Arvostelussa The Adventures of Elliot: The Millennium Tales

Tuhannen vuoden tarina

Square Enixin kehitysyksikkö 5, eli tuttavallisemmin Team Asano on hakenut HD-2D-peleihinsä lähes poikkeuksetta inspiraatiota muista, pääosin 90-luvulla kulta-aikaansa eläneistä roolipeleistä. Tästä muistuttavat pikseligrafiikalla luodut hahmot, jotka on asetettu kolmiulotteiseen maailmaan. Tällä kertaa inspiraation kohde on selkeästi The Legend of Zelda. The Adventures of Elliot: The Millennum Tales on yläviistosta kuvattu seikkailu, jonka nimikkohenkilö osaa tarttua sattumalta juuri miekkaan, kilpeen, pommeihin ja jousipyssyyn. Mistään plagioinnista ei suinkaan ole kysymys, sillä yhteistyössä Claytechworksin kanssa tehty The Adventures of Elliot esittelee paljon omiakin ideoita, vaikka seikkailu maan päällä ja luolissa saattaakin tuntua aluksi tutulta.

Elliot on rohkea ja ennakkoluuloton seikkailija, joka ei pelkää laittaa elämäänsä likoon maailman salaisuuksia etsiessään. Eräänä päivänä hän päätyy Hutherin valtakunnan kuninkaan pakeille ja saa tehtäväkseen etsiä taikaesineitä paikallisista raunioista. Samoilla apajilla liikkuu myös petollinen ministeri Kaifried. Elliot eksyy ministeriä jahdatessaan raunioiden uumeniin ja löytää merkillisen oven, jonka toisella puolella odottaa vanha maailma – paikka, josta kerrotaan nykyajassa vain satuja.

Näin alkaa punahattuisen sankarin seikkailu halki vuosituhansien. Matkallaan Elliot kohtaa niin ystäviä kuin vihollisiakin ja tutustuu samalla sekä legendojen sankareihin että tavallisiin ihmisiin. Tärkein matkakumppani on Fae-keiju, joka herättää Elliotin kuolleista raunioituneen tornin kellarissa käytävän taistelun jälkeen. Fae pystyy palauttamaan Elliotin henkiin milloin tahansa, mutta vaatii maksua jokaisesta herätyksestä ensimmäisen jälkeen. Maksu kasvaa jokaisella käyttökerralla, joskin tallennuspisteellä vierailu laskee henkikullan hinnan takaisin perustasolle. Jos vaikeustasoksi on kuitenkin valittu korkein mahdollinen, ei viikatemiehen laskuria nollaa mikään.

Aluksi Fae osaa lähinnä rupatella Elliotin hoitaessa toimintapuolen, mutta myöhemmin keijutoveri oppii myös oikeasti hyödyllisiä taitoja, kuten soihtujen sytyttämisen ja Elliotin liidättämisen halki niittyjen ja polkujen. Jos jatkuva höpöttely käy voimille, voi Faen puheliaisuutta vähentää asetusvalikosta. Myöhemmin julkaistavan päivityksen myötä äänet saa myös kokonaan pois.

Itseäni rupattelu ei juuri häirinnyt, paitsi silloin kun Fae käytännössä paljastaa, miten edessä oleva pulma ratkaistaan. Elliot ja Fae eivät kuitenkaan ole ainoita puheliaita hahmoja, sillä valtakunnassa asustaa valtava määrä muitakin keskustelukumppaneita. Tärkeimmät kohtaukset on ääninäytelty kauttaaltaan, ja pääosin vielä laadukkaasti. Paikoitellen dialogia riittää liiaksi asti. Onneksi kohtaukset voi halutessaan ohittaa, ja juoni on sen verran suoraviivainen, ettei sen seuraaminen kärsi pään kääntämisestä äkkiä toisaalle. Seuraava määränpää näkyy aina selkeästi kartalla, joten mitään tärkeää ei voikaan mennä silmien ohi.

Maailma on melko pieni ja sen koluaa läpi nopeasti, kunhan Elliot on varustettu oikeilla esineillä esteiden raivaamiseen. Aikaportit kuitenkin johdattavat Elliotin kaiken kaikkiaan neljälle eri aikakaudelle, joista jokainen lasketaan omaksi kartakseen, vaikka ne muistuttavatkin vahvasti toisiaan. Eroja alueilla on silti vähemmän kuin vaikkapa legendaarisen A Link to the Past -pelin valon ja pimeyden maailmojen välillä. The Adventures of Elliotin eri aikakaudet ovat lähes identtisiä, mikä tarkoittaa sitä, että tutkimisesta nauttivat pelaajat joutuvat käymään samankaltaisen kartan läpi neljään kertaan. Tämä aiheuttaa ikävää toistoa ja syö osan tutkimisen ilosta.

Seikkailu lähtee käyntiin Turvasäilön aikakaudelta (Age of Safekeeping), jolloin ihmiskunta elää turvallista elämää kruununprinsessa Heurian turvaloitsun suojelemana. Tästä edetään askel askeleelta kauemmas menneisyyteen. Ensimmäisenä vuorossa on Jälleenrakennuksen aikakausi (Age of Rebuilding), jolloin ihmiskunta on menettänyt kykynsä käyttää taikuutta, ja kylät elävät jatkuvan hirviöuhan alla. Taikuuden aikakauden (Age of Magic) ihmiskunta on voimiensa huipulla ja kehittää yhä mahtavampia taikakaluja. Viimeinen aikamatka vie Elliotin Orastuksen (Age of Budding) ja ensimmäisen sivilisaation rakentamisen aikaan. Pelissä mainitaan myös myyttinen viides aikakausi, mutta sinne asti Elliotin tie ei vie. Ehkä sitten DLC:ssä tai jatko-osassa.

Ulkomaailma muuttuu vuosien vieriessä enemmän kuin luolastot, joskin lähinnä väripaletin osalta. Vehreät niityt voivat muuttua harmaiksi, mutta ruohonkorret ja tiet pysyvät tutuilla paikoillaan. Onneksi sentään aarteiden sijainnit vaihtelevat. Kaikkien arkkujen kätköpaikkoja ei tarvitse kirjata ylös enää sen jälkeen, kun hallussa on niiden luokse ohjaavia kompassin taikaneuloja.

Arkuista voi löytää rahan lisäksi aseita ja magicite-kristalleja. Kaupungissa asuva kauppias osaa jalostaa kristallit hyödyllisiksi esineiksi, joiden avulla Elliotin taidot kehittyvät. Pidemmälle heiluva miekka, myöhemmin käsiin räjähtävät pommit ja muut parannukset tulevat äkkiä tarpeeseen, sillä jokaisen mutkan takana odottaa vihamielisiä petokansoja, jotka hyökkäävät kimppuun heti varomattoman seikkailijan havaittuaan. Vihollisten kukistaminen kasvattaa hirviöiltä putoavan rahan ja kristallien määrään vaikuttavaa kerrointa. Vihollisvalikoima on turhan pieni, mutta kaikilla otuksilla on omat heikkoutensa, jotka selviävät kokeilemalla erilaisia hyökkäystapoja. Oman haasteensa tarjoavat luolastojen päätteeksi vastaan asettuvat pomohirviöt, jotka pistävät pelaajan taidot kunnolla koetukselle.

Musiikista vastaavat minulle entuudestaan tuntemattomat säveltäjät Tomohiro Nakamachi ja Yuto Moritani. Heidän sävellyksensä luovat onnistuneesti tunnelmaa, mutta varsinaisiksi Square Enix -ikivihreiksi niistä ei valitettavasti ole.

Yhteenveto

Vaikka nostinkin The Adventures of Elliotista esiin enemmän sen negatiivisia puolia kuin vahvuuksia, voin suositella sitä lämpimästi kaikille vanhan koulukunnan seikkailupelien ystäville. Kaikki aiemmin mainitsemani ongelmat kalpenevat sen rinnalla, kuinka hauskaa minulla oli koko seikkailun ajan. Päätarinan läpäisyssä kestää parikymmentä tuntia ja kaiken koluamisessa noin 15 tuntia enemmän. Koko seikkailun ajan minulla oli tunne, että kyseessä on tähän mennessä Asanon tiimin paras teos. Elliot kokeilemisen arvoinen erityisesti niille pelaajille, jotka haikailevat vanhempien Zelda-pelien suunnittelufilosofian perään.

Hyvää:
– Kaunis maailma
– Helppo liikkuminen
– Laaja asevalikoima mahdollistaa erilaiset lähestymistavat taisteluihin

Huonoa:
– Yksitoikkoiset viholliset
– Liikaa puhetta
– Lievästi toistoa alueiden samankaltaisuudesta johtuen