Arvostelussa 70s-style Robot Anime Geppy-X

Mielikuvituslisenssipeli

Lentelyräiskintägenre on nykypäivän peliteollisuudessa ainakin meille vanhan mantereen asukkaille todellinen aarreaitta, sillä harva sen kuukausi tuntuu kauppapaikoille ilmestyvän lajityypin pelejä, joita ei koskaan nähty ollenkaan länsimaissa. Tähän joukkoon liittyy nyt myös nimihirviö 70s-style Robot Anime Geppy-X. Peli julkaistiin alun alkujaan aivan viime vuosituhannen lopussa ensimmäiselle PlayStationille ja vain Japanissa. Japanilaisuus ei ole kadonnut tuoreesta Switch-uusioversiosta minnekään, mutta voisi lentävillä jättiroboteilla räiskiminen mielekkäämpääkin olla.

Pelin sangen hämmentävällä nimellä on ihan oikea merkityskin, eikä idea sen takana ole lainkaan hassumpi. Geppy-X on nimittäin täysin fiktiivisen tuotenimikkeen tiimoilta tehty videopeli. Pelaajalle annetaan kuva, että kyseessä olisi animeen pohjautuva lisenssituote, sillä kentät esitetään ikään kuin animaatiosarjan jaksoina, jotka noudattavat pääasiassa ”viikon pahis” -teemaa. Hienosti 70-luvun animen tyyliin piirretyistä välipätkistä siirrytään suoraan pelattaviin osuuksiin, ja kentät päättyvät yleensä iloisen onnellisesti kuin lauantaiaamun piirretyt konsanaan. Tehtävien välissä nähdään lastenohjelmien tapaan lelumainoksia, jotka ovat totta kai myös Geppy-X-aiheisia.

Kyseinen esitystapa on todella kekseliäs ja yksi pelin isoimpia valopilkkuja. Harmillisesti hyvät puolet jäävätkin aika lailla siihen.

Pellisten osuuksien aikana Geppy-X muuttuu horisontaaliseksi shmupiksi. Jutun juju on tuttuun tapaan räiskiä kaikkea mahdollista, mikä ruudulla liikkuu. Jos jotain jää ampumisen jälkeen paikoilleen, se kannattaa kerätä talteen lisävoimien toivossa. Ohjattavia robotteja on kolmenlaisia, ja jokaisella niistä on omat ominaisuutensa ja aseistuksensa. Oma kulkuväline on vaihdettavissa milloin tahansa nappia painamalla, joten sopivimman robotin voi valita juuri senhetkisen vihollisaallon tai pomotaistelun mukaan.

Toisin kuin useimmissa tämän taidemuodon peleissä, Geppy-X:ssä henki ei lähde yhdestä mistä tahansa osumasta, vaan robotti kestää useammankin ammuksen tai kolahduksen. Tämä on todella hyvä asia pelaajan kannalta, sillä todella laiskasti liikkuva pelihahmo omaa myös todella ison hahmomallin, johon osuisivat Star Wars -universumin stormtrooperitkin osuisivat. Vihollisille annetaan takaisin niin perustykillä, kuin myös hieman voimakkaamman kakkosaseen turvin.

Perusasetta voi ladata pitämällä ampumisnappia pohjassa, jolloin siitä lähtee hieman helpommin ruudun vihollisista tyhjentävä isompi mäjäytys. Genrelle epätyypilliseen tapaan hahmon nokan saa käännettyä myös toiseen suuntaan. Tästä on hyötyä pomotaisteluissa etenkin silloin, kun lennetään aivan massiivisten sotakoneiden ympärillä osumien välttämiseksi. Kovinkaan haastava shmup Geppy-X ei missään nimessä ole, joten vaikka normaalisti vaikeaksi luokiteltu peligenre hieman jännittäisikin, niin tämän pelin parissa ei tarvitse kiristellä hampaitaan.

Audiovisuaalisesti Geppy-X on ristiriitainen tapaus. Välivideot voisivat olla tuotantoarvojensa puolesta peräisin mistä tahansa oikeasta animesarjasta, mutta valitettavasti pelattavat osuudet jättävät hyvin paljon toivomisen varaa. Alkuperäinen Geppy-X julkaistiin vuonna 1999 ja tämä modernisoitu versio hieman terävöittää grafiikan rosoisimpia kulmia, mutta siitä huolimatta lopputulos näyttää pikemminkin PlayStationin ensimmäisen aallon peleiltä vuosilta 1995–1996.

Äänipuoli on juuri niin siirappista kuin 70-luvun animelta voi odottaa. Välivideoiden ääninäyttely saa Hopeanuolen vastaavan kuulostamaan ASMR:ltä, ja pelattavissa osuuksissa soivat biisit ovat sellaista tavaraa, jolla animea nykyään parodioidaan. Vaikka musiikki ei ehkä enää nykymaailman standardeilla kuulostakaan hirveän hyviltä, on kappaleissa jotain herttaista charmia. Kaikessa korniudessaan musiikki siis myös istuu hyvin pelin muottiin.

Koska kyseessä on yli neljännesvuosisadan ikään yltäneen pelin uusiointi, on luonnollista, että mukana on runsaasti ekstrasisältöä. Perinteiset grafiikkafiltterit CRT-asetuksineen löytyvät totta kai, ja niiden lisäksi mukana ovat myös hieman helpotusta tuovat kelaus- ja save state -toiminnot. Onpahan peliin luotu myös oma sisäinen saavutusjärjestelmänsä, jonka klaaraamiseen ei tarvitse paria läpipeluuta erikoisempia kevätjuhlaliikkeitä tehdä.

Ekstrojen mielenkiintoisinta antia on ehkä katalogi, joka listaa kaikki pelin animoidut objektit nimen ja lyhyen nippelitiedon kanssa. Näinkin mielenkiintoiseen konseptiin olisi ollut mukava saada jotain infoa pelin tekemisestä ja ideoinnista ihan videomuodossakin, joten lisähärpäkkeistä jää kokonaisuutena vähän pliisu maku.

Yhteenveto

Todellisten videopelikonossöörien pitkään tänne länteen odottama Geppy-X on taatusti uniikki tapaus videopelimarkkinoilla, mutta itse pelinä se on aika keskinkertainen. Animen ystävät saavat Geppy-X:stä varmasti paljon enemmän irti, mutta timantinkovaa shmup-haastetta etsiville peli voi näyttäytyä jopa käänteisessä valossa. Lyhytkestoisella pelillä ei ole myöskään paljoa uudelleenpeluuarvoa, ellei sitten havittele kaikkien saavutusten suorittamista. Retroanimen ystävät voivat lisätä loppuarvosanaan pari tähteä lisää, jos 40 euroa lähestyvä hintalappu ei osoittaudu liian ylitsepääsemättömäksi.

Hyvää:
– Kiehtova konsepti, joka on toteutettu hyvin
– Retroestetiikka

Huonoa:
– Animaatioiden ulkopuolella aika keskinkertainen tapaus
– Lisäsisältö on kädenlämpöistä
– Uudelleenpeluuarvo on aika lailla minimissä