Arvostelussa Beholder: Complete Edition

Pieni talo dystopiassa

Dystooppiset yhteiskunnat ja totalitarismi ovat suosittuja aiheita populaarikulttuurissa, eivätkä pelit ole poikkeuksia. Aiheeseen ovat tarttuneet muun muassa indiehitti Papers, Please sekä urkintasimulaattori Orwell, jotka ovat kokemuksina oikein toimivia. Oman yhteisomistetun lusikkansa soppaan syöttää myös Beholder: Complete Edition, joka ilmestyi hiljattain myös Switchille. Pitääkö peli otteessaan suuren johtajan tavoin, vai aiheuttaako peli kapinan tunteita?

Pelaaja ohjastaa Carl Steiniä, jolla on käynyt flaksi työruletissa: hänestä on leivottu asuinrakennuksen isännöitsijä. Tehtävää aiemmin hoitanut miekkonen ei sovellu enää tehtävään, ja hänet raahataankin ulos poliisisaattueessa heti pelin alussa. Carlin tehtävänä on pitää huolta talon asukkaiden tarpeista ja totta kai nuuskia asuntoja sekä raportoida ihmisten tekemisistä isoveljelle. Samalla pitäisi pitää huolta omasta perheestä, ja kapinahenkeä on havaittavissa ilmapiirissä…

Pelattavuus on sangen simppeliä. Pelaaja ohjaa Carlia ympäri kaksiulotteista rakennuskompleksia jutellen asukkaille, asentaen valvontakameroita sekä tutkien asuntoja. Löydetyt laittomuudet voi joko raportoida suoraan valtiolle, tai vuokralaiselta voi kiristää rahaa tiettyyn pisteeseen asti. Valvontayhteiskuntaa kiinnostaa toki myös lainkuuliaisten kansalaisten elämä, joten kahisevaa saa lisäksi esimerkiksi terveiden harrastusten raportoinnista. Laittomuuksien lista pitenee hetki hetkeltä, ja yleensä päällä on koko ajan isompi tehtävä, jonka suorittamiselle on aikaraja. Tehtävät saattavat liittyä esimerkiksi vuokralaisten profilointiin, talon korjaamiseen tai valtion palkollisten majoittamiseen. Kyylän roolia voi pelata myös likaisesti piilottamalla laittomia asioita asukkaiden taloihin, jolloin poliisi saapuu noutamaan viattomat asukit.

Useimmat ratsauskeikat hoituvat melko helposti, ja vuokralaisten asuntoihin pääsee heidän ollessaan töissä, mutta omasta perheestä huolehtiminen on miltei mahdotonta. Tasaisin väliajoin joku perheenjäsenistä tarvitsee tolkuttomia rahasummia tehtäviinsä, ja epäonnistuminen johtaa usein perheenjäsenen kuolemaan. Raskaaseen teemaan ei uppouduta niin syvälle kuin olisi mahdollista, ja pelattavuus alkaa toistaa itseään kohtuullisen nopeasti. Valintojen seuraukset eivät myöskään ole aina loogisia, ja useat päätökset johtavat huonoon lopputulokseen.

Complete Edition sisältää Blissful Sleep ‑DLC:n, joka toimii pääpelin esiosana. Edellinen isännöitsijä Hector Medina saa 65-vuotispäivänään hallinnolta kirjeen, jossa vaaditaan välitöntä ilmoittautumista ”Levolliseen Uneen”, joka on yli 85-vuotialle kansalaisille tarkoitettu ohjelma. Hector ei lämpeä ajatukselle ennenaikaisesta eutanasiasta, ja lisäosan teemana onkin yrittää välttää eutanasiaa kaikin keinoin. Pelattavuus ei juurikaan muutu pääpelistä, ja monet hahmoista ovat tuttuja entuudestaan. DLC tarjoaa siis paljon samaa ja vähän uutta.

Dystooppinen masennus on läsnä myös tummanpuhuvassa ja yksinkertaisessa ulkoasussa sekä minimalistisessa ääniraidassa. Masentava on myös Switch-porttauksen tekninen toteutus. Pelin latausajat ovat todella pitkiä, eivätkä välivideoiden tekstit vastaa puhetta. Bugejakin Beholderissa on: läpipeluuni aikana erään asukkaan ovi juuttui auki, eikä asuntoa päässyt tutkimaan lainkaan. DLC-osassa erääseen tehtävään vaadittuja esineitä ei löytynyt millään, eivätkä pelin tutoriaalit selitä kaikkia asioita tarpeeksi hyvin.

Yhteenveto

Odotin Beholder: Complete Editionin tarjoavan orwellilaista dystopiatunnelmaa ja mielekästä pelikokemusta, mutta sain vain toisen. Maailma itsessään on jokseenkin toimiva, mutta käsikirjoitus ontuu, eikä tarina herätä tarpeeksi tunteita pelin edetessä. Talon hoitaminen, asukkaiden kanssa jutustelu ja urkkiminen jaksavat pitää yllä mielenkiintoa juuri ja juuri muutaman tunnin mittaisen läpipeluun ajan, mutta toista kertaa Beholderiin ei tee mieli koskea. Ylimääräinen tarinaepisodikaan ei tuo merkittävää arvoa pelille. Teknisen toteutuksen ollessa kökkö peli jää melko unohdettavaksi teokseksi, joten ratkiriemukkaaseen totalitarismiin kannattaa tutustua jonkin muun median kautta.

Hyvää:
– Dystooppisen maailman uskottavuus

Huonoa:
– Laiska tekninen toteutus
– Pelattavuus toistaa itseään
– Heikko juoni ja epäloogisuus