Arvostelussa Monster Hunter Stories

Näin koulutat lohikäärmeesi

Capcomin Monster Hunter -pelien tähtiä ovat vihaisesti ikeniään vilauttelevat pedot, joita metsästäjäkillan miehet ja naiset jahtaavat valtavien veitsien, kirveiden ja muiden aseiden kanssa. Koukuttavissa peleissä on tarkoituksena lahdata samaa hirviötä jopa kymmeniä kertoja parempien varusteiden toivossa. Mitäpä jos tutut realistiset monsterit näyttäisivät yhtäkkiä halittavilta pehmoversioilta, grindaaminen olisi minimoitu ja tiukka toiminta olisi vaihdettu rentoon vuoropohjaiseen taktikointiin? Eikö tällainen peli olisi perinteikkään sarjan pyhäinhäväistys? Monster Hunter -spinoff Stories yllättää. Se ei ole pelkästään erinomainen lisä sarjaan, vaan myös yksi 3DS:n hauskimmista roolipeleistä.

Tyypilliseen Monster Hunter -pelien tapaan myös Stories käynnistyy komealla elokuvamaisella animaatiolla. Prologissa ei kuitenkaan nähdä tällä kertaa varpaista korviin aseistautuneita aikuisia, vaan monstereiden pesiä tutkivat kolme teiniä: tomera tutkijatyttö Lilia, kuumakalle Cheval ja pelaajan luoma mykkä pääsankari. Kolmikko löytää pesästä munan ja todistaa Rathalos-lohikäärmevauvan syntymän, mutta uutta tulokasta ei ehditä ihastella kauaa, sillä nuorten seikkailijoiden kotikylä joutuu mustaa sumua levittävän hirviön hyökkäyksen kohteeksi. Pian pimeitä eläimiä huomataan muuallakin lähistöllä, ja kolme ässää lähtevät etsimään ruton lailla leviävän sumun alkuperää.

Hakum-kylän asukkaat eivät ole pelin nimestä huolimatta metsästäjiä, vaan ratsastajia. Kyläläisille pedot ovat työjuhtia ja ystäviä, joihin taitava ratsastaja voi luoda yhteyden. Metsästystä ja villieläinten oikeuksiakin käsitellään kevyesti tarinan edetessä. Intron jälkeen korkealaatuisia animaatiopätkiä ei enää nähdä, vaan toimintakohtaukset pyörivät pelin omalla moottorilla. Hahmot juttelevat keskenään iloisesti myös japanilaisvaikutteista siansaksaa. Muihin Monster Hunter -peleihin verrattuna Storiesin hahmot ovat 10 kertaa persoonallisempia ja mielenkiintoisempia, vaikka sankareiden taustatarinat ovatkin aika kliseisiä. Esimerkiksi Chevalin teiniangstia käsitellään väsymiseen asti, eikä sivuhahmojen omista tehtävistä irtoa juuri muutamaa vitsiä kummempaa sisältöä. Käsikirjoituksen humoristiset viittaukset aukeavat parhaiten vanhoille Monster Hunter -faneille. Mustan sumun alkuperä kuitenkin kiehtoo tarpeeksi, joten Storiesin kerronnallinen tyyli kannattaa ehdottomasti lainata pääsarjan puolelle elävöittämään yksinpeliä.

Stories poikkeaa muista Monster Hunter -peleistä eniten taistelumekaniikaltaan. Storiesin taistelut ovat vuoropohjaisia, joissa komennetaan päähenkilön lisäksi yhtä monsterikumppania. Omaan laumaan mahtuu kuusi monsteria. Vastapuolella on aina yhdestä kolmeen suurempaa karjua. Perusliikkeet jakautuvat kolmeen eri värikategoriaan, jotka päihittävät toisensa kivi-paperi-sakset-pelin tapaan. Lisäksi hirviöt, aseet ja panssarit voivat kantaa jotain tiettyä elementtiä ja olla heikkoja toiselle. Pokémon on toiminut selkeästi Storiesinkin oppi-isänä, mutta hirviöillä on reilusti enemmän osumapisteitä, eikä elementtejä ole mahdollista päätellä aina pelkästään ulkonäön perusteella.

Taistelijat voivat oppia myös erikoisliikkeitä, joilla on mahdollista hyökätä esimerkiksi useampaan viholliseen kerralla, nukuttaa vastustaja tai boostata oman tiimin ominaisuuksia. Erikoisliikkeet kuluttavat latautuvan suhdepalkin eli Kinship-mittarin pisteitä. Pisteitä kertyy parannusesineitä käyttämällä ja valitsemalla oikean värisen vastaiskun. Kinship-mittarin täyttyessä pelaaja voi hypätä oman monsterikaverinsa selkään, jolloin hahmot toimivat yhtenä yksikkönä ja kestävät paremmin tiettyjä statusefektejä. Ratsujoukko hajoaa voimakasta Kinship-erikoisliikettä käytettäessä tai elämäpisteiden pudotessa nollaan.

Alkupään hirviöt suosivat vain muutamaa eri liikettä, jolloin ennakoiminen on vielä helppoa, mutta myöhemmät mörssärit voivat muuttaa taktiikkaa kesken taistelun tai hyökkäävät useamman kerran samalla vuorolla. Peli tuntee myös pahamaineiset kriittiset osumat, mutta hutilyönnit ovat onneksi harvinaisia ja sidonnaisia erikoisliikkeisiin ja -esineisiin. Pomotaisteluista selviää leikiten ilman varusteiden päivittämistä, ansojen käyttöä ja sivutehtävien tekemistä 30-tuntisen tarinan ensimmäisen puoliskon ajan, mutta isokokoisia hirviöitä vastaan taistellessa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti panssarin hylkimiin elementteihin. Storiesin varustepäivitykset eivät vaadi aivan yhtä paljon ja harvinaisia esineitä kuin emäpelissä, ja haarniskat koostuvat vain yhdestä kokonaisesta osasta.

Ratsastajat eivät tapa hirviöitä, vaan tainnuttavat ne tai häätävät toisaalle. Tästä huolimatta mukaan tarttuu suomuja, luita ja muuta roinaa, joita tarvitaan asesepän luona. Myös ympäristöstä on mahdollista kerätä hyödyllisiä hyönteisiä, sieniä ja marjoja. Monsterit vetäytyvät luoliin, joita sijaitsee runsaasti ympäri maailmaa. Muutaman lyhyen käytävän sisältävät luolastot päättyvät pesään, josta voi ryöstää yhden munan. Munasta kuoriutuu uusi tiimin jäsen lähimmässä tukikohdassa. Kuoren kuviosta ja värityksestä on mahdollista päätellä laji etukäteen, mutta jokainen hirviö on silti yksilö ja voi kantaa syntyessään erilaisia geenejä. Hirviöiden geenejä ja liikkeitä on mahdollista siirtää toiselle, joten heikoistakin yksilöistä on hyötyä. Esimerkiksi sähkötyypin Khezusta saa monipuolisemman soturin periyttämällä sille Rathianin tulenlieskat. Tietysti kykyjä avautuu myös keräämällä kokemuspisteitä taisteluissa.

Storiesin maailma on laajempi kuin yhdessäkään aiemmassa Monster Hunter -pelissä, tai ainakin yhtenäinen kartta luo tällaisen tunteen. Rakennusten ja luolastojen välillä on edelleen lyhyitä lataustaukoja, mutta aavikko, tasanko, viidakko ja muut pääalueet ovat jokainen oma valtava lääninsä. Pelimaailma ei ole aluksi täysin avoin, mutta portti vapauteen avautuu viimeistään lentotaitoisen monsterin liittyessä joukkoon. Pedoilla on muitakin hyödyllisiä ominaisuuksia, kuten uintikyky, kylmänsieto ja lohkareiden murskaus. Maailma on täynnä vaihtoehtoisia reittejä ja piilotettuja aarteita, joihin pääsee käsiksi vain tiettyjen erikoiskykyjen avulla.

Valtavista alueista ja lukuisista salaisuuksista huolimatta peli myös näyttää hämmästyttävän hyvältä. Olen kritisoinut aiemmin Monster Hunterien karkean realistista ulkoasua, joka toimii kyllä TV-ruuduilla, mutta ei 3DS:n matalaresoluutioisella näytöllä. Storiesin selkeä ja sarjakuvamainen graafinen tyyli osuu viimein nappiin. Vähäisemmistä yksityiskohdista huolimatta söpötkin monsterit näyttävät esikuviltaan, kamppailut rullaavat sulavasti ja värisävyt ovat lämpimiä. Pari suurinta aluetta sisältää muutamia heikosti animoituja liehuvia lippuja ja oksia, mutta pieni nykiminen ei juuri häiritse New 3DS -mallin omistajia.

Monster Hunter Storiesissa on myös moninpelitila, jossa on pääsee mittaamaan kolmesta hirviöstä koostuvien tiimien paremmuutta lähiverkossa tai netissä. Taisteluiden sääntöjä on mahdollista muokata, mutta testin perusteella voitoista ei kannata edes haaveilla ennen tarinan läpäisyä konkareiden dominoidessa. Capcom jakelee linjojen kautta myös ilmaisia lisätehtäviä. Tuleva Zelda-teemainen tehtäväsarja vaikuttaa erityisen kiinnostavalta.

Yhteenveto

Monster Hunter Stories ei ole kaikista omaperäisin roolipeli, mutta se erottuu edukseen lukuisista viime aikoina pelaamistani keskinkertaisista seikkailuista. Pelatessa on koko ajan hyvä mieli onnistuneen jaksotuksen ja ulkoasun ansiosta, suurimmat kritiikin aiheetkin ovat oikeastaan makuasioita. Storiesissa riittää kerättävää sekä suurien villipetojen että pienien taskuhirviöiden ystäville.

Hyvää:
– Upea maailma
– Makeat monsterit
– Sopivasti nouseva vaikeusaste
– Perinteiset Monster Hunter -elementit mukana

Huonoa:
– Lapselliset kliseet
– Taistelut ovat välillä tuuripeliä