Arvostelussa Outpost Delta

Kun kehitys jää Delta-vaiheeseen

Avaruuteen sijoittuvia metroidvanioita tupsahtaa eetteristä kuin sieniä sateella, mutta näistä jokainen ei ansaitse klassikkostatusta. Jokaista Metroidia, MindSeizeä tai Environmental Station Alphaa vastaa kasa keskinkertaisia tekeleitä, joiden kehittäjät eivät vaikuta olevan perillä siitä, mikä tekee genrestä niin loistavan. Harmillisesti myös Outpost Delta kuuluu tähän jälkimmäiseen kategoriaan. Yritystä on selvästi mukana roppakaupalla, joten missä tarkalleen on menty päin metsää?

Outpost Delta kertoo vähemmän yllättäen Outpost Delta -nimisen tutkimusaseman tapahtumista. Muinainen Klaath-muukalaislaji on ottamassa asemaa haltuunsa, joten tekoäly aktivoi (jälleen varsin kekseliäästi nimetyn) Delta-robotin tekemään uhasta selvää. Deltan vastuulle jää sektoreihin jaetun aseman pelastaminen alienien invaasiolta. Suoraviivainen avaruusooppera ei ole sieltä omaperäisimmästä päästä, mutta se ajaa asiansa ja antaa selkeän motiivin avaruusörkkien räiskimiseen.

Vaikutteita Outpost Delta on ottanut muun muassa Metroid Fusionista, mikä ilmenee sektoreihin jaettuna maailmana. Kuten avaruustukikohdalta voi odottaa, sisältää Delta-asema muun muassa konehuonetta, asevarastoa ja tietokonehallia, joista jokainen on oma yhtenäinen alueensa. Tämäntyyppinen rakenne saattaa jakaa mielipiteitä, mutta juuri Metroid Fusionissa se toimii mielestäni loistavasti. Outpost Deltassa maailma ei kuitenkaan tunnu läheskään yhtä yhtenäiseltä ja selkeältä, vaan enemmänkin hyvin rikkonaiselta ja sekavalta. Eteneminen tapahtuu pääsääntöisesti sektori kerrallaan, vaikka välillä pitääkin palata menneille alueille. Asiaa ei auta lainkaan se, että eri alueet näyttävät visuaalisesti lähes erottamattomilta toisistaan.

Outpost Deltan suurin kompastuskivi on alueilla eteneminen. Peli kyllä hyödyntää genrelle tyypillisesti parannuksia, joiden avulla avataan uusia väyliä maailman tutkimiseen. Laserilla voi esimerkiksi tuhota tiettyjä seiniä Axiom Vergen tyyliin, ja magneettisaappailla voi kiivetä oikeanlaisia seiniä pitkin. Harmillisen suuri osa tekemisestä on kuitenkin pelkkää sopivien avainkorttien etsimistä. Jokainen sektori sisältää kourallisen avainkortteja, jotka pitää löytää tiettyjen ovien avaamiseksi kuin Doomissa konsanaan. Tämä johtaa runsaaseen edestakaisin juoksuun saman alueen sisällä, ilman sen erityisempää aktiviteettia harmaille aivosoluille. Avainkortit tuntuvat Outpost Deltan kohdalla hyvin halvalta ratkaisulta, varsinkin kun etenemistä rajoitetaan muutenkin huomattavasti mielekkäämmällä tavalla varusteiden kautta.

Rakenteelliset ongelmat voisi kenties antaa anteeksi, jos Outpost Delta olisi täynnä räikeää toimintaa, pikselintarkkaa tasohyppelyä ja jännittäviä taisteluita. Tästä ollaan kuitenkin kaukana, Outpost Deltan tuntuessa monella osa-alueella hyvin viimeistelemättömältä. Markkinointikikkanakin käytetty painovoimalla leikkiminen on hauska idea, mutta niin painovoiman voimakkuuden säätäminen kuin magneettisaappailla kattoa pitkin kipittäminen on hyvin bugista menoa. Delta jää jumiin nurkkiin ja unohtaa välillä jopa animoitua oikein. Vihollisten räiskiminen ei ole mielekästä, sillä pelin twin stick -tyylinen räiskintä on tuntumaltaan heikkoa. Tähtäyksen suunta ei vastaa kunnolla oikeanpuoleisen tatin asentoa, heittelehtien samalla pienimmästäkin muutoksesta. Se on huono merkki, kun räiskintäpelissä jopa kaikista kriittisintä ja perustavanlaatuisinta toiminnallisuutta on kömpelöä käyttää.

Avaruusaseman pimeillä käytävillä vaanii monenlaisia vihollisia, jotka pistävät kiitettävästi hanttiin. Tekoälyltään nämä örkit ovat suunnilleen leivänpaahtimen tasoa, odottaen kiltisti laatikkojen takana tulevaa tuhoaan, mutta tusinavihollisten määrällä ja strategisella sijoittelulla on saatu haastetta aikaan. Pelin tallennusjärjestelmä edesauttaa tätä osaltaan, sillä jos elämäpalkki on vajaana, ei se suinkaan täyty tallennuspisteillä. Tämä voi johtaa moniin kömpelöihin tilanteisiin, jossa haaste tulee siitä, että olit aikaisemmin varomaton, eikä alueella ole elämäpalkkiin riittävästi täydennystä. Pomovastukset ovat verrattain suoraviivaisesti käyttäytyviä, mutta samalla melko haastavia tankkereita, joita saa räiskiä monta minuuttia ennen kuin ne päättävät räjähtää kappaleiksi.

Kaikesta huolimatta Outpost Deltassa on myös jotain hyvää. Ulkoasu on nimittäin varsin näyttävä, pikseligrafiikan ollessa yksityiskohtaista ja teemaan sopien hyvin futuristista. Avaruusaseman pimeät käytävät ovat tunnelmallisia, vaikka läheskään Metroid Fusionin tasolle ei ylletä. Taustalla soiva musiikki on sopiva yhdistelmä bassontäytteistä jytkettä ja ambienssin kattoon nostavia äännähdyksiä, mutten kuitenkaan sanoisi teemoja kovin ikimuistoisiksi. On maininnan arvoista, että Outpost Delta sai päivityksen myötä joitain ominaisuuksia, jotka tekevät pelistä selvästi siedettävämmän kokemuksen pelata. Alkuperäisessä julkaisussa ei nimittäin ollut lainkaan karttaa tai käytyjen keskusteluiden lokia. Ne onneksi lisättiin päivityksen myötä, vaikka niiden käyttäminen vaatiikin varsin kömpelöiden valikkojen selaamista.

Yhteenveto

Outpost Delta on peli, jonka kohdalla on turhankin helppo keskittyä negatiiviseen. Mukana on hyviä ideoita, kuten painovoiman säätämistä ja erilaisten aseiden välillä vaihtelua, eikä sektoreihin jaettu maailma ole lainkaan hullumpi ratkaisu. Harmi kyllä lähes jokaisella osa-alueella peli tuntuu hiomattomalta, keskeneräiseltä ja kömpelöltä. Pelistä voi saada oikealla asenteella hupia irti muutamaksi tunniksi, mutta en voi suositella peliä nykyisessä muodossaan kovin lämpimästi etenkään verrattain korkea hintalappu huomioiden. Outpost Delta olisi kipeästi kaivannut vielä pari kuukautta lisää uunissa.

Hyvää:
– Näyttävää pikseligrafiikkaa
– Painovoimalla kikkailu on ideana hauska

Huonoa:
– Kömpelö ohjaus
– Avainkorttien etsiminen ja maailmassa eteneminen
– Bugisuus, viimeistelemättömyys, valikoiden käyttö…