Arvostelussa Donkey Kong Country: Tropical Freeze

Viidakon valtias

Nintendo-faneilla saattoi mennä muutama vuosi sitten sormi suuhun, kun amerikkalainen Retro Studios ilmoitti yhtiön ensimmäisen Wii U ‑pelin olevan Wiin Donkey Kong Country Returnsin jatko-osa. Returns oli mainio alkuperäisen Donkey Kong Country ‑trilogian uudelleenlämmittely, mutta Wii U:lle Nintendon luottokehittäjien odotettiin työstävän ensimmäisenä uutta Metroid Primea. Retrolla jäi kuitenkin vielä kana kynittäväksi gorillan kanssa. Päätös keskittyä apinoihin vielä kerran oli kuitenkin oikea, sillä klassisen vaikea Donkey Kong Country: Tropical Freeze on yksi viime vuosien laadukkaimmista tasoloikkapeleistä.

Tropical Freeze jatkaa pitkälti muutaman vuoden takaisen Returnsin linjalla, mutta siihen on tehty pientä ehostusta ympäriinsä. Wii U:n avulla loikintaan on saatu yksityiskohtaiset teräväpiirtografiikat, joiden myötä Donkey Kongin saaren trooppinen ympäristö ei enää näytä pelkästään staattiselta taustalta, vaan elävältä viidakolta. Miljöön kirjavaa konnakoplaa edustavat puolestaan arktiset viikinkieläimet pöllöistä mursuihin. Viikingit ovat huomattavasti persoonallisempia vastustajia kuin edellisen osan tiki-heimo. Retron uusia luomuksia voisi verrata tasoltaan jopa Raren alkuperäisen trilogian kremlineihin. Kun vastaan kävelee mehujäätelöä nautiskeleva jääkarhu tai kaloja jousipyssyllä ampuva pingviini, voi suunnittelutiimin todeta osaavan asiansa.

Ohjastettaviin hahmoihin on saatu monipuolisuutta tuomalla takaisin hiuspalmikollaan lentävä Dixie sekä debyyttinsä pelattavana tekevä Donkey Kongin isäpappa, DuckTalesin Roope-setää muistuttava, hyppykepillä pomppiva Cranky. Peli tukee kahden hengen kimppapeliä, jossa ykköspelaaja ohjastaa aina Donkey Kongia ja kaveri vaihtuvaa apurihahmoa. GamePadin lisäksi Tropical Freeze tukee ohjausvaihtoehtona niin Wii Remotea kuin Pro-ohjaintakin.

Hahmojen lisäksi hallinnassa on tasoloikkapelien tärkein asia: kenttäsuunnittelu. Maisemat vaihtuvat liekehtivästä savannista melankoliseen mehutehtaaseen. Tasot vaikeutuvat sopivasti maailmasta toiseen edetessä, ja viimeisten kenttien kinkkisyys on verrattavissa alkuperäisen DKC-trilogian ja muiden klassisten SNES-loikintojen vaikeustasoihin. Mikäli peli alkaa tuntua liian vaikealta, voi banaanikolikoita keräämällä ostella esimerkiksi lisäelämiä tai muita matkantekoa helpottavia asioita.

Tropical Freezessa on mukana kaikki Donkey Kongin peruselementit Rambi-sarvikuonolla ratsastamisesta kaivoskärryllä ajeluun. Paluun tekevät myös tunnelmalliset vesikentät ja David Wisen säveltämät upeat teemamusiikit. Nämä elementit yhdessä pääpelin lyhyehkön pituuden kanssa takaavat sen, ettei Tropical Freezeen ainakaan kyllästy kesken kaiken. Vaikka juonen saakin tahkottua läpi muutamassa illassa, jää jo pelattuihin kenttiin etsittäväksi vielä salareittejä ja bonuksia avaavia palapelin palasia.

Jos Tropical Freezesta haluaa jotain moitittavaa hakea, voi sellaiseksi laskea ainakin useita sekunteja pitkät lataustauot maailmankartalta tasoihin siirryttäessä. Wii U jaksaa pyörittää kyllä mukavaa grafiikkaa, mutta jostain muusta on sitten ilmeisesti pitänyt hieman tinkiä.

Yhteenveto

Donkey Kongin Wii U ‑seikkailu ei oikeastaan tuo mitään uutta tasoloikkagenreen, vaikka toimintaa on pyritty lisäämään dynaamisella kamerakulman vaihtelulla. Wii-veljensä tavoin Tropical Freeze ratsastaa pitkälti vanhan ajan nostalgialla ja vetoaa etenkin vanhojen Nintendo-konsoleiden parissa kasvaneisiin pelaajiin. Sellaisenaan Retron svengaava viidakkoseikkailu sopii pelihyllyssä loistavasti esimerkiksi Super Mario 3D Worldin ja Rayman Legendsin viereen.

Hyvää:
– Laadukas kenttäsuunnittelu
– Pomotaistelut
– Musiikki
– Useat ohjainvaihtoehdot

Huonoa:
– Lataustauot

Tropical Freeze täydentää Wii U:n loistavaa tasoloikkatarjontaa eikä kalpene lainkaan alkuperäisen Donkey Kong Country ‑trilogian rinnalla.

Arvostelu julkaistu alun perin IGN Suomessa.

Donkey Kong Country: Tropical Freeze
Alusta:
Wii U
Ilmestynyt: 21.2.2014
Kehittäjä: Retro Studios, Monster Games, Nintendo SPD
Julkaisija: Nintendo