Nintendon E3-julkistukset

Toivottuja pelejä

Nintendo osallistui kuluneella viikolla Los Angelesin E3-messuille. E3 on pelialan suurin vuosittainen tapahtuma, jolloin julkaisijat esittelevät lähivuosien peli- ja laitetarjontaansa. Tänä vuonna messut olivat avoinna myös kuluttajille. Nintendo paljasti tulevia pelejä tuttuun tapaan suorassa nettilähetyksessä, ja järjesti lisäksi paikalliset Splatoon 2-, Arms– ja Pokkén DX -turnaukset. Tänä vuonna keskityttiin erityisesti Switch-konsolin julkaisuihin.

E3 Spotlight -striimin suurin pommi oli ehdottomasti ilmoitus Metroid Prime 4:n kehityksen käynnistymisestä. Kriitikoiden ja pelaajien rakastaman sarjan viimeisimmästä osasta tulee kuluneeksi 10 vuotta. Nelosesta ei vilautettu logon lisäksi muuta kuvaa. Pelin takana ei ole kuitenkaan enää Retro Studios, vaan “lahjakkaista tekijöistä koostuva tiimi”, jota johtaa aiempia Primejä valvonut Kensuke Tanabe. Prime 4 ei jäänyt messujen ainoaksi Metroid-peliksi. Varsinaisen esityksen jälkeen paljastettiin vielä 3DS:lle sivusta kuvattu Metroid: Samus Returns, joka on Game Boyn  Metroid 2: Return of Samusin päivitetty versio. Return of Samus nousi jälleen otsikoihin viime vuonna julkaistun PC-fanipelin johdosta, jonka levityksen Nintendo kielsi. 3DS-pelin kehityksestä vastaa espanjalainen MercurySteam, joka tunnetaan muun muassa Castlevania: Lords of Shadow -sarjasta. Mukana on myös Metroidin isänä pidetty Yoshio Sakamoto.

Toinen vaatimaton, mutta toivottu julkistus oli Pokémon Companyn Tsunekazu Ishiharan ilmoitus pääsarjaan kuuluvan Pokémon-roolipelin saapumisesta Switchille. Pelin kerrottiin ilmestyvän aikaisintaan vuoden päästä.

Ensi vuodelle paljastettiin myös kaksi täysin uutta peliä, joista saatiin jopa trailerit. Kyseessä ovat vielä nimettömät Yoshi– ja Kirby-tasoloikkaseikkailut. Yoshi-peli on ihastuttavan graafisen tyylinsä perusteella jatkoa Wii U:n ja 3DS:n Yoshi’s Woolly Worldille. Co-op on jälleen mukana, ja pelikuvan perusteella päästään tutkimaan käsityömaailman molempia puolia. Kirby-peli vaikuttaa jatkavan edellisten seikkailujen mukaisella moninpelattavalla loikkalinjalla. Tarvittaessa muut pelaajat voi korvata tekoälyn ohjastamilla apureilla. Videolla pinkki Kirby nähtiin käyttävän jälleen useiden erikoiskykyjen yhdistelmäliikkeitä.

Xenoblade 2:n ilmoitettiin olevan yhä aikataulussa tälle vuodelle. Pelin traileri avasi Spotlight-lähetyksen, ja kehittäjiä nähtiin esittelemässä peliä myöhemmin Nintendon Treehouse -ohjelmassa. Xenoblade 2 ei ole suoraa jatkoa Wiillä ja New 3DS:llä vakuttaneelle ykkösosalle, mutta jatkaa samalla musiikillisella ja tarinakeskeisellä tyylillä. Fire Emblem Warriors ilmestyy syksyllä Switchille ja New 3DS:lle.  Hyrule Warriorsin tapaan kyseessä on Koei Tecmon kehittämä Nintendo-maailman Warriors-sarjan pelimekaaniikoihin yhdistävä toimintapeli. Pelaaja pääsee niittaamaan petoja ja sotilaita suosituimpien Fire Emblem -sankareiden sekä muutaman uuden hahmon roolissa.

Odotetun Super Mario Odysseyn julkaisupäiväksi tarkentui 27. lokakuuta. Kyseessä ei ole aivan perinteinen Mario-tasohyppely, sillä putkimies voi ottaa taikahattunsa avulla lähes minkä tahansa objektin tai vihollisen muodon. Vihollisten kykyjä käytetään salaisuuksien löytämiseen ja pomovastustajia vastaan. Pelissä on paljon pieniä yksityiskohtia ja oikean maailman elementtejä. Eläinhahmot saavat esimerkiksi kasvoilleen Marion ikoniset viikset, ja New Yorkia muistuttava New Donk City -maailma vilisee viittauksia Donkey Kongiin katukylteissä ja mainoksissa.

3DS ei jää myöskään ilman Mario-peliä. 6. lokakuuta ilmestyy Mario & Luigi: Superstar Saga + Bowser’s Minions, joka on Game Boy Advancelle julkaistun ensimmäisen Mario & Luigi -roolipelin päivitetty versio. Esimerkiksi valikot ja grafiikka on laitettu uuteen uskoon. Bowser’s Minions -tilassa päästään taas seuraamaan tarinaa Bowserin kätyreiden näkökulmasta. Koopa-, Goomba- ja Boo-armeijat yrittävät yhdessä löytää kadonneen kuninkaansa.

Kolmansien osapuolien tuki

Ubisoft esitteli omassa tilaisuudessaan muutamaa Switch-peliä. Isoimmassa roolissa oli jo 29. elokuuta ilmestyvä, Super Marion ja Raving Rabbidsin maailmat yhteen tuova Mario + Rabbids: Kingdom Battle, jonka esittelyyn osallistui myös Shigeru Miyamoto. Kyseessä on seikkailua ja vuoropohjaisia taisteluita yhdistelevä peli,  joka muistuttaa pelimekaniikaltaan esimerkiksi 3DS:n Code Name: S.T.E.A.M. -peliä. Mario, Luigi, Yoshi ja Peach saavat seurakseen esikuviensa mukaisesti pukeutuvia Rabbids-kaneja. Taisteluihin hahmot varustautuvat laserpistooleilla, mutta myös vihollisten päälle loikkiminen toimii.

Lokakuussa ilmestyy yhä vankkaa suosiota nauttiva Just Dance 2018 Switchille, Wii U:lle ja Wiille. Lisäksi ranskalaisjulkaisija esitteli yhä ilman julkaisupäivää olevan Steep-talviurheilupelin laajennusta. Ensi vuoden syksylle aikataulutettiin Starlink: Battle for Atlas -monialustapeli. Star Wars -henkinen avaruusseikkailu tukee jollain tapaa koottavia leluja.

Segan Sonic seikkailee kesällä Switchin latauspalvelussa klassisen kaksiulotteisena Sonic Manian muodossa. Jouluna ilmestyy myös 3D-kenttiä sisältävä Sonic Forces, jossa pelaaja pääsee ensimmäistä kertaa luomaan oman sankarinsa. Niin ikään jouluna julkaistaan moninpelihitti Rocket League, joka tulee tukemaan eri alustojen välistä verkkopeliä. EA:n FIFA 2018 oli osa Nintendon lyhyttä videokollaasia. Switch-porttaus on puuttuva tarinatila lukuunottamatta identtinen muiden konsoliversioiden kanssa. Bethesda esitteli omassa konferenssissaan The Elder Scrolls: Skyrimiä, joka saa tuen Link-amiibolle ja liikeohjaukselle. Peli ilmestyy syksyllä.

Katso koko E3 Spotlight tästä: