Vuosi Fintendoa

#Fintendo1v

Fintendon suunnittelu aloitettiin alkuvuodesta 2017 pian Suomen Nintendo Klubin foorumilla julkaistun lopettamisilmoituksen jälkeen. Ajatuksena oli siirtyä käyttäjäkunnan kanssa uuteen, entistä aktiivisemmin hoidettavaan yhteisöön. Fintendon suunnittelutiimiin kuului kourallinen entisiä aktiivisia klubilaisia ja foorumin moderaattoreita, joista voit lukea tarkemmin Yhteystiedot-sivulta. Fintendon blogi ja foorumi valmistuivat parissa kuukaudessa, ja ne avattiin 30.4.2017, joka oli myös Nintendo Klubin sulkemispäivä. (Vaikka palvelin toimikin vielä pari päivää tuon jälkeen.)

Ensin tarkoituksenamme oli luoda vain uusi foorumi, mutta siihen yhdistettiin sittemmin klubilaisten aiemmin perustama NOFtalgia-niminen Discord-palvelin, sosiaalisen median ominaisuuksia ja erillinen WordPress-alustalla pyörivä blogi. Klubilla oli ollut aiemmin oma harvakseltaan päivitetty bloginsa, ja kehittäjien joukossa oli myös sellaisia henkilöitä, jotka olivat aiemmin kirjoittaneet Nintendo-juttuja muille medioille. Mielestämme blogille oli tilausta, sillä laadukasta ja suomenkielistä Nintendo-sisältöä oli verkossa tuolloin liian vähän. Monipuolisempi sivusto palvelisi paremmin laajempaa joukkoa ja näkyisi myös paremmin hakukoneissa.

Työnimenä oli jossain vaiheessa ainakin ”Uusi Nintendo Klubi”, mutta erinäisistä lakipykälistä ja tavaramerkeistä johtuen Nintendo Klubi ‑nimeä ei voitu käyttää. Fintendo-nimi keksittiin jo aikaisessa vaiheessa, eikä sen taustoja tarvitse varmaan sen kummemmin avata. Lyhyt, helposti muistettava ja hauska nimi yhdistää Suomen (Finland) ja Nintendon, verkko-osoite oli vapaa, eikä muita samannimisiä sivustoja ollut olemassa. YouTubesta löytyi sattumalta vielä Ylen sketsi suomalaisesta Fintendo-pelikonsolista. Pöydällä oli myös kaikenlaisia väännöksiä Ninfinitystä ja Fantendosta alkaen, mutta ei niistä sen enempää.

Nintendo Switchin julkaisu (3.3.2017) vaikutti suuresti Fintendon ulkoasuun. Sininen ja valkoinen valikoituivat pääväreiksi luonnollisesti sivun nimen vuoksi. Itseasiassa lähes identtinen sininen sävy esiintyy myös Switchin Joy-Coneissa. Kokeilimme käyttää myös enemmän punaista ja mustaa, mutta minimalistisempi värikartta oli selkeämpi vaihtoehto. Sittemmin sivustolle ja foorumille on tuotu muitakin teemoja, joiden välillä voi vaihdella oikean alalaidan valikosta. Blogin ikkunoiden asettelu ja fontit muistuttavat taas hieman Switchin eShop-kauppapaikkaa. Foorumi luotiin sopimaan mahdollisimman hyvin blogin muotokieleen.

Julkaisun jälkeen sivuston ulkoasua on viilattu jonkin verran, foorumin kategorioita on päivitetty yhteisön palautteen pohjalta, blogiin lisättiin Videot-välilehti, joulukuussa järjestettiin foorumilaisten voimin toteutettu joulukalenteri, toimitukseen liittyi uusia jäseniä, järjestettiin muutamia peliaiheisia teemaviikkoja, uusia artikkeleita on ilmestynyt lähes viikoittain ja Discordiin lisättiin Nintendo-aiheinen livestriimisyöte. Tällekin vuodelle on vielä mielessä uusia metkuja. Sivustoa pyöritetään edelleen vapaaehtoisvoimin, mutta se on vaatinut silti rahallisia ja ajallisia investointeja. Paras ja ilmainen tapa auttaa Fintendoa kasvamaan on palautteen antaminen, artikkeliehdotuksien jättäminen sekä sosiaalisen median profiilien seuraaminen, joista ovat kiinnostuneita erityisesti pelien julkaisijat.

Suuret kiitokset kaikille yhteisön jäsenille ja seuraajille kuluneesta vuodesta! Toivottavasti myös kuluvasta pelivuodesta tulisi yhtä laadukas kuin edellisestä.

P.S. Etusivulta löydät blogin parhaita paloja Fintendon ensimmäiseltä vuodelta. Synttärit näkyvät myös Facebookissa ja Twitterissä.