Kolme peliä kuussa

[retropälli]

Tammikuu lähestyy loppuaan ja ahkerana (tai laiskana, miten sen nyt ottaa) läpäisin jo aiempien lisäksi seuraavat pelit

Gunstar heroes klassikko run & gun mega drivelle. Nykypäivän näkökulmasta peli ei ollut mitenkään ihmeellinen. Vaikeustaso hyppeli miten sattui ja recovery time:a ei ollut ollenkaan, muuten peli oli ihan ok ajan vietettä.

Assassin's creed 1 ja 2 Hyvänen aika sentään on sarjalla ollut hirvittävä aloitus. Ykkösen tarina ja hahmonkasvatus oli olematon, gameplay oli äärimmäisen puuduttavaa toistoa ja taistelusysteemi oli rikkinäinen. Vastaiskuilla ( counter) voitit viholliset vaikka olit kuinka alakynnessä, paitsi silloin kun se lakkasi toimimasta( lähinnä loppu bossia vastaan oli ongelmia). Kaiken lisäksi pelin nimen vastaisesti salamurhaajana toimiminen ei onnistunut kuin muutaman kerran. Tyypillisesti jouduin tappamaan kaikki ritarit hehtaarin kokoiselta alueelta ennen kuin sain osan tehtävistä onnistumaan. Kiipeilymekaniikatkin olivat varsin kyseenalaiset verrattuna jatko-osaan.

Epäluuloisena aloitin sarjan toisen osan, mutta pian huomasin kuinka suunnattoman harppauksen peli teki edeltäjäänsä nähden. Mainitsemani ongelmat korjattiin. Ezion tarina imaisi minut välittömästi sisään peliin. Harmi että vahvan aloituksen jälkeen tarinan kerronta hiipuu pelin myötä. Ähky ja puutuminen iski silti. Ezio ja salamurhat saavat nyt jäädä vähäksi aikaa.

Pk donald duck joskus lapsena tästä haaveilin, mutta onneksi en sitä silloin pelannut. Lyhyt, helppo ja tylsähkö peli, jonka kumminkin pelasi ajantapoksi.

Ensi kuun voisi ottaa iisimmin. Keskitytään nyt aluksi dark souls:iin jota on pelattu jo hyvät 30 tuntia

 

[Kong]

Varusmiespalvelus alkaa olla tällä 9kk-miehellä loppuvaiheessa, joten luppoaikaa löytyy - täydellinen tilaisuus 3DS-backlogin tyhjentämiseen. Kuukauden eka peli, FE Fates Birthright meni eilen läpi, tavoitteena olisi paketoida helmikuun aikana vielä vastakappale Conquest sekä Monster Hunter 4 Ultimate.

 

[Andyliini]

Helmikuun ensimmäinen peli oli Viva Pinata: Trouble in Paradise. Muistuttakaa etten pelaa tätä pelisarjaa enää ikinä.

Tarkoituksena on pelata ainakin Mario & Luigi: Bowser's Inside Story läpi 3DS:llä. Kolmannesta pelistä en osaa vielä sanoa.

 

[Veizen]

Tämäkin töpö on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta joskos sitä aktivoituisi.

Aiemmin tällä viikolla meni läpi Chase: Cold Case Investigations -Distant Memories, joka oli melkoinen pettymys lyhyellä kestollaan ja cliffhanger-keskeneräisyydellään. Onneksi pettymystä tasoittaa Kingdom Hearts III, joka on maistunut juuri niin hyvältä kuin odotinkin. KH:n lisäksi pelailussa on todellisia GBA-klassikoita: Crash Bandicoot Fusion ja Avatar: The Last Airbender. Ai mitä? Tusinapaskaa? Noh... Heikkoja tekeleitä molemmat, mut ainakin Avatar on viihdyttävä, toisin kuin Crash Fusion.

Niin ja, Smash Ultimaten World of Light -moodi meni sataprosenttisesti läpi. Oli ihan kiva.

 

[retropälli]

Backlogi pienenee hurjaa vauhtia.
Seuraavat pelit läpäisty

Dark souls on hankala peli totta vai tarua? Osittain totta, mutta sen vaikeusaateen nimittäminen legendaarisen hankalaksi on puppua. Peli on äärimmäisyyksiin viety trial & error. Voisinpa melkein sanoa että vuosien aikana kuulemat vertaukset pelin haastavuudesta pistävät ärsyttämään oikein kunnolla, sillä itselleni peli oli anor london jälkeen aika vaivaton läpijuoksu.

Mutta asiaan ! Vaikkakin tarinaa ja musiikkia pelissä ei ole lähes lainkaan oli dark souls: in maailmaa mukava tutkia enkä sekunniksikaan pitkästynyt, mutta turhautuminen iski, etenkin... ygh blight townissa. Toisaalta seuraava läpipeluu on paljon mieluisampi kun tiedän mihin mennä ja mitä kautta sinne helpoiten pääsen. Kontrollien kanssa oli ongelmia välillä, ja jestas sentään pelin kamera on täyttä kuraa ahtaissa tiloissa.
Joitain asioita olisi voinut selostaa esim taikuuden käyttöä en ymmärtänyt lainkaan. Kokonaisuusessaan erittäin hyvä peli.

Blood omen legacy of kain . Erinomainen pelisarja, mutta ensimmäinen osa ontuu pahasti latausaikojen takia. Shakespearmäinen puhetyyli ja tarinan kerronta pelastaa pelin. Aikoinaan ollut erittäin kekseliäs, mutta vaatii mielestäni remasteraation.

Ghoul patrol on zombies ate my neighbours: in jatko-osa ja sitä ei heti uskoisi sillä peli on huonompi kaikilla osa-alueilla. Ei peli umpisurkea ole, päinvastoin ihan pelattava, mutta zombies 1 verrattuna peli on jyrkkä pudotus alaspäin laadussa.

Smash tv on koukuttava ja intensiivinen shootteri sekä erittäin haastava.( Ei mennyt ilman lisäelämä koodia läpi. ) Snes ja sega versioita pelanneena voin todeta että snes versio on ainut oikea tapa pelata peliä.

 

[ville111]

Tämän kuun keskeisin tavoite on läpäistä Kingdom Hearts III, joka onkin jo niin hyvällä mallilla, että se menee todennäköisesti läpi alkavalla viikolla. Lisätehtäviä tehdessä kuluu tosin varmasti vielä jonkin aikaa päälle. Olen toistaiseksi nauttinut pelistä kovasti, ja odotan innolla, mitä pelin loppu tuo mukanaan! Tuli myös napattua Kingdom Hearts HD 1.5 + 2.5 ReMix alennuksesta, joten ehkä helmikuun puolella ehtisi pelaamaan myös ensimmäisen Kingdom Heartsin läpi.

Lisäksi pitäisi viedä päätökseensä Odallus: The Dark Call, josta olisi määrä kirjoittaa arviokin tässä piakkoin. Melko haastavaa menoa Castlevaniaa mukaillen, joten ei valittamista. Paljoa muuta en tältä kuulta odota, sillä Kingdom Heartsin parissa kuluu varmasti enemmän aikaa kuin kehtaan edes myöntää!

 

[retropälli]

Ja taas täällä paasaamassa ...
seuraavat pelit läpäisty

South park the stick of truth oli mielenkiintoisen hauska kokemus. Tuntui kuin olisin ollut sarjan jakson sisällä. Koko peli perustuu lasten eeppiseen leikkiin, jossa naureskellaan rpg kliseille. Lähtökohta kuulostaa köyhältä,, mutta toimii eritysen hyvin sarjan huumorin ansiosta, joka onkin pelin kannatteleva voima taistelusysteemin jäädessä laihaksi. Peli osasi yllättää loppupuollellakin esim. khloe kardashianin jättiläis
zombinatsisikiöllä ja seikkailulla mr slaven peräaukkoon.
Harmi että peliä on euroopassa sensuroitu.

Resident evil 3 ei saanut enää hikipisaroita valumaan ja hampaita kalisemaan samalla tavalla kuin 1 ja 2. Puzzlet olivat suoraviivaisen helppoja ja jännityksen rakentaminen heikkoa edellisiin verrattuna. Resident evil 3 on sitä samaa mitä 1 ja 2, mutta ei yhtä hyvää. Ei silti huono peli.

Lost vikings 2:sta oli jäänyt karvas pettymyksen maku suuhun kun sitä nuorena ps1: llä ja snes versiota emulaattorilla kokeilin. Vaikkei ihan ykkösosan veroinen, oli snes versio silti paljon parempi puzzle peli kuin muistin. Aivopähkinät olivat välillä yllättävän haastavia, vaikkakin osan hahmojen kykyjä ei oltu viety ihan tappiin asti. Musiikki oli keskinkertaista 1:seen verrattuna, mutta grafiikat olivat nätit vaikkakin maailmoja olisi voinut olla edes yksi enemmän tuomassa vaihtelua.

 

[Kong]

Varusmiespalvelus alkaa olla tällä 9kk-miehellä loppuvaiheessa, joten luppoaikaa löytyy - täydellinen tilaisuus 3DS-backlogin tyhjentämiseen. Kuukauden eka peli, FE Fates Birthright meni eilen läpi, tavoitteena olisi paketoida helmikuun aikana vielä vastakappale Conquest sekä Monster Hunter 4 Ultimate.

Lopputulos: 2/3. Monster Hunterin kerkesin viedä lopputeksteihin asti (toki sisältöä vaikka millä mitalla), mutta Conquest jäi vielä vaiheeseen. Eipä siinä, backlog on vain kasvanut viime vuosien aikana, kerrankin pistin sille vähän vastaan.

 

[Kass]

Saa nähdä miten on aikaa tässä kuussa tenttien ja muun ohella, mutta Switch-backlogia on sen verran kertynyt, että tälläinen haaste voisi olla oikein hyödyllinen. Asetan itselleni tavoitteeksi päästä ainakin Wargrooven kampanjan läpi. Jos vielä jää aikaa/mielenkiintoa, niin Mega Man 11:n voisi vihdoin läpäistä ja Okamin vetää 100% läpi, kun sekin tavoite on jo suht lähellä.

 

[Veizen]

Viime kuussa tuli harvennettua Backlogia oikein olan takaa! Aiemmin mainittujen Chase nönnönnöö tällä oli pitkä nimi ja peli oli kehno joten en jaksa muistaan ja Smash Ultimate tarinamoodin lisäksi viime kuussa tuli läpäistyä seuraavat nimikkeet:

Kingdom Hearts III
Mega Man
Avatar: The Last Airbender (GBA)
Mario & Luigi: Partners in Time
Super Bomberman R
Metroid: Samus Returns

Kingdom Hearts oli hieno peli, vaikkei ihan messias-luokkaan ylläkään. Tarinan rytmitysongelmat, pari heikkoa maailmaa ja yleinen heikkous olivat isoimmat puutteet, mutta Disney-fiilis ja loistava taistelujärjestelmä varmistivat, että Xehanort-saaga sai arvoisensa päätöksen. 8,5/10

Samuksen paluu oli pidemmän kaavan projekti, joka saapui päätökseensä. Toimintapainotteinen seikkailu maistui mallikkaasti, muttei syrjäyttänyt Metroid Fusionia lempparimetroidin paikalta.

Aikakumppanit oli M&L-sarjan heikoin osa, mutta se tarjosi silti sarjalle ominaista huumoria ja seikkailun tuntua. Pelin isoin vika on Bros. -iskujen muuttaminen esinepohjaisiksi, mikä romuttaa tasapainoa. Pidin pelistä vioista huolimatta.

Alkuperäinen Mega Man oli melkoinen koettelemus. Kenttäsuunnittelu oli selkeästi heikompaa kuin jatko-osissa, ja hyödynsin häikäilemättä select-kikkaa useassa pomotaistossa. Tuli kuitenkin tämäkin klassikko koettua.

Avatar-lisenssipeli oli oikeastaan aika mukava kokemus. Pulmailu-hack’n’slash tarjosi viihdettä koko lyhyen kestonsa ajan, ja animaatiosarjasta poikkeava juonikaarta oli yllättävän pätevä. Lisäpisteitä peli saa siitä, että se on julkaistu GBA:lle.

Pommimies oli ainakin yksinpelinä aika mitäänsanomaton kokemus. Kirjastosta lainattuna kampanjan jaksoi kiskoa läpi, mutta en jaksa oikein syttyä tähän... Ehkä moninpeli muuttaisi mieleni.

Tämän kuun aikana pitäisi kirjoittaa ylioppilaaksi, joten pelaamisen pitäisi jäädä ainakin teoriassa vähemmälle. Läpäisen tässä kuussa ainakin 999: Nine Hours, Nine Persons, Nine Doorsin, josta onkin jäljellä enää pari huonepakoa ja todellinen lopetus. Switchillä on tahkottu myös Taiko no Tatsujin: Drum ’n’ Funia, josta olisi tarkoitus vetää jokainen laulu ja partypeli läpi jollain tasolla.

 

[retropälli]

Maaliskuu pärähti käyntiin ja seuraavat pelit tuli läpäistyä

Dr. robotniks mean bean machine. Kyllä pelissä on tarina moodi, ja muutama tunti läpäisyssä vierähti vaikka speed runnaajat taitaa piestä pelin10 minuutissa. Kaksinpelihän pelissä on parasta antia. Suosittelen ehdottomasti!

The way remastered on muutaman ihmisen tekemä puzzle peli, johon on ängetty mukaan tasoloikkaa, yksi shootterin kaltainen osio ja actionia. Mielestäni mokomat olisi voinut jättää pois ja keskittyä puzzleihin. Tunnelma pelissä on loistava, metroidmainen yksinäinen seikkailu joka tuo mieleeni jostain kumman syystä blade runnerin.

Batman Arkham asylum oli kelpo ajanvietettä, muttei kumminkaan ihan mestariteos. Pomotaistelut olivat poison ivya luluunottamatta perusjamppojen hakkaamista ja bane kopiodein möyhimistä. Onneksi stealth osuudet toivat mukavaa vaihtelua aivottomaan taistelusysteemiin. Parasta antia olivat jokerin höpötykset, potilasnauhat ja linnunpelätin kohtaukset.

seuraavista peleistä ei tietoa...

 

[retropälli]

Seuraavat pelit tuli läpäistyä
Strider, Sonic 2 ja shadow of the colossus. Kaikki ovat varmaan sitä mieltä että mestariteoksista puhutaan? Jep jep, no minä en.

Shadow of the colossus kuulostaa hyvältä idealta paperilla, pelasta neito teurastamalla jättimäisiä petoja, mutta toteutus ontuu kuin molemmat nilkkansa nyrjäyttänyt vanhus. "Etsi" monsteri, tapa se, rinse and repeat x16. Muuta tehtävää pelissä ei ole!! Maailma ammottaa tyhjyyttään ja musiikkia on vain pomotaistelussa. Pahinta on että suurin osa taisteluista on turhauttavia. Myönnettäköön että grafiikat ovat nätit, mutta siihen plussat jääkin. Kaiken lisäksi peli on lineaarinen. Pelissä on massiivisesti hukattua potentiaalia. Jos hirviöitä olisi vähemmän ja ne voisi tappaa missä järjestyksessä haluaa, niiden löytäminen vaatisi jonkinlaisia pulmatehtäviä tai selvittelyä (zelda tyyliin) ja maailmassa olisi muutakin, voitaisiin ehkä puhua yhdestä parhaista peleistä. Nyt kokemus oli lähinnä tämä: "vielä x määrä jäljellä aaargh!"

Strider on varhainen arcade portti sega mega drivelle ja sen huomaa. Äänimaailma kuulostaa paikoitellen virtuaaliripulilta ja ohjaus tuntuu kömpelöltä aluksi. Eniten peli kärsii arvaamattomuutensa takia. Vihollisia ilmestyy kohtiin joista olen mennyt kymmeniä kertoja ohi. Myös muutama haistapaska kohta pelistä löytyy, josta ei pääse ohi ottamatta osumaa.

Sonic 2 tuli pelattua läpi kaverin painostuksen/kehumisen takia. Sonic on äärettömän nopea ja se onkin hauskinta pelisarjassa. Mutta 1 ja 2 pelanneena voin sanoa että mitä lujempaa menet sen ikävempää sinulla on. Vihollisten ja ansojen asettelu on naurettavan julmaa. Menetät myös kaikki salaisuudet ja herkut, jos yrität juosta kentät läpi. Toinen vaihoehto on edetä hitaasti ja varmasti, mutta silloin voisit yhtä hyvin katsoa etanoiden juoksukilpailua. Miksi sarjan 1 ja 2: ssa osassa ensimmäiset kentät ovat vauhdinhurmaa ja sitten tulee kenttiä joissa joutuu odottamaan tasojen tai ansojen hidasta liikkumista. Kaikkein pahimpia on vesikentät. Pomotaistelut ovat välillä ylihelppoja ja toisinaan yhden virheen kuolemia. Varsinkin sonic 2 loppubossi ilman healthia on iso keskisormi pelaajalle. Täytyy mainita lopuksi jotain positiivistä. Musiikki on loistavaa ja grafiikat erittäin värikkäät. Ehkä vielä joskus opin sonic pelien viehätyksen, mutta toistaiseksi sinisen siilin suosio on iso mysteeri minulle.

 

[Jonelink]

Maaliskuu on saatu kolme peliä lävitse:

God Of War (PS4)
Pidin enimmäkseen tarinasta kun paikkojen tutkimisesta. Olisin toivonut isompia alueita tutkittavaksi mutta tässä liikutaan paikasta paikkaan. Tietysti joitakin isoja paikkoja oli, mutta ei tarjonnut mitään muuta kun keräilyjä.

Detroit: Become human
Ensimmäinen kerta jäi lyhyeksi yhden hahmon kuoltua luvun alussa. Toisella kerralla tarinasta tuli pitempi. Minulla oli hiukan vaikeaa valita sopivat sanat äkkitilanteissa, että tarinasta tuli sitten huono tai hyvä loppu. Molemmat päätyivät neutraalin kohdalle. Pelikin alkoi mielestäni huonosti.

New Super Mario Bros. 2
Pari päivää sitten sain pelin läpäistyä ja vielä on joitakin tasoja pelaamatta. Tavoite olisi nyt kerätä puuttuvat tähtikolikot ja avata extra tasoja muista maailmoista.

 

[Kraidi]

Shadow of the colossus kuulostaa hyvältä idealta paperilla, pelasta neito teurastamalla jättimäisiä petoja, mutta toteutus ontuu kuin molemmat nilkkansa nyrjäyttänyt vanhus. "Etsi" monsteri, tapa se, rinse and repeat x16. Muuta tehtävää pelissä ei ole!! Maailma ammottaa tyhjyyttään ja musiikkia on vain pomotaistelussa. Pahinta on että suurin osa taisteluista on turhauttavia. Myönnettäköön että grafiikat ovat nätit, mutta siihen plussat jääkin. Kaiken lisäksi peli on lineaarinen. Pelissä on massiivisesti hukattua potentiaalia. Jos hirviöitä olisi vähemmän ja ne voisi tappaa missä järjestyksessä haluaa, niiden löytäminen vaatisi jonkinlaisia pulmatehtäviä tai selvittelyä (zelda tyyliin) ja maailmassa olisi muutakin, voitaisiin ehkä puhua yhdestä parhaista peleistä. Nyt kokemus oli lähinnä tämä: "vielä x määrä jäljellä aaargh!"

Ymmärrän varsin hyvin. Jo silloin, kun Shadow of the Colossus julkaistiin ensi kertaa PlayStation 2:lle, tiesin sen vetoavan enimmäkseen tietynlaiseen yleisöön. Nykyään peli nauttii toki suuresta kulttimaineesta ja tunnettuudesta, joista erityisesti jälkimmäinen liittyy keskeisesti siihen, millä tavoin sitä on markkinoitu vuosien saatossa.

Mutta kun puhutaan pelin maailmasta tai juonesta, en näe kummassakaan hukattua potentiaalia. Jo aikaisista konseptitaidekuvista on huomattavissa, kuinka Fumito Ueda suunnitteli pelin maailman tarkoituksellisesti karuksi autiomaaksi, jossa ei ole kolossien lisäksi juurikaan muuta kuin muinaisia, kauan sitten unohdettuja rakennuksia ja monumentteja:

Mielestäni hän onnistui tavoitteessaan, sillä tuon maalauksen puitteet välittyvät vahvasti myös lopullisesta tuotoksesta. Uskoakseni tämä niin sanottu hukattu potentiaali merkitsee pikemminkin sitä, ettei Shadow of the Colossus vain satu edustamaan niitä asioita, joita valtaosa pelaajista toivoo peleiltä (kuten toit esille). Joillekin se voi olla hyvä asia, joillekin taas ei.

 

[Veizen]

Maaliskuu oli pelien kannalta jopa yllättävän hyvä ylppäreistä huolimatta (vai kenties niiden takia?). Maaliskuussa tuli läpäistyä seuraavia nimikkeitä:

999: Nine Hours, Nine Persons, Nine Doors sekä jatko-osa Virtue’s Last Reward. 999 oli peluutuksessa ekaa kertaa, sillä DS-version metsästys päättyi PS4-version halpaan hintaan. Nonary Gamesin QoL-päivitysten myötä kokemus oli kuitenkin kenties DS-versiota parempi, vaikkakin viimeinen pulma oli heikompi, ja tietyllä juonenkäänteellä on DS-versiossa isompi osa. 999 on uskomattoman tiivis ja hyvin kirjoitettu peli, jossa on nokkelien pulmien lisäksi hienoja juonikoukkuja, eläviä hahmoja sekä laajalla lorella varustettu isompi tarina. Jatko-osa ei pääse ihan samoihin sfääreihin, mutta on oiva jatko-osa. VLR kääntää juonimittaria hullumpaan suuntaan ja nokittaa esikoisen loppujen määrässä, mutta kärsii hieman toistuvista tapahtumista eri juonipoluilla ja suuren juonen kuljettamiseen liittyvistä seikoista. Voin kuitenkin suositella molempia vilpittömästi.

Japsirytmejä tarjoili Switchin Taiko no Tatsujin: Drum ’n’ Fun!, joka on oikein kiva rytmipeli. J-popin lisänä toimivat anime- ja pelibiisit ajavat asiansa mallikkaasti, ja rumpuja on mukavaa takoa. Partymoodia pitäisi testailla isommalla porukalla, ja se rumpuohjain olisi kans aika kova juttu.

Shovel Knight: Plague of Shadows oli pyörinyt Backlogissa jo pitkään, ja läpäisy olikin aika nopea rykäisy. Specter of Torment on edelleen paras kampanja, mutta Varjoruton juoni on koskettava ja kaunis. Pommijuustoilu on kivaa, mutta originaali Shovel of Hope on pelillisesti hieman parempi kuin Plague Knightin seikkailut. Tulisipa King of Cards pian!

Kuun viimeisenä päivänä meni myös läpi Hörbergin uutukainen, Mechstermination Force. Kirjoitin siitä arvostelun, joka löytyy täältä.

Tälle kuulle olen jo läpäissyt indiehitti (tm) Celesten ja nähnyt ensimmäisiä Binding of Isaac: Afterbirth+:n endingejä. Tavoitteina tälle kuulle olisivat Fire Emblem Warriorsin ja Pikminin läpäisyt.

 

[Andyliini]

Maaliskuussa läpi menivät New Super Mario Bros. U, Steamworld Dig 2 ja Final Fantasy XV Pocket Edition. Olen hieman jäänyt tavoitteistani, mutta menköön, eiköhän tästä vielä nousta.

Huhtikuulle otetaan ensiksi työn alle Yoshi's Crafted World. Sitä olen julkaisusta asti pelannut, ja olen melko lähellä sen läpäisyä. Otetaan seuraaviksi peleiksi vaikka Killer is Dead ja Travis Strikes Again: No More Heroes. Katsotaan kuukauden päästä pelasinko näitä alkuunkaan.

 

[Rush]

Tähän on menty.

 

[Veizen]

Ohhoh, kuun puoliväli lähestyy. Nyt niskasta kiinni.

Viime kuussa meni läpi tosiaan Indiehitti (tm) Celesten ja Binding of Isaac: Afterbirth+:n ekan endingin lisäksi se tavoiteltu Fire Emblem Warriors. Ihan jees Musou-läiskyttelyä, vaikkakin varianssia huomattavasti vähemmän kuin esim. Hyrule Warriorsissa. Pegasokset on perseestä, miekkajanttereita on liikaa ja Camilla on aina yhtä OP. Tämän lisäksi kaadoin kaikki Crash Bandicoot: N.Sane Trilogyn pelit, jotka ovat mielestäni yliarvostettuja. Kolmonen on oikeasti aika jees, mut kakkosessa ja ykkösessä on niin tuskaisia ja heikkoja kenttiä, että en luultavasti palaa tähän kovin äkkiä. Kuun loppuhetkillä läpäisin myös Cupheadin, josta lisää täällä.

Entäs tämä kuu sitten? Vapun jälkeen paahdoin viimein Spider-Manin läpi ja platinoin päälle. Insomniacin peli on hyvä pelillisesti, mutta sen lisäksi se on erinomainen Spider-Man -peli. Hämis on juuri sopivan toimiva ja perinteinen versio itsestään, vaikka itse pidänkin eniten Tom Hollandin nuoresta ja hyperaktiivisesta Hämiksestä. Markkinoinnin Sinister Six oli loppujen lopuksi areenalla yllättävän vähän aikaa, mutta pelin pääpahis saa oikeutetusti laajalti aikaa ja taustoja traagiseen muutokseensa toimien loistavana inkarnaationa yhdestä Spider-Manin ikonisimmista vihollisista. Toinen läpäisy on VA-11 Hall-A: Cyberpunk Bartender Action, josta pidemmin täällä. Troikan täydentänee joko inFamous: First Light tai Wiin Punch-Out!!, jotka ovat molemmat loppusuoralla.

 

[Jonelink]

Kolme peliä on tullut tässä kuussa pelattua. Haastetta ollut ja vaikeita tehtäviäkin.

Mario + Rabbids kingdom battle oli humoristinen ja tarjosi taistelukentissä haasteellista toimintaa. Harmi kun bugit ja glitchet ei ole korjattu ja pelikin kaatui kahdesti.

New Super Mario Bros U. Deluxe pelaaminen tuntui jotenkin erilaiselta ja haastavalta kuin Wii U:n versio. En sano että joy-coneilla oli vaikea pelata, mutta se pelaaminen tuntui vaan erilaiselta. Uudet hahmotkin on ihan kiva lisäys, Peachetellä on hauska pelata ja Nabbit on sitten joku apuväline, jollei tähtikolikoita pysty keräämään vaikeista kentistä.

Far cry 3 Classic edition tarjosi Ubin samanlaista krääsää kun muissakin Ubin peleissä. Kerää esineitä, suorita haasteet, ammu viholliset ja sillain.

 

[Myy100]

Viimeisten 8 päivän aikana tuli läpäistyä seuraavat pelit:

Kid Dracula
Castlevania
C̵a̵s̵t̵l̵e̵v̵a̵n̵i̵a̵ ̵I̵I̵ ̵S̵i̵m̵o̵n̵'̵s̵ ̵Q̵u̵e̵s̵t̵ (jouduin lopettamaan pelin puoleen väliin softlockin takia enkä enää jaksanut aloittaa alusta)
Castlevania III Dracula's Curse
Super Castlevania IV
Castlevania The Adventure
Castlevania II Belmont's Revenge
Castlevania Bloodlines
Castlevania Dracula X

Mutta joo, ikinä ennen en ole Castlevania-pelejä pelannut, kuullut vain että ovat hyviä pelejä. Nyt olisi tarkoitus pelata kaikki (ainakin ne jotka löytyy Nintendo-konsoleille) loput pelit.