Arvostelussa Xeodrifter

Pieneen Metroid-nälkään

Mitä tapahtuisi, jos Mutant Mudds ja Metroid sekoitettaisiin keskenään? Selvästi myös Mutant Mudds ‑pelien kehittäjä Atooi on miettinyt samaa asiaa kehittäessään Xeodrifteriä, joka ilmestyi ensin Nintendo 3DS:lle ja muille konsoleille. Nyt tämä planeettojenvälinen seikkailu on saapunut myös Switchille, mutta ansaitseeko se paikkansa hyvien metroidvanioiden alati kasvavassa joukossa?

Xeodrifterin tarina on hyvin minimalistinen. Pelin nimikkosankari Xeodrifter on rauhallisella sunnuntaiajelulla avaruusaluksellaan, kunnes hän törmää asteroidiin. Alus menettää törmäyksessä kykynsä poimuajoon, jonka korjaaminen vaatii poimukristallin löytämistä. Avaruusaluksen skanneri löytää onneksi neljä eri planeettaa, jotka lähettävät kristallia vastaavaa energiasignaalia. Pelaajan vastuulle jää vaarallisten planeettojen tutkiminen etsien samalla parannuksia seikkailijan kykyihin.

Astronautin liikkeet ovat aluksi hyvin rajoittuneet, sillä hahmo pystyy vain hyppäämään ja ampumaan uskollisella tussarillaan neljään eri suuntaan. Kaikki planeetat ovat alusta alkaen pelaajalle avoinna, mutta reiteillä eteneminen saattaa tyssätä tietyn erikoiskyvyn puutteeseen. Supernopea juoksu, rakettiloikka, Mutant Muddsistakin tuttu syvyyshyppely kentän taustalle ja muut kyvyt avautuvat käyttöön päihittämällä vahvat pomovastustajat. Pomotaisteluissa piilee harmillisesti yksi pelin suurimmista ongelmista. Kaikki taistot mukailevat nimittäin samaa kaavaa, jossa yksi ja sama monsteri saa vain uusia kykyjä käyttöönsä. Taistelut muuttuvat asteittain haastavammiksi, mutta olisin toivonut niihin huomattavasti enemmän muuttuvia elementtejä.

Planeetoilla on omat teemansa, mutta rakenteiltaan ne ovat keskenään hyvin samankaltaisia sokkeloita. Alueille on piilotettu keräilytavaraa, mutta maailmat voisivat olla silti hieman epälineaarisempia ja monipuolisempia. Planeettojen luolia värittävät varjoissa vaanivat otukset, jotka vievät helposti viimeisetkin elinvoimat pelaajalta. Erityisesti alussa kuolema tulee kohdattua useasti, sillä Xeodrifter ei kestä kovin montaa iskua. Tarkistuspisteitä on ripoteltu ainoastaan ennen pomotaisteluita ja niiden jälkeen, mikä saattaa turhauttaa erityisesti pitkien siirtymien aikana.

Hahmonkehitys on Xeodrifterin kiinnostavin elementti, joka erottaa pelin Metroid-jäljittelijöiden massasta. Kerättävät esineet tarjoavat joko lisää elinvoimaa tai aseen kustomointiin käytettäviä pisteitä. Asetta pystyy parantelemaan usealla eri tavalla lisäämällä pisteitä joko ammusten nopeuteen, tehokkuuteen, tulitahtiin, ampumissuunnan hajontaan tai aaltoliikkeeseen. Kustomoinnin kautta aseesta saa hyvin erilaisen tuntumaltaan, mikä voi auttaa eri vihollisten listimisessä. Kokeneimmat pelaajat voivat myös yrittää pelin läpäisyä ilman yhtäkään parannusta aseeseen tai elämäpalkin pituuteen.

Xeodrifterin kesto on isoin pettymyksen aihe. Vaikka pelaaja koluaisikin kaikki planeetat perusteellisesti, kestää pelin läpäiseminen ainoastaan kahdesta kolmeen tuntia. Eniten haastetta tarjoavat pomotaistelut, mutta nekin kaatuvat viimeistään muutaman yrityksen jälkeen liikkeiden iskostuessa mieleen. Haastavampia vaikeusasteita tai muita jälleenpeluuarvoa kasvattavia pelitiloja ei ole. Xeodrifter saa lyhyimmätkin Metroidit vaikuttamaan pitkiltä eepoksilta!

Monien muiden retrohenkisten seikkailujen tapaan myös Xeodrifter on rakennettu pikseligrafiikkaa hyödyntäen, eikä lopputulos ole lainkaan hassumpi. Kookkaat ja värikkäät pikselit näyttävät hyvältä niin kannettavana pelatessa kuin television ruudultakin. Myös chiptune-tyylinen musiikki miellyttää korvia, vaikka pelin sisällön määrä näkyy myös musiikkiraidan suppeassa koossa. Pienenä bonuksena peli tukee erinomaisesti Switchin laadukasta tärinämoottoria, joka antaa jokaiselle ammutulle ammukselle tai räjähtävälle viholliselle hieman lisäpotkua.

Yhteenveto

Xeodrifter ei ole missään nimessä huono peli, sillä se tarjoaa napakkaa ja miellyttävän haastavaa tutkimusmatkailua tyylitellyssä paketissa. Harmillisesti pelin lyhyys, maailmojen pieni koko ja pomovastusten samankaltaisuus tarkoittavat, että kyseessä on liiankin ytimekäs kokemus. Toisaalta tempo ei koskaan hidastele tarpeettomasti eikä kokemusta ole myöskään pidennetty keinotekoisesti. Vertaukset Metroidiin ovat ehdottomasti oikeutettuja, mutta Xeodrifter häviää niin laadussa kuin pituudessakin monille muille genrensä edustajille.

Hyvää:
– Laadukas pikseligrafiikka ja chiptune-musiikki
– Aseen kustomointi ja hahmonkehitys

Huonoa:
– Aivan liian lyhyt
– Ympäristöt eivät sisällä kovin paljoa vaihtelua
– Pomotaistelut toistavat itseään liikaa