Arvostelussa Denshattack!

Sairaan nopee ja värikäs

Aina välillä vastaan tulee pelejä, jotka yhdistelevät näennäisesti täysin yhteensopimattomia genrejä. Japanissa valtavaa suosiota nauttivissa Densha de Go! -peleissä ohjastetaan junaa hyvin simulaatiomaisesti ja realistisesti. Mutta entä jos mukaan lisättäisiin Tony Hawk Pro Skaterin arcade-henkistä komboilua sekä ripaus Jet Set Radion räiskyvyyttä ja sarjakuvamaista estetiikkaa? Espanjalaisen Undercodersin kehittämä Denshattack! ottaa asiasta selvää. Uskomatonta kyllä, lopputulos vielä toimii paremmin kuin osasin odottaa.

Denshattack sijoittuu tulevaisuuden Japaniin, aikaan, jolloin maapallo palautuu hiljalleen ympäristökatastrofista. Valtaa pitää hallussaan Miraidō-korporaatio, joka on ympäröinyt kaupungit valtavilla kuvuilla, suojellakseen ihmisiä ulkomaailmalta. Kupujen ulkopuolella asuu kuitenkin edelleen ihmisiä, joiden keskuudessa junilla temppuilusta on tullut uusi muoti-ilmiö. Denshattackereiksi kutsutut junakuskit ovat muodostaneet omia jengejään ja kilpailevat keskenään.

Pelaaja astuu ramen-lähettinä toimivan Emin saappaisiin, joka ryhtyy denshattackeriksi tavattuaan samasta aiheesta innostuneen Fernandon. Pian selviää, ettei Miraidōlla ole puhtaat jauhot pussissaan, jolloin matka trendikkään lajin huipulle muuttuu astetta kapinallisemmaksi. Vastaan tulee monia värikkäitä persoonia niin luonteidensa kuin designiensa puolesta. Hahmojen väliset keskustelut ovat usein ääninäyteltyjä ja paikoin jopa tyylikkäästi animoituja, mutta itse tarina jää lopulta melko pinnalliseksi. Emin reissu etenee koko Japanin läpi, joten maisemat vaihtelevat maaseudun, vuoriston ja esimerkiksi Tokion kaupunkiympäristöjen välillä.

Pelattavuudeltaan Denshattack on erikoinen sekoitus suoraviivaista raiteilla kulkemista sekä Tony Hawkin ja Jet Set Radion innoittamaa temppuilua. Erikoisjunat eivät luonnonlaeista piittaa, sillä ne pystyvät hyppimään sekä tekemään ilmassa voltteja ja kieppejä. Seikkailun edetessä avautuu säännöllisesti uusia kykyjä, jotka mahdollistavat muun muassa raiteiden päällä grindaamisen, putkien seinillä ajamisen ja ilmavirtojen hyödyntämisen lentämisen aikana. Erilaisia temppuja on paljon ja niitä voi ketjuttaa näyttäviksi komboiksi, jolloin kerroin kasvaa ja lisäpisteitä kertyy, kunhan ei törmää esteisiin tai syöksy vahingossa raiteilta kuolemaansa. Raiteiden välillä täytyy myös hyppiä, ja toisinaan ne haarautuvat eri suuntiin, joten kentät eivät ole onneksi täysin lineaarisia.

Ilmassa tehtävät voltit ja kiepit tehdään oikeaa tattia liikuttelemalla. Pelinsisäinen lista paljastaa kaikkien kikkojen salat, mutta jo pelkkä tatin liikuttelu satunnaisissa puoliympyröissä ja siksakeissa kantaa pitkälle. Samojen temppujen toistaminen ei kuitenkaan kannata, sillä niistä palkitaan silloin pienemmällä määrällä pisteitä. Ohuempien raiteiden päällä grindatessa pitää tasapainotella hyvin samankaltaisesti kuin Tony Hawk -peleissä. Melko varhaisessa vaiheessa avautuu mahdollisuus kombottaa voltteja ja grindejä yhteen laskeutumalla raiteelle joko etu- tai takakenossa, mikä tekee menosta huomattavasti mielekkäämpää.

Joissain kentissä tarkoituksena on selvitä loppuun asti keräten tietty määrä pisteitä, toisissa puolestaan kisataan muita vetureita vastaan. Ehkä mielenkiintoisimpia ovat kuitenkin tasot, joissa pitää suorittaa kolme erilaista tehtävää. Päämääränä saattaa olla esimerkiksi ramenin kuljettaminen ympäri kaupunkia tai Miraidōn rakentaman infrastruktuurin sabotoiminen. Tavoitteet voi suorittaa vapaavalintaisessa järjestyksessä, mikä tuo tekemiseen tervetullutta vapautta. Raiteiden varrelta voi kerätä talteen spraypulloja ja rattaita, joita voi käyttää oman junan kustomointiin ja uusien hankkimiseen. Eri malleilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, joten niiden välillä vaihtelu kannattaa.

Denshattack on jaettu yhdeksään lukuun, joista jokaisen päätteeksi kohdataan pomovastustaja. Mukana on niin jättiläisrobotteja, liikkuvaa linnoitusta kuin hieman eksoottisempia juniakin. Näissä taisteluissa täytyy väistellä vastustajan iskuja sekä vastavuoroisesti iskeä vihollista kohti temppuja tekemällä. Pomotaistelut ovat oikeita spektaakkeleja ja tuovat mukanaan mukavasti vaihtelua, joten ne lukeutuvat ehdottomasti pelin kohokohtiin.

Tekemistä Denshattackissa riittää, sillä kenttiä on valtava valikoima. Kaikki tehtävät arvostellaan mitaleilla, jonka väri määräytyy pisteiden, ajan ja suoritettujen lisähaasteiden perusteella. Arcade-henkinen pisteiden kerääminen ja oman arvosanan parantaminen tuo pelille valtavasti jälleenpeluuarvoa, mutta jo pelkästään tarinan läpäiseminen vie lähemmäs 10 tuntia. Tuntuu ehkä hassulta valittaa ylimääräisestä sisällöstä, mutta tasojen suuri määrä tekee pelistä paikoitellen hieman itseään toistavan. Pakkaa kyllä sekoitetaan säännöllisesti kiinnostavilla kenttäelementeillä ja vaihtuvilla ympäristöillä, mutta en olisi pahastunut hieman tiiviimmästä kokemuksesta.

Denshattackin pelikuva ei ole ehkä Switch 2:lla yhtä tarkkaa kuin muilla laitteilla, mutta suorituskyky pysyy onneksi koko ajan sulavana. Ja koska taidesuuntaus on niin vahva, voi pienet tekniset rosoreunat antaa anteeksi. Äänimaailma ansaitsee myös erityismaininnan, sillä pelin soundtrack sopii täydellisesti sen tunnelmaan. Musiikkigenreistä edustettuina ovat niin hiphop, rock kuin elektroninen musiikkikin, eivätkä energiatasot ole koskaan turhan alhaalla. Musiikkiraidan takaa paljastuukin laaja joukko nimekkäitä tekijöitä, kuten Tee Lopes sekä monista Segan, Atluksen ja jopa Nintendon peleistä tuttuja säveltäjiä.

Yhteenveto

Denshattack onnistuu mahdottomassa ja pakottaa puhumaan julkisesta liikenteestä samassa lauseessa nopeuden kanssa. Maisemat vaihtuvat vaikuttavalla nopeudella, samalla kun tavoitteena on linkittää temppuja yhteen ja pysyä radalla. Sisältöä Denshattackissa on kiitettävästi ja itse pelattavuus on kunnossa. Tämäntyylisessä pelissä riskien ottaminen on kaikki kaikessa, eikä liian turvallisella pelityylillä yllä hyville arvosanoille. Denshattack hurmaa ennen kaikkea persoonallisella tyylillään. Näyttävä ulkoasu, viimeistelty käyttöliittymä ja energinen musiikki muodostavat komean kokonaisuuden, jota voin suositella varauksetta kenelle tahansa 2000-luvun arcade-hurjapääpelien ystäville.

Hyvää:
– Nopeatempoista ja arcade-henkistä toimintaa
– Värikäs ulkoasu ja vahva tyyli
– Tarttuva soundtrack
– Valtavasti eri kenttiä ja paljon uudelleenpeluuarvoa

Huonoa:
– Tiiviimpikin rakenne voisi toimia…