Arvostelussa Super Mario Bros. Wonder

Sieniä ja kukkia

Kesän Super Mario Bros. -animaatioelokuvassa Mario totesi Chris Prattin tulkitsemana: ”Mushroom Kingdom, here we come!” Uusimmassa Super Mario Bros. -pelissä Mario voisi taas sanoa ensimmäistä kertaa roolissa olevan Kevin Afghanin äänellä: ”Mushroom Kingdom, no more”, koska tapahtumapaikkana toimii ensimmäistä kertaa pulassa oleva Kukkaisvaltakunta. Marion, Luigin, prinsessa Peachin ja kumppaneiden valtiovierailu keskeytyy vanhan kunnon Bowserin ilmestyessä juhliin. Kuokkavieraan saaliina ei ole tällä kertaa kuitenkaan prinsessa, vaan ainoastaan Kukkamaassa kasvava ihmekasvi, joka yhdistää Bowserin ja lähistöllä sijaitsevan kuninkaallisen hovin liikkuvaksi linna-Bowseriksi. Eivätkä kummalliset muodonmuutokset jää tietenkään tähän.

Vaikka Super Mario Bros. Wonder on pelimekaanisesti perinteinen kaksiulotteinen ja sivuttain rullaava Mario-peli, eivät kaikki asiat ole kuin ennen. Yläkulmassa ei nimittäin näy enää minkäänlaista aikalaskuria, joten pelaajalle ei aseteta suoranaisia suorituspaineita. Varsinainen syy kellon puuttumiseen piilee juuri aiemmin mainittujen ihmekukkien siemenissä sekä violeteissa jättikolikoissa, jotka täytyy kaikki kerätä 100-prosenttista läpäisyä ja kaikkien kenttien näkemistä varten. Siemeniä tarvitaan myös tietty minimimäärä jokaisen maailman päätösetapin avaamiseksi. Pelkästään tason tai minipelin läpäisemisestä palkitaan yhdellä siemenellä, mutta tavallisissa kentissä on aina myös yksi enemmän tai vähemmän piilotettu Wonder-kukkahaaste, joka myllää useimmiten fysiikan lait tai pelisäännöt hetkeksi uusiksi. Lisäksi joissain kentissä voi olla myös kolmas palkinto Super Mario World -tyylisen salamaalin takana.

Jokainen Wonder-haaste on uniikki, mikä tarkoittaa sitä, että ne vaihtelevat kestoltaan ja laadultaan. Happoisimmat näistä nähdään jo pelin ensimmäisessä maailmassa. Madon lailla mönkivien putkien päällä hyppiminen, rallattelevia Piranha-kasveja sisältävät kentät ja valtava härkäjuoksuaalto, jonka päällä voi surffata ovat sekä visuaalisesti että pelillisesti Mario Wonderin kohokohtia. Kukkapölyn vaikutus heikkenee loppua kohden. Ylöspäin ilmapallon lailla leijaileva Mario on nähty ensimmäisen kerran jo Super Nintendon valtakaudella, eikä esimerkiksi hidastusefektiä ja yksinkertaista tähtisadetta olisi tarvinnut toistaa niin monta kertaa.

Aloitusmaailman ohella pidin suuresti aavikkoalueesta ja Special Worldin eniten yrityksiä vaativista kentistä. Aavikkomaailman kartta on pelin avoimin ja täynnä mysteerejä, mikä tekee pelkästään piilotettujen kenttien etsimisestä oman sivutehtävänsä. Puolivälin suvantovaihe olisi kaivannut piristeeksi etenkin erilaisia välipomoja tai muita pieniä taisteluita, sillä juoksukilpailua Wiggleriä vastaan ei voi sellaiseksi aivan sanoa, ja parista Bowser Junior -kohtaamisesta ensimmäinen on kaikkein mieleenpainuvin. Muutama maailma tuntuu loppuvan vähän liian yllättäen kunnollisen loppuspektaakkelin puuttuessa. Moneen kertaan nähtyjä Bowserin muita sukulaisia ei tietenkään tarvitse raahata väkisin paikalle jokaiseen Mario-peliin, mutta mainiosti pikkupomoksi sopivista hahmoista jopa koopakuninkaan oikeana kätenä häärivä Kamek on unohtunut vain taustanaureskelijaksi. Riviviholliset paikkaavat jonkin verran tätä puutetta, sillä Sienivaltakunnan vakiokasvojen sijaan vastaan tallustelee runsaasti aivan uusia Kukkamaan asukkeja. Vasaraveljekset, Boo-kummitukset ja muut vanhat suosikit esiintyvät vain parissa eri kentässä.

Jos kolikot ja ihmesiemenet eivät tahdo löytyä omin voimin, voi Mario Wonderin pariin hypätä myös neljän pelaajan ryhmänä verkossa tai jaetulla ruudulla. Moninpelaaminen poikkeaa hieman New Super Mario Bros. -peleistä totutusta. Kamera ei vetäydy enää taakse yhden loikkasankarin jäädessä jälkeen muista, eikä muita pelaajia voi heittää enää rotkoon, koska koko ruudun sekaisin laittavat Wonder-muodonmuutokset vastaavat suurimmasta kaaoksesta.

Netissä pelaaminen on yllättävän sosiaalista ja lämminhenkistä, vaikka muut pelaajat näkyvät ruudulla vain läpinäkyvinä haamuina, eikä kommunikointi onnistu kuin neljän hymiön avulla. Samaa tasoa pelaavaa kaveria vastaan voi ottaa speedrun-kisoja, mutta satunnaispelaajien kanssa kokemus muistuttaa enemmän aarrejahtia. Kentälle voi jättää merkiksi kyltin joko salaisuuden kohdalle tai ilmaiseksi uusintayritykseksi vaikean tasoloikkapaikan eteen. Viimeisin kyltti pysyy jonkin aikaa paikallaan myös kentästä poistumisen jälkeen, joten se voi auttaa muita pelaajia myös taustalla ja täysin huomaamatta. Koska nettipelissä ei oteta fyysistä kontaktia muiden kanssa, ei minkäänlaista verkkoviivettä ole olemassa.

Pelihahmoissa oltava myös runsaasti valinnanvaraa, joten ruudulla ei juoksentele pelkästään punaisia Marioja. Mario, Luigi, Peach, Daisy ja eriväriset Toadit ovat ominaisuuksiltaan identtisiä, joten esimerkiksi Luigi ei enää hyppää muita pidemmälle, eivätkä prinsessat leijaile ilmassa. Poikkeuksia ovat aloittelijaystävälliset Yoshi ja Nabbit, jotka eivät ota vahinkoa vihollisiin tai esteisiin osuessaan. Yoshi voi myös kantaa selässään muita pelaajia, mutta on pieni sääli, ettei liskoratsua voi saada yksin pelatessa yhdestäkään kysymysmerkkilaatikosta power-upina. Sen sijaan laatikosta voi poimia klassisen tulikukan ohella norsumuodon, porasienen tai kuplahaalarit.

Erikoishypyt eivät ole kuitenkaan kokonaan poissa, sillä hahmolle voi valita yhden erikoiskyvyn noin parinkymmenen avattavan keräilypinssin kokoelmasta. Näiden joukossa ovat niin luigimaisen pitkä loikka kuin lähes jokaisessa kentässä yleishyödyllinen liitohattukin. Näkymättömyysvoimasta ja pogo-hypyistä on taas enemmän kiusaa kuin apua, ja erittäin hauska tartuntaliaani avautuu valitettavasti niin myöhään, ettei siitä ole oikeasti iloa kuin muutamassa kentässä. Yhtäkään tasoa ei ole suunniteltu ainoastaan yhdellä kyvyllä läpäistäväksi pinssien avaushaasteita lukuun ottamatta.

Tämä koskee myös kätkettyjä salaisuuksia. Toisen pinssin avulla kolikon luokse pääsee ehkä vähemmällä vaivalla, mutta ei niin paljoa nopeammin, etteikö samaa kannattaisi yrittää ensin tarkasti ajoitetuilla hypyillä kentän alusta aloittamisen sijaan. Uudelleenpeluuarvoa ajatellen arvostaisin itse sitä, jos pelissä olisi enemmän tiettyä kykyä käyttämällä avautuvia vaihtoehtoisia reittejä. Tämä toteutuu parhaiten tiiliä murskaavien norsu- ja poramuotojen käyttöä vaativissa kentissä.

Yhteenveto

Maisemanvaihdos tekee välillä hyvää myös putkimiehille. Super Mario Bros. Wonder on monipuolisempi, ilmeikkäämpi ja humoristisempi kuin viimeaikaiset New Super Mario Bros. -sarjan pelit, vaikka muutos ei olekaan kovin radikaali, jos päräyttävimmät ihmekukkien efektit jätetään pois laskuista. Vaikka tutut Mario-lait ovatkin voimassa, tekee keräilyn painottaminen pelistä enemmän ”lasten Donkey Kong Countryn”, joka on mahdollista koluta läpikotaisin noin 20 tunnissa.

Hyvää:
– Wonder-haasteiden enemmistö
– Runsaasti keräiltävää ja avattavaa sisältöä
– Ei verkkoviivettä

Huonoa:
– Vähän kiinnostavia pomotaisteluita
– Parhaat ideat tulevat vastaan jo alkupuolella