätä yrityksistä huolimatta kauhean suuria tunteita, mutta kyllä tämän nyt läpi pelasi.

    Joulukuussa pitäisi GOTY-listoja varten pelailla The Last of Us Part II, jonka lisäksi kevyempiä tapauksina listoilla on Super Mario 64 sekä GRIS.
     
  7. retropälli

    retropälli Jäsen

    Marraskuussa meni läpi seuraavat pelit

    Darkwing duck oli ihan kelpo mega man kopio nessille vaikka musiikit ei olleet yhtä tiukkaa kuin sinisen pommittajan peleissä

    Trials of mana oli myös kelpo ajanvietettä tosin ei ihan maineensa veroinen. Tekoäly oli parempi kuin edeltäjässä, mutta valikoissa oli otettu askel taaksepäin. Musiikki ei ollut huonoa, mutten pysty muistamaan ainuttakaan teemaa 30 tunnin jälkeen. Angelan ( maagi) valitseminen päähahmoksi teki kaksinpelistä ajoittain tuskaista jatkuvan spell spämmäämisen takia, joka keskeyttää pelin flown. Meelee taistelussa healer ja maagi olivat käytännössä hyödyttömiä. Tämäkin ase vs taiat tasapainotus oli secret of manassa hoidettu paremmin.
     
  8. Andyliini

    Andyliini Tyhmä Toimitus

    Marraskuun satoa:

    Fire Emblem: Three Houses. Tarkemmin ottaen yksi tarinanhaaroista, näitähän on tässä pelissä useampia. Hieno kokemus, vaikka lähtikin aika hitaasti liikkeelle. Tähän mennessä paras pelaamani Fire Emblem -peli.

    Wallachia: Reign of Dracula. Fintendolle kirjoittamani arvostelu kertoo enemmän kuin mihin tässä pystyn.

    Pikmin 3 Deluxe. Lopultakin pääsin tämän pelaamaan, vaikka se olikin vuodesta 2013 asti lojunut Wii U:n syövereissä. Switch-version myötä sain lopulta aikaiseksi tämän pelata. Pelikokemus oli mukava, joskin peli loppui valitettavan lyhyeen, eikä tehtävätilan pelaaminen tunnu samalta kuin tarinallinen vastaava.
     
  9. Kuruwin

    Kuruwin Epätoivon lähetti

    Joulukuu oli aika pitkälti evakko aikaa remontin takia. Pakiessa satuin kuitenkin 3DS:n mukaan ottamaan vaikka ajattelin että tuskin tulee pelailtua mutta toisin kävi. Pelit vähän huonosti maistuneet viime aikoina muutenkin niin toisena yllätyksenä tuli että sainkin kolme pitempää peliä pelattua. Tässä toivelenkin että tämä 3DS intoilu vielä tästä jatkuu koska backlog on kyllä isomman puoleinen kun niin harvoin on sillä tullut pelattua vaikka pelejä on reilummin.

    Mutta joo. Itse peleihin.

    Persona Q2

    Ihan hyvin aika kului tätä pelatessa (pituutta oli jotain 40h+ muistaakseni) vaikka melko keskinkertainen peli olikin. Persona Q2 on vähän niin kuin Etrian lite johon on sekoitettu elementtejä persoonasta. Toisin kuin Etrianissa tässä ei hirveästi partya säädellä koska mitään hahmoluokka systeemiä tähän ei ole tuotu. Sen sijaan tässä on annettu jokaisen hahmon vaihtaa vapaasti persoonia mikä on kyky joka on varattu vain MC:lle Persona peleissä. Oman makunsa tämä kuitenkin tuo Etrian tyyliseen luolastorymistelyyn. Eipä tästä hirveästi sanottavaa. Ihan kiva oli taas nähdä vanhoja tuttuja hahmoja mutta pitemmän päälle keskustelut menivät aika rassaaviksi koska samoja juttuja toistetaan niin paljon. Jos et kyllästynyt jo Persoona kolmosen aikaan kuuntelemaan proteiineistä taikka nelosen kohdalla Chien lihajuttuja niin........ehkä et kyllästy vieläkään mutta jos aikaisemmin esimerkiksi nämä juttut alkoivat kulumaan niin skip napille tulee käyttöä. Pääjuoni oli aika huttua ja koko elokuva asetelmasta ei kyllä oikein revitty mitään irti. Kyllä sitä kummiskin vähän tuli vetisteltyä juonen aikana.

    Etrian IV

    Q2:n läpäisemisen jälkeen huomasin että mieli oli vielä avoin ensimmäisen persoonan luolasto seikkailulle niin päätinpä jatkaa vanhaa tallennustani Etrian IV:ssä. Tässä kohtaa joudun kyllä myöntämään että koska Etrian pelit aiheuttavat ristiriitaisia tunteita niin päätin tehdä epäpyhästi ja pelata IV:n läpi kasuaali vaikeustasolla. HC fanit varmasti ristiinnaulitsisivat minut jos pääsisivät käsiksi mutta vaikka helpoimmalla pelaaminen tuhoaakin "vähän" sarjan pointtia niin päädyin silti tähän vaihtoehtoon koska kuolemasta rangaistaa aivan liian kovaa. Kasuaalillakin saa jo ihan riittävästi juosta samoja käytäviä uudestaan joten mielenrauhani takia en halunnut että niitä samoja käytäviä joutuisi kulkea läpi aika hemmetin monta kertaa enemmän. Vaikka kaksi viimeistä luolastoa olivat aika paskoja niin aika meni ihan hyvin tämän osan parista. Nautin etenkin subclass systeemistä joka oli itselle uusi tuttavuus koska kolmosessa en jaksanut pelata siihen pisteeseen asti missä kyseinen toiminto avautuu (lopetin laavaluolan alussa) Oli todella mukavaa huomata että toisen hahmoluokan subclassaamisesta ei rangaista mitenkään tässä. Oma kokemus on ollut muista peleistä että subclassaaminen yleensä lisää vaihtoehtoja mutta vähän niin kuin vetistää pääluokkaa. IV:ssä toisen hahmoluokan ottamisesta ei tule mitään miinuksia ja toisessa hahmoluokassa on rajoituksena vain se että kyseisen hahmoluokan kykyihin voi laittaa vain puolet siitä pistemäärästä mitä niihin voisi laittaa jos kyseessä olisi päähahmoluokka (myöskään hahmoluokan erikois passiivi kykyjä ei saa subclassaamisen kautta) Tämä oli oikein mukava piristys koska niin paljon uusia mahdollisuuksia avautui sen myötä. Tästä pelistä voisi lässyttää enemmän mutta koska alkaa olla jo myöhä ja yksi peli vielä jäljellä niin sanotaan että kiinostus sarjaa kohtaa heräsi uudelleen ja nyt varmaan tulee ensi vuonna laitettua viitonen tulille.

    Kolmas ja viimeinen peli oli Professor Layton and the Azran Legacy. En osaa kyllä sanoa että pidinkö tästä vai en. Puzzlet olivat itseään toistavia ja harvemmassa oli sen tyyppiset puzzlet joista itse tykkäsin. Itse tykkään tosi paljon niistä arvoitus tyyppisistä mutta ne olivat todella harvassa tässä (niin kuin taisi olla ykkösessäkin joka on ainoa toinen Layton peli jonka olen läpäissyt) ja isoin osa kostuu jostain matikka jippoiluista ja esineitten siirtelystä oikeassa järjestykssessä. Aivan varmasti hyvää tavaraa niille jotka tykkäävät tuon tyyppisistä mutta niitten ratkaiseminen ei oikein toimi itselle tässä formaatissa. Kynälle ja paperille olisi käyttöä koska pelinsisäinen memo systeemi on kökkö ja ei riitä ja jos fyysistä tavaraa joutuu ottaa esiin niin sitten on varmaan sama vain ostaa joku pulmakirja. Usemmassa pulmassa oli vähän sitä häikkää että ne pystyi käsittämään useammalla tavalla mikä johti turhautumisiin koska olisi pitänyt käydä niin paljon asioita läpi että se oikea logiikka löytyy. Pelissä on kyllä vihje systeemi jokaiseen puzzleen mutta se on kyllä aika perseestä. Vinkit maksavat rajattua valuuttaa (jota kuitenkaan jaetaan ihan kelvosti) ja pulmassa voi olla viisi vinkkiä joista useampi saattaa olla niin turhan turhia kuin vain voi olla tai sitten ekassa vinkissä jo sanotaan melkein suoraan jo miten pulma ratkeaa vaikka vain tönäisylle olisi ollut tarvetta. Kaikista pahin on kuitenkin hyödyttömät vihjeet jotka on kirjoitettu tyyliin "AI ET VIELÄKÄÄN TAUKKI TAJUA" kunnes sitten viimeinen vihje on vastaus tyhmälle. Jos idiootiksi tuntemisen tunnetta ei kestä niin en kyllä Layton sarjaa suosittele (tämä ei tietenkään koske niitä jotka ovat hyviä ratkomaan pulmia)

    No vielä juonesta sen verran että tarinankerronta oli siinä mielessä todella hassua että 95% ajasta juoni on ihan hälläväliä juttu mutta sitten tyyliin viimeisen tunnin aikana tulee kunnon draamaa ja twistejä alkaa lennellä. Tykkäsin kyllä finaalista joka tapauksessa mutta aika huonoa kirjoittamista tälläinen kyllä on kun asioita pitäisi oikeasti pohjustaa ja kehittää.

    No joo ja joo. Vaikka mieli meni vähän kiikun kaakun tämänkin kohdalla niin ei tämä varmaan päädy viimeiseksi Layton peliksi jonka aijon pelata vaikka tyhmäksi nämä saavat itseni tuntemaan. Jokaisella on omat vahvuutensa.
     
  10. Veizen

    Veizen Muusikonrenttu, Game Master Toimitus

    Vuosi alkaa olla paketissa, ja kyllähän tässä on ollut melkoista tekemistä. Inttivuoden aikana tuli pelattua yllättävän paljon, ja vuoden aikana sain läpäistyä 51 erilaista nimikettä, joista 12 sataprosenttisesti. Ennen tätä vuotta on kuitenkin katsottava vielä joulukuun pelailuja.

    Yllättävän viikon mittaisen karanteeniin aikana oli hyvin aikaa pelata. Striimailin kaveriporukalle Transistorin sairastuvasta, ja se oli lyhyenä rykäisynä toimiva ja kiva peli. Nyt pitäisi perehtyä muihinkin Supergiantin peleihin. Toinen karanteeniolojen läpäisyistä oli 3D All-Starsin Super Mario 64. Klassikko on ikääntynyt kohtuullisesti, vaikkakin muutamissa kentissä v-käyrä kääntyi jyrkkään nousuun (Lumiukko, katson sinua). Loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen, että pelasin tämän läpi, mutta ikävä ei hetkeen tule.

    Arvostelupuolella työn alla oli Taiko no Tatsujin: Rhythmic Adventure Pack, joka paljastui varsin mainioksi kokoelmaksi. Lisää voitte lukea blogin puolelta.

    Vuoden viimeiseksi läpäisyksi jäi AI: Somnium Files, joka oli tietyllä tavalla kovin tuttua, mutta toisaalta se tarjosi myös vuoden isoimmat ”mitä mä just näin” -hetket. Zero Escape -sarjan luoja Kotaro Uchikoshi on taas jonkinlaisen luovan hulluuden vallassa luonut onnistuneen teoksen pienine virheineen.

    Tammikuussa aion läpäistä rästiin jääneiden Last of Us part II:n ja GRISin lisäksi Kingdom Hearts: Melody of Memoryn.
     
    Myy100 tykkää tästä.
  11. Myy100

    Myy100 Jäsen

    Tammikuun aikana tuli läpäistyä seuraavat pelit:

    Ori and the Will of the Wisps (83%)
    Danganronpa: Trigger Happy Havoc
    Danganronpa 2: Goodbye Despair
    Danganronpa Another Episode: Ultra Despair Girls
    Danganronpa V3: Killing Harmony
    Donut County


    Helmikuun aikana tuli läpäistyä seuraavat pelit:

    Persona 4 Golden
    (normal ending)


    Maaliskuun aikana tuli läpäistyä seuraavat pelit:

    Persona 5 Royal (true ending, platinum trophy)
     
    Viimeksi muokattu: 31.3.2021
    Veizen tykkää tästä.
  12. Andyliini

    Andyliini Tyhmä Toimitus

    Tammikuun suoritus:

    Giana SIsters: Twisted Dreams - Owltimate Edition (Switch)
    Heavy Rain (PS4)
    Disney's Aladdin (Switch)

    Helppoja läpäisyjä tällä kertaa.
     
  13. Veizen

    Veizen Muusikonrenttu, Game Master Toimitus

    Tammikuu oli melkoinen kuukausi pelailujen osalta, tuli läpäistyä pirusti pelejä.

    Vuosi alkoi lupaavasti Kingdom Hearts: Melody of Memoryn läpäisyllä. Laajalla biisivalikoimalla varustetun pelin lieväksi heikkoudeksi laskettakoon iskujen epäselvyys: perinteisiä kiinnepisteitä ei ole. Rytmiin pääsee kiinni kuuntelemalla biisejä, ja aiempi tuntemus kappaleista helpottaa menoa huomattavasti. Uusi tarinallinen osuus oli minimaalinen ja tukee siirtymää Xehanort-saagan jälkeiseen KH-maailmaan, mitä odotan mielenkiinnolla. Seuraavana vuorossa olikin rästiin jäänyt GRIS. Uskomattoman kauniilla soundtrackilla varustettu indietasoloikka toimi pelkistetyllä tarinallaan vallan mainiosti, mutta ei ollut mitenkään ihmeellinen tasoloikkana. Temaattisesti toimivat ja nätit kyvyt toimivat kentissä mainiosti, ja kentät ovat visuaalisesti näyttäviä. Kaiken kaikkiaan kiva kokemus. Indiepuolella ihan kiva -osastoon päätyi parilla viime vuoden pelilistalla kehuttu If Found..., joka on samalla sci-fi -tarina ja nuoren transnaisen ongelmia käsittelevä kertomus. Peliä markkinoidaan tarinana, joka edistyy tekstiä kumittamalla. Gimmick on visual noveliin ihan toimiva, mutta tarina ei iskenyt täysillä. Kaikessa lyhyydessään tämäkin oli kompakti matka, mutten maksaisi tästä yhdentoista euron täyttä hintaa.

    Sitten onkin aika käsitellä heikompia pelikokemuksia. WayForwardin Vitamin Connection on studion huonoin peli. Co-op -shoot ’em upissa ohjataan vitamiinialusta, joka ratkoo terveys- ja muita ongelmia vitamiinisäteen voimalla. Tasot ovat todella pitkiä putkia, pelattavuus ei ole kauhean kivaa ja minipelit ovat pääosin ikäviä. Peli myös kaatui pari kertaa, ja jäin kerran jumiin ruudun ulkopuolelle. Tätä en suosittele oikeastaan kenellekään. Nihkeä oli myös Platinum Gamesin TMNT: Mutants on Manhattan, mikä ei sinänsä tullut yllätyksenä. Lafkan muihin tekeleisiin verrattuna tappelu on melko tylsää ja kenttäsuunnittelu minimaalista ja itseään toistavaa. Kyllähän tämänkin läpi pelaili, mutta meno ei ollut mukaansatempaavaa Bayonettojen lailla.

    Viime vuoden peleistä parhaaksi osoittautui The Last of Us Part II. Mietteitä pelistä voi kuunnella podcast-muodossa esimerkiksi Spotifyn puolella. Tuplaruutu löytyy myös Google Podcastsista ja parilta muulta alustalta!

    Arvostelurintamalla tartuin mainioon Scott Pilgrim vs. The World: The Game -Complete Editioniin, josta voitte lukea lisää blogin puolella.

    Helmikuussa en pääse vastaaviin lukemiin, mutta eiköhän tässä mene Resident Evil 2 (PS4), Super Mario Sunshine ja The Legendary Starfy läpi.
     
    Myy100 tykkää tästä.
  14. Veizen

    Veizen Muusikonrenttu, Game Master Toimitus

    Tykittely on jatkunut helmikuussa, vaikkakaan ei aivan tavoitepelien parissa.

    Aluksi kaikki näytti hyvältä, sillä kuun ensimmäinen läpäisy oli Resident Evil kakkosen remake. Mainio ja qmoittava kokemus, jonka aikana opin vihaamaan köynnöksiä ja naulaamaan ikkunat umpeen. Erityismaininnan ansaitsee Mr. X, joka osaa ilmestyä juuri silloin, kun sitä vähiten tarvitsee ja liikkuu yllättävän sulavasti. Pelasin Clairen tarinan läpi, ja jätin Leonin puolen odottamaan seuraavaa läpipeluuta. Tähän jäivät tavoitteet, mutta muita pelejä pelattiinkin oikein olan takaa.

    Journey on PS3:n klassikko, jota hehkuttavat miltei kaikki. Oman läpipeluuni perusteella teos ansaitsee enintään "Ihan kiva" -maininnan. Paljon hehkutettu matkakumppanin kanssa pelaaminen ei ollut kauhean ihmeellistä, eikä peli säväyttänyt muutenkaan kummemmin. Kyllähän tämän nyt pelaili läpi, muttei tästä jää jälkipolville kummempaa kerrottavaa. Journeyn jälkeen vuorossa oli Fire Emblem: Three Housesin viimeisen missiivin läpäisy, joka oli antanut odottaa itseään ihan liian kauan. Three Houses on mainio peli Persona-tyylisine koulupätkineen, ja onhan se taktikointikin kivaa. Ensimmäinen reittini oli Black Eagles, ja päädyin
    Edelgardin
    puolelle. Reitti eroaa ilmeisesti muista melkoisesti, ja ekana se oli vallan mainio. Sen syvällisemmin en tähän paneudu, sillä pelin aloittamisesta on vierähtänyt hetki.

    Seuraavaksi onkin arvostelun aika. Tällä kertaa tassuun tarttui Little Nightmares II, josta lisää blogin puolella. Arvostelun rinnalla pelailin viime vuonna julkaistua Sakura Warsia, joka vei mukanaan enemmän kuin sen pitäisi. Pelillisesti kyseessä on kevyillä hack 'n' slash -kohtauksilla väritetty deittisimulaattori, jossa pelaaja ohjastaa demoneita steampunk-mechoilla lahtaavista neidoista koostuvaa iskujoukkoa. Kliseisillä troupeilla ja valinnaisella fanservicellä kuorrutettu teos ei ole mitenkään erityisen kummoinen, mutta pidän siitä silti enemmän kuin se ehkä ansaitsee. Tänään ehdin vielä läpäistä The Roomin, joka on oikein mallikas parin tunnin pulmakikkailu. Parilla eurolla aleista napattu peli toimi enemmän kuin hyvin Switchin kosketusnäytöllä.

    Maaliskuussa meitä odottaa Monster Hunter Rise, joka tulee luultavasti syömään ihan liikaa aikaa. Toivon ehtiväni läpäistä ennen sitä The Legend of Zelda: A Link to the Pastin, Little Nightmaresin sekä Sly 2: Konnakoplan.
     
  15. Andyliini

    Andyliini Tyhmä Toimitus

    Helmikuussa meni läpi myös kolme peliä.Ne ovat:

    The World Ends with You - Final Remix
    Odotin hyvää peliä, mutta en pitänyt tästä loppujen lopuksi juuri lainkaan. Juoni jaksoin kantaa loppuun asti, mutta pelaaminen itsessään oli niin tympäisevää, ettei minulta löydy innostusta enää ikinä tämän pelin pariin palata. Kaikki kiinnostus jatko-osaakin kohtaan lopahti sen sileän tien.

    Trine 4 - The Nightmare Prince
    Tämä oli onneksi mielekkäämpi kokemus. Puhtaaseen 2.5D-tasoloikintaan palannut Frozenbyte on onnistunut luomaan näyttävän fantasiamaailman, ja pelaaminen on koukutavaa, jossa pulmailua, loikintaa ja toimintaa on sopivan tasaisesti. Switchilläkin on saatu graafinen puoli näyttämään hyvältä.

    Super Mario 3D World + Bowser's Fury
    Molemmat osiot menivät läpi helmikuun aikana. Pelattavaa oli kiitettävä määrä, mutta pelaaminen oli niin hauskaa, että sitä upposi tunneiksi sohvalle hyppimään kunnes alkoi nyppimään. Onneksi se on pelkkä sanonta, sillä tylsää ei tämän kanssa koskaan tullut.
     
    Myy100 tykkää tästä.
  16. Kuruwin

    Kuruwin Epätoivon lähetti

    Helmikuun alkupuolella tuli homattua ihan OK tasoinen PC ja sillä on nyt tullut aktiivisesti pelattua. Vielä ei ainakaan ole yhtään tullut konsoleita ikävä. Anyways...nostetaan tässä pari peliä esille.

    River City Girls (gamepass)

    Tämä tuli tuolta gamepassin kautta ja meni ainakin omiin lemppari beat em uppeihin. En ollut ainoa jolle tästä tuli mieleen se vanha Scott Pilgrim peli. Tyyli ja huumori voi jakaa mielipiteitä mutta itse tykkäsin molemmista. Hyvä soundtrack ja iso hatunnosto siitä että tässä pelissä löytyy useita lauluja ja ne on oikeasti hyviä (olen usein kuunnellut niitä pelin pelaamisen jälkeenkin) Vähän olisi voinut kestosta kyllä nipistää ja enemmän erillaisia vihuja mutta muuten hyvä.

    Sunset Overdrive (gamepass)

    Tässäkin on sellaista huumoria että joko toimii tai sitten ei. Missään välissä en tainnut kyllä nauraa mutta toimi tuo huumori puoli silti. Ihan mukavaa paukuttelua ja pituutta ei onneksi ollut liikaa (8-10h) vaikka olisin kyllä sen lopun latino osuuden leikannut.

    Valheim

    Tätä suosittisin enemmän sellaisena muiden ihmisten kanssa hengailu pelinä koska peli jää vähän sisällöllisesti köyhäksi. Parin ekan alueen jälkeen saa huomata että peli noudattaa orjallisesti sitä kaavaa että löydetään uusi biomi ja sitten kasataan sieltä materiialit uusiin varusteisiin että voidaan tappaa bossi.

    Rinse and repeat.

    Toki aina uusista alueista saa jännitystä ja vähän seikkailu fiilistä mutta kyllä tämä peli olisi kaivannut ihan kunnollista käsin tehtyä kontenttia että olisi ollut enemmän syytä tutkia karttaa.

    Mutta joo. Hyvässä seurassa tämä kyllä toimii.
     
    Myy100 tykkää tästä.
  17. Veizen

    Veizen Muusikonrenttu, Game Master Toimitus

    Huhtikuu on täällä ja kuten tavallista, tavoitteet täyttyvät, mutteivät niillä peleillä, mitä asetin tavoitteiksi.

    Tavoitteista ainoa läpäisy oli Sly 2: Konnakopla, jota seurasi Sly 3: Konnien kunnia. Pelisarjan keskimmäiset osat edustavat itselleni (ja monelle muulle) sarjan parasta antia. Toisessa osassa maailma ei ollut enää hubi ja kasa kenttiä, vaan laajoja pelialueita, joissa oli älyttömästi tutkittavaa ja tehtävää. Vihjepullojen etsintä saa ainakin kaltaiseni perfektionistin käymään koko kentän läpi ennen tehtävien suorittamista, jotta kassakaapin saa auki heti, kun sen löytää tehtävän aikana. Vaikka arvostan tekemistä, pullojen metsästyksestä tuli enemmänkin työtä kuin hupia. Slyn lisäksi pelaaja pääsee ohjastamaan myös Bentleytä ja Murrayta, mikä monipuolistaa pelattavuutta. Kolmikon dynamiikka ja pitkä tarinakaari Clockwerkin osien keräämisestä oli erittäin toimiva, ja nautin pelistä täysin siemauksin. Kolmas osa hioo kaavan täydellisyyteen: avoimista kentistä puuttuvat vihjepullot, ja hahmojen pelattavuus ja liikkuvuus on sulavempaa. Pelin pelaaminen ja maailman tutkiminen on hauskempaa kuin koskaan ennen, eikä Sly ole enää ainoa hahmo, joka voi kääntää vartijoiden taskut. Mukana on laaja hahmokavalkadi, joka sisältää niin uusia tuttuja kuin vanhoja vihollisia. Tarina koplan keräämisestä ja Coopperin suvun perinnöstä on toimiva, ja se petaa prologin kanssa loistavasti pelin kliimaksia. Tekemistä riittää uusien haastetehtävien muodossa, ja pidän kolmosesta hieman enemmän kuin kakkosesta. Tähän saattaa vaikuttaa vahvasti nostalgia, sillä Sly 3 on yksi rakkaimmista lapsuuden peleistäni.

    Tekstiseinän jälkeen on vuorossa linkki tekstiseinään, eli Crash Bandicoot 4: It's About Timen arvosteluun. Mainio tasoloikka kelpaa aina, vaikka Crashille tyypillisesti ohjainta saa välillä puristaa tiukasti, jottei sitä heittäisi seinään.

    Viime kuussa minusta tuli myös uuden sukupolven pelaaja, sillä sain PlayStation 5 -konsolin. Sillä pelaaminen alkoi tietenkin Astro's Playroomin parissa, joka on ensiluokkainen bundlepeli, joka esittelee konsolin ominaisuuksia loistavasti ja toimii samalla rakkauskirjeenä PlayStationin historialle. Todella kaunis tasoloikka leikittelee itsensä kanssa lavastaen ikonisia hetkiä PS-menneisyydestä. Henkeä salpaa myös DualSense-ohjain, jossa päräyttävät etenkin tehokas tärinä ja vastaan hankaavat liipaisimet. Toivottavasti ohjainta osataan käyttää hyvin myös jatkossa.

    Kuun lopussa pelaamistani on odotetusti hallinnut Monster Hunter Rise, jonka lopputekstit vierähtivät ruutuun alta aikayksikön. Pelaaminen ei kuitenkaan lopu tähän, vaan edessä on vielä lukuisia tunteja High Rankin puolella ja moninpelin parissa. Nätti ja sulava Rise on pelillisesti loistava, ja siitä on nopeasti muodostumassa lempi MonHu-pelini ja vahva GOTY-ehdokas tälle vuodelle.

    Risen pelaamisen ohella koetan läpäistä Star Wars Jedi: Fallen Orderin, edelliskuun tavoitteista ylijääneen Link to the Pastin sekä yllätyskandidaatti Metro 2033:n.