Arvostelussa Xenoblade Chronicles 2

Ei kahta ilman kolmatta

70 tuntia on pitkä kesto minkä tahansa pelin yksinpelikampanjalle. Tämän verran aikaa kului minulla pelkästään Switchin Xenoblade Chronicles 2 -roolipelieepoksen tarinan kanssa, plus vielä muutamat sivutehtävien tunnit päälle. Japanilaiset rooliseikkailut sortuvat usein tarpeettoman korkeisiin pomovastustajien tasokattoihin, mikä voi johtaa kerronnan tyssäämiseen ja ylimääräisiin harharetkiin pusikoissa kokemuspisteiden kerryttämistä varten. Xenoblade Chronicles 2:ssa tätä ongelmaa ei ole, vaan maailmassa harhaillaan muista syystä. Tämä arvostelu sisältää viittauksia tarinan neljän ensimmäisen kappaleen tapahtumiin.

Nimestään huolimatta Xenoblade Chronicles 2 on Monolith Softin Wiillä aloittaman Xenoblade-saagan kolmas peli. Jokainen osa sijoittuu uuteen universumiin, joilla on pieniä yhteyksiä toisiinsa, mutta pelaajan ei silti tarvitse tietää aiemmista episodeista yhtään mitään taustatietoja. Kakkosen maailma on nimeltään Alrest, joka on muodostunut pilvimeren seassa lipuvien massiivisten titaanien päälle. Titaanit muistuttavat ulkoisesti esimerkiksi kivettyneitä lohikäärmeitä tai kaloja, joten horisontissa siintävä naapurimanner kiinnostaa oitis enemmän kuin tavallinen maamöykky. Sivilisaatioita on pesiintynyt jopa otusten vatsojen sisälle. Skenaario on tuttu ensimmäisestä Xenobladesta, mutta nyt titaanit ovat pienempiä ja niitä on kymmeniä kappaleita. Maailmankolkkien etäisyydet ovat kartalla pitkiä, joten pikamatkustus tulee äkkiä tutuksi.

Jossain Alrestin yläpuolella sijaitsee legendojen mukaan Elysium – tarunhohtoinen paratiisi, joka tarjoaa vastauksen kaikkeen. Elysiumista on kuullut myös pelin Rex-päähenkilö, joka saa aluksi surmansa hämärällä aarteenetsintäreissulla. Sukeltajana leipänsä tienaavan nuoren miehen tuo takaisin haudan takaa satojen vuosien horroksesta heräävä Pyra-neito, joka paljastuu tuhoisan voiman sisällään kätkeväksi Aegikseksi. Kiitollisuudenvelassa henkensä pelastamisesta Rex lupaa viedä Pyran Elysiumiin, mutta matkalla tulee tietysti eteen ongelmia. Vastaan tallustelee kaikenkarvaisia apua tarvitsevia Alrestin asukkeja sekä konnia, jotka haluavat kaikki saada osansa Aegiksesta.

Pyra ei ole tavallinen tyttö, vaan kristallista elinvoimansa saava Blade, joita on Alrestissa kaikkialla. Bladen ja sen herättäjän välille syntyy aina elinikäinen yhteys. Soveltuvista herättäjistä tulee ajureita, joiden antamia tehtäviä Bladet suorittavat, oli kyseessä sitten kaivoksessa raataminen tai tappaminen. Hahmoilla on kuitenkin inhimillisiä tarpeita ja luonteenpiirteitä, joten esimerkiksi avioliitot ovat luontaisia ihmisen ja Bladen välillä. Myöhemmin seuraan liittyy myös muita pelattavia ajureita ja tarinan kannalta merkityksellisiä Bladeja, joiden suunnitteluun on osallistunut muun muassa Kingdom Hearts– ja Final Fantasy -peleihin vaikuttanut Tetsuya Nomura.

Juonitehtävien etäisyys ilmaistaan aina ruudun yläkulmassa punaisella merkillä. Sinisiä sivukeikkoja ei ole pakko suorittaa, mutta niistä oppii uutta Rexin matkakumppaneista, Bladeista ja maailman asukkaista. Pisteille suunnistaminen ei ole aina kovin suoraviivaista, sillä ympäristöissä on paljon korkeuseroja ja kekseliäästi piilotettuja luolien suuaukkoja. Tavoitteena voi olla myös esimerkiksi luonnonantimien kerääminen tai petojen listiminen. Switch ei pysy aina kaiken toiminnan ja eläinlaumojen vilskeen perässä. Ruutu voikin näyttää sumealta erityisesti kannettavassa tilassa pelatessa.

Hirviöillä ja pahiksilla on pelaajan tavoin numerolla ilmaistut tasoluvut. Korkeatasoisten jättiläisten ilmaantuminen kuvaan on merkki usein siitä, että retkikunta on menossa väärään suuntaan. Taistelemisesta on tehty kiinnostavaa ja monipuolista, vaikka mekaniikat pohjautuvatkin aiempiin peleihin. Kentällä voi olla kerrallaan kolme ajuria, joista pelaaja ohjaa yhtä. Jokaisella sankarilla on maksimissaan kolme Bladea, joita voi vaihdella saumattomasti. Bladet luokitellaan joko hyökkääjiksi, parantajiksi tai tankeiksi. Jokainen edustaa myös yhtä elementtiä. Elementeillä on parit, jotka tekevät toisilleen hallaa, esimerkiksi tulityypin vihollista vastaan kannattaa valita vesi ja päinvastoin.

Tavalliset lyönnit suoritetaan automaattisesti, mutta ajurit voivat aktivoida Bladejen aseluokkien mukaan määräytyviä erikoiskykyjä. Kyvyt latautuvat uudelleen hitaasti, mutta oikea-aikaisilla lyöntianimaatioiden keskeyttämisillä voidaan nopeuttaa prosessia. Elementtivoimien ja Blade-iskujen yhdistelemien löytäminen on pelin suola. Suojauksen murtamisen jälkeen vastustaja pystytään kaatamaan maahan ja heittämään vielä perään ilmaan. Vahinkoa voidaan lisätä vielä vaikkapa tuuli- ja maatyyppien Bladejen avulla luodulla hiekkamyrskyllä. Tekoälyhahmot toimivat apuna ilahduttavan järkevästi parantamalla heikossa hapessa olevia sotureita ja vaihtamalla itsenäisesti komboihin yhteensopiviin Bladeihin. Kaikki toiminnot eivät ole käytössä heti ensimmäisessä taistelussa, vaan uusia mekaniikkoja esitellään pitkin peliä. Esimerkiksi Xenoblade-veteraanien tuntema Chain Attack esitellään vasta myöhemmässä vaiheessa peliä. Kaikkien hahmojen yhteyshyökkäys kuluttaa tyhjäksi joukkueen kolmiportaisen sinisen palkin, josta napataan yksi osa pois myös kaatuneen taistelijan parantamisen yhteydessä. Tämän vuoksi ketjuhyökkäys sopii parhaiten vastustajien viimeistelyyn.

Palkinnoksi tehtävien suorittamisesta ja vihollisten listimisestä jaetaan hahmonkehitystä nopeuttavia pisteitä ja erilaisia varusteita, jotka voimistavat ajureita ja Bladeja. Toisin kuin aiemmissa sarjan peleissä, Xenoblade Chronicles 2:ssa miekka- ja asustepäivitykset vaikuttavat vain partioporukan ketteryyteen, lyöntivoimaan ja muuhun statistiikkaan, eli hahmon vaatetus pysyy ulkoisesti samana silmälapuksi nimetyn välineen käytöstä huolimatta. Pelin vaikeusaste on harvinaisen hyvässä balanssissa, sillä pelaajan ei tarvitse grindailla käytännössä koskaan tasoja pärjätäkseen pomovastustajille. Mikäli kokee itsensä altavastaajaksi, auttaa aikarajoitettujen esineiden käyttö tai bonuskokemuksen lunastaminen pientä maksua vastaan kaupungeissa sijaitsevissa majataloissa. Mitään läpijuoksua taistelut eivät ole tämän jälkeenkään, vaan ajoitukseen ja elämäpalkkeihin tulee silti kiinnittää huomiota.

Bladeja voi hankkia varastoon lähes loputtoman määrän availemalla vihollisten pudottamia kristalleja. Bladeja saakin herätellä urakalla, sillä tehokkaimpien taikatyttöjen ja sotamörssäreiden pudotusprosentti on todella alhainen. Tylsät massatuotetut Bladet kelpaavat kuitenkin työjuhdiksi taustalla pyöriviin palkkasoturimissiohin, jotka kehittävät hahmojen ominaisuuksia tavallisen taistelemisen tapaan. Uusista kykypäivityksistä ilmoitetaan ruudulle ponnahtavilla viesteillä, mutta tympeästi ne täytyy vielä aktivoida erikseen tiimivalikossa piipahtamalla. Valikot ja kehityspuut ovat yleensäkin varsin kankeita käyttää, sillä niillä ei ole kunnollista yhtenäistä linjaa ja lajittelukategorioita on vain muutama.

Pitkähköjä animoituja ja ääninäyteltyjä välivideoita nähdään vain päätarinaa koskevien tehtävien välissä, muuten keskustelut hoidetaan puhekuplilla. Japanilaisuus näkyy selvästi design-ratkaisuissa ja JRPG-kliseitä sisältävässä käsikirjoituksessa. Bladejen joukossa on runsaasti niukasti pukeutuneita naisia, joiden parhaita puolia vielä korostetaan välinäytöksissä strategisesti rajatuilla kamerakulmilla. Kaikki vuorosanat eivät käänny täydellisesti englanniksi, eivätkä hahmojen leuat liiku aina samaan tahtiin puheen kanssa. Alkuperäinen japaninkielinen ääniraita on kuitenkin vaihtoehtona. Japanilainen anime-tyylinen tulkinta on dramaattisempaa, mutta kastissa on omaan makuuni aivan liikaa kimeä-äänisiä teinityttöjä. Vahvalla brittikorostuksella puhuvat henkilöt kuulostavat astetta aikuismaisemmilta. Rex on kiinnostavuudeltaan ja ääninäyttelyltään pelin vaisuimpia hahmoja, mutta esimerkiksi Pyran ja pahisjoukon esittäjät hoitavat tonttinsa erinomaisesti kummallakin kielellä.

Pelin soundtrackia ei voi jättää ilman erillisiä kehuja. Xenoblade Chronicles 2 palaa jälleen ykkösosan viitoittamalle eeppisen instrumentaalisen viulurokin tielle. Meneviä taisteluteemoja on useita erilaisia, eivätkä surullisten hetkien sävelmätkään petä. Tappeluissa häiritsevät hieman koomisen tiuhaan tahtiin toistuvat murahdukset ja muut sotahuudot, mutta nekin saa onneksi pois päältä.

Yhteenveto

Xenoblade Chronicles 2 on odotetun laadukas roolipeli, jonka japanilaisuus tulee ilmi muita sarjan osia vahvemmin. Peliin on lainattu paljon loistavasta ykkösosasta tuttuja asioita, mutta jo valmiiksi mahtavia ratkaisuja on vaikea parantaa. Taistelusysteemiä on monipuolistettu, mutta maailma ei aiheuta enää jatkuvia vau-efektejä. Yli 70 tuntia tekemistä on kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi vastinetta rahoille.

Hyvää:
– Uudistettu taistelusysteemi
– Paljon vaihtoehtoisia Bladeja
– Nuohottavia paikkoja riittää
– Pelihahmot pysyvät tasokaton mukana
– Musiikki

Huonoa:
– Käsikirjoitus ei toimi aivan yhtä hyvin Japanin ulkopuolella
– Maailma ei hämmästytä
– Sekalaiset valikot

Ehta japanilainen roolipelisaippuaooppera.

Kiitokset Bergsalalle arvostelukappaleesta.

Xenoblade Chronicles 2
Alusta:
Switch
Ilmestynyt: 2.12.2017
Kehittäjä: Monolith Soft
Julkaisija: Nintendo