Arvostelussa 1-2-Switch

Yhden illan juttu

Wii Sports ja Wii Play esittelivät aikanaan onnistuneesti liiketunnistusta hyödyntävien Wii-ohjaimien ominaisuuksia ja myivät konsolia heti julkaisussa suurelle yleisölle. Myös Nintendon uunituoreen Switch-konsolin kahtia jakautuvat Joy-Con -ohjaimet sisältävät mielenkiintoista tekniikkaa. Ohjaimet ovat pääosassa kovasti markkinoidussa uudessa 1-2-Switch -pelissä, mutta toisin kuin Wiin julkaisun minipelikokoelmat 1-2-Switch ei tule minkään tuotteen kylkiäisenä, vaan on oma täysihintainen pelinsä.

1-2-Switch tarjoilee laajan kattauksen muutamasta sekunnista noin minuuttiin kestäviä minipelejä. Jujuna on kuitenkin se, ettei tv-ruutua tarvitse seurata lainkaan, vaan pelaajan on keskityttävä vastapuolen tekemisiin, ääniin ja ohjaimen antamaan palautteeseen. Kaikki pelit saa avattua käyttöön nopeasti ja käyttöliittymä on niin simppeli, että aloittaminen onnistuu vaivattomasti kosteimmissakin illanistujaisissa. Suurin osa peleistä on suunniteltu kahdelle yhtäaikaiselle pelaajalle, vuorottelua harrastetaan vain muutamassa tapauksessa. Lisäksi juhliin voi osallistua tiimipohjaisessa lautapelitilassa.

Minipeleissä hyödynnetään vaihtelevalla menestyksellä Joy-Conien liikesensoreita, IR-kameraa ja tärinäominaisuuksia. Joukossa on kourallinen oikeasti hauskoja ja luovia pelejä, mutta vastaavasti tylsiä ja kerran kokeiltavia virityksiä löytyy vähintään vastaava määrä.

Joy-Conien anturit ovat tarkkoja, mutta liikkeentunnistus ei ole enää uusi ja hohdokas idea. Moni 1-2-Switchin aktiviteetti on joko Wiin aikakaudelta tuttu tai perustuu pelkästään asentojen vaihteluun ja minimaalisiin liikkeisiin. Esimerkiksi nyrkkeilyssä ei ole näytöttömyyden vuoksi Wii Sportsin tyylistä syvyyttä ja pelillisyyttä, vaan pelissä läiskitään vain ilmaa valmentajan ohjeita kuunnellen. Poseeraukseen ja vastustajan liikkeiden kopiointiin perustuvat catwalk- ja tanssipeli eivät myöskään säväytä. Oikean Joy-Conin pikkuruisen kameran täysi potentiaali jää arvoitukseksi, sillä tekniikkaa hyödynnetään vain suun liikkeiden tarkasteluun yhdessä syömispelissä.

Paketin parhaat ja mielenkiintoisimmat pelit ovat konsepteiltaan aika villejä ja useimmissa niistä käytetään hyödyksi ohjaimien edistyksellistä tärinämoottoria. Pöytätenniksen on vaikea kuvitella toimivan ilman ruudulla liikkuvaa palloa, mutta ohjaimen värinäpalautteen ja äänien avulla palloralli voi lähteä käyntiin heti ensimmäisellä yrittämällä. Parhaiten tärinäominaisuudet tulevat esille Ball Counting- ja Safe Crack -minipeleissä. Ensimmäisessä Joy-Conia pyöritellään kämmenellä ja tunnustelemalla koitetaan saada selville kuinka monta kuulaa pyörii ohjaimen “sisällä”. Tärinän luoma illuusio liikkuvista objekteista on lähes autenttinen, mutta sataprosenttisen varman vastauksen antaminen on silti varsin hankalaa. Safe Crack -pelissä murretaan taas kilpaa kassakaappeja. Ohjainta pyöritellään ilmassa ja värinäpalautteen perusteella etsitään kaapin lukolle oikea asento. Vastaavia kokemuksia ei ole toistaiseksi tarjolla muilla konsoli- ja ohjainvalmistajilla.

Lisäksi mainitsemisen arvoisia huvituksia ovat Quick Draw, jossa haetaan lännen nopeinta liipaisinsormea, sekä Milk, jossa lypsetään kilpaa lehmiä, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin. Näyttelijät esittelevät kunkin minipelin säännöt korneilla, mutta tyylikkäästi tuotetuilla videoilla. Vaikka ideat ja säännöt ovat periaatteessa yksinkertaisia, tuhlaantuu aloittamisessa silti turhan paljon sekunteja ohjaimien kalibrointiin ja lähtölaskennan odotteluun. Kaikki pelaajat eivät myöskään aina ymmärrä milloin toimintoja saa suorittaa ja milloin ei, minkä takia virheitä ja varaslähtöjä sattuu etenkin aluksi.

Yhteenveto

1-2-Switchin kokoelmasta löytyy sekä hyviä että huonoja pikapelejä. Valitettavasti kaikki tarjonta on käyty läpi jo ensimmäisen illan aikana, eikä sen jälkeen pelin pariin palaa kuin esimerkiksi esittelymielessä sukujuhlissa. Peli olisi huomattavasti pitkäikäisempi ja kiinnostavampi, mikäli moninpelitiloja olisi useampia tai ennätyspisteillä olisi edes jonkinlainen seuranta. 50 euron hintalappua ei voi perustella järkevästi. On helppoa ennustaa 1-2-Switchin päätyvän jossain vaiheessa konsolibundleihin ilmaiseksi kylkiäispeliksi.

Hyvää:
– Esittelee laajasti ohjaimien ominaisuuksia
– Kilpailullisuus viihdyttää aikansa

Huonoa:
– 50 euroa on liikaa
– Eihän tätä kauaa jaksa…
– Ei tilastoja