Arvostelussa Planet Alpha

Avaruusajan teknologiaa

Yksinäinen, haaksirikkoutunut mies vieraalla planeetalla on varmasti yksi tieteistarinoiden käytetyimpiä konsepteja. Kuuluisalla konseptilla koettaa nyt lyödä rahoiksi tanskalainen debyyttipelinsä nimeä kantava kehitysstudio Planet Alpha. Pelaaja pääsee nimettömän ja taustattoman astro-, kosmo- tai taikonautin saappaisiin tutkimaan vierasta planeettaa kaikkine vaaroineen päivineen.

Kun sanon, että pelaaja ei saa tietää taustoista mitään, tarkoitan juuri sitä. Pelaajalle ei selitetä mitään siitä, mitä on tapahtunut ja miten mysteeriplaneetalle on päädytty, eikä edes sitä, miksi outoja asioita tapahtuu jatkuvasti. Toisin sanoen, kaikki jää arvailujen varaan. Planet Alpha on täysin juoneton eikä etene mihinkään suuntaan koko 6–7 tunnin kestonsa aikana. Mielenkiintoista scifi-tarinaa odottaville on siis tuotettava valtaisa pettymys.

Monimutkainen ja edistyksellinen tarina tuskin kuitenkaan on edes ollut tekijätiimin päämäärä pelin luomisprosessissa. Tärkeimmät saavutukset liittyvät grafiikkaan, ja pelin ulkoasussa onkin onnistuttu valtavan hyvin. Pelimaailma on värikäs, yksityiskohtainen ja kekseliäs. Ihasteltavaa on riittävästi ainakin pelihahmon sivulla sijaitsevasta kamerakulmasta katsottuna. Mystinen avaruuspörinä luo tunnelmaa taustalla, ja sinne se myös suurimmaksi osaksi jää, sillä mitään muistettavaa melodiaa ei mieleeni jäänyt. Ruudunpäivitys pysyttelee tasaisesti 30 kuvassa sekunnissa, mitä nyt intensiivisimmissä kohtauksissa se saattaa hivenen tippua.

Indiemaailman suosikkigenreä eli 2D-tasoloikkaa rikastetaan Planet Alphassa ongelmatehtävillä, joskin tässä on menty paikoitellen pahasti metsään. Valtaosa pulmista on muun muassa Limbosta tuttua esineiden siirtelyä. Suurimmilta osin kamera pysyy pelaajan perässä, joten kuolo korjaa lähinnä tilanteissa, joissa ei tarkalleen ottaen näe, mihin kohtaan pitäisi hypätä. Esimerkkinä mainittakoon vehreä metsä, jossa mikään ei kerro pelaajalle mikä puunlehti kestää avaruusmiehen painoa ja mikä on pelkkä kulissi. Joskus taas pitää edetä pimeässä, jolloin on hankala nähdä, mitä edessäpäin piilee, varsinkin jos on liikkeellä Switchin kanssa päiväsaikaan. Pahimmat mokat syntyvät automaattisesti etenevissä liukutilanteissa, joissa päätöksiä pitää tehdä nopeasti ja paikoitellen suoraan sanottuna arpomalla. Onneksi rangaistus virheestä ei ole suuren suuri, ja yrittämään pääsee nopealla tahdilla uudelleen.

Rotkojen, kuilujen ja eliöiden lisäksi pelaajan tielle käyvät humanoidimaiset robotit. Koneita riittää jos jonkinlaiseen tarkoitukseen, ja pelaajan on keksittävä, miten niiden ohitse voi hiippailla. Jos peltipurkki ei meinaa hievahtaa paikaltaan, on sen huomio kiinnitettävä toisaalle, jotta tutkimusmatka jatkuisi. Tässä auttaa mahdollisuus vaikuttaa planeetan vuorokaudenaikaan kääntämällä akselia olkanappien avulla. Mekaniikka kuulostaa jännittävämmältä kuin se oikeasti on. Kasvit heräävät eloon päivisin, mutta mitään yllättäviä muutoksia ei tapahdu. Robotit ovat pelin ainoita älyllisiä vihollisia, ja ne ovat varustautuneet muun muassa sädepyssyin, joiden osumiin astronautti pysähtyy erittäin nopeassa tahdissa. Robottien erikoisaseena toimii iso, pallomainen tuhokone, joka ampuu painovoimaa uhmaavaa seikkailijaa lasersätein. Tämä iso pallero asettuu esteeksi useampaankin otteeseen pelin aikana, eikä sitä vastaan voi taistella kunnolla. Periaatteessa pomotaistelutkin ovat vain isoja pulmia, joissa ratkaisu on keksittävä ennen kuoleman koittamista.

Bossien ja luontoelementtien tutkailu voi olla mielekästä puuhaa, mutta se ei valitettavasti riitä kantamaan koko peliä. Pulmallinen tasoloikkiminen käy nopeasti puuduttavaksi, ja kohtalaisen lyhyestä kestosta huolimatta loikintaan ehtii kyllästyä useaan kertaan ennen kuin peli lopultakin päätyy antiklimaattisesti. Asiaa ei lainkaan helpota se, että lopulla kiusoitellaan useampaan otteeseen, mutta pelipä vain jatkaa samalla puuduttavalla linjallaan osaamatta tuoda esille uusia oivalluksia loikkimisen lomaan.

Yhteenveto

Erilaisia kommervenkkeja pulmien ratkaisuun toki löytyy, mutta niitä käytetään yleensä vain muutaman kerran, jonka jälkeen palataan taas hyppimisen ja robottien väistelyn pariin. Planet Alpha olisi voinut olla merkittävä tapaus loistavan ulkonäkönsä ansiosta, mutta tällaisenaan se toimii lähinnä teknologiademona, jolla ei ole kovin suurta pelillistä tai taiteellista merkitystä. Sääli, koska mahdollisuuksia olisi ollut vaikka mihin.

Hyvää:
– Grafiikka
– Muuttuvat ympäristöt

Huonoa:
– Suunta ei ole aina selkeä
– Olematon tarina