Arvostelussa Metroid Prime Remastered

Prima Donna

Vuonna 2002 GameCubella päivänvalon nähnyttä Metroid Primea voidaan pitää eräänlaisena Nintendon uuden ajan käynnistäjänä, sillä vain muutama kuukausi ennen pelin Amerikan julkaisupäivää uutisoitiin ison N:n länsimaalaisen ykköskumppanin Raren myymisestä Microsoftille. Brittiläinen Rare-studio tunnettiin tasaisena suorittajana ja Perfect Darkin, GoldenEyen ja Conkerin kaltaisista aikuisempaan makuun soveltuvista Nintendo-peleistä. Jostain täytyi siis löytää uusia tekijämiehiä. En tiedä, suunniteltiinko verrattain tuntemattomasta Retro Studiosista alun perin Raren manttelinperijää, mutta sellaiseksi Metroid Prime -pelisarjan luonut texasilainen yhtiö on sittemmin kasvanut. Retro hiljensi epäilijät osumalla kultasuoneen jo ensimmäisellä lyönnillä, eikä kullan arvo ole vuosien myötä laskenut, vaan päinvastoin. Sen todistaa myös Metroid Primen remasteroitu Switch-versio.

Metroid Prime on pelisarjansa ensimmäinen 3D-seikkailu. Ensimmäisen persoonan ampumista, kevyttä tasoloikintaa ja ongelmanratkontaa sisältävä peli oli harvinainen yhdistelmä ilmestyessään ja on sitä myös edelleen. Montako 2000-luvulla ilmestynyttä ensimmäisen persoonan metroidvaniaa osaatte nimetä, jos Prime-trilogiaa ei lasketa? Tästä syystä siirtymä SNES:n kaksiulotteisesta Super Metroidista täysiveriseen polygonimaailmaan on tietyllä tapaa jopa radikaalimpi kuin vallankumouksellisena pidetty loikka Super Mario Worldista Mario 64:ään.

Metroid Prime käynnistyy suoralla toiminnalla pienellä avaruusasemalla, jonka lähettämä hätäsignaali herättää Samus Aranin kiinnostuksen. Tutoriaalimaisella kentällä esitellään Samuksen tärkeimmät työkalut: vihollisten ja lukittujen ovien heikot kohdat paljastava skanneri, ladattava käsikanuuna, ohjukset sekä Morph Ball -muoto, jonka avulla on mahdollista rullailla kapeiden ilmastointiaukkojen ja ahtavien käytävien läpi. Raskas aseistus ja liikkumista helpottavat apuvoimat räjäytetään kuitenkin pois heti kun niihin alkaa tottua, joten palkkionmetsästäjän on paettava tuhoutuvalta asemalta läheiselle Tallon IV -planeetalle aloittamaan kykyjen kerääminen alusta. ”Meillähän taitaa olla sama suunta!” toteaa myös metallisen panssarin saanut siivekäs arkkivihollinen Ridley.

Primen tapahtumia ei voi tiivistää pelkästään yhdeksi Samuksen ja Ridleyn lukuisista kohtaamisista, sillä tarinan päätähti (tai -planeetta) on itse asiassa Tallon IV. Salaperäinen planeetta kätkee sisälleen lukuisia erilaisia biomeja, eliöitä ja tietysti myös vaarallisia metroideja, mutta myös sukupuuttoon kuolleen chozo-rodun temppelien raunioita ja muinaista teknologiaa, jotka kiinnostavat niin Samusta kuin Ridleyn johtamia avaruuspiraatteja. Tarinaa ”selostetaan” kertojasedän äänellä pelaajalle ainoastaan aivan alussa ja lopussa tyylillä, joka ei käheässä dramaattisuudessaan oikein istu mysteerisen tutkimuspelin tunnelmaan. Yksikseen liikkuvalla Samuksella ja pelin roistoilla ei taas ole yhteistä kieltä, joten hahmot ähkivät lähinnä osumaa ottaessaan.

Asioita kuitenkin tapahtuu välivideoilla, joita nähdään pääasiassa pomotaistelujen yhteydessä. Kaikki tekstuurit ja osa hahmoanimaatioista on tehty uudelleen Switch-versiota varten, joten videot myös näyttävät paljon paremmalta kuin GameCubella. Parhaiten Retron osaaminen näkyy kuitenkin ympäristöjen suunnittelussa ja tätä kaikkea tukevissa audiovisuaalisissa efekteissä. Räjähdysten ja lasereiden keskellä ruudulla saattaa välähtää heijastus Samuksen visiirin läpi, ja esimerkiksi sademetsässä rymytessä näkyvyys heikkenee muutamaksi sekunniksi linssin kastuessa realistisesti. Myös valaistusta on paranneltu jonkin verran Remasteredia varten, joten erityisesti pimeässä ja veden alla näkee nyt hiukan paremmin eteensä. Ääntä hyödynnetään seinien sisään kätkettyjen asepäivitysten paikantamiseen, mutta vielä paremmin mieleen jäävät jokaisen alueen ambienttiteemat. Vaikka ääniraita on säilytetty alkuperäisessä muodossaan, kuulostavat esimerkiksi Phendranan ja Magmoorin tunnuskappaleet edelleen yhtä ajattomalta musiikilta.

Ainoat suoranaisesti pelattavuuteen vaikuttavat Remastered-versiota varten tehdyt päivitykset koskevat kontrolleja, mutta nämä ovat kaikki positiivisia lisäyksiä. Ohjaustapoja on yhteensä neljä: modernien räiskintäpelien kahden analogitatin tyyli, GameCube-näppäinasettelun mukaan tehty klassinen vaihtoehto, kahden edellisen yhdistelmä sekä Wiin Metroid Prime Trilogyn liikeohjausta jäljittelevä Joy-Con-ohjaus. Kaikki ohjaustavat toimivat täysin moitteettomasti. Itse tykästyin uuteen moderniin vaihtoehtoon, sillä se tukee myös Splatoon-tyylistä tähtäämistä Switch-ohjainta kallistelemalla.

Metroid-untuvikoille voi tulla yllätyksenä, että jo ensimmäisillä alueilla tulee vastaan epäilyttävästi lukittuja ovia, joita ei saa avattua raa’alla voimalla moneen tuntiin. Tällöin on turvauduttava karttaruudun apuun. Tietokone näyttää kartalla ainoastaan pisteen, jonne tulisi suunnata ja muistuttaa tavoitteesta silloin tällöin, mutta reitin keksiminen jää puhtaasti pelaajan vastuulle. Primen ympäristöpulmat ovat pohjimmiltaan samanlaisia kuin muissakin Metroid-peleissä, mutta räjäytettävien seinien ja kytkimien etsiminen on hieman työläämpää 3D-ulottuvuudessa, vaikka tukena on tärkeät kohteet paljastava skannerinäkymä. Kielitaidottomat ja Primea liian toimintapelimäisesti lähestyvät hätäisimmät pelaajat ovat välillä hukassa, sillä skannatut chozo-riimut eivät ole kaikkein selkokielisimpiä vihjeitä, eikä skannaaminen onnistu huoneen toiselta puolelta asti. Arvoitukset mutkistuvat vielä entisestään lämpö- ja röntgenkameroiden ilmestyessä kuvaan.

Aivoja ja apuvälineitä on käytettävä sopivasti myös pomotaisteluissa, sillä pelkkä Power Beamilla räiskiminen ei tehoa näkymättömäksi muuttuviin tai muotoaan kesken kaiken muuttaviin vihollisiin. Loppupään pomot ovat aikamoisen määrän ammuksia nieleviä goljatteja, jotka testaavat myös pelaajan paineensietokykyä. Lopun lähestyessä ylimääräisiä energiatankkeja alkaa kuitenkin olla saatavilla niin runsaasti, että vaikeusaste pysyy silloinkin hyvin tasapainossa.

Kuoleminen voi kuitenkin turhauttaa muista syistä. Pelin voi tallentaa vanhanaikaisesti ainoastaan erillisissä tallennushuoneissa, jotka palauttavat myös energiat täyteen. Minkäänlaista automaattitallennusta ei tueta, joten jos lähin turvahuone tuli vahingossa ohitettua ja elämäpisteet ovat lähes nollassa pitkän pomotaistelun jälkeen, on tiedossa äärimmäistä varovaisuutta vaativa taival tallennuspaikalle. Jouduinkin palaamaan pari kertaa jopa kymmenkunta minuuttia taaksepäin hypättyäni happoaltaaseen heti pomotaistelun jälkeen. Switchin kaksiulotteisessa Metroid Dreadissa taas on automaattitallennus.

Hyppynappi puuttui kokonaan monesta 2000-luvun alun ensimmäisen persoonan räiskintäpelistä, sillä hahmon jalkojen pysyessä piilossa tasolta toiselle navigoiminen ei onnistukaan enää sormia napsauttamalla. Loikintaosuudet eivät ole Metroid Primenkaan viihdyttävintä antia, mutta ainakin halutulle alustalle laskeutuminen ja hypyn pituuden arvioiminen on tehty riittävän helpoksi pelaajalle. Tallon IV:n painovoima on hieman alhaisempi kuin Maassa, joten Samuksen saappaat eivät tömähdä hypyn jälkeen välittömästi takaisin hiekkaan. Ilmavaa tuplahyppyä käyttäessä tuntuu siltä kuin Samuksen puvun selkämoottorit aktivoituisivat antamaan lisää potkua, vaikka tätä ei tietenkään näe itse. Varsinaisia äkkikuolemapaikkoja ei ole, sillä nopeasti reagoimalla laavakuopastakin on mahdollista pelastautua takaisin maalle, vaikka varastossa olisi vain yksi energiatankki.

Kertaalleen tutkituille alueille palataan muistakin syistä kuin missattuja esineitä varten, mutta matkustaminen on melko hidasta, sillä Samus ei osaa juosta, eikä ketterästä pallomuodostakaan ole juuri apua kaikissa tiloissa. Palkkionmetsästäjän avaruusalus pysyy parkkeerattuna samaan paikkaan, eikä minkäänlaisia teleporttejakaan ole.  Alueille lisätään kyllä muutamaan otteeseen piristykseksi uusia vihollisia, mutta muutokset saisivat olla suurempiakin.

Yhteenveto

The Legend of Zelda: Skyward Swordin HD-versiosta poiketen Prime Remastered ei ole samanlainen täysihintainen remasterointi, vaan pelistä pyydetään kaupoissa maltilliset 40 euroa. Hinnoittelua ei kannata pitää kuitenkaan Nintendon salkkumiesten pysyvänä kädenojennuksena pelaajille, vaan pikemminkin pelisarjan aiemman myyntihistorian huomioivana ja Metroid Prime 4:n markkinointia alustavana taktisena vetona. Esimerkiksi tuleva Advance Wars 1+2: Re-Boot Camp on uusioversion statuksesta huolimatta jälleen 60 euron julkaisu. Jos Metroid Prime jäi aikoinaan välistä, kannattaa se hankkia viimeistään nyt kun hinta, laatu ja uudet ohjaustavatkin ovat kohdillaan. Vastaavanlaisia pelikokemuksia ei nimittäin ole montaa.

Hyvää:
– Uniikki ja harvinaisen vähän kopioitu rakenne
– Monta ohjaustapaa
– Loistava yhdistelmä toimintaa ja pulmanratkontaa
– Kauniit yksityiskohdat
– Sanatonta viestintää tukeva äänimaailma
– Hinnoittelu

Huonoa:
– Vanhentunut tallennussysteemi
– Ei pikamatkustamista tutkituille alueille