Arvostelussa Tomodachi Life: Living the Dream

Mihin ne vuodet menivät?

3DS-käsikonsolille julkaistu virtuaalinen nukkekoti Tomodachi Life myi miljoonia kopioita, mutta siitä huolimatta Nintendo antoi fanien odottaa seuraavaa osaa yli vuosikymmenen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta kaikkien odotukset eivät välttämättä täyty, sillä Switchille julkaistu Tomodachi Life: Living the Dream leikkaa pois useita alkuperäisen suosittuja ominaisuuksia ja toistaa toisenlaisia vitsejä. Viraalien someklippien lähde se on silti vieläkin.

Peruskaava on pysynyt ennallaan edellisestä osasta. Eräänlaisena jumalana kohdeltava pelaaja saa leikkikentäkseen pienen saaren, jonka voi asuttaa itse luoduilla Mii-hahmoilla, joiden toilailuja sitten seurataan kuin tosi-tv:tä. Hahmoille luodaan ulkonäön lisäksi myös persoona käyttäytymisasteikkoa vääntelemällä, mutta tämä tuntuu vaikuttavan lähinnä lempiruoka- ja vaatemieltymyksiin. Päinvastaisia luonteenpiirteitä omaavat henkilöt eivät oikein tule juttuun toistensa kanssa, mutta muuten interaktioissa korostuu enemmän satunnaisgeneraattori kuin Miin mielenmaisema.

Koska hahmonluonti on tärkeä osa Tomodachi Lifen viehätystä, kustomointivaihtoehtoja olisi voinut odottaa olevan huomattavasti enemmän. Esimerkiksi viiksi- ja hiusmalleja on kyllä muutama enemmän kuin 3DS-osassa tai taannoisessa Miitopiassa, mutta eihän luontityökalu mikään keskiverron verkkoroolipelin tasoinen editori ole. Miin kasvot voi halutessaan piirtää myös itse, mutta omakätisesti sutaistuilta hahmoilta puuttuvat silmien ja suun animaatiot. Switch 2:n hiiriohjauksesta olisi apua piirtäessä, mutta toistaiseksi uutta konsolia tukevat ominaisuudet puuttuvat kokonaan.

3DS-julkaisusta poiketen omaa saarta on mahdollista nyt myös somistaa. Rakennuksia voi siirrellä ja maata muokata, mutta avattavia objekteja, kuten kiikkuja ja valaisimia on niin vähän, että saaren koristelu on vähemmän mielekästä kuin esimerkiksi Animal Crossingissa. Talojen taustasisustustakaan ei voi muokata muuten kuin valmiiden teemapakettien avulla, joten jokaista huonekalua ei voi tarkoin valita.

Sisällön puute iskee naamalle myös pian Mii-hahmojen keskusteluja ja tekemisiä seuratessa, sillä jo parin tunnin jälkeen tilanteet ja vuorosanat alkavat toistaa itseään. Mahdollisuus ehdottaa uusia puheenaiheita tuntuu pian tosi turhalta, koska systeemin takana ei ole mitään laajempaa sanakirjaa. Syötetty teksti ainoastaan lätkäistään parin vaihtoehtoiseen lyhyen keskustelun keskelle, ja sen jälkeen tarkoituksena on hihitellä hahmojen reaktioille.

Saarelaiset eivät ole sieltä oma-aloitteisimmasta päästä, vaan pyytävät pelaajalta säännöllisesti neuvoja ja apua. Auttavan käden sekä hahmon makuun sopivien ruokien ja asusteiden ojentamisesta palkitaan rahalla ja onnellisuuspisteillä, joilla avataan uusia tavaroita sekä Miin persoonaa muokkaavia ominaisuuksia, kuten kävelytyylejä ja tervehdyksiä.

Kun onnellisuuspalkki täyttyy, hahmon taso nousee. Tämän jälkeen hahmolle voi lahjoittaa hokeman tai yhden aiemmin avatun luonteenpiirteen tai esineen, kuten hölkkäämään innostavan lenkkeily-DVD:n, tai kitaran, joka houkuttelee soittajan ympärille muita kuulijoita. Luonteenpiirteillä muokataan muuta käyttäytymistä, kuten sitä, alkaako hahmo suuttuessaan itkeä vai polkea jalkaansa.

Tomodachi Life ei ole mikään The Sims, eikä hahmojen perustarpeista tarvitse oikeasti huolehtia. Vaikka saarelaiset jatkuvasti ruokaa pyytävätkin, eivät ne voi kuolla nälkään. Ne eivät myöskään tee isoja elämänpäätöksiä itsenäisesti, vaan ruudun toiselta puolelta kysytään lupaa jopa uuteen henkilöön tutustumiseen.

Eri persoonallisuudet eivät välttämättä kohtaa positiivisesti, mutta ykkösosasta poiketen pelaaja voi raahata saarelaisen naapuriin luokse iskemään tuttavuutta. Kemioiden sopiessa yhteen voidaan lopulta päätyä alttarille ja perheenlisäyskin on mahdollista. Tekijät ovat olleet ajan tasalla ja samaa sukupuolta olevat pariskunnat voivat saada myös lapsia. Miin sukupuolen ja deittailumieltymyksen voi asettaa myös ei-binääriseksi.

Hieman yllättävästi Miit voi opettaa puhumaan törkyä, mutta hintana tälle on nettiominaisuuksien puute. Hahmoja tai itse suunniteltuja t-paitoja ei voi mitenkään jakaa muille pelaajille. Voin ymmärtää sen, että tekijät ei halua kenenkään pahoittavan mieltään sen takia, että satunnaispelaajan luoma viiksekäs diktaattori pompsahtaa paikalle, mutta on se kummallista, että asioita ei voi jakaa edes kavereiden kesken tai koodeilla.

Yhteenveto

Uutta Tomodachi Lifea pelatessa mieleen nousee kysymys: miksi jatko-osasta on leikattu pois konserttihallin kaltaisia suosittuja ominaisuuksia, ja miksi Mii-hahmot alkavat kierrättää samoja juttuja jo muutaman tunnin pelaamisen jälkeen, vaikka osien välillä on ollut vuosien edestä ideointi- ja kehitysaikaa?

Living the Dream näyttää visuaalisesti huomattavasti 3DS-debyyttiä paremmalta, mutta tarjoaa lopulta hyvin vähän uutta. Piirtelystä ja rakentelusta nauttivat voivat saada pelistä paljon irti suunnitellessaan asuja ja maalatessaan talojen julkisivuja, mutta valmispalikoiden kanssa leikkivälle kokonaisuus voi käydä nopeasti tylsäksi. Vaikka kyseessä on täysihintainen Switch-julkaisu, muistuttaa se sisältönsä puolesta enemmän mobiilipeliä. Onneksi saarielämää voi kokeilla ensin ilmaisen demon avulla.

Hyvää:
– Piirto-ominaisuudesta voi saada paljon irti
– Erilaisia asuja on paljon

Huonoa:
– …mutta muuta sisältöä liian vähän
– Uudet jutut loppuvat nopeasti
– Ei mitään jako- tai nettiominaisuuksia
– Hahmojen maksimimäärä on pudotettu 100:sta 70:een