Arvostelussa Dawn of the Monsters

Monster-energiajuomien aamunkoi

Beat’em up -pelien matemaattinen kaava on seuraava: pelihahmo (yleensä nuorehko mies) kävelee rosoisella asfaltilla, mätkii turpaan parin perusiskun voimin vastaan astelevia punkkareita, ja poimii maasta avuksi putkia tai pesismailoja lisävahingon tuottamiseksi. Jos tämä on alkanut jo kyllästyttää, on Dawn of the Monsters juuri sinua varten. Kuluneella asfaltilla tallustellaan kyllä tässäkin pelissä, mutta jättimäistä kaiju-monsteria ja muita Japanin viihdemediasta tutunpuoleisia jättiläisiä – tai oikeastaan näiden mieltä ja liikkeitä etänä hallitsevaa ihmishahmoa ohjaillen. Rautatangot ja baseball-mailatkin ovat vaihtuneet hieman enemmän vahinkoa massiivisiin vihollisiin tuottaviin pilvenpiirtäjiin ja muihin maisemakohteisiin. Vastustajatkaan eivät ole niitä neonpiikkitukkaisia katujen kasvatteja, vaan ulkoavaruudesta peräisin olevia valloittajia, joiden aikeet on tehtävä tyhjiksi pieksemällä jokainen niistä kolmella eri perusiskulla ja muutamalla erikoismäjäyksellä.

Vaikka Dawn of the Monstersin tähtiä ovat nousevan auringon maan kansallishirviöt, on pelin tekijätiimi länsimaalainen. Kanadasta ponnistava 13AM Games on saanut kuitenkin haalittua avustajajoukkoon mittavan määrän kaiju-osaajia eri puolilta planeettaa. Hirviödesignien suunnittelun kanssa on auttanut lukuisia Godzilla-tuotemerkin kanssa työskennelleitä tahoja, ja animaatiopuolella konsultaatiota oli antamassa Netflixin Castlevania– ja He-Man-piirrossarjoista tuttu Powerhouse Animation -studio. Taitava joukko on parsinut kasaan erittäin päteviltä näyttäviä monstereita ja mechoja, jotka vakuuttavat niin paikallaan olevissa kuvissa, kuin ihan liikkeessäkin. Mielikuvitukselle ei ole jätetty paljoa tilaa, sillä kaikki robotit ja hirviömallit näyttävät etäisesti tutuilta vähänkään lähdemateriaaleja nähneille, mutta sen verran pesäeroa on tehty, ettei rakkaan Godzillansa puolia pitävä Tōhō-mediatalo ole haastamassa heti plagiointikäräjille.

Teemaa ja taustatarinaa lukuun ottamatta monsterimätkintä noudattaa beat’em up -pelien lainalaisuuksia. Kentät rullaavat nätisti vasemmalta oikealle, ja pelaajan ympäröi tasaisin väliajoin erilainen vihollismonsterijoukkio. Yhden monsterijengin pieksemisen jälkeen matka jatkuu kohti seuraavaa vihollisaaltoa tai kestävämpää pomovastustajaa. Jokainen vihollisaalto on oma pieni osionsa kentässä, ja pelaajalle annetaan arvosana riippuen siitä, miten sulavasti rystystivoli eteni. Nämä arvosanat ynnätään sitten kentän lopussa yhteen. Pelaaja saa koko kentän kattavan pistekeskiarvon ja pääsee sitten tiputtelemaan tienattuja pisteitä pelin hahmonkehityspuolelle.

Hahmojen kehittäminen onkin se Dawn of the Monstersin isoin koukku, sillä erilaisia kehityssuuntia on useita. Hahmon vahingonsieto- ja turpaanantamiskyvyn nostaminen, uudet erikoisliikkeet, spesiaalimittarin nopeampi täyttyminen ja muut tutut temput ovat mukana, joten jokainen pelaaja saa luotua haluamansa eliittitiimin. Lopulliseen hirviökaartiin mahtuu neljä erilaista jättiläistä, joten kokemuspisteet kannattaa jakaa viisaasti.

Pelattavuudeltaan Dawn of the Monsters on hieman tahmea. Jättikokoiset hirviöt eivät ole luonnollisesti ketteriä kuin kamppailulajien mestarit, mutta tietoisen tai autenttisuutta tuovan valinnan sijaan pelihahmojen jäykkyys tuntuu lähinnä suunnittelulapsukselta. Poimittavat aseet eivät tartu tassuihin ihan niin napakasti kuin genren timanttipeleissä on totuttu, ja hahmojen osumakohdat ovat hieman sinne päin tehtyjä. Tämä kaikki olisi mennyt läpi genren 16-bittisinä kulta-aikoina ja vielä muutama vuosi sitten, mutta Switchillekin ilmestyneet The TakeOver ja Streets of Rage 4 nostivat rimaa niin korkealle, että nyt kaikki pikkuviat tuntuvat melkein yhtä isoilta kuin pelaajan ohjaksissa olevat hirviöt.

Silmäkarkki onneksi antaa hieman balsamia haavoille. Pelin välipätkät ovat erittäin hienosti kuvitettu ja väritetty, ja sama animaatiolaatu näkyy myös silloin, kun mörököllit mätkivät toisiaan pataan komeasti piirretyissä kentissä. Kenttiä saisi olla hieman enemmänkin, sillä peli jää harmittavan lyhyeksi kokemukseksi jopa ihan perustason pelurille. Lyhyehköä pituutta kuitenkin kompensoivat pelin kustomointivaihtoehdoista orgaanisesti syntyvä uudelleenpeluuarvo, sekä lajityypille elintärkeä yhteistyötila, jossa kaksi pelaajaa pääsee kätevästi Joy-Conien puolikkailla kylvämään monsterituhoa samalla ruudulla. Verkon yli kimppakivaa ei pääse valitettavasti harrastamaan. Alkuvalikoiden puolelta ei löydy tarinakampanjan lisäksi muuta kuin galleria, jossa pääsee ihastelemaan pelin erittäin pätevää visuaalista puolta hieman lähemmin. Muutama ylimääräinen pelimuoto ei olisi todellakaan ollut pahitteeksi.

Yhteenveto

Dawn of the Monsters on persoonallinen tapaus, mutta pelikokemus jää siltikin vain ”ihan kivalle” tasolle. Monipuoliset ja pelattavuuteen vaikuttavat säätömahdollisuudet sekä kuvankaunis graafinen anti ovat pelin isoimmat plussat, mutta tönköt kontrollit ja pliisuksi jäävä pelimuototarjonta yhdistettynä yli kahdenkympin hintalappuun laskevat hieman arvosanaa. Kaiju-elokuvien fanit voivat lisätä arvosanaan tähden tai pari lisää, sillä toisiaan vastaan taistelevia jättiläismonstereita ei ole koskaan liikaa.

Hyvää:
– Sarjakuvamainen ulkoasu hivelee silmää
– Monipuolinen pelattavuus
– Pysyy uskollisena mainiolle genrelle

Huonoa:
– Kontrollit ovat hieman laiskat
– Lyhyys ja pelimuotojen vähyys