Arvostelussa The Witcher 3: Wild Hunt — Complete Edition

Susi kantaa terästä ja hopeaa

Andrzej Sapkowskin suomeksikin ilmestyneisiin Noituri-fantasiakirjoihin perustuva The Witcher 3: Wild Hunt pokkasi muutama vuosi sitten vuoden peli ‑palkintoja taholta jos toiseltakin. Peli sai myöhemmin jatkoa Hearts of Stone ja Blood and Wine ‑nimisillä lisätarinoilla, jotka saivat myös kiitosta erinomaisista hinta-laatusuhteistaan. Nintendo-alustat CD Projektin keskiaikainen fantasiasarja on kuitenkin kiertänyt tähän päivään asti kaukaa. Koska Switch on tehoiltaan lähempänä edellistä konsolisukupolvea kuin nykyistä, on pelkästään The Witcher 3:n näkeminen pelikelvollisessa muodossa laitteella pieni ihme. Switch-käännös ei ole syntynyt ilman kompromisseja, mutta kyllä Complete Editionista silti maksaa täyden hinnan mielellään.

Pelaaja voi valita, aloittaako pelin Wild Hunt ‑päätarinasta vai suoraan jommastakummasta lisäosasta. Koska pelkästään Wild Huntin läpäiseminen vie helposti yli 50 tuntia, keskityn tässä arviossa vain sen sisältöön. The Witcherin ykkös- ja kakkososaa ei ole julkaistu Switchille, joten pelaajalle tarjotaan aluksi mahdollisuutta simuloida menneet tapahtumat pelihahmo Geraltin suulla. Muussa tapauksessa noudatetaan CD Projektin tekemiä valintoja. Vaikka The Witcher 3 ei ole juonellisesti suoraa jatkoa edellisille peleille, on se silti täynnä Geraltille tuttuja hahmoja ja viittauksia aiempiin tapahtumiin. The Witcher ‑ummikko on ulkona monista alkupään keskusteluista, ja etenkin liiallinen tuttavallisuus vaikuttaa oudolta.

Kolmososan suuri tarina on pääpiirteiltään kuitenkin varsin yksinkertainen. Geralt ”Valkea susi” Rivialainen on ammatiltaan noituri eli eräänlainen kyläseriffin ja palkkionmetsästäjän risteytys. Toisten ihailemat ja toisten pelkäämät noiturit hallitsevat sekä taikavoimat että miekkojen käytön, mutta heiltä on geenimanipuloitu pois liika tunteellisuus. Geralt on kuitenkin erittäin älykäs ja charmantti mies, joten tunteettomuudesta ei ole lainkaan haittaa naisrintamalla. Geralt toimii mentorina Nilfgaardin keisarin tyttärelle Cirille, joka on yksi lahjakkaimmista noiturioppilaista. Cirin voimien ja teleportaatiokyvyn salaisuus on hänen sisällään virtaava muinainen veri. Tällainen poikkeusyksilö herättää tietysti huomion valtakunnan taikaeksperteissä ja poliittisissa piireissä. Ciri joutuu pakomatkalle, kun jäisen tuulen mukanaan tuoma Wild Hunt ‑kilta kiinnostuu hänestä. Cirin etsiminen jää pitkälti Geraltin vastuulle, mutta nuori naisenalku ja Wild Hunt vaikuttavat olevan aina muutaman askeleen liian kaukana.

Maailmaa katsellaan pääasiassa Geraltin näkökulmasta, mutta pelaaja pääsee hetkellisesti myös Cirin saappaisiin takaumien kautta. Häkellyttävän voimakkaan Cirin pätkät kestävät vain muutaman minuutin, minkä vuoksi hänen roolissaan ei ole mahdollista poimia edes esineitä maasta. Geraltilla lipastojen tyhjentäminen ja vihollisten jäämistöjen vieminen on taas erittäin tärkeä osa pelaamista. Pelin alku on varsin brutaali, sillä elämäpalkki hupenee äkkiä ykköstason buutsit ja rengashaarniskat päällä. Lisäksi puutetta on erityisesti rahasta, minkä vuoksi parannustarvikkeita tai parempia varusteitakaan ei voi ostella vapaasti. Raha on muutenkin tärkeä osa pelimekaniikkaa, sillä pienellä almulla voi välttää esimerkiksi konflikteja tai lahjoa vartijan hiljaiseksi. Tästä syystä jokaisen mökin irtaimiston tarkastaminen tulee tavaksi, vaikka taloudellinen tilanne paraneekin hiljalleen.

Pienet oikotiet olisivat hyödyllisiä etenkin pelin alkupuolella, sillä lähes jokainen vastaantuleva hahmo panttaa tietoa niin kauan, kunnes pelaaja on suorittanut vastapalveluksen, joka on vain harvoin yksiosainen. Kiinnostavasti muutama myöhempi ongelma on ratkaistavissa vaihtoehtoisesti pelkästään puhumalla. Väärä valinta voi johtaa vaikkapa ylimääräiseen kärhämään kuninkaan sotajoukkojen kanssa, oikea taas suotuisampaan suhtautumiseen myöhemmässä osassa tehtävää. Välillä Geraltin sana jopa määrää, kuka elää ja kuka kuolee. Nämä valinnat eivät vaikuta tarinan suuriin linjoihin, mutta niiden seuraukset käydään läpi kootusti lopputeksteissä.

Käsirysyihin ajautuminen on vain harvoin huono asia, sillä niistä tarttuu mukaan kauppatavaroiden ohella myös kokemuspisteitä. Suositeltu taso lukee jokaisen tehtävän yhteydessä, mutta niitä ei ole pakko noudattaa. Jokaisesta tasonoususta tai piilotetun alttarin löytämisestä tienaa yhden kykypisteen, jolla voi päivittää hyökkäyksiä, loitsuja, energiajuomien ja pommien tehoa tai vaikkapa taskutilan määrää. Kykyjä on mahdollista myös voimistaa varusteisiin kiinnitettävillä jalokivillä tai noiturin mutageeneillä. Koska yksilöllisiä kykyjä on useamman sivun verran, eivät pisteet riitä niiden kaikkien hankkimiseen läpipeluun aikana. Itse en innostunut lainkaan tiedemiehen leikkimisestä, joten ohitin alkemiataidot kokonaan ja keskityin nopeisiin iskuihin, suojakilpeen ja aivopesutaikaan. Aivopesutaito on ehkä kaikista monipuolisin voima, sillä keskusteluissa sillä voi saada heikkohermoiset altistumaan omaan tahtoon, ja taisteluissa sen avulla on mahdollista kaapata joitain vihollisia hetkeksi omalle puolelle. Eri vihollistyypeillä on omat heikkoutensa, joten sopivien loitsujen ja aseiden selvittäminen on oma pieni minipelinsä. Esimerkiksi humanoidit on mahdollista kaataa kumoon tuulenpuuskalla, minkä jälkeen miekalla voi suorittaa lopetusliikkeen. Geralt kantaa mukanaan myös jalkajousta, jolla voi ampua alas harpyijat ja muut lentävät pedot.

Geraltista ei voi tehdä heti ylivoimaista tappokonetta, sillä vaikka huippuluokan miekan piirustukset löytäisi pelin alussa, ei asetta voi välttämättä käyttää ennen tarpeeksi korkean tason saavuttamista tai tarvittavien raaka-aineiden toimittamista sepälle. Harvinaisten materiaalien jahtaajat joutuvat todennäköisesti turvautumaan nettioppaisiin, sillä pelin oma ensyklopedia kertoo lähinnä taustatietoja eurooppalaiseen kansantarustoon perustuvista hirviöistä ja valtakuntien välisistä sodista.

The Witcher 3 on täynnä surullisia kohtaloita ja kiinnostavia hahmoja, mutta pakkasukkoa larppaavat pääpahikset eivät kuulu näihin. Jokainen ihminen tai välillä jopa eläin, jolla on jotain tarinaan tai sivutehtäviin liittyvää sanottavaa, on täysin ääninäytelty. Show’n varastaa itseoikeutetusti Doug Cocklen karismaattinen Geralt, joka uskalletaan heittää myös humoristisiin kohtauksiin esimerkiksi keskelle kesäteatteria tai uskonnollisen kultin keskiyön rituaalia. Muista tähdistä tykästyin erityisesti pelin naisvoittoiseen noitaväkeen, joka seuraa Geraltia välillä taistelukentillekin. Miespuoliset sivuhahmot ovat taas joko nokkavia lääninherroja tai humalapäissään toikkaroivia juntteja, joiden varmaan kuuluukin ärsyttää.

Pelin maailmankartta on valtava, ja se laajenee useampaan otteeseen pelin edetessä ja erikseen vielä lisäsisällöissä. Geraltin ei kuitenkaan tarvitse matkata paikasta toiseen jaloin, vaan apuna on maagisesti vihellyksellä paikalle ilmestyvä Roach-luottohevonen. Lisäksi kerran vieraillulta tienviitalta toiselle on mahdollista pikamatkustaa, mutta tällöin on katseltava pakollisena pahana latausruutua vajaan minuutin verran. Muuten peli pysähtyy lataustaukoihin vain kuolemien yhteydessä. Edellisen tallennuspisteen hakeminen voi kestää pitkälti toista minuuttia. Massiivisen skaalan takia The Witcher 3 ei ole Switchin kaunein peli, mutta paikoin suorastaan kansallisromanttiselta näyttävät maisemat tuntuvat virkistäviltä Nintendon karkkimaassa vietettyjen vuosien jälkeen. Välillä päästään kokeilemaan myös Geraltin uimataitoja luolien ja katakombien sisällä. Nyrpistelin nenääni lähinnä kauppakaupungeille, joiden väenpaljous ja rakennusten tiheys saavat ruudunpäivityksen kyykkäämään kunnolla. Törmäsin muutamaan otteeseen myös ilmassa leijuviin astioihin, erikoisiin kamerakulmiin ja kuolemattomiin vihollisiin, jotka eivät varmasti olleet noituuden vaikutuksen alaisia.

Niin, ja voihan kauppiaita ja pubimestareita vastaan pelata vielä Gwenttiä, joka on The Witcher ‑universumin hahmoja käyttävä korttipeli. Pohjimmiltaan Gwent on säännöiltään helposti ymmärrettävä, sillä tavoitteena on lyödä pöydälle kortteja, joilla on suurempi numeroarvo kuin vastustajan puolella. Peliä mutkistaa muun muassa vihollisen puolelle pelattavien vakoojakorttien ja maabonusten lisäksi se seikka, ettei kortteja sekoiteta uudelleen pakkaan toisessa tai mahdollisessa kolmannessa erässä. Omaa pakkaa voi sittemmin päivittää voitetuilla tai kaupoista saatavilla korteilla. Gwent-tehtävälinja ei kuulu pääjuoneen.

Yhteenveto

Pienine kauneusvirheineen The Witcher 3: Wild Hunt — Complete Edition on loistava paketti puolalaista fantasiaseikkailua. Switch-version etu on tietysti kannettavuus, mutta peli on saatavilla myös muille alustoille edullisempana ja näyttävämpänä versiona. Tehtäviä ei ole pakko suorittaa vain tiettyä kaavaa noudattaen, ja lisäksi Geraltin taistelutyylistä saa muokattua juuri sellaisen kuin haluaa. Pelattavaa on varmasti yli 100 tunnin edestä, kun mukaan lasketaan kaikki tehtävät lisäsisältö mukaan lukien.

Hyvää:
– Noidat ja noiturit
– Monipuolinen hahmonkehitys
– Sisältöä on aivan tolkuttomasti
– Tehtävissä ei aina vain yhtä kaavaa

Huonoa:
– Alku tuntuu pitkitetyltä
– Bugit

Ken pahaa sutta pelkäisi?

Kiitokset Bandai Namcolle arvostelukappaleesta.

The Witcher 3: Wild Hunt — Complete Edition
Alusta:
Switch (Win, PS4, Xbox One)
Ilmestynyt:
15.10.2019 (Switch), 19.5.2015 (PS4)
Kehittäjä:
CD Projekt, Saber Interactive
Julkaisija:
CD Projekt, Bandai Namco