Arvostelussa Dark Scrolls

Kahden seinän välissä

Moni kaksiulotteinen tasoloikintapeli sisältää autoscroller-kenttiä, joissa ruutu ei liiku pelihahmon mukana, vaan lipuu hiljalleen vasemmalta oikealle. Klassisin esimerkki kikkaa hyödyntävästä pelistä on kasibittisen Nintendon Super Mario Bros. 3 ilmalaivakenttineen. Useimmiten autoscrollereita pidetään kuitenkin ärsyttävinä hidasteina parempien kenttien välissä, etenkin vauhdikkaasta ja aktiivisesta toiminnasta pitävien pelaajien keskuudessa. Tästä syystä pelkästään autoscrollereiden ympärille rakennettu peli kuulostaa huonolta idealta, mutta monia retroteemaisia indiepelejä Switchille kehittänyt Doinksoft onnistuu työssään lähes niin hyvin kuin se on ruudun rajat huomioiden mahdollista. Skrollaa siis eteenpäin.

Dark Scrolls näyttää ulkoisesti modernin konsolialustan tehoja ja teräväpiirtoa hyödyntävältä NES-peliltä, jollaisia Doinksoft on tehtaillut ennenkin monien muiden Switch-aktiivikehittäjien vanavedessä. Juonikin on yhtä simppeli kuin monella varhaisella NES-ajan pelillä. Kaukaisessa linnassa odottaa kolmipäisen lohikäärmeen vartioima taikakäärö, joka kiinnostaa monenlaisia onnenonkijoita ja ryöväreitä. Linnan porteille ei kuitenkaan marssita niin vain, sillä ensin on päihitettävä kolmen muun ympäristön pomovastustajat. Myöhemmässä vaiheessa linna korvataan Kuulla ja Manalalla, joten peli täytyy läpäistä vähintään kolme kertaa todellisen lopun näkemistä varten. Varsinaista dialogia on tosin todella vähän, mutta pari lausetta riittää ainakin jonkinlaisen persoonallisuuden luomiseen kauppamiehille ja pomoille.

Toiminnallisesti Dark Scrolls on lähimpänä NES-peleistä Ghosts ’n Goblinsin ja Castlevanian kaltaisia klassikoita, mutta jokainen kenttä koostuu siis muutaman minuutin autoscroller-loikintaosuudesta ja ruudun jäädyttävästä pomotaistelusta. Tämän lisäksi peli on roguelike, eli koko urakka alkaa alusta, mikäli hahmo ottaa liikaa osumaa tai jää liikkuvan seinämän ja kenttäelementin väliin. Litistymisen vältteleminen on huomattavasti helpompaa kuin välillä maan alta yllättäen esiin pomppaavien vihollisten. Vaikka kentät luodaan joka pelikerralla uudelleen, noudattavat ne melko tiukkoja raameja, joilla rajoitetaan muun muassa tasojen vertikaalisuutta, jotta läpipeluu onnistuu myös matalan hypyn omaavilla sankareilla. Uusia tappavia esteitä esitellään muutama per taso, mikä on erinomainen tahti.

Pelattavia hahmoja on yhdeksän kappaletta, joista alussa on avoinna vain kolme. Muutama hahmo tulee avattua vahingossa muun pelaamisen lomassa, toisien eteen on kerättävä ensin kokemustimantteja tai rahaa. Rahaa tarvitaan yleisesti ottaen vähän kaikkialla, mikä on tavallaan syy sille, miksi teoriassa vain pari tuntia kestävä täysi läpipeluu venähtää helposti pidemmäksi. Jos kaikki kolikot kuluvat uusien hahmojen tai hyödyllisten päivitysten ostamiseen, pysyy esimerkiksi ahneen örkin vartioima Kuu-reitti kiinni. Tarvittavan tullimaksun kerääminen suoraan aloituskentästä on mielestäni helpointa kirvestä viskovalla barbaarilla, mutta lyhyen kantaman hyökkäyksiä suosivalla koiralla ja puukkojunkkarilla pelatessani jouduin tekemään parhaani, jotta varat riittivät edes ostosten tekemiseen ensimmäisessä kaupassa. Lopulta örkin eteen voi pystyttää pankkiautomaatin, josta voi hätätapauksessa nostaa aiemmin talletettua rahaa.

Pelattavuudeltaan hahmot eivät ole lopulta kovin erilaisia, sillä pääasiallisia nappuloita ja liikkeitä on vain kaksi: johonkin ilmansuuntaan lentävä projektiili sekä hyppy, jolla on valitusta hiipparista riippuen myös jokin toinen toiminto, kuten lyhytaikainen kuolemattomuus tai alaspäin suuntautuva isku. Ammuntanäppäintä voi pitää pohjassa, mikä helpottaa urakkaa.

Kolmas silloin tällöin tarvittava (ja usein hengen pelastava) nappula laukaisee useamman ammuksen lähettävän superhyökkäyksen sen jälkeen, kun viisitasoinen tähtipalkki on täyttynyt. Jos vihollisia tuhoaa riittävän tehokkaasti, ehtii tähtimittarin tyhjentää yhden kentän aikana ainakin viitisen kertaa. Mittarin välitasoille sijoitetaan kaupasta ostettuja kykyjä, jotka aktivoituvat automaattisesti ja kestävät viidestä kymmeneen sekuntia. Kauppiaan inventaario vaihtelee jokaisella pelikerralla ja kasvaa etenemisen myötä, joten aseistusta ei kannata suunnitella kovin tarkkaan ennakkoon. Harvinaisemmista bonuksista on suuri apu kolmannen kentän kestävästä loppukörmystä alkaen, mutta muuten jo perustason tulipalloilla ja hyökkäysnopeuden tuplaavilla kyvyillä pärjää varsin hyvin. Kykyjen aktivointijärjestyksellä on hieman väliä, mikäli superliikettä panttaa tiukkoihin paikkoihin.

Hyvä roguelike-peli palkitsee pelaajaa ahkerasti pysyvästi käyttöön jäävillä apuvälineillä, joiden ansiosta samoja aloituskenttiäkin jaksaa hinkata uudelleen ja uudelleen. Dark Scrollsin ongelma on lisähahmojen hidas avautumistahti ja se, ettei uutta yritystä voi aloittaa pelkästään vasta avatun tähtikyvyn testaamista varten, koska sen sisältyminen kauppiaan rajalliseen varastoon on täysin arpapeliä.

Samalla ruudulla ja verkon välityksellä toimiva kaksinpelitila lisää Dark Scrollsin elinikää. Verkkopalvelimet ammottivat Switchillä kuitenkin tyhjyyttään jo viikko julkaisun jälkeen, eikä pelikaveri voi ilmeisesti hypätä lennosta mukaan jo käynnissä olevaan läpipeluuyritykseen. Moninpelissä molemmat pelaajat tekevät kaupoissa omat ostoksensa, minkä lisäksi vihollisten määrää skaalataan hieman ylös. Kivana lisänä toista pelihahmoa voi käyttää myös ponnahdusalustana. Jos toinen pelaaja kuolee, muuttuu hän kummitukseksi, joka voi silti puhallella pölypilviä vihollisten kiusaksi. Kaverin voi herättää henkiin puolivälipisteillä ja yllätys, yllätys – rahaa vastaan kauppiaan luona.

Yhteenveto

Dark Scrolls on vaikeusasteeltaan keskitason roguelike, mutta sen näppäinkomentoja ei tarvitse opetella kauaa. Siksi se soveltuu hyvin pelattavaksi myös kokemattomamman kaverin kanssa. Juonellisesti sisältöä ei ole paljon, eikä kympin kustantava peli kestä pitkään hieman osaavamman pelaajan käsissä. Autoscroller-teema häiritsi minua lopulta vähemmän kuin odotin, sillä liikkuvat seinät aiheuttavat oikeastaan vähiten kuolemia koko pelissä. Ihmettelen kuitenkin sitä, miksei pelissä ole lainkaan pystysuunnassa eteneviä kenttiä, vaikka matka vie niin avaruuteen kuin maan alle.

Hyvää:
– Tyylikästä pikseligrafiikkaa
– Muutama pomo yllättää liikkeillään
– Co-op on hauskempi kuin yksinpeli

Huonoa:
– Maistuu aika samalta pelihahmosta riippumatta
– Hauskan sisällön avaamisessa kestää liian pitkään
– Alkupään rämisevä musiikki alkaa kyllästyttää