Arvostelussa Dicefolk

Helpot nopat

Switchin Dicefolk on vuoropohjainen roguelike-taistelupeli, jossa ei suoriteta vastoin viime vuosien trendejä yhtään komentoa nostamalla pakasta kortteja. Lautapelimäisyyttä on kuitenkin mukana runsaasti, sillä maailman kohtalo ratkaistaan nopilla. Onpahan peliä kehuttu netissä myös Pokémon-yleisölle sopivaksi, vaikka monstereita ei varsinaisesti pyydystetä tai kehitetäkään itse.

Salem-niminen hirvitys on ottanut loitsullaan komentoonsa chimeroiksi kutsuttavat metsien viattomat eläimet, mutta onneksi otuksia pystyy käskyttämään myös Alia-niminen Dicefolk-velho, joka aloittaa kampanjoinnin ilkeyksiä vastaan. Salemin luokse päästäkseen on kuitenkin avattava ensin neljä maagista lukkoa, mikä tarkoittaa neljän eri otusklaanin peluuttamista ja kolmen tason pienempien pomojen päihittämistä. Etenemisen konsepti on siis kopioitu suoraan mistäs muustakaan kuin Slay the Spiresta, eivätkä esimerkiksi erilaisten statusefektien ja omien hirviöiden ominaisuuksia parantavien amulettien kuvaukset poikkea myöskään opitusta. Mutta siihen yhtäläisyydet pelien välillä oikeastaan loppuvatkin.

Alia ei taistele itse, vaan kentällä on kerrallaan maksimissaan kolmen chimeran ryhmä. Vastapuolella hirviöitä voi myös olla yhdestä kolmeen. Jokaisella klaanilla on omat aloitusmonsterinsa ja -reliikkinsä, jotka vaikuttavat siihen, mihin suuntaan tiimiä kannattaa lähteä rakentamaan. Wrathin jäsenet keräävät lisää voimaa vuorojen kuluessa, Warrior-hahmot hyökkäävät automaattisesti ennen ensimmäisen vuoron alkua, Storm-klaanilaiset taas paikkaa keskenään vaihtaessaan ja Pain-jengin edustajat nimensä mukaisesti vastaanottaessaan vahinkoa.

Mikään ei kuitenkaan estä vaikka koko tiimin mylläämistä uusiksi – ainakin kaksi kolmesta aloitusolennosta on jopa kannattavaa vaihtaa toiseen. Tähän tarjotaan kolme tai neljä mahdollisuutta jokaisella tasolla. Vaihtopaikkoina toimivat temppelit näkyvät ruudukkomaisella pelilaudalla jokaisen kerroksen alussa, mutta niiden luokse vievä reitti on piilossa. Tason päättävään pomotaisteluun voi siirtyä suoraan sitä merkitsevän ruudun löytymisen jälkeen, mutta myös koko kartan kiertäminen taisteluineen, ostoskojuineen ja temppeleineen ensin on aina mahdollista. Rahaa voi myös säästää palatakseen alkupäässä avattuun kauppaan viime hetken esinetankkauksia varten.

Kertakäyttöisiä esineitä mahtuu taskuun maksimissaan viisi kappaletta. Näistä hyödyllisimpiä ovat elämää palauttavat poletit sekä lisänopat, jotka ovat voimassa yhden taistelun ajan. Normaalitilanteessa taisteluissa on pelattavissa vain kolme noppaa, joilla arvotaan käytettävät hyökkäykset, rotaatiot ja muut erikoisliikkeet, kuten yhden fyysisen iskun kokonaan torjuvat suojat ja väliaikaiset voimabonukset. Oletusnopat vaihtelevat hieman valitun klaanin mukaan ja samat säännöt koskevat myös vihollisia. Myös ”tyhjä” noppa on yksi vaihtoehdoista, mutta omalla puolella ne vievät lähinnä turhaa tilaa.

Vaikka vastapuolen arpaonneen ei voi vaikuttaa ilman sitä varten suunniteltua reroll-noppaa, ei vuoro pääty ennen kuin pelaaja on päättänyt itse vastustajan heittämien noppien aktivointijärjestyksen ja käyttänyt omat hyökkäyksensä. Voittava taktiikka on siis varmistaa, että etulinjassa seisoo aina sopiva chimera suorittamassa ja vastaanottamassa iskut niin omalla kuin vastapuolellakin. Ennen siirtojen tekemistä on syytä kuitenkin vielä varmistaa, onko jollain hirviöllä passiivisia tai rotaation jälkeen aktivoituvia erikoiskykyjä. Taistelu päättyy vasta kun kaikki chimerat ovat kuolleet jommaltakummalta puolelta.

Koska koko tiimi parannetaan uuden kerroksen alkaessa, yhden kuolleen chimeran voi herättää oikeassa ruudussa henkiin ja pelaajalle tarjotaan monta mahdollisuutta hankkia uusia noppia, esineitä ja amuletteja, voisi Dicefolkia kuvailla yhdeksi genrensä helpoimmista peleistä. Tämä ei ole 100-prosenttisesti huono asia, koska parikymmentätuntisia ja vaikeita roguelikeja on saatavilla Switchillekin jo pilvin pimein. Jotain kuitenkin kertoo se, että päihitin ensimmäisen epäonnistuneen Warrior-pelikertani jälkeen kaikki skenaariot ja Salemin heti ensimmäisellä yrittämällä, ja vielä ilman kaikkia parhaita chimeroja ja kokemusta kerryttämällä avattavia apuruutuja.

Kaikkien kampanjoiden päihittämisen jälkeen avautuu hieman lisää ja vaikeampaa pelattavaa Trials-tilan muodossa, jonka jokaisella vaikeusasteella esitellään yksi uusi pelaajaa auttava ja kiusaava muutos. Helpotuksia ovat esimerkiksi ”ihan kiva” -tason ylimääräiset amulettipaikat inventaariossa ja sumusta kokonaan tyhjennetty kartta. Vaikeaksi peli muuttuu oikeastaan vasta ilmaisten parannuspisteiden poistuttua kehistä, mutta viimeisen vaikeustason läpäisemisen jälkeen palkintona näytettävä uusi animaatiopätkä ei ole niin jännittävää katseltavaa, että sen vuoksi kannattaisi rehkiä montaa ylimääräistä tuntia. Muutenkin Dicefolk on aika köykäinen tapaus tarinallisesti, mutta päävalikon ekstroista voi lukea lisätietoja maailmasta ja sen värikkäistä asukkaista.

Viides pelattava kampanja perustuu Salemin joukkoihin, joka on aloituskokoonpanoltaan heikoin sekä chimeroiden että noppien osalta, mutta sitä kuvaillaankin pelissä lähinnä hauskaksi bonukseksi kaiken jo nähneille, koska siinä temppeleihin lisätään rekrytoitavaksi myös pomohirviöitä.

Yhteenveto

Vain vajaan 15 euron hintainen Dicefolk sopii erinomaisesti ensikosketukseksi modernien roguelike- ja tiiminrakentelupelien maailmaan helpon lähestyttävyytensä ansiosta. Vauhtiin pääsee nopeasti, mutta pidemmällä tähtäimellä tiimin rakentamisen helppous on kaksiteräinen miekka. Niin hirviöitä kuin erilaisia pelimekaanikoitakin on kiitettävä määrä, mutta niitä esitellään pelaajalle melko epätasapainoiseen tahtiin, koska omaan tiimiin rekrytoitavien otusten valikoima kasvaa äkkiä viholliskiertoon kuuluvia mörköjä suuremmaksi. Samojen pomojen kierrättäminen yhdistettynä jokaisella pelikerralla laajenevaan apuvälineiden ja erikoiskykyjen arsenaaliin on yksi syy sille, miksi loppu lähenee jo viiden tunnin kohdalla.

Hyvää:
– Alku- ja loppuanimaatioiden taidetyyli
– Poikkeuksellinen karttaruutu, jossa ei ole pakko edetä vain yhtä polkua pitkin
– Ei liian vaikeaa matematiikkaa
– Kolmipäistä hanhea muistuttava chimera

Huonoa:
– Aika helppo ja lyhyt peli roguelike-veteraaneille
– Jokaisessa kampanjassa kierrätetään paljon samoja pomoja ja muuta sisältöä