Arvostelussa Deathbulge: Battle of the Bands

Soittakaa Paranoid!

Brittitaiteilija Dan Martin tunnetaan humoristisesta Deathbulge-sarjakuvastaan, jota on julkaistu verkossa ilmaiseksi vuodesta 2012 lähtien. Satunnaisista stripeistä koostuvan nettisarjakuvan maailma laajeni vauhdilla uusilla vakiohahmoilla ja toistuvilla letkautuksilla. Tästä syntyikin ajatus luoda hahmoille oma videopeli, ja apua tähän haettiin joukkorahoituksen avulla. Piirtäjä onnistui keräämään 60 000 dollarin potin, kasaamaan tiimin ja kehittämään neljässä vuodessa valmiin pelin. Pari vuotta sitten onnistuneesti tapahtuneen PC-julkaisun jälkeen pelin on viimeinkin aika rantautua myös konsoleille.

Deathbulge: Battle of the Bands on lajityypiltään perinteinen vuoropohjainen roolipeliseikkailu, jonka teemat pyörivät bänditoiminnan ja fanikulttuurin ympärillä. Peli kunnioittaa hyvin lajityypin tunnetuimpia edustajia, eikä se juuri poikkea kaavasta, vaikka pelattavuutta olisi voinutkin maustaa rytmipelimäisillä elementeillä.

Pääosassa on itse sarjakuvan nimikko-orkesteri Deathbulge, jonka jäseniin kuuluvat kitaristi Faye, basisti Ian ja rumpali Briff. Läpimurrosta haaveileva kolmikko päättää osallistua bändien väliseen taisteluun, jonka voittaminen voisi tuoda nouseville tähdille mainetta ja mammonaa. Pian kuitenkin selviää, että osallistujasopimuksen allekirjoittaminen on antanut heille voimaa taistella musiikillaan, ja itse bändien välinen kamppailu tullaan käymään kuolemaan asti! Bändi lähtee pitkälle kiertueelle löytääkseen keinon purkaa vaarallinen sopimus.

Seikkailu polkaistaan käyntiin soittajien omasta naapurustosta, mutta tarina lähtee kunnolla laukalle viimeistään siinä vaiheessa, kun kierretään läpi muskelipuiset metsät, maanalainen studio ja 30-kerroksinen bussi. Lopussa uidaan vielä yleisön joukossa loppuunmyydyllä keikalla. Luolastomaisesti rakennetut ympäristöt ovat melkoisen laajoja sokkeloita, joihin on välillä helppo eksyä, minkä lisäksi ulospääsyn löytämistä hidastavat vihamieliset virtuoosit.

Pelin maailma ja hahmot tuntuvat mukavan persoonallisista. Kokenut sarjakuvataiteilija on yli 10 vuoden kokemuksellaan onnistunut luomaan paljon syvyyttä ja nokkelaa huumoria hahmojensa ympärille. Taidetyyli muistuttaa vahvasti varhaisia Newgrounds-animaatioita, ja myös pelin musiikki tukee sen tärkeintä konseptia, eli bänditoimintaa. Soundtrack sisältää niin heavy metal -piirteitä, teknoa kuin rauhallisempaakin kamaa tunnelmallisiin hetkiin ja pieniin hengähdystaukoihin.

Itse taistelu tarjoaa juuri sitä, mitä vuoropohjaiselta roolipeliltä voi odottaa, mutta sitä on maustettu musiikkiteemaan sopivilla elementeillä. Taisteluissa tärkeintä on seurata ruudun alalaidassa näkyviä kitaroiden kauloja, jotka on jaettu neljään lohkoon. Pelaaja voi vaihtaa omaa hahmoaan vapaasti, ja vuoro määräytyy sen mukaan, kumman puolen muusikko liukuu nopeammin kaulan toisen päähän. Vastustajan kenttää yritetään sitten sabotoida liikettä hidastavalla hämähäkinseitillä, ja vastaavasti oma puoli on tarkoitus täyttää nopeusbuffeilla. Lisäksi omia lohkoja voi täydentää parannuselementeillä ja suojamuureilla. Vastustajan kimppuun hyökätään elinvoimaa syövillä liekeillä tai hypeä (eli manaa) kuluttavilla myrkyillä.

Ympäristöjä tutkimalla voi löytää uusia hyökkäyksiä, eli “beateja” ja välillä pelaajaa palkitaan uusilla hahmoluokilla, jotka vaikuttavat niin soittajan ulkonäköön kuin tämän nopeuteen taisteluissa. Hahmoluokat tuovat mukanaan uusia erikoisiskuja, kutsumistaikoja ja remix-liikkeitä, joilla yhdistellään useampia hyökkäyksiä keskenään.

Allekirjoittanut tunnustaa olevansa melko laiska roolipelaaja, joka ei halua pitkittää taisteluita vuoroja syövillä buffeilla, vaan iskee mieluummin tehokkaimmat iskut pöytään heti kertaheitolla. Uusia liikkeitä kertyy äkkiä melkoinen savotta, ja sekavasta kykyvalikosta on usein vaikea löytää omiin tarpeisiin sopivaa taistelutyyliä.

Vaikeuskäyrältään Deathbulge on melko tasainen kokemus, mutta loppupuolella iskee melkoinen vaikeuspiikki ärsyttävien rivivihollisten ja hiuksia nostattava pomotaistelun muodossa. Peli kuitenkin tarjoaa mahdollisuuden säätää vaikeusastetta mieleisekseen tiuhaan ripoteltujen tallennuspisteiden luona, mikäli oman tiimin muokkaaminen käy liian monimutkaiseksi, tai jos haluaa vain juosta tarinan loppuun.

Yhteenveto

Deathbulge: Battle of the Bands on toimiva roolipeliseikkailu, johon uppoaa helposti yli 10 tuntia peliaikaa. Kompletionisteille on tarjolla reilusti lisätekemistä lukuisten sivutehtävien ja vaihtoehtoisten pomojen muodossa, mutta parhaiten mieleen jäävät persoonallinen tarinankerrontatyyli ja bänditeemaan erinomaisesti istuva soundtrack. Taisteluosuudetkin toimivat pienistä sekavuuksistaan huolimatta hyvin, ja ainoaksi merkittäväksi ongelmaksi nousee loppupuolen yllättävä vaikeustason nousu.

Hyvää:
– Sarjakuvamainen tyyli ja huumori
– Teemalle uskollinen soundtrack
– Mukavan tiivis roolipeliseikkailu
– Toimivat taistelumekaniikat

Huonoa:
– Lopun vaikeuspiikki
– Sekavat luolastot