Arvostelussa Toree Saturn

Lintuystävän ensijuoksut siilin kengissä

Siactro on kerännyt mainetta eShopin pienillä ja äärimmäisen halvoilla, mutta toimivilla mikropeleillään, jotka muistuttavat graafisesti 90-luvun klassikoita. Parhaita esimerkkejä Siactron tyylistä ovat Donkey Kong Countrylta näyttävä Beeny, Banjo-Kazooien sukulaispeli Super Kiwi 64 sekä ehkä kuuluisimpana kaikista Crash Bandicootia kopioiva Toree 3D, joka täällä Fintendollakin listattiin tarkastamisen arvoisiin pienen budjetin peleihin. Toree Saturn on tämän sarjan uusin osa, joka myös viisinkertaistaa hintalappunsa verrattuna vaivaisen yhden euron edeltäjäänsä. Mikä on muuttunut, ja voiko samoja kehuja jakaa enää selvästi kalliimmalle, mutta silti erittäin edulliselle jatko-osalle?

Toree Saturn tuntuu heti ensiminuuteillaan edellistä spin-off-osaa Panic Packia paremmalta, sillä Toreen alkuperäinen kehittäjä Marcus Horn on palannut täysillä pelisuunnittelun pariin. Käytännössä kyseessä onkin aito Toree 3, joka on rakennettu aiempien osien päälle. Peli noudattaa samaa kaavaa kuin aiemminkin: tarkoituksena on juosta läpi parin minuutin mittaisia, täysin lineaarisia 3D-tasoloikkakenttiä, jotka on toteutettu klassisella 90-luvun polygoniestetiikalla.

Toree Saturn katkaisee Crash-linkin, mutta hahmon liikerataan on lisätty vuorostaan Sonic-vaikutteita; ilmassa voi painaa liipaisinta, joka palauttaa päähenkilön takaisin maahan nopeusboostin kera, muistuttaen lievästi sinisen siilin Drop Dash -kykyä. Lisäksi kun Toree on ilmassa ja lähellä valikoituja kohteita, niiden eteen ilmestyy maalitaulu. Tässä kohtaa hyppynappia uudelleen painamalla aktivoidaan Homing Attack -hyökkäys, jolla hahmo singotaan täysillä kohdettaan kohti. Tällaiset kontekstuaaliset kontrollit eivät valitettavasti toimi kovin usein tasoloikinnoissa, sillä kun liike tehdään samasta hyppynapista, voi sitä joutua käyttämään myös sellaisissa paikoissa, joissa mieluummin tuplahyppäisi. Uudemmissa Sonic-seikkailuissa samainen kyky on ymmärretty siirtää erilliseen nappiin, minkä myötä onkin harmillista nähdä Toreen lankeavan niin sanotusti vanhaan ansaan.

Kentät ovat täynnä Toreen uusia liikkeitä hyödyntäviä ja nopeutta lisääviä elementtejä, joten hiljaa ei juoksennella enää laisinkaan. Kenttäsuunnittelu on toimivaa, mutta valitettavasti myös ajoittain itseään toistavaa. Monet alueet sulautuvat toisiinsa, sillä niissä toistuu paljon samoja ideoita, ja puhtaaseen tasoloikintaan keskittyvät osuudet uniikeissa maisemissa ovat selvästi vähäisemmässä roolissa. Ainakin kolmessa tasossa toistuu esimerkkinä tilanne, jossa ylitetään isoja välejä hyödyntäen Homing Attack -tähtiä, joita on ripoteltu peräkkäin 90 asteen kulmiksi. Tämä saattaa kuulostaa Sonic-faneille tutulta, sillä vastaavaa kritiikkiä esitettiin 2010-luvun Dimps-peleistä, joiden väitettiin välillä pelaavan itse itseään.

Yksi kenttä kestää usein alle pari minuuttia, vaikeustaso ei juurikaan kohoa missään kohtaa, ja kun tasojakin on vain 12, on koko seikkailu koettu alle puolessa tunnissa. Aiemmissa Toree-peleissä lisäaikaa sai mm. keräiltävistä pienistä tähdistä, mutta nekin on nyt vaihdettu pelkäksi kolikkovaluutaksi, joiden kenttäkohtaista määrää ei edes kerrota pelaajalle. Pääasiallisen keräilyesineen virkaa toimittavat kolme täysin näkyvillä olevaa jäätelöä, jotka löytyvät useimmiten jo ensimmäisellä pelikerralla.

Optimaalinen eteneminen perustuu oikeiden liikkeiden suorittamiseen tietyssä rytmissä, ja taka-ajatuksena lieneekin omien aikojen parantaminen yhteen läpipeluukertaan keskittymisen sijaan. Speedrun-henkisesti pelatessa kampanjakin on myös hoidettavissa nopeasti pois alta. Sisälle aikaa vastaan kisaamiseen on helppo päästä, sillä mekaniikat ovat yksinkertaisia ymmärtää ja kentät lyhyitä. Vaikeimmillaan erityisesti kiiltävän S-arvosanan aikarajat ovat kuitenkin aika tiukkoja. Oman ennätyksen voi tallentaa haamuksi, jota vastaan kilpaileminen helpottaa suorituksen parantamista.

Tästä näkökulmasta peliä tarkastellessa harmittaa kuitenkin muutama outo suunnitteluratkaisu, kuten se, ettei pelivalikkoa voi avata kuollessa. Ja jos kuolema tapahtuu ennen ensimmäistä tallennuspistettä, sekuntikello ei edes nollaannu. Manuaalisesta työstä käyvä ramppaaminen valikossa kentän uudelleen aloittamista varten alkaa näkyä pelitunneissa, jos ennätyksestä mielii sahata millisekunteja pois.

Päätarinan ulkopuolella ei ole valitettavasti myöskään paljoa lisäsisältöä. Avattavana on vaihtoehtoisia asuja ja hahmoja, ja joihinkin kenttiin on piiloteltu muutamia minipelejä, joihin saa käytettyä noin vartin lisää aikaa. Esimerkiksi yhdessä minipelissä ideana on kerätä pisteitä pienessä skeittihallissa Tony Hawk’s Pro Skaterin tyyliin. En kuitenkaan täysin ymmärtänyt, miten sitä pitäisi pelata tehokkaasti, joten toistin vain muutamia toimiviksi osoittautuneita liikeratoja, enkä lopulta jaksanut palata minipelin pariin toistamiseen. Muissa minipeleissä ei myöskään ole minkäänlaisia esittelyjä tai opastuksia. Säännöt ovat yksinkertaisia, mutta silti takaraivoon jää epäilys siitä, onko varmasti ymmärtänyt kaiken. Useimmat minipelit vaikuttavat enemmän kehittäjän pieniltä testeiltä tai demoversioilta mahdollisille tuleville projekteille, mikä tekee niistä omalla tavallaan mielenkiintoisia. Esimerkiksi yksi avattava kokemus muistuttaa NiGHTS into Dreamsia, vaikka pelaajalle ei kerrota edes sen päämäärää.

Teknisesti Toree Saturn on kaikin puolin toimiva paketti. Se näyttää juuri siltä kuin ysäriaikakauden 3D-pelin on tarkoituskin näyttää, ja pyörii sulavasti 60fps-tilassa ainakin Switch 2:lla. Koska Saturn on selvästi rakennettu aiemman Toree-moottorin pohjalle, ongelmia tuskin ilmenee alkuperäiselläkään Switchillä. Ainoat kompastuskivet liittyvät lisäsisältöön, sillä kaikissa minipeleissä esiintyy lähes minuutin mittaisia lataustaukoja, ja peli jopa kaatui kerran NiGHTS-kokemuksen aikana. Onneksi itse pääpeli on virheetön. Ääniraita tekee myös tehtävänsä, ja kun Sonic-vaikutteista puhutaan, on hienoa nähdä Hyper Potionsin (Sonic Mania) nimi tekijäluettelossa sekä kuulla Live & Learnistä tutun Johnny Gioelin laulua kenties pelin hauskimmassa kentässä.

Yhteenveto

Toree Saturn on lyhyt, nopea ja viehättävä 3D-tasoloikkakokemus. Mutta oli nopeuspelaaminen sitten miten hauskaa tahansa, on seikkailun lyhyt kesto iso ongelma tavalliselle pelaajalle. Omia aikoja voi hioa vaikka pienen ikuisuuden, mutta mikäli kiinnostuksen kohteita ovat vain kentät ja tarina, on puolen tunnin seikkailun suositteleminen vaikeaa nykyisellä viiden euron hinnalla. Siactroon vasta tutustuvien pelaajien kannattaa ennemmin aloittaa vain yhden euron maksavasta Toree 3D:stä.

Hyvää:
– Toimiva ja erittäin hyvältä tuntuva liikerata
– Nopeuspelaamiseen ideaali tasoloikinta

Huonoa:
– Sisällön määrä on aiempien Siactro-pelien tasolla korkeammasta hinnasta huolimatta
– Liikaa toistuvia kenttäelementtejä
– Homing Attack yhdistettynä hyppynappiin rajoittaa liikaa