Arvostelussa Super Mario Bros. Wonder
Sieniä ja kukkia
Kesän Super Mario Bros. -animaatioelokuvassa Mario totesi Chris Prattin tulkitsemana: ”Mushroom Kingdom, here we come!” Uusimmassa Super Mario Bros. -pelissä Mario voisi taas sanoa ensimmäistä kertaa roolissa olevan Kevin Afghanin äänellä: ”Mushroom Kingdom, no more”, koska tapahtumapaikkana toimii ensimmäistä kertaa pulassa oleva Kukkaisvaltakunta. Marion, Luigin, prinsessa Peachin ja kumppaneiden valtiovierailu keskeytyy vanhan kunnon Bowserin ilmestyessä juhliin. Kuokkavieraan saaliina ei ole tällä kertaa kuitenkaan prinsessa, vaan ainoastaan Kukkamaassa kasvava ihmekasvi, joka yhdistää Bowserin ja lähistöllä sijaitsevan kuninkaallisen hovin liikkuvaksi linna-Bowseriksi. Eivätkä kummalliset muodonmuutokset jää tietenkään tähän.
Vaikka Super Mario Bros. Wonder on pelimekaanisesti perinteinen kaksiulotteinen ja sivuttain rullaava Mario-peli, eivät kaikki asiat ole kuin ennen. Yläkulmassa ei nimittäin näy enää minkäänlaista aikalaskuria, joten pelaajalle ei aseteta suoranaisia suorituspaineita. Varsinainen syy kellon puuttumiseen piilee juuri aiemmin mainittujen ihmekukkien siemenissä sekä violeteissa jättikolikoissa, jotka täytyy kaikki kerätä 100-prosenttista läpäisyä ja kaikkien kenttien näkemistä varten. Siemeniä tarvitaan myös tietty minimimäärä jokaisen maailman päätösetapin avaamiseksi. Pelkästään tason tai minipelin läpäisemisestä palkitaan yhdellä siemenellä, mutta tavallisissa kentissä on aina myös yksi enemmän tai vähemmän piilotettu Wonder-kukkahaaste, joka myllää useimmiten fysiikan lait tai pelisäännöt hetkeksi uusiksi. Lisäksi joissain kentissä voi olla myös kolmas palkinto Super Mario World -tyylisen salamaalin takana.
Jokainen Wonder-haaste on uniikki, mikä tarkoittaa sitä, että ne vaihtelevat kestoltaan ja laadultaan. Happoisimmat näistä nähdään jo pelin ensimmäisessä maailmassa. Madon lailla mönkivien putkien päällä hyppiminen, rallattelevia Piranha-kasveja sisältävät kentät ja valtava härkäjuoksuaalto, jonka päällä voi surffata ovat sekä visuaalisesti että pelillisesti Mario Wonderin kohokohtia. Kukkapölyn vaikutus heikkenee loppua kohden. Ylöspäin ilmapallon lailla leijaileva Mario on nähty ensimmäisen kerran jo Super Nintendon valtakaudella, eikä esimerkiksi hidastusefektiä ja yksinkertaista tähtisadetta olisi tarvinnut toistaa niin monta kertaa.
Aloitusmaailman ohella pidin suuresti aavikkoalueesta ja Special Worldin eniten yrityksiä vaativista kentistä. Aavikkomaailman kartta on pelin avoimin ja täynnä mysteerejä, mikä tekee pelkästään piilotettujen kenttien etsimisestä oman sivutehtävänsä. Puolivälin suvantovaihe olisi kaivannut piristeeksi etenkin erilaisia välipomoja tai muita pieniä taisteluita, sillä juoksukilpailua Wiggleriä vastaan ei voi sellaiseksi aivan sanoa, ja parista Bowser Junior -kohtaamisesta ensimmäinen on kaikkein mieleenpainuvin. Muutama maailma tuntuu loppuvan vähän liian yllättäen kunnollisen loppuspektaakkelin puuttuessa. Moneen kertaan nähtyjä Bowserin muita sukulaisia ei tietenkään tarvitse raahata väkisin paikalle jokaiseen Mario-peliin, mutta mainiosti pikkupomoksi sopivista hahmoista jopa koopakuninkaan oikeana kätenä häärivä Kamek on unohtunut vain taustanaureskelijaksi. Riviviholliset paikkaavat jonkin verran tätä puutetta, sillä Sienivaltakunnan vakiokasvojen sijaan vastaan tallustelee runsaasti aivan uusia Kukkamaan asukkeja. Vasaraveljekset, Boo-kummitukset ja muut vanhat suosikit esiintyvät vain parissa eri kentässä.
Jos kolikot ja ihmesiemenet eivät tahdo löytyä omin voimin, voi Mario Wonderin pariin hypätä myös neljän pelaajan ryhmänä verkossa tai jaetulla ruudulla. Moninpelaaminen poikkeaa hieman New Super Mario Bros. -peleistä totutusta. Kamera ei vetäydy enää taakse yhden loikkasankarin jäädessä jälkeen muista, eikä muita pelaajia voi heittää enää rotkoon, koska koko ruudun sekaisin laittavat Wonder-muodonmuutokset vastaavat suurimmasta kaaoksesta.
Netissä pelaaminen on yllättävän sosiaalista ja lämminhenkistä, vaikka muut pelaajat näkyvät ruudulla vain läpinäkyvinä haamuina, eikä kommunikointi onnistu kuin neljän hymiön avulla. Samaa tasoa pelaavaa kaveria vastaan voi ottaa speedrun-kisoja, mutta satunnaispelaajien kanssa kokemus muistuttaa enemmän aarrejahtia. Kentälle voi jättää merkiksi kyltin joko salaisuuden kohdalle tai ilmaiseksi uusintayritykseksi vaikean tasoloikkapaikan eteen. Viimeisin kyltti pysyy jonkin aikaa paikallaan myös kentästä poistumisen jälkeen, joten se voi auttaa muita pelaajia myös taustalla ja täysin huomaamatta. Koska nettipelissä ei oteta fyysistä kontaktia muiden kanssa, ei minkäänlaista verkkoviivettä ole olemassa.
Pelihahmoissa oltava myös runsaasti valinnanvaraa, joten ruudulla ei juoksentele pelkästään punaisia Marioja. Mario, Luigi, Peach, Daisy ja eriväriset Toadit ovat ominaisuuksiltaan identtisiä, joten esimerkiksi Luigi ei enää hyppää muita pidemmälle, eivätkä prinsessat leijaile ilmassa. Poikkeuksia ovat aloittelijaystävälliset Yoshi ja Nabbit, jotka eivät ota vahinkoa vihollisiin tai esteisiin osuessaan. Yoshi voi myös kantaa selässään muita pelaajia, mutta on pieni sääli, ettei liskoratsua voi saada yksin pelatessa yhdestäkään kysymysmerkkilaatikosta power-upina. Sen sijaan laatikosta voi poimia klassisen tulikukan ohella norsumuodon, porasienen tai kuplahaalarit.
Erikoishypyt eivät ole kuitenkaan kokonaan poissa, sillä hahmolle voi valita yhden erikoiskyvyn noin parinkymmenen avattavan keräilypinssin kokoelmasta. Näiden joukossa ovat niin luigimaisen pitkä loikka kuin lähes jokaisessa kentässä yleishyödyllinen liitohattukin. Näkymättömyysvoimasta ja pogo-hypyistä on taas enemmän kiusaa kuin apua, ja erittäin hauska tartuntaliaani avautuu valitettavasti niin myöhään, ettei siitä ole oikeasti iloa kuin muutamassa kentässä. Yhtäkään tasoa ei ole suunniteltu ainoastaan yhdellä kyvyllä läpäistäväksi pinssien avaushaasteita lukuun ottamatta.
Tämä koskee myös kätkettyjä salaisuuksia. Toisen pinssin avulla kolikon luokse pääsee ehkä vähemmällä vaivalla, mutta ei niin paljoa nopeammin, etteikö samaa kannattaisi yrittää ensin tarkasti ajoitetuilla hypyillä kentän alusta aloittamisen sijaan. Uudelleenpeluuarvoa ajatellen arvostaisin itse sitä, jos pelissä olisi enemmän tiettyä kykyä käyttämällä avautuvia vaihtoehtoisia reittejä. Tämä toteutuu parhaiten tiiliä murskaavien norsu- ja poramuotojen käyttöä vaativissa kentissä.
Yhteenveto
Maisemanvaihdos tekee välillä hyvää myös putkimiehille. Super Mario Bros. Wonder on monipuolisempi, ilmeikkäämpi ja humoristisempi kuin viimeaikaiset New Super Mario Bros. -sarjan pelit, vaikka muutos ei olekaan kovin radikaali, jos päräyttävimmät ihmekukkien efektit jätetään pois laskuista. Vaikka tutut Mario-lait ovatkin voimassa, tekee keräilyn painottaminen pelistä enemmän ”lasten Donkey Kong Countryn”, joka on mahdollista koluta läpikotaisin noin 20 tunnissa.
Hyvää:
– Wonder-haasteiden enemmistö
– Runsaasti keräiltävää ja avattavaa sisältöä
– Ei verkkoviivettä
Huonoa:
– Vähän kiinnostavia pomotaisteluita
– Parhaat ideat tulevat vastaan jo alkupuolella

Ihmemies on parhaimmillaan huumorin kukkiessa.
Kiitokset Bergsalalle arvostelukappaleesta.
Super Mario Bros. Wonder
Alusta: Switch (Switch 2)
Ilmestynyt: 20.10.2023
Kehittäjä: Nintendo
Julkaisija: Nintendo
PEGI-ikäsuositus: 3
Julkaisun jälkeen
Edes Super Mario Bros. Wonder ei säästy nykyään niin muodikkaalta Switch 2 -versioinnilta. Meetup in Bellabel Park -lisänimihirviön peräänsä saanut 2D-loikinta näyttää päivityksen myötä entistä paremmalta ja tarjoaa lisää pelattavaa, mutta 20 euron hintalappua kannattaa tarkastella kriittisellä silmällä. Jos peliä ei omista ennestään ja kaipaa Switch 2:lle hyvää 2D-Marioa, on yhteispaketti hyvä valinta. Muussa tapauksessa voin suositella päivitystä vain niille, jotka toden teolla tykkäsivät Wonderista Switchillä. Pääpaino on kertakokeilulla nähdyssä moninpelisisällössä.
Uutena alueena kartalla avautuu Bellabel-puisto, jossa vauhtiin pääsevät pitkästä aikaa rötöstelevät Koopalingit. Ilkeä seitsikko pöllii seitsemän taikavoimia omaavaa herttakelloa, jotka puolestaan antavat elinvoimaa yhdelle vielä suuremmalle kellolle. Ei siis mitään uutta Sienivaltakunnan taivaan alla.
Koopalingejä ja niiden anastamia taikakukkia metsästetään Toad-partion vinkkien pohjalta pelin alkuperäisissä kentissä. Twistinä on kuitenkin se, että kenttä muuttuu Wonder-siemenen ahmaisevan Koopalingin luona pomotaisteluksi. Jos emopelin pomot tuntuivat liian helpoilta, ei Switch 2 -päivitys muuta merkittävästi asioita, vaikka muutama muodonmuutos ihan yllättävä onkin.
Täysin uusia maailmoja tai alueita ei siis ole lisätty Bellabel-puistoa lukuun ottamatta. Puisto on jaettu kahteen osioon. Camp Central sisältää Toadien tukikohdan, jossa voi käydä tarkastelemassa progressiostatistiikkaa sekä pelaamassa kymmeniä alati vaikeutuvia haastetehtäviä. Haasteet koostuvat pikaisista speedruneista, vihollisten väistelyistä ja kaikkien kolikoiden keräilemisistä. Palkinnoksi saatavilla pisteillä voi sitten koristella leiripaikkaa mieleisekseen.
Attraction Central sisältää tukun erilaisia moninpelattavia minipelejä, joissa kilpaillaan esimerkiksi siitä, kuka pelaajista kerää eniten kolikoita tai syö eniten hedelmiä Yoshina. Myös yhteistyöpohjaisia variaatioita on mukana. Moninpelihupiin voi liittyä lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla paitsi tuntemattomien verkkopelaajien kanssa, koska GameShare-jako pelittömille Switch-kavereille toimii niin lähiverkossa kuin netissäkin. Tavallisesti ruudulle mahtuu juoksentelemaan neljä pelaajaa, mutta kourallisessa nettipelejä on tuki peräti 12 pelaajalle. Tällöin tosin puhutaan haamuista, jotka eivät pysty koskettamaan toisiaan.
Koska Wonder oli jo ilmestyessään erittäin nätti ja pehmoisesti pyörivä peli, ei Switch 2 -versio sysää teknisessä mielessä alkuperäistä heti eläkkeelle. Käsikonsolitilassa pelatessa jäin jopa haikailemaan Switch OLED:n näytön tarjoamaa väri-iloittelua, koska Switch 2:n 4K-tuesta on hyötyä vain televisioruudulla. Pelattavien hahmojen listaan on lisätty Rosalina, ja Nabbitin ja Yoshin voittamattomuuskyvyn saa nyt päälle koko kastille, joten perheen pienimmät tai pelitaidottomimmat aikuisetkin voivat osallistua sessioihin taitotasosta riippumatta. Uudet kamera-asetukset auttavat tarvittaessa muita pelaajia pysymään johtajan perässä.
Miikka Lehtonen
1.4.2026







