Arvostelussa Fobia

Punaista kuin borssikeitto

Fobia on venäläisen graafisen suunnittelijan Eugene Lazebnyn taidonnäyte. Kuten miehen ammatista voi jo arvata, on kyseessä peli, joka loistaa ensisijaisesti ulkoisella olemuksella. Alun perin mobiililaitteille ilmestyneeseen pulmaloikintaan on otettu selkeitä vaikutteita muun muassa Limbosta. Minimalistiselta näyttävässä pelissä ei ole minkäänlaista kerrontaa, ja äänimaailmakin koostuu lähinnä luontoäänistä. Valitettavasti yksinkertaistaminen on vedetty äärimmäisyyksiin, sillä Fobia ei ole erityisen kiinnostava pelimekaanisesti eikä koko komeus kestä juuri tuntia pidempään.

Vaikka Fobiassa ei ole minkäänlaista dialogia, on pelissä kuitenkin jonkinlainen tarina, joskin hyvin tulkinnanvarainen sellainen. Nimensä mukaisesti Fobiassa keskitytään lähinnä varomaan kuolettavia mekanismeja ja villipetoja. Pelattavana hahmona toimii punaiseen nuttuun pukeutunut ihmisolento, jonka moni varmasti rinnastaa Punahilkkaan. En ole aivan varma siitä, onko pelin tarkoitus olla jonkinlainen moderni versio klassikkosadusta, mutta punahuppuinen hahmo törmää pelissä muutamaan otteeseen kiiluvasilmäiseen susihukkaan. Eshopin mainosteksteissä pelillä mainitaan olevan kaksi erilaista loppua, mutta nämä ovat pikemminkin vain yksittäisiä päätösruutuja, jotka pysäyttävät pelin kuin seinään vaisun ”lopputaistelun” jälkeen. Fobia on hyvin lineaarinen peli eikä sisällä lainkaan kerättäviä aarteita, joten kriteerit molempien loppujen saavuttamiseksi jäivät minulle kysymysmerkeiksi, mutta epäilen läpipeluuseen käytetyllä ajalla olevan osuutta asiassa.

Säästeliäästi käytetyn punaisen lisäksi väripaletista hyödynnetään vain mustan ja valkoisen sävyjä. Pelissä on vain kaksi ympäristöä: metsikkö ja luolasto, joiden välillä liikutaan ilman lataustaukoja. Alueita olisi voinut keksiä lisää pelin pidentämiseksi – mutta myös taiteellisista syistä, sillä harmoninen värimaailma on oikein tyylikästä katseltavaa. Immersio pysyy vahvana loppuun asti.

Peli on tuotetietojensa mukaan vaikea pulmaloikinta, mutta en voi allekirjoittaa väitettä täysin. Jokaisen pulman ratkaisun löytää muutaman sekunnin silmäilyllä, eikä yksikään idea ole uusi. Oikeastaan peli on pulmiensa osalta kuin toisinto Limbon ensimmäisestä tunnista, mutta sillä erotuksella, että Limbossa nähdään jo alussa enemmän vaihtelua. Pelihahmo osaa vain hyppiä ja tarttua esineisiin. Valtaosa umpikujilta näyttävistä kohdista on ohitettavissa hinaamalla lähin liikkuva objekti seinän viereen korokkeeksi, rotkon ylitse pääsee kaatamalla puun sillaksi, vesialueen ylittämiseksi jokeen täytyy pukata jonkinlainen paatti ja niin edelleen. Jokainen pulma koostuu vain yhdestä vaiheesta, ja koska peli on lyhyt, ei vaikeustaso edes ehdi nousta huomattavasti.

Oikealle juokseminen pysähtyy hetkeksi vain muutamassa kohtauksessa. Hahmo voi kuolla, mutta lähin tallennuspiste sijaitsee aina muutaman askeleen päässä, ja hyvä niin, sillä syynä uusintayrityksiin on useimmiten inhottavasti sijoitettu ansa, johon on mahdotonta reagoida ajoissa ensimmäisellä pelikerralla. Pelaajalla ei ole vaikeuksia ymmärtää, että alamäkeä pitkin vierivää kiveä väistetään juoksemalla lyhyen matkaa takaisinpäin, mutta kuoleman välttämiseksi sormi ei saa lipsahtaa hetkeksikään vasemmalta tikulta, ja juokseminen on aloitettava heti ansan laukaisun jälkeen. Tarkkaa ajoitusta vaaditaan myös muutamassa loikintakohdassa, vaikka tilaa liikkua riittääkin. Jos hyppy jää hitusenkin liian lyhyeksi, jää hahmo jumittamaan helposti muutamaksi sekunniksi kielekkeen reunalle.

Yhteenveto

Fobia on hyvin tavanomainen pulmaloikinta, joka erottuu lukuisten kilpailijoidensa joukosta vain ulkoasullaan. Pelaaminen on pelkkää suoraviivaisesti etenevää putkijuoksua esteeltä toiselle ilman selkeää päämäärää, eikä vähäeleinen tarina ansaitse kuin korkeintaan yhden sympatiapisteen päähenkilöstä. Peli maksaa 10 euroa, jolla saa myös viisikirjaimisen esikuvan eli Limbon, joka on pidempi ja aivoille kiinnostavampi. Puhuttelevampaa tarinaa etsivien kannattaa tutustua vaikkapa The Moosemaniin, joka on kuin Fobian monipuolisempi versio.

Hyvää:
– Näyttää kivalta

Huonoa:
– Ei sisällä mitään ennennäkemätöntä tai omaa kikkaa
– Kehnosti toteutettu ”vaikeus”
– Loppuu äkillisesti

Näkyykö jo punaista?

Kiitokset Eugenelle arvostelukappaleesta.

Fobia
Alusta: Switch, (Android, iOS, Win, Linux, Mac)
Ilmestynyt: 1.8.2019
Kehittäjä: Eugene Lazebny, Tapteek
Julkaisija: Eugene Lazebny, Tapteek