Arvostelussa The Mooseman

Poika ja pääkallo

Kun ensimmäistä kertaa kuulin pelistä nimeltä The Mooseman, kuvittelin kyseessä olevan kahjoa tasoloikintaa hirvipäisellä miehellä. Arvaukseni oli tällä kertaa täysin pielessä, sillä venäläiskehittäjien teosta voi kutsua vain vaivoin peliksi. Kyseessä on pikemminkin kulttuuriteko, sillä äkkiseltään en keksi muita pelejä, joiden tarina perustuisi suomalais-ugrilaisiin taruihin ja symboliikkaan. Tuonpuoleisen elämän kanssa käydään keskustelua erityisesti Komin tasavallasta löytyneiden muinaisten aarteiden ja uhrilahjojen kautta, mutta vaikutteita on otettu myöskin siperialaisesta mansikulttuurista sekä suomalaisille vähän tutummasta saamelaisesta kansanperinteestä.

Monissa maissa tunnetaan legenda jumalolennosta, jonka munimasta munasta syntyi maailma. The Moosemanin kolmikerroksisen maailman jumalan nimi on Yen. Yen ei kuitenkaan ollut mikään täydellinen hallitsija, sillä herra loi vahingossa maahansa ikuisen yön tapettuaan Aurinkoa kannatelleen hirven. Pelissä seurataan yhtä Yenin seitsemästä ihmispojasta, jonka tehtävänä on noutaa taivaalta pudonnutta valoa alamaailmasta uuden päivän merkiksi. Pelaajan näkökulmasta tehtävä on helppo, sillä vain pari tuntia kestävä seikkailu hoituu käytännössä teippaamalla ohjaustikun oikealle ja painelemalla välillä yhtä toimintanappia.

Hirvimieheksi kutsuttu vaeltaja saa nimensä hirven pääkallosta, jonka päähän pukemalla ympärille ilmestyy henkimaailman olentoja ja esineitä sekä jättimäisiä luolapiirroksia. Kahden ulottuvuuden välillä liikkuminen on pelin kantava teema, sillä ilman taikakalloa matka tyssäisi heti ensimmäisen esteen kohdalla. Sankari ei osaa hypätä lainkaan, eikä metsästäjän jousipyssykään ole käytettävissä kuin vain lyhyen ajan pelistä. Henkien voimalla raskaat puunrungot saadaan kuitenkin näppärästi siirtymään haluttuun paikkaan sillaksi, eivätkä metsien pedot käy kimppuun hyppäämällä hetkeksi suojaan kuoleman porttien taakse. Mikäli ratkaisua umpikujalta näyttävään paikkaan ei keksi heti itse, löytyy vinkki yleensä taustan symboleista tai etenemisen mukana päivittyvästä lokikirjasta. Osan helpoista järjestelytehtävistä ratkaisin jopa vahingossa heti ensimmäisellä yrittämällä.

Koko pelissä on oikeastaan vain muutama tarkkaa ajoitusta vaativa pulma, jotka ovat pelistä parhaiten mieleen jäävät kohtaukset. Nälkäistä haukea vastaan tapahtuva juoksukilpailu ja pomotaistelumainen vipukamppailu jättihämähäkin kanssa ovat kaikkein toiminnallisimpia ja jännittävimpiä hetkiä. Hirvimies kuolee heti ensimmäisestä kosketuksesta, mutta lähin tallennuspiste sijaitsee aina vain muutaman askeleen päässä, eikä yhden ruudun päästä päähän juokseminen vie muutenkaan montaa minuuttia. Reitiltä hieman poikkeamalla saattaa törmätä eläimiä ja ihmisiä esittäviin artefakteihin, jotka on mallinnettu oikeiden museoiden omistamien aarteiden mukaisesti. Esineiden kätköpaikat eivät ole kovin kekseliäitä, sillä ne sijaitsevat useimmiten heti kentän alussa tai sitten molemmissa universumeissa ensisilmäyksellä kiinteältä näyttävän kallion sisällä. Tavaroiden laajoja taustatietoja ja käyttötarkoituksia tarkastelemalla oppii varmasti uusia asioita muinaisuskonnoista ja shamanismista.

Tunnelman luonnissa on onnistuttu erinomaisesti, sillä eri alueiden ja vuodenaikojen väriharmonia on mietitty tarkkaan ja luolamaalaukset hohtavat pimeässä uskomattoman kauniisti. Lopussa maisemat vaihtuvat tiheämpään tahtiin, mikä johtaa välillä immersion katkeamiseen ja pieniin nykimisiin ruudun vaihtuessa. Auringon linssiheijastus saattaa paistaa rumasti mustien ylä- ja alapalkkien päälle, minkä lisäksi työläästi navigoitavissa valikoissa piipahtaminen saattaa samalla flipata maailman aivan väärässä paikassa. Äänipuolessa ei ole taas minkäänlaista moittimista. Muutamaan otteeseen pelissä kuullaan komilaista kuorolaulua ja intensiivistä rummutusta, eikä venäjää puhuva kertojatätikään kuulosta hassummalta.

Yhteenveto

Suomalais-ugrilaisten heimojen tarustoa kunnioittavasti kohtelevan The Moosemanin traileria kehtaisi pyörittää Inarin saamelaismuseossa, mutta pelillisesti se ei ole mikään unohtumaton tapaus. Yhteen pelimekaniikkaan keskittyminen kerralla johtaa siihen, että peli on lyhyt ja todella helppo. Tarinankerronta on onnistunutta, mutta on sääli, ettei edes yli vuosi PC-julkaisun jälkeen ilmestyneeseen Switch-versioon vaivauduttu korjaamaan jo tiedossa olleita teknisiä kömmähdyksiä.

Hyvää:
– Paikoin oikein kaunis näky
– Tunnelmallisuus
– Opettavainen info

Huonoa:
– Käyttöliittymä rikkoutuu välillä
– Kaikki nähty parissa tunnissa

Matka käy manan maille.

Kiitokset Sometimes Youlle arvostelukappaleesta.

The Mooseman
Alusta:
Switch, (PC, PS4, Xbox One)
Ilmestynyt: 18.7.2018 (Switch), 17.2.2017 (PC)
Kehittäjä: Sometimes You
Julkaisija: Sometimes You